Pohjoismainen lasten ja nuorten urheilun konferenssi, Tanska 15.-17.9.2017

Tanskan Olympiakomitea järjesti yhdessä Suomen, Norjan, Ruotsin ja Islannin vastaavien kanssa Tanskan Helsingörin liepeillä lasten ja nuorten urheilun konferenssin johon kutsuttiin tällä kertaa mukaan myös pöytätennis. Konferenssi järjestetään kolmen vuoden välein ja tänä vuonna muita lajeja olivat amerikkalainen jalkapallo, yleisurheilu, uinti, sulkapallo, koripallo, kiipeily ja salibandy. Lajikirjo on siis alkaen vahvoista lajeista ja päättyen uudempiin ja pienempiin lajeihin. Suomesta pöytätenniksen osalta konferenssiin osallistuivat kenttäpäällikkö Taneli Keinonen ja hallituksen jäsen Teemu Oinas.

Konferenssissa oli todella tiivis tahti ilman mainittavia taukoja. Luentoja, workshoppeja ja verkostoitumista hienoissa puitteissa. Tapahtuma oli hienosti aikataulutettu ja suunniteltu joten aikatauluissa pysyttiin varsin mukavasti. Tapahtuma alkoi lyhyellä yleisesittelyllä josta siirryttiin sitten lajien sisäiseen tapaamiseen. Tälle keskustelulle ja esittelylle oli varattu aikaa yksi tunti joka osoittaitui varsin lyhyeksi ajaksi. Lajien sisäisesti olisi voinut helposti keskustella vielä toisenkin tunnin niin kipukohdista kuin menestyksistäkin. Yhtä mieltä olimme siitä että valmentajat tarvitsevat mahdollisimman paljon vanhempien apua harjoituksien vetämisessä varsinkin pienten lasten kanssa toimiessa. Suurimmat erot löysimme ratingsysteemin toteuttamisesta. Tanskassa ja Norjassa kaikkein pienimpien junioreiden pisteet eivät ole julkisia muille kuin pelaajalle itselleen. Norjassa jopa kielletään kilpailujen järjestäminen 12-vuotiaita nuoremmille, tämä johtuu kansallisista laeista. Tämän myös norjalaiset tunnustivat suurimmaksi ongelmakseen koska he joutuvat antamaan jo alussa reippaasti tasoitusta. Keskustelussa välähti esiin myös Suomessa aikanaan käytössä ollut pronssi-, hopea- ja kultamerkki joka annettiin pelaajille taitojen karttuessa uran alussa. Selkeät tavoitteet alku-urankin aikana auttavat eteenpäin.

Lajitapaamisen jälkeen ohjelmassa oli ruokailu jonka jälkeen saimme kuulla luennon siitä miten pohjoismaissa urheilu organisoidaan. Luennon piti viime vuosina erinomaisesti etenkin pallopeleissä menestyneen Islannin yliopiston sosiologian laitoksen professori Vioar Halldorsson. Luento oli täyttä asiaa alusta loppuun. Puhuttiin arvoista: ryhmässä toimiminen, harjoituskavereiden kunnioitus, koulu-urheilu, työnteko harjoituksissa. Harjoittelu jaettiin kolmeen pääpointtiin: fyysiseen, mentaaliseen ja sosiaaliseen. Väläyteltiin jopa että tietyissä lajeissa menestyksen määrää jopa 50%:sti mentaalinen vahvuus. Mentaalista vahvuutta mittaa ehkä parhaiten luonteenlaatu jonka kehittämiseen luennossa käytettiin paljon aikaa. Mentaalista vahvuutta harjoittelussa kehittää mm. valmentajan antama hyvä esimerkki roolimallina, pelaajille toimitetun viestin uskottavuus sekä myös harjoitusten kuri. Sosiaalisten taitojen kehittämistä ei saa unohtaa. Harjoittelua tulee tehdä niin yksityisopetuksena kuin myös kollektiivisena ryhmäopetuksena.

Sosialisoinnin ja hyvin nukutun yön jälkeen oli vuorossa tiukan ohjelman lauantai joka aloitettiin tanskalaisen filosofian tohtorin Sören Östergaardin luennolla tulevaisuuden suuntauksista. Luennossa tuotiin erinomaisesti esille se että miten nopeasti maailma on viime vuosina muuttunut ja miten vähän me aikuiset oikeasti ymmärrämme siitä maailmasta missä nuoret elävät. Organisoidut ja ohjatut harjoitukset ovat vapaa-aikaa sosiaalisesta mediasta ja kavereista. Etenkin sosiaalinen media on ylipursuavaa josta on vaikea nuoren pitää taukoa. Nuorten urheilijoiden lopettamisprosenttiin vaikuttaa suuresti FOMO (fear of missing out), harjoitusmäärien jatkuvasti noustessa jää väkisinkin some-aika ja kavereiden kanssa oleminen vähemmälle. Se myös tuotiin mielenkiintoisesti esille että harjoituksista lapset ja nuoret eivät useinkaan hae kaverisuhteita tai mene sinne kavereiden vuoksi. Syyt ovat muut. Tärkein asia on taitojen oppiminen, perässä tulee tekemisen hauskuus. Valmentajan rooli on keskeinen, hän on kuin kolmas vanhempi joten valmentajien kohdalla onkin äärimmäisen tärkeää olla lapsille ja nuorille vähintään hyvän päivän tuttu. ”Mitä kuuluu” pitäisi kuulua jokaisen valmentajan sanavarastoon, tositarkoituksella. Lopussa luennossa tuotiin esille se että vanhemmat eivät monestikaan ymmärrä seuratoiminnasta juuri mitään. Siksi on tärkeää kommunikoida heille toiminnasta mahdollisimman paljon ja pitää heidät osallisina niin paljon kuin he haluavat mukana olla.

Luennon jälkeen jatkettiin juoksukahvien jälkeen ryhmiin jaolla. Poliitikot ja käytännön ihmiset pistettiin kimppaan, kuin myös kolmas ryhmä nuoret. Taneli osallistui käytännön workshoppiin jossa käsiteltiin niitä menetelmiä jotka toimivat tosielämässä parhaiten. Poliitikot keskustelivat siitä miten lasten ja nuorison urheilua saataisiin paremmin tuotua keskiöön maiden hallituksissa. Poliitikkopuolella päästiin sivuamaan myös rahoitusta. Ehkäpä voisi olla hyvä idea kasata pienempiä liittoja yhteen ja hakea sponsorointia kimpassa yrityksiltä ja yhteisöiltä? Myös käytännön yhteistyöstä vähintään fysiikkaharjoittelun osalta esim. mailapelien kesken keskusteltiin. Pöytätennistä kehotettiin etenkin Tanskan puolelta keskittymään entistä enemmän 6-10 vuotiaiden sijaan 14-16 vuotiaisiin johtuen suuresta potentiaalista jäsenmäärän kasvattamisen suhteen. Kilpailu 6-10 vuotiaista on armotonta ja isot lajit nappaavat lähes kaikki helmet. Toki näihin panostamista tulee jatkaa mutta tilausta olisi myös nuorten valmentamisessa. On paljon nuoria jotka ovat pelanneet vuosia monia pallopelejä ja voisivat siirtyä pöytätennikseen yläasteikäisinä. Usein ohjattua toimintaa sen ikäisille on vaikeaa löytää. Suomessakin toimii useita urheiluakatemioita joista pöytätenniksessä voitaisiin oppia paljon miten he tekevät töitä nuorten kanssa.

Iltapäivällä workshopattiin mm. siitä miten koulu-urheilun ja kilpaurheilun välille saataisiin rakennettua parempia yhteyksiä. Koulujen iltapäivätoiminta 6-8 vuotiaille on iskun paikka johon pöytätennis panostaa vielä liian vähän. Toki kyse on monesti resurssien ja valmentajien puutteesta mutta monille opiskelijoille esim. klo 13-16 vedetty pöytätenniskerho toisi kipeästi tarvittavia lisätuloja ja pöytätennisseuralle mahdollisesti kipeästi tarvittavia junioreita. Tähän oli olemassa Open School-projekti Tanskassa jota vastaava Suomessa on Liikkuva Koulu-projekti. Tärkeintä tässä oli se että seuran lajiharjoittelu tapahtuu samassa paikassa kuin missä koulua käydään ja missä iltapäiväkerho pidetään. Näin kynnys siirtyä lajin pariin on äärimmäisen matala.

Tanskan koripallo evästi uusista kilpailutavoista. He olivat tulleet johtopäätökseen että koripallossa oli liikaa voitonhakua, turnauksia ja lajin lopettamisia. Liian vähän puolestaan keskityttiin kehittymiseen. Heillä on käytössä suhteellisen monimutkainen seurojen poolijärjestelmä jotta seurat pelaavat miniturnauksia 8-10 kertaa vuodessa toisiaan vastaan niin että aina miniturnauksen voittaja nousee ylempään lohkoon ja viimeinen tippuu alempaan. Näin kauden aikana pelit tasoittuvat koko ajan ja kauden päätteeksi pelataan vielä myös TOP-8 turnaus parhaiden joukkueiden kesken. Palkintoja ei ole muuten kuin että TOP-8 turnauksen kaikille pelaajille annetaan paidat ja voittajajoukkue saa pokaalin. Tämä systeemi on käytössä jopa 16-vuotiaiksi asti. Harrastajamäärät ovat nousseet reippaasti (noin 11k -> 14k) parissa vuodessa systeemin käyttöönoton vuoksi. Turnaukset pelataan myös ns. lasten säännöillä niin että jokaisessa ikäluokassa on hieman eri sääntöjä. Esim. kontaktien kieltäminen ja pallon kädestä vieminen oli kiellettyä joka herätti keskustelua laji-ihmisten keskuudessa. Systeemi selvästikin vähensi kilpailua ja keskittyi siihen että ”kaikki pelaa”. Turnauksissa oli myös systeemi että jokaisen pelaajan pitää pelata vähintään puolet ottelusta. Esimerkkinä he käyttivät Italiaa jossa käytetään vielä pidemmälle vietyä systeemiä. Esim. ottelun lopussa kentällä ovat vain pelaajat jotka ovat tehneet vähiten pisteitä.

Vielä ennen paikallisessa kylpylässä saunomisen oppitunnin muille antaneiden suomalaisten ohjelmassa oli speed networking jossa päästiin keskustelemaan mielenkiintoisista aiheista sattumanvaraisten keskustelukumppaneiden kanssa. Urheilu-ihmisten kesken juttu ei lopu koskaan kesken, se nähtiin tässä. Illan päätti nuorten kasaamien legoharjoituskeskusten esittelyt ja illallinen. Sunnuntaina ennen kotiinpaluuta keskusteltiin maaryhmittäin konferenssin annista ja käytiin vielä tutustumassa Kööpenhaminan keskustaan lyhyesti ennen paluuta Suomeen. Kerrassaan upea kokemus ainakin allekirjoittaneelle päästä kuulemaan ja oppimaan rautaisilta ammattilaisilta urheilusta ja keskustella pohjoismaisten pöytätenniskollegoiden kanssa lajista. Suosittelen vastaavia tapahtumia ja kotoa poistumista kaikille, koskaan ei tiedä mitä hyödyllistä voi oppia.