Oppiminen prosessina ja toistojen merkitys
Jos tehdään valintapäätökset pelaajavalinnoissa esim. nuorten maajoukkueharjoituksiin tuloksien perusteella, menetetään arvokasta dataa ja tehdään virheellisiä valintoja. Pöytätenniksessä oppiminen on tilastollisten tosiasioiden ja luovuuden välinen synteesi, jossa psyykkinen ja taktinen osaaminen nousevat esiin fyysisen toimintaedellytysten sekä kyvykkyyden ohella. Koska kysymyksessä on toistomäärä laji, toistojen kautta kehittyminen on keskiössä. Jos pelaa omilla vahvuuksilla toisen heikkouksia vastaan on vahvoilla. Yleensä se ketä pystyy ohjaamaan ottelun etenemistä, ohjata miten pelataan, on vahvoilla ottelun voittajaksi.
Lihaskuntoharjoittelu aiheuttaa positiivisia muutoksia hermoston aktiivisuuteen. Lihasvoima kasvaa säännöllisellä harjoittelulla. Nousujohteisuudella tarkoitetaan vastuksen asteittaista lisäämistä, toistojen lisäämistä sarjoihin tai harjoituskertojen toistamisen lisäämistä viikossa. Lihasmassan kasvusta johtuva voimanlisäys on merkittävää vasta 6–8 viikon lihasvoimaharjoittelun jälkeen. Myös sidekudosten (jänteet, nivelsiteet, nivelkapselit, lihaskalvot) rakenteellinen vahvuus lisääntyy. Aluksi lihasvoima kasvaa lähtötilanteeseen nähden keskimäärin puolessa vuodessa n. 20–40 % kahdesti viikossa harjoittelemalla. Optimaalisessa harjoittelussa tulee kehittää yhtä aikaa useamman lihasryhmän toimintaa sekä nivelten liikkuvuutta, liikehallinnan kehittyessä. Lihaskuntoharjoittelussa pyritään usein siihen, että lihasmassa, lihaskestävyys ja lihasvoima lisääntyvät. Turvallista lihaskuntoharjoittelua edeltää aerobinen alkulämmittely, joka lämmittää elimistön ja pienentää liikuntavammojen riskiä.
”Repetitio mater studiorum est”, toisto on oppimisen äiti. Toisto on yksi harjoittelun perusperiaatteista ja välttämätöntä todellisen oppimisen kannalta. Taitojen oppiminen saa aikaan aivoissa pysyviä muutoksia. Toistuvan harjoittelun myötä aivoihin rakentuu malleja. Nämä mallit ovat uusia hermosolujen muodostamia verkostoja aivoissa. Harjoittelu vahvistaa näitä malleja ja vähitellen saavutetaan automaation taso, jolloin taito löytyy aivoista aina tarvittaessa ja jolloin sen pystyy suorittamaan vaivattomasti. Kun jotakin taitoa on harjoiteltu riittävästi, yhdistyy se osaksi aivojen rakennetta. Tässä vaiheessa voidaan jo sanoa, että henkilö hallitsee taidon. Tarvittava toistomäärä tietyn tasoiseksi kehittymiseksi vaihtelee yksilön ja olosuhteiden mukaan. Aivot, eivät erota oikeaa suoritusta väärästä, joten harjoittelun laadulla on myös ratkaiseva merkitys taidon oppimisessa. Hyväksi tuleminen vaatii hyvää harjoittelua. Joten kannattaa kiinnittää huomiota harjoittelun laatuun.
Muisti ja sen rakenteet ovat hyvin keskeinen osa taitojen oppimista ja taitovalmennusta. Taitoharjoittelun tavoitteena on saada aikaan pysyviä muutoksia urheilijan kyvyssä tuottaa liikkeitä. Tällöin taito on tallennettu pysyvään pitkäkestoiseen muistiin. Urheilussa merkityksellistä ovat urheilijoiden kinesteettiset aistimukset, eli se miltä liike tuntuu. Huippu pöytätennispelaaja näkee yhdellä vilkaisulla vastustajan sijoittumisen ja liikkeen suunnan, kun aloitteleva pelaaja joutuu katsomaan jokaisen yksityiskohdan erikseen, jopa useaan kertaan.
Automaatiotason suoritus tulee ”selkäytimestä”, eikä osaamista välttämättä tiedosteta. Eri aisteilla on tärkeä merkitys urheilijan oppimisessa. Kuten edellä todettiin, urheilija havainnoi aistiensa välityksellä ympäristöään (sekä mahdollisesti myös itseään) ennen suoritusta, sen aikana ja suorituksen jälkeen.
Motivaatio on se voima, joka saa ihmiset toimimaan. Sisäisesti motivoitunut urheilija osallistuu toimintaan toiminnan itsensä takia, kun taas ulkoisesti motivoitunut urheilija urheilee ulkoisten palkkioiden kannustamana. Itsemääräämisteorian mukaan ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin perustana ovat seuraavat kolme tekijää; koettu pätevyys, koettu autonomia ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Jos ihminen kokee olevansa hyvä siinä mitä hän tekee, hänen koettu pätevyytensä on korkea. Jos taas ihminen kokee saavansa itse vaikuttaa häntä itseään koskeviin asioihin, on hänen koettu autonomiansa korkea. Kolmas psyykkisen hyvinvoinnin elementti on sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Jos ihmisellä on hauskaa muiden ihmisten kanssa ja hän tuntee kuuluvansa ryhmään, hän kokee sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Koettua pätevyyttä voi osoittaa tavoiteorientaatioteorian mukaan tehtävä- tai kilpailusuuntautuneesti. Kilpailusuuntautunut urheilija saa tyydytystä muiden voittamisesta, paremman tuloksen tekemisestä ja vieläpä vähemmällä yrittämisellä. Tehtäväsuuntautunut urheilija iloitsee parhaansa yrittämisestä, omasta edistymisestään, oppimisesta ja muiden kanssa yhteistyöstä. Kaikissa urheilijoissa on piirteitä sekä kilpailu- että tehtäväsuuntautuneisuudesta, mutta yleensä jompikumpi piirre on vallalla. Oppimisen kannalta tehtäväsuuntautuneisuus on kilpailusuuntautuneisuutta parempi vaihtoehto. Kilpailu kuuluu oleellisena osana kilpaurheiluun, mutta tarkoituksenmukaisinta lienee kuitenkin käyttää kilpailun elementtiä maltillisesti silloin, kun opetellaan suoritustekniikkaa. Jos urheilijan pääasiallinen mielenkiinto on voittamisessa, niin oppimisen kannalta tärkeät elementit saattavat jäädä hyvinkin kauas taka-alalle.
Oppiminen on aktiivinen prosessi, jossa vastuun kantaa oppija itse. Kukaan ei voi oppia toisen puolesta. Oppiminen on seurausta harjoittelusta. Oppiminen vaatii aina toteutuakseen säännöllistä harjoittelua. Taitotason edetessä oppija löytää yhteyksiä aikaisemmin opittujen asioiden ja opeteltavan taidon välille. Tätä vaihetta kutsutaan assosiatiiviseksi vaiheeksi. Hän kykenee vähitellen hyödyntämään olemassa olevaa liikevarastoaan ja aikaisempia kokemuksiaan. Taitotaso alkaa vähitellen vakiintua ja eri yritykset muistuttavat toisiaan, ailahtelevaisuus vähenee. Suoritus muuttuu yhä taloudellisemmaksi ja oppijan tarkkaavaisuus kiinnittyy onnistumisen kannalta oleellisiin kohteisiin. Assosiatiiviselle vaiheelle on tunnusomaista runsas tekeminen. Valmentaja voi tukea oppimista järjestämällä runsaan harjoittelun mahdollistavan toimintaympäristön. Oppimiselle tulee antaa tilaa, liiallinen palautteen antaminen assosiatiivisessa vaiheessa vaikuttaa oppimiseen häiritsevästi. ”Tekemällä oppii” on hyvä iskulause tähän oppimisen vaiheeseen.
Taidon oppimisen viimeinen vaihe on automaatiotaso. Suoritus on sujuva ja taloudellinen ja se pystytään tekemään myös muuttuvissa olosuhteissa. Urheilija kykenee tekemään liikkeet ilman tietoista ponnistelua. Tietoinen tarkkaavaisuus voi suuntautua kokonaan ympäristöön, suoritusta ei tarvitse tietoisesti ohjata, vaan se tulee automaattisesti ns. selkäytimestä. Vaihtelu harjoittelussa auttaa urheilijaa kehittämään kykyä korjata suoritusta liikkeen aikana.
Liikuntataitojen oppimista tapahtuu sekä tiedostaen että tiedostamatta. Kun tietoisesti opetellaan ja opitaan jotakin, kyse on eksplisiittisestä oppimisesta. Tyypillinen tilanne tästä on tekniikkaharjoitus, jossa erilaisten harjoitteiden ja drillien avulla pyritään parantamaan suoritustekniikkaa. Kuitenkin yllättävän suuri osa liikunta- ja urheilutaitojen oppimisesta on tiedostamatonta eli implisiittistä. Urheilija oppii, vaikka hän ei välttämättä itse sitä tiedosta.
Yksi keskeisimpiä käsitteitä taitoharjoittelussa on siirtovaikutuksen käsite. Urheilussa siirtovaikutuksella ymmärretään jonkin liikkeen tai suorituksen vaikutusta toiseen liikkeeseen. Siirtovaikutusta on olemassa kolmenlaista; positiivinen siirtovaikutus, negatiivinen siirtovaikutus ja bilateraalinen siirtovaikutus. Positiivinen siirtovaikutus on kaiken urheiluharjoittelun perusta. Harjoituksissa opetellut asiat hyödynnetään kilpailusuorituksissa. Positiivista siirtovaikutusta on myös liikkeen vaikutus toiseen liikkeeseen. Negatiivinen siirtovaikutus on kyseessä, kun jokin suoritus häiritsee tai sotkee toisen suorituksen oppimista tai tekemistä. Bilateraalinen siirtovaikutus toimii raajojen välillä. Kun toinen käsi tai jalka oppii jonkin suorituksen, niin myös toinen käsi tai jalka oppii samaa suoritusta, vaikka ei harjoittelisi ao. suoritusta lainkaan. Bilateraalinen siirtovaikutus tarkoittaa käytännössä sitä, että liikkeet kannattaa tehdä myös ”väärältä puolelta” tai peilikuvana. Lisäarvoa tälle menetelmälle antaa lihastasapainon kohentuminen. Eli pöytätennistä tulee ajoittain pelata molemmilla käsillä, jotta myös vahvemman puolen peli kehittyy.
Jokainen urheilija oppii omalla yksilöllisellä tavallaan. Kaikki ihmiset oppivat useiden aistien avulla, mutta yleensä joku oppimiskanava on muita dominoivampi. Visuaalinen oppija oppii parhaiten näkemällä. Hänelle tärkeää on nähdä mallisuoritus. Visuaalinen oppija hyötyy näytöistä, kuvista ja videoiden katselusta. Auditiivinen oppija oppii kuulemalla. Auditiivista oppijaa helpottaa, kun opeteltava asia selitetään sanallisesti. Auditiivinen oppija hyötyy myös liikkeen rytmin kuulemisesta. Kinesteettiseen oppijaan istuu hyvin slogan ”learning by doing”. Kun kinesteettinen oppija saa aistimuksia itse tekemästään liikkeestä, hän kykenee hyödyntämään nämä aistimukset oppimisessaan. Laadukas pöytätennisvalmennus tunnistaa yksilön oppimiskanavan ja tarjoaa jaettavan informaation henkilökohtaisesti parasta kanavaa myöten. Tilanteissa, joissa läsnä on useita pöytätennispelaajia, esim. liiton leirit, opeteltava asia kannattaa esittää kaikkia edellä mainittuja kanavia hyödyntäen. Näin varmistetaan informaation perillemenoa kaikille pelaajille.
Toinen tapa tarkastella yksilön tapaa oppia, on oppimistyylien luokittelu. Oppimistyylit voidaan jakaa erilaisille jatkumoille sen perusteella, kuinka oppija käsittelee informaatiota. Aktiivinen oppija tahtoo kokeilla asioita, kun taas reflektiivinen oppija pohdiskelee jälkikäteen. Järkeilevä oppija pyrkii jäsentämään opeteltavan asian loogisesti, kun taas intuitiivinen oppija luottaa vaistoonsa. Visuaalinen oppija tukeutuu näköaistiinsa, verbaalinen oppija kuuloaistiinsa. Sekventiaalinen oppija etenee mieluiten vaihe kerrallaan, globaali oppija hahmottaa opeteltavan asian kokonaisuutena.
Yksi oppimiseen liittyvä muuttuja on oppimisnopeus. Nopeaa oppijaa on perinteisesti pidetty hyvänä oppijana. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että nopea oppiminen ei välttämättä ole lahjakkuustekijä. Monesti nopea oppija ei ole valmis näkemään sitä vaivaa, mitä taidon oppiminen kunnolla edellyttää. Nopeat oppijat saattavat tyytyä taidon osaamisen pintatasoon. On havaittu, että hitaammin oppivat urheilijat oppivat syvemmin ja jäsentyneemmin ja heidän oppimistuloksensa ovat usein pysyvämpiä kuin nopeilla oppijoilla.
Taitojen opettelu ei kuitenkaan ole identtisten toistojen suorittamista. Taitoharjoittelussa on kyse ongelmanratkaisuprosessin toistamisesta. Pöytätennistaidot muodostavat hierarkian, jossa ensin ovat perusliikuntataidot, joiden päälle rakentuvat varsinaiset lajitaidot. Laaja liikevarasto, jossa perusliikuntataidot ovat kunnolla hallinnassa helpottaa, tehostaa ja syventää lajitaitojen oppimista. Pingiksessä on hyödyllistä tarkastella liikehallinta-, havainnointi- ja päätöksentekotaitoja.
Urheiluharjoittelun tavoitteena on harjoitella taitoja, joita voidaan hyödyntää kilpailutilanteessa. Hieman pelkistetysti voidaan todeta, että taitosuorituksessa on kolme osaa; liikkeen suunnittelu, liikkeen toteutus ja liikkeen arviointi. Huonoimmillaan drilliharjoittelussa näistä toteutuu ainoastaan keskimmäinen. Toistettaessa drillejä on se vaara, että urheilija tuottaa vastauksen liikeongelmaan työmuististaan, eikä riittävästi mielessään prosessoi opeteltavaa asiaa. Tiedetään että pallodrillit ilman vaihtoehtoja tuhoavat oppimisen.
Nykyaikaisessa taitovalmennuksessa virheet ovat ystäviä, jotka mahdollistavat oppimisen. Koska jokainen liikesuoritus on aina oma ainutkertainen kokonaisuutensa, jonka toimivuus riippuu tilannekohtaisesti oppijasta, opittavasta tehtävästä ja oppimisympäristöstä, niin ihanteellista suoritustekniikkaa ei ole olemassa, ei edes yksilökohtaista. Näin ollen tekniikkaharjoittelun ei tulisi suuntautua täydellisen tekniikan tavoitteluun, vaan virheiden tehokkaaseen korjaamiseen. Taitoharjoittelussa ei ole kyse liikesuoritusten toistamisesta, vaan ongelmanratkaisuprosessin toistamisesta.
Yksipuolinen harjoittelu on yksi urheiluvalmennuksen suurimmista sudenkuopista. Yksipuolisesti toteutettu taitoharjoittelu kaventaa urheilijan potentiaalia tuottaa eri tilanteisiin tarkoituksenmukaisia ongelman ratkaisumalleja. Monipuolisen taitoharjoittelun mukanaan tuoma laaja liikevarasto erilaisine liikevariaatioineen mahdollistaa urheilijan sopeutumisen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Yksipuolisen harjoittelun haittatekijöitä ovat myös ylikuormitus- ja rasitusvammat, lihasepätasapaino ja psyykkinen väsyminen. Harjoitteluympäristön psyykkinen ilmapiiri voi olla joko eduksi tai haitaksi taitojen oppimiselle. Oppimisen kannalta paras on tehtäväsuuntautunut ilmapiiri (motivaatioilmasto), jossa tärkeää on jokaisen edistyminen omissa taidoissaan, eikä niinkään keskinäinen paremmuusjärjestys.
Huippusuorituksen katselussa pitempään voi piillä se riski, että huippua aletaan matkimaan. Koska jokaisella ihmisellä on oma yksilöllinen tapansa liikkua, niin kutsuttu motorinen käsiala, matkiminen ei välttämättä johda toivottuun lopputulokseen. Esimerkiksi pitkälle urheilijalle optimaalinen suoritustekniikka voi olla hyvinkin erilainen kuin lyhyelle urheilijalle. Yhden huipun matkimisen seurauksena saattaa olla omaan motoriseen käsialaan hyvin heikosti soveltuva suoritustekniikka.
Urheilija tarvitsee oppiakseen palautetta. Taitotason kohentuessa vastuu palautteesta siirtyy valmentajalta urheilijalle. Lopullisena tavoitteena on urheilija, joka kykenee itse analysoimaan omaa suoritustaan omien aistimustensa perusteella.
Palautteen määrän ohella palautteen ajoituksella on oma merkityksensä. Ihannetilanteessa palaute annetaan, kun urheilijalla on vielä kinesteettinen aistimus suorituksesta. Kinesteettinen aistimus, eli se miltä liike tuntuu, säilyy aivoissa muutaman kymmenen sekunnin ajan, jonka jälkeen se on mennyttä. Hyvä palaute ohjaa urheilijan prosessoimaan tätä aistimusta. Jos palaute annetaan liian aikaisin, urheilijan aistimus liikkeestä ei ole ehtinyt jäsentyä ja jos taas palaute annetaan liian myöhään, edellä mainittu aistimus ehtii jo poistua. Optimaalinen hetki palautteelle on noin 5 – 10 sekuntia suorituksen päättymisen jälkeen.
Hyvää Joulun aikaa!
Lähteenä on käytetty luovasti ja vapaasti eri julkaisuja internetistä.
Petri Takkavuori
