Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokoontui lähinnä marraskuisen liittokokouksen valmistelun merkeissä maanantai-iltana. Kun muita asioita oli paljon, varsinaista valiokuntakatsausta ei tällä kertaa pidetty. Puheenjohtaja kertoi kuitenkin, että Stigan kanssa ollaan parhaillaan allekirjoittamassa uutta neljän vuoden yhteistyösopimusta.

Toiminnanjohtajan ajankohtaisissa asioissa Henri kertoi, että taloustilanne on aika lailla ennustettu. Olemme muutaman heikomman vuoden jälkeen menossa kohti nollatulosta (+/- muutama tuhat euroa). Se on luonnollisesti hyvä asia. Vuodet eivät ole toiminnallisestikaan veljeksiä, mutta selvää on, että olemme taas taloudellisesti terveemmällä radalla. Lisenssejäkin on tänä vuonna hankittu vähän enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Liiton kyselytunti on nyt järjestetty kahdesti. Paikalla ei ole ollut paljon väkeä, mutta jälkikatselukertoja on ollut mukavasti. Liittohallitus päätti, että toimintaa jatketaan, mutta tapahtuman nimi saattaa muuttua ”kyselytunnista” johonkin toiseen. Kumppanuusasioissa Henri totesi, että Bisnespingiksellä on nyt seitsemän jäsentä, mitä määrää tietenkin yritetään kasvattaa. Uusi kumppani on Valo-hotelli Ruskeasuolla, jota siis suosikaamme.

Toiminnanjohtaja on myös ehdottanut opiskelijayhteistyötä Laurean ja Haaga-Helian ammattikorkeakouluille. Jälkimmäisen opiskelijat pohtivat mm. liiton visuaalista ilmettä ja markkinointia. Laurean kanssa taas puhutaan tapahtumayhteistyöstä. Lisäksi Henri ollut yhteydessä Helsingin lukioiden ja toisen asteen oppilaitosten kanssa. Tavoitteena on kisajärjestelmä, jossa koulujen omien turnausten lisäksi olisi yhteinen lopputurnaus. Pitemmän tähtäimen tavoitteena on saada vastaavaa toimintaa muillekin koulutustasoille ja muihin kaupunkeihin ja kuntiin.

Seuraavaksi huomattavan määrän valmistelutyötä tehnyt Matti Kurvinen alusti liiton uudesta strategiaprosessista ja -dokumentista, jota on taas työstetty lisää työvaliokunnassa. Strategia tulee liittokokoukseen (5.11.) hyväksyttäväksi. Nyt hallitus keskusteli dokumentin sisällöstä huolellisesti ja Kurvisen johdolla sitä vielä hiotaan liittokokoukseen.

Muista liittokokouksen materiaaleista toimintasuunnitelma ei vielä valmis. Toiminnanjohtaja muokkaa sitä nyt käydyn strategiakeskustelun pohjalta ja hallituksen puolesta se hyväksytään erikseen ennen liittokokousta. Liiton perimissä maksuissa on uutena sarjamaksut naisille. Lisäksi veteraanilisenssiin esitetään sekä viiden euron korotusta että viiden vuoden ikäkorotusta, jolloin sen saisi vasta 65-vuotiaana. Lisensseihin on tulossa muitakin uudistuksia, kuten nuorten lisenssi (alle 25 vuotta), mutta näistä ehdotuksista tiedotetaan tarkemmin ennen liittokokousta.

Esitettävän talousarvion loppusumma on noin 650 000 euroa, jolla pyritään tekemään nollatulos. Lisäksi liittokokouksessa valitaan liitolle uusi puheenjohtaja. Sonja Grefberg asettuu ehdolle varapuheenjohtajan tehtävään myös jatkossa. Hallituksen jäsenistä erovuorossa ovat Matti Kurvinen, Jyrki Nummenmaa, Teemu Oinas ja Juha Julmala. Varajäsenet (4 kpl) valitaan joka vuosi.

Toiminnanjohtaja totesi, että vastuullisuusvaliokunta on valmistellut SPTL:n uutta vastuuohjelmaa. Hallitus hyväksyy sen joko seuraavassa kokouksessaan tai erikseen sähköpostikokouksella.

Henri jatkoi, että keskiviikon lajiriihessä haemme Olympiakomitealta työvaliokunnan ja huippu-urheiluvaliokunnan esityksen pohjalta NOV-valmentajan (nuorten olympiavalmentaja) osapalkkausta. Paikka on kokopäiväinen ja sitä haetaan Mika Räsäselle. Olympiakomitea antaa tukea palkkaukseen 1/3 palkkauskuluista ja suunnitelman mukaan 1/3 palkasta tulisi seuroilta (PT Espoo ja MBF) sekä 1/3 liitolta. Työnkuvaan kuuluisi paramaajoukkueen valmennusta (35 %), lupaavien junioreiden valmennusta (25 %), seuravalmennusta (25 %) ja hallinnollisia tehtäviä, kuten kisailmoittautumisia ja maajoukkueen sekä lupaavien juniorien toiminnan suunnittelua (15 %). Mattias Bergkvist jatkaisi suunnitelman mukaan nykyisellä sopimuksellaan, mutta tulisi nykyistä enemmän mukaan juniorileireille. NOV-päätös tulee joulukuussa.

Finlandia Open pelataan 5.-8. joulukuuta Kisakalliossa. Mukaan on ilmoittautunut tähän mennessä jo 85 (51 miestä/34 naista) ulkomaalaista pelaajaa eli selvästi enemmän kuin viime vuonna. Kisakallion kanssa pidetty ensimmäinen palaveri ja tuomareitakin on lähestytty.

Myös Finland Para Open ensi vuoden huhtikuussa on hyväksytty kansainväliseen kilpailukalenteriin. Meille on tarjottu samaan yhteyteen nuorten parakisaa, mutta sen valmistelut ovat vielä kesken.

Edelleen Gaalaviikonlopun ilmoittautumiset on avattu ja ilmoittautumisia on jo tullutkin. Tilaisuuden palkitsemiskategoriat julkaistaan kuluvan viikon aikana. Kisaa ajatellen elämme kovasti toivossa, että saamme Ruskeasuon alasalin kisakäyttöön.

Puheenjohtaja esitteli viime viikon ETTU- ja NETU-kokouksien antia. Kokoukset käytiin Linzin EM-kisojen aikana. NETU-kokouksessa valmisteltiin lähinnä seuraavan päivän ETTU:n yleiskokousta. Christian Ibenfeldt (Norja) vahvistettiin järjestön uudeksi puheenjohtajaksi ja jonkin verran mietittiin myös NETU:n mestaruuskilpailujen ohjelmaa. Voi hyvin olla, että Oláh ja Naumi jäävät NETU-historian viimeisiksi miesten nelinpelin mestareiksi, sillä miesten ja naisten nelinpelit ovat ehkä putoamassa kisaohjelmasta. Tässä yhteydessä voi myös todeta, että EM-pöydillä Oláh pelasi miesten kaksinpelissä tiukimman pelin lopullista mestaria Alexis Lebrunia vastaan. Oláh oli ainoa, joka pystyi nappaamaan mestarilta kaksi erää.

ETTU:n kokouksessa tärkein asia oli henkilövalinnat. Portugalilainen Pedro Moura jatkaa järjestön puheenjohtajana. Myös Sonja onnistui mainiosti ja tuli valituksi sekä ETTU:n hallitukseen että ITTF:n Counciliin, joissa molemmissa hän on istunut toki tähänkin asti. Pekka Kolppanen sai pestin ETTU:n Board of Appealissa eli valitustuomioistuimessa.

Vielä liittohallitus päätti, että SPTL liittyy SUEK:in vakavien eettisten rikkomuksien (häirintä, kiusaaminen jne) kurinpitojärjestelmään, jossa moni lajiliitto on jo mukana. Jäsenyys on maksuton.

Puheenjohtaja päätti viimeisen hallituksen kokouksensa kolmen tunnin istumisen jälkeen klo 20. Liittokokouksessa 5. marraskuuta valittava uusi hallitus päättää seuraavasta kokoontumisestaan. Tervetuloa liittokokoukseen valitsemaan uusia vastuunhenkilöitä!

2 thoughts on “Tiedotusterveisiä

    1. Siis korkeintaan niin, että parapelaajilta itseltään tulee 20 % ja sitten se max 13 % tulee Olympiakomitean rahoista, Muutenhan tuo kuvio on meidän lajille hyödytön (kts, SPTL:n säännöt).

Vastaa