Siteeraan Jim Collins hyvistä parhaiksi kirjaa ”Bernand Shawn ajatus että lahjattomat ihmiset syyttävät aina olosuhteita, lahjakkaat ihmiset tekevät ne, jolleivat muuten onnistu löytämään niitä” Hyvä on parhaan vihollinen, jos tyytyy hyvään, ei todennäköisesti tule parhaaksi. Parhaille pitäisi antaa parhaat resurssit, liian usein ne annetaan hyville tai keskinkertaisille.

Tavoitteet

Max Takkavuoren tavoitteena on olla 13-vuotiaana (2026) oman ikäluokkansa (s. 2013) top10 eurooppalainen pelaaja.

Tähän on noin kaksi vuotta. Tässä kirjoituksessa pohdin sitä, että mitä tarvitaan, jotta unelma voi elää… Mitä asioita tulisi tapahtua, että se olisi mahdollista. Toki pelaajalla on oikeus muuttaa tai tarkentaa tavoitteita, jos siihen ilmenee tarvetta tai poistaa tavoitteet.

Valmennus – avuksi

Ostimme yksityisvalmennusta eri valmentajilta. Oman valintamme teimme sillä perusteella, kenen persoona ja tapa tehdä asioita sopi juuri meille parhaiten. Henkilökohtaisen valmennuksen Max saa siis Mika Räsäseltä (osallistuu hänen ohjaamaansa ryhmävalmennukseen 3 kertaa viikossa ja lisäksi käydään yksityisvalmennuksessa). Mika on valmentajana rauhallinen, analyyttinen sekä jalat maassa tyyppiä. Mika on tehnyt Maxille oman harjoitus- ja kilpailuohjelman, jota noudatamme. Valmentajan omasta pelaajataustasta on apua, mutta se ei ole suinkaan välttämätöntä.

Asiakkaan pitää itsekkäästi valita sopivin valmentaja mahdollisista vaihtoehdoista, kemioiden pitää toimia. Valmennuksesta pitää olla myös urheilijalle hyötyä sekä auttaa kehittymistä. Huippu-urheilijan tai sinne huipulle pyrkivän tulee haluta kehittyä 24/7. Pitää pystyä fokusoitumaan ja olla valmis tekemään töitä. Lapsesta aikuisuuteen kasvaminen huippu-urheiluun tapahtuu vaiheittain, kunnioittaen eri motoriikan kehittymisvaiheita ja harjoittelun kovuutta lisätään vaiheittain siten, että vältetään turhat vammat ja mahdollinen ylirasitustila. Tavoitteet tulla olla aina yksilöllisiä ja olla sellaisia, että niihin on edes teoreettinen mahdollisuus päästä. Jos tulee vammoja, pitää myös miettiä syitä ja korjata virhe tai mahd. virheellinen tekniikka, joka on mahdollisesti aiheuttanut loukkaantumisen. Pelaajan kehitysvaiheessa loukkaantumiset ovat harmillisia, koska hidastavat ja siirtävät kehittymistä.

Mailat
Max pelaa Harimoto Tomokatzu Innerforce layer ALC-concave rungolla ja Tenergy 05 ja 1,9 mm paksuisilla kumeilla. Max pystyisi pelaamaan myös penholderina eli tutummin kiinalaisella kynäotteella tai vaihtoehtoisesti pitkänäppylä pelaajana. Sileillä kumeilla vauhdin pitäminen onnistuu parhaiten, siksi Max pelaa sileillä kumeilla, eikä ole nyt tavoitteissa vaihtaa muuhun.

Neurologinen työ – molemminpuolisuus

Alkulämmittelyn teemme n. 5 minuuttia joka toinen päivä penholder otteella, joka toinen päivä pelaamme vasemmalla kädellä (heikompi käsi). Pelaamme vähintään kerran viikossa lyhyt/pitkänäppylä yhdistelmillä, tässä oppii puolustuspelaamista. Saa myös käsityksen siitä, että mitkä lyönnit ovat hankalimpia, jos tulee näppyläpelaaja vastaan. Lähtökohtaisesti pelaamme samalla tavalla näppyläpelaajia kuin ei näppyläpelaajia vastaan.

Olemme lähteneet siitä, että emme harjoittele ns. Boxia eli koppaa. Vaan teemme kaikki harjoitteet vapaassa pallottelussa tai pelinomaisissa harjoitteissa, ideana oppia lukemaan paremmin kierteitä. Joskus valmentaja antaa koppaa, tämäkin on ok, siihen ei kuole. Ihmettelemme sitä, että miksi Suomessa niin moni pelaa melko samalaisella perustekniikalla ja taktiikalla, jos olemme oikein ymmärtäneet, maailmalla on monipuolisempaa ja pelaajien keskinäiset välinekombinaatiot/pelitapaerot ovat suurempia.

Aivojen neurologinen kehitys on tutkitusti edistyksekkäämpää, jos raajojen molemminpuolisuutta harjoitetaan tai tehdään uusia harjoitteita, jolloin aivojen kehitys aktivoituu sekä jatkuu. Muissa harrastesivulajeissa pyrimme siihen, että pystymme tekemään samat harjoitteet molemmin puoleisesti (sekä oikealla että vasemmalla). 20 vuotta sitten noin 20 % jalkapalloilijoista oli molempijalkaisia, nyt varmaan huippufutaajista n. 60–80 % ovat molempijalkaisia (esim. Harry Kane). Eli pystyvät tekemään harjoitteet molemmilla jaloilla, harhautukset ja vedot myös, sekä kuljetukset.

Olemme tuoneet myös kilpatenniksessä käytettyjä harjoitteita soveltaen pöytätennikseen. Teemme ns. tatsi lyöntiä, eli keskeltä pöytää keskiviivan suuntaisesti kummatkin pelaajat lyövät samanaikaisesti kämmentä (tai sitten vaihtoehtoisesti rystyä). Lyönnit aloitetaan rauhallisesti ja vauhtia kasvatetaan vaiheittain. Tenniksen harjoittelu on pöytätennistä monipuolisempaa ja pidemmälle kehitettyä, johtuen varmaan isommista harrastajamääristä ja lajissa liikkuvissa isommista palkintorahoista.

Pöytätennisharjoituksissa ja kilpailuissa yhtenä pelivaihtoehtoina keskitymme prosenttipeliin, kuinka monta prosenttia syötöistä tai vastaanotoista voitetaan, kuinka paljon voitetaan rystyltä, kuinka paljon kämmeneltä. Pyritään pelaamaan aina vastustajia vastaan niitä lyöntejä, joilla voitetaan yli 50 % suorituksista. Lasketaan että voittaako kämmeneltä esim. 6/4 (10 lyönnistä). Jos jollain lyönnillä häviää (4/10), pyritään etsimään toinen tapa pelata tilanne (vaihdetaan taktiikkaa). Käytämme myös oman pelitavan/identiteetin rakentamiseen aikaa harjoittelussa sekä harjoituspeleissä, puhumme myös tästä. Pelaajan salkussa tulee olla useampi vaihtoehtoinen tapa pelata, jota vaihdetaan vastustajan ja pelitilanteiden mukaan. Pelitapa muuttuu toki ymmärryksen ja kokemuksen kasvaessa, mutta pyritään pelaamaan omilla vahvuuksilla ja usein se, kumpi pelaaja saa päättää, että miten pelataan, on vahvemmilla pelin voittajaksi.

Kustannusten jakaminen

Jos urheilija laittaa itsensä huippu-urheilumielessä täysillä likoon, olisi mielestämme vähintä, että ei tarvitsisi harraste- ja kilpailukustannuksia itse maksaa, siitä puhumattakaan, että voisi saada siitä jotain ansioita/kannustinta. Ulkomailla tämä asia on ilmeisesti paremmin hoidettu, kuin Suomessa. Toivottavasti tässä asiassa voimme saada muita pohjoismaita hieman kiinni, erityisesti Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa. Ehkä heitän laajemminkin kysymyksen, että onko suomalainen urheilumenestys tulevaisuudessa tärkeää (tällä hetkellä resurssien jako ei todista, että olisi). Onneksi tämä asia ole niin tärkeää 11-vuotiaana, kustannusten kattaminen tai niihin osallistuminen olisi tässä vaiheessa riittävää.

Kilpailutoiminta / kauden päätavoitteet

15.12. Juniorien TOP, Pingisgaala tapahtuma viikonloppuna
24.-25.5. Finland Junior open

Nuorten maajoukkuetreenit Ruskeasuolla?

Olemme seuranneet miten Ruskeasuon nuorten maajoukkueryhmässä muutama ”nuori” harjoittelee valmentajan kanssa. Jotkut saavat hienot olosuhteet ja yksilöllistä valmennusta (kukapa ei ottaisi), varsinkin jos pelaajan ei tarvitse sitoutua mihinkään… kuuluakseen ryhmään tai nauttiakseen räätälöidyistä harjoituksista.

Pitääkö olla lahjakas, että pääsee ryhmään vai pitääkö päästä ryhmään, jotta voi olla lahjakas. En itse kannatta sitä, että ensin pitää olla kansallisia/kansainvälisiä näyttöjä, jotta valinta voidaan tehdä. Mielestäni kaikki ne keillä on mahdollisuus absoluuttisesti kansainväliselle huipulle, tulisi valita, vaikka mitattavia näyttöjä tuloksista ei vielä olisi. Se että on kova halu menestyä, valmis harjoittelemaan, olisiko se siinä…

Henkisiä ominaisuuksia tulisi painottaa, ei pelkästään tekniikkaa tai fyysistä ulottuvuutta, puhutaan siis talenteista kokonaisuutena, ei pelkistä suorituksista. Kyvystä kehittyä oikeassa seurassa ja oikeilla neuvoilla. Urheilussa on pitkälle kysymys keskittymisen, rentoutumisen ja suoritusherkkyyden välisestä tasapainosta. Paras lahjakkuuden muoto on kyky ja halu harjoiteluun. Ryhmän pitäisi ottaa jäseniä jo 9 – 10 vuotiaasta lähtien, eikä niin että keski-ikä on lähellä täysi-ikäisyyttä. Taas heitän, että halutaanko oikeasti kehittää toimintaa vai jäädäänkö jo totuttuihin menetelmiin ja tapoihin, tuttuihin ja turvallisiin, vaikka tuloksia ei tulisi.

Jos Suomessa on noin 20 lahjakasta alle 18-vuotiasta pelaajaa, niiden kaikkien tulisi päästä nuorten maajoukkuetreeneihin, mitä jos se ensimmäinen ryhmän ulkopuolelle jäänyt pelaaja olisi kaikkein potentiaalisin, ei systeemissä olisi järkeä. Voisiko lähtökohta olla, että kaikki, joilla on mahdollisuuksia europan top 30 pelaajaksi, ovat ryhmässä mukana. Aluksi voisi kokeilla, että perjantaisin olisi avoimet treenit niille nuorille, jotka oikeasti pyrkivät Euroopan huipulle (tavoite, motivaatio, harjoitusmäärät). Pitäisi myös tutkia, että mitkä tekijät ovat havaittavissa niissä nuorissa, jotka kuuluvat ikäistensä Euroopan top 30 pelaajin, voidaanko löytää näille pelaajille joku yhteinen nimittäjä tai lahjakkuuden muoto.

Kun tarpeeksi aikaa kuuluu, nuori pelaaja voi sanoa myös, kiitos, ei kiitos. Nuorilla pitää olla rohkeutta ja uskallusta laittaa itsensä prosessiin, toisaalta pitää olla myös kykyä luopua prosessista tai korvata prosessi jollain toisella asialla, jos asiat eivät etene suotuisasti. Järjestelmän pitää taas pystyä seulomaan oikeasti lahjakkaat pelaajat, pitää muistaa, että ei lapsitähteys vielä takaa mitään, jos halutaan pärjätä myös aikuiskisoissa. Ei kaikki asiat ole pelkästään urheilijoista kiinni, siksi prosessia tulee kehittää ja tarvittava taloudellinen ja toiminnallinen tuki pitää järjestää koko polun matkalle, jos halutaan menestyä.

Pelaamisen iloa kaikille Syksyyn!

Petri ja Max Takkavuori