Syksyn startti 7-8.9.2024 – Raportti

Raportti on nyt valmis! Myös yleiseen osaan tuli paljon tekstiä lisää ensimmäisestä versiosta.

Naisten kaksinpelisssä oli ennätysmäärä osallistujia eli 16!

Syksyn startti keräsi ennätysmäärän osallistujia

Jälleen olin Eurominichampsissa, kun Syksyn starttiin alkoi ilmoittautua pelaajia runsain mitoin.  Pelaajia oli lopulta peräti 155. Sen lisäksi 13 pelaajaa peruutti osallistumisensa. 170 pelaajaa olisikin ollut liikaa. Nyt kaikki otettiin mukaan. Se merkitsi sitä, että molempina päivinä piti käyttää  kahta lisäpöytää eli pöytiä oli 14. Suunnitelmana oli myös pelata lauantain kello 13:n ryhmän luokkia kello 17:n ryhmän vapailla pöydillä.

Startteja oli peräti 305.  Vähän tilannetta helpotti muutama vetäytyminen.

Kahtena edellisenä vuonna Syksyn startin osallistujat ja startit (nyt 155/305) olivat tällaiset:

2023 – 119/241
2022 – 85/176

Melkoista kasvua siis!

Eri seuroja oli 28. Otteluita pelattiin 597, joista jatkokaavioissa 142.

Kilpailut loppuivat lauantaina kello 21:30 ja sunnuntaina kello 21:15.

STARUMMER-raportissa kirjoitin näin: ”Lauantaina meni taas pitkäksi. Se asia pitää ensi kaudella jotenkin ratkaista.”

Nyt tämä oli ratkaistu, eikä ollut pelkoa siitä, että ei ehdittäisi pelata rauhassa loppuun ennen ovien sulkeutumista.

Videot kilpailuista

Kaikki kilpailun videot laitetaan YouTubeen. Jokaisella pöytäryhmällä (”1-4”, ”5,6,13,7,8,14” ja ”9-12”) oli oma kamera.

Videoiden otsikko YouTubessa on muotoa ”Sunday’s stream, part 2 (Syksyn startti 7-8.9.2024)”.

YouTube-kanavan osoite:

https://www.youtube.com/@ArtoLuukkainen

Lauantai
Osa 1 ja osa 2 (pöydät 1-4)
Osa 3 (pöydät 5, 6, 13, 7, 8, 14)
Osa 4 (pöydät 5, 6, 13, 7, 8, 14)
Osa 5 (pöydät 9-12)
Osa 6 (pöydät 9-12)

Sunnuntai
Osa 1 (pöydät 1-4)
Osa 2 (pöydät 5, 6, 13, 7, 8, 14)
Osa 3 (pöydät 9-12)

Valitettavasti lauantain pöytien 1-4 striimistä jäi ehkä tunti puuttumaan joskus klo 18-19, kun akun vaihdon yhteydessä nauhoittaminen ei lähtenytkään päälle. Kamera kun ei ota vastaan Record-napin painamista, kun se on vielä käynnistymässä. Se oli toinen kerta, kun näin tapahtui. Ei tapahdu enää kolmatta kertaa!

Kilpailuista oli kuitenkin tällä kertaa Sami Koivumäen tarjoama live-striimi. Tässä linkit näihin live-striimi-videoihin:

Lauantain striimi
Sunnuntain striimi

Kiitos, Sami!

Naisten ja tyttöjen määrä

Naisia ja tyttöjä oli mukana peräti 32 eli 20,6 % pelaajista. Se oli kyllä hieno määrä! Naisten kaksinpelissäkin oli 16 osallistujaa.

Suurimmat seurat pelaajamäärän mukaan

Suurimman seuran tittelistä käytiin rajua kamppailua. Kolme parasta lähes tasoissa. PT Espoo piti kuitenkin niukasti ykköspaikkansa 17 pelaajallaan. TIP-70 ja MBF jakoivat toisen tilan 16 pelaajallaan. Viron Maardu LTK oli liikkeellä upealla 14 pelaajan joukkueella ja oli neljäs. Helsinkiläisseurojen pelaajien määrä oli 32  eli 20,6 % osallistujista. Vaikka ei kovin hyvin, parannusta kuitenkin kiitos Smashin ison joukkueen.

Tässä on seurojen TOP-10 osanottajamäärän mukaan:

Parhaat seurat

Maardu LTK oli paras seura neljällä ykköstilallaan. Erityisesti seuran pikkujuniorit olivat kehittyneet reippaasti edellisestä kerrasta, joten rating laahasi jäljessä. Mutta suomalaispelaajien ei kannata huolestua omasta ratingistaan Maardu-pelien suhteen. Useimmille maardulaisille annettiin arviorating  ratinglaskentaa varten!

PT Espoo putosi Maardu-ahdingossa toiseksi. MBF otti kolmannen sijan niukasti ennen TuPy:ä. Helsinkiläisseurojen menestys 4-3-8 oli ihan kohtuullinen.

Tällä kertaa 23 seuraa sai pelaajansa palkinnoille! Vain viiden seuran pelaajat eivät päässeet palkinnoille. On hienoa, että menestys jakaantuu näin laajalle.

Junioreita hienosti yli 40 %

Juniori-ikäisiä (2006 ja nuoremmat) oli mukana jälleen erinomainen määrä eli 66. Se oli peräti 42,6 % kaikista pelaajista! Tämä STARUMMER-raportissa kirjoittamani ennustus toteutui: ”40 % ei ole enää kaukana!”

Kauden 2024/2025 menestynein pelaaja

Ensimmäisen osakilpailun jälkeen ”kauden menestynein pelaaja” -kilpailun TOP-20 on tässä:

Star Gives Back

Kuten aiemmin on kerrottu, Starin kisojen tuottoja käytetään eri tavoin Suomen pöytätenniksen hyväksi.

Star on nyt mukana 11 projektissa.

Yhteensä rahaa on käytetty nyt 11 741,63 euroa.

Viisieräisten otteluiden määrä

Yhteensä pelattiin 127 viisieräistä ottelua. Se merkitsee ”vain” 20,9 % otteluista. STARUMMERissahan luikema oli peräti 24,4 %. Tämä kyllä näkyi siinä, että kilpailu eteni varsin jouheasti. Juha Arvolalle menee tämän kertainen Kaura-pokaali, joka annetaan urhealle raatajalle. Hän pelasi M-1600-luokassa peräkkäin kolme pitkää-äää viisieräistä ottelua. Yksi poolissa ja kaksi jatkokaaviolla. Se pysäytti aika tehokkaasti luokan etenemisen. Koko rahalla! Kaksi kertaa hän johti jo 2-0, mutta viidenteenhän se meni.

Viiden pooleista piti luopua isommissa luokissa

Lauantaina oli ehdottomana tavoitteena se, että kilpailut päättyvät ennen kuin sali menee kiinni klo 22. Sen vuoksi viiden pooleista piti luopua, jos pooleja oli enemmän kuin kaksi. Ainoana poikkeuksena 17 pelaajan M-1000, jossa otettiin riski: 4+4+4+5. Lisäksi kello 13 ryhmään uskalsi ottaa paljon pelaajia vain siksi, että kello 17:n ryhmään jäi neljä pöytää vapaaksi kello 13:n ryhmän jatkopelejä varten. On ikävä, että viiden pooleja ei voi käyttää, jolloin tulee myös kolmen pooleja. Mutta parempi niin kuin karsia rajusti osallistujien määrää.

Kilpailumaksujen suhteen ollaan jatkossa tiukempia

Alussa pari kappaletta STARUMMERin raportista.

Jo pitkään Starin kisoissa on ollut käytäntö, että joutuu maksamaan kilpailumaksunsa, jos jää ilmoittamatta pois. Jos maksua ei ala kuulua, seuraavaan kisaan pääsee vain, jos on maksanut arvontapäivään mennessä sekä rästinsä että uudet kilpailumaksut tilille.

Tästä mennään nyt tiukempaan linjaan. Kilpailumaksuthan ovat SPTL:n sääntöjen mukaan ilmoittautumismaksuja, ei pelimaksuja.

Tällä kaudella noudatetaan alla olevaa systeemiä poisjääntien suhteen.  Säännöistä huolimatta aina saa kysyä armoa!

Tästä sääntöpykälästä on kysymys:

Ruotsissahan näin on  toimittu ainakin 50 vuotta.

Tätä asiaa moni ihmetteli viime kauden aikana, joten seuraavassa Starin politiikka kiteytettynä:

  1. Kilpailumaksu pitää aina maksaa, jos jää ilmoittamatta pois.
  2. Jos jää pois arvonnan julkaisemisen jälkeen, joutuu maksamaan kilpailumaksut, ellei syynä ole arvonnan jälkeen alkanut sairaus tai arvonnan jälkeen tapahtunut loukkaantuminen (paitsi muussa urheilussa tapahtuva loukkaantuminen, kts. alla). Eli jos kyseessä on ns. oikea syy.
  3. Arvonnan jälkeen ei siis voi perua osallistumista ilman maksuvelvollisuutta, jos syynä on esimerkiksi pitkään jatkunut flunssa tai aikoja sitten tapahtunut loukkaantuminen. Voi kuitenkin kysyä lupaa sille, että pidetään arvonnoissa parantumisen varalta eikä joudu maksamaan, jos ei parane.
  4. Jos ei kerro perumiselle syytä, joutuu ilman muuta maksamaan kilpailumaksut, jos peruu arvonnan jälkeen.
  5. Jos loukkaantuu muussa urheilussa arvonnan jälkeen, on myös pääsääntöisesti velvollinen maksamaan kilpailumaksut. Aina saa toki kysyä, mutta esim. jalkapallo-ottelun pelaaminen perjantaina ennen kilpailua ja siinä tapahtuva loukkaantuminen menee kyllä jatkossa pelaajan piikkiin. On iso vaiva tehdä uudet arvonnat viime hetkillä.
  6. Jos pelaaja sairastuu tai loukkaantuu kilpailuviikonlopun aikana, on velvollinen maksamaan maksunsa. Mutta aina saa kysyä! Armollisesti ehkä katsotaan pelaajaa, joka jättää yhden luokan väliin mutta pelaa viidessä luokassa tai jonka perhe pelaa 10 luokassa. Järjestäjä kuitenkin päättää.
  7. Se ei enää koskaan käy, että esim. ennen klo 17:n ryhmää sanoo, ettei pelaa illan luokassa ”koska jotain”. Tai ei tietenkään tarvitse pelata mutta joutuu maksamaan kilpailumaksun. Eli niin ei voi tehdä, että ilmoittaudutaan moneen luokkaan ja sitten mahdollisesti menestymisen tai arvonnan mukaan päätetään kilpailun aikana, missä luokissa pelataan.

Tätä säännöstöä noudatettiinkin jo erittäin hyvin. Valtaosa poisjäänneistä tuli ennen arvontaa. Arvonnan jälkeen vain pari kolme. Erinomaista!

Kärpäset!

Hallista raportoitiin kilpailua edeltävänä viikkona, että siellä on paljon kärpäsiä. Ja kyllähän niitä olikin! Harmillisinta on se, että kärpäset olivat mieltyneet pöytiä 9-12 kuvaavan kameran linsseihin, ja usein kuva näytti tältä. Surkeaa!

Maardu oli taas mukana!

Hieno Maardu LTK:n joukkue Virosta oli taas mukana sunnuntaina. Yhteensä 14 pelaajaa! Heistä kolme pelaa parin viikon kuluttua Jyväskylässä 3. divisioonaa Starin riveissä. He tulevat melkein aina, kun se vain on mahdollista Viron kilpailujen puolesta. Erityisesti naisten kaksinpeli on heille tärkeä. Tämän kilpailun jälkeen pelaajien Suomen ratingit asettuivat taas kohdilleen.

Buffetti Starin kilpailuissa ensimmäistä kertaa koskaan

Ruskeasuon kilpailuissa ei ole ennen voinut olla buffettia, koska rakennuksessa on toiminut kahvila, jonka elintilaa ei tietenkään ole saanut syödä buffetilla. Mutta nyt Ruskeasuon kahvila on toistaiseksi suljettu edellisen kahvilan pitäjän lopetettua kahvilan pidon. Siksi buffetti oli paitsi mahdollinen myös erittäin tarpeellinen pelaajille. Kahvia, sämpylää, pullaa jne. pitää saada pelien välissä! Niinpä pyysin perhe-Koivumäkeä pitämään buffettia ja se tekikin sen loistavasti, ja kauppa kävi. Buffetti loi saliin kotoisaa tunnelmaa. Tuomaritkaan eivät olleet kahvilassa, kun heitä kuulutettiin tuomariksi! Kiitos Maaret ja Sami! Buffetti voi olla uudelleenkin Starin kisojen yhteydessä, jos kaupunki ei löydä kahvilalle uutta pitäjää.

Buffetti helpotti myös kisanvetoa, koska käteisellä maksavat maksoivat maksunsa sinne.

Väärät syötöt

Vääriä syöttöjä edelleen esiintyi. Kahteen tapaukseen olen toistaiseksi puuttunut. Yhdessä tapauksessa annoin huomautuksen erätauolla ja kerroin, että jos syöttö (taaksepäin heitto kyykkykämmensyötössä) ei korjaannu, tulen itse pelituomariksi. Toisessa tapauksessa kerroin asiasta kilpailujen jälkeen ja tämä pelaaja pyysi kovasti anteeksi ja kertoi kyseessä olleen tietämättömyyden. Korjaa syötön! Kolmannelle lähetän pian videotodisteen syötöstä.  Syöttö pitää korjata ennen kuin hän tulee seuraavan kerran Starin kisoihin.

Minulla on tekeillä Excel-tiedosto, jossa on kaikkien Syksyn startissa pelanneiden nimi. Tarkistan videoilta niiden syötöt, joita en muista ennestään. Nimen perään tulee sitten joko vihreällä merkintä OK, jos syötöt oikeita tai punaisella HYLÄTTY, jos vääriä. Jälkimmäisessä tapauksessa kirjoitan, millä tavalla syötöt ovat vääriä. Jokaiselle HYLÄTTY-pelaajalle (tai isälle tai äidille tai valmentajalle) kerron henkilökohtaisesti ohjeet siitä, miten syöttöä pitää korjata. Lähes poikkeuksettahan väärin syöttävä pelaaja on ns. ”vanha mies”. Vanha siis peli-iältään, ei niinkään iältään.

Nämä ne keskeiset virheet syötöissä:

  • Pallo lähtee sormilta.
  • Pallo heitetään taaksepäin.
  • Palloa ei heitetä min 16 senttiä. Tässä se hämärtää, että käsi seuraa palloa. On usein vaikea nähdä videoltakin. On opittava pysäyttämään käsi niin, että tuomari voi todeta pallon nousevan  tarpeeksi.
  • Vapaa käsi ei pysähdy hetkeksi syötön alkamisen merkiksi.
  • Vapaan käden sormet ovat pystyssä peittäen pallon ennen syöttöä.
  • Joskus pallo käy pöydän alla syötön aikana.

Yli kaksi kolmasosaa maksoi kilpailumaksunsa pankkiin

67,7 % pelaajista maksoi maksunsa pankkiin jahka kaksi mattimyöhäistäkin ovat maksunsa maksaneet. Kun käteisellä maksanut Maardu jätetään pois, osuus on 74,5 %.

Kiitos jälleen kaikille!

Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille mukavasta, urheilullisesta ja ennen kaikkea iloisesta ilmapiiristä. Niin pelaajille kuin taustahenkilöille. Seuraavan kerran nähdään sitten 12-13.10.2024 STARTEMBERin merkeissä. Olette lämpimästi tervetulleita!

MK

Miesten kaksinpeliin osallistui 18 pelaajaa, jotka jaettiin viiteen pooliin: 3+3+4+4+4.  Valitettavasti viiden pelaajan pooleja ei voinut ajatellakaan.  Luokka kesti nytkin yli viisi tuntia eli aikataulut paukkuivat.

A-poolissa toinen jatkoon menijä vaihtui sijoituksen mukaisesta, kun Vladyslav Matyko (2047) voitti Elmo Räsäsen (2092) 3-1. Poolin ykkönen Aleksi Räsänen sentään porskutti kahdella 3-0-voitolla. Tosin Elmo pelasi hänen kanssaan kaksi 11-13-erää.

B-poolissa toistui sama juttu eli kolmanneksi sijoitettu Patrik Palmgren (2042) vei jatkopaikan Andrei Räisäseltä (2100),  joka johti jo erin 2-0 mutta hävisi 2-3.

C-poolissa vaihtui kahden kärkisijoitetun välinen järjestys, kun Esa Kanasuo (2232) voitti Longin (2294) huikeassa ottelussa 3-2. Viides 12-10.

D-poolissa pelattiin ristiin. Jimi Koivumäki johti Matias Vesalaista erin 2-1 mutta Vesalainen nappasi viidennen 12-10. Ei siis yllätystä. Tilanne muuttui kuitenkin mielenkiintoiseksi, kun Niko Hämäläinen (1861) teki megayllätyksen ja voitti Vesalaisen (2286) puhtaasti 3-0. Täytyy kyllä katsoa videolta, mitä siinä oikein tapahtui. Onkohan Niko toinen Matiasta nuorempi pelaaja, joka on voittanut Matiaksen koskaan? Siis Lassi Lehtolan lisäksi. Koska Koivumäki oli voittanut Hämäläisen 3-0, poolista meni jatkoon eräsuhteiden perusteella ykkösenä Koivumäki ja kakkosena Hämäläinen.

E-poolissa ei nähty yllätyksiä mutta kaksi viisieräistä kuitenkin. John Enriquez johti Rasmus Vesalaista 2-1 mutta hävisi 2-3. Myös Maria Girlea johti häntä 2-1 mutta viides 9-11.

Yllättäjä-Hämäläisen taival katkesi jatkokaaviolla jo 16:n joukossa, kun Rasmus Vesalainen oli parempi 3-0. Kvartoissa oli tapahtua megayllätys, kun Long johti Aleksi Räsästä 2-1 ja 11-10. Räsänen kiskoi kuitenkin voiton viidennessä 12-10. Kahdessa muussa kvartassa yllätys kuitenkin nähtiin. Merkittävämpi yllätyksistä oli se, että Jimi Koivumäki (2119) voitti Maria Girlean (2162) suoraan 3-0. Esa Kanasuo teki pienen yllätyksen, kun hän voitti Rasmus Vesalaisen, jolla oli ratingia 26 pistettä enemmän.

Semifinaaleissa ei paljoa tapahtunut. Finaaliin Räsänen ja Kahlos. Tulosten valossa Räsänen oli selvä voittaja, vaikka ottelu päättyikin 3-2. Kahlos ei johtanut erissä, ja viides oli 11-3.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Juho Kahlos (TIP-70), luokkavoittaja Aleksi Räsänen (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Esa Kanasuo (KoKa) ja Jimi Koivumäki (TIP-70).

NK

Naisten kaksinpeliin osallistui ennätysmäärä pelaajia. Peräti 16! Tästä kuuluu iso kiitos Smashille ja Maardulle. Pelaajat jaettiin neljään neljän pelaajan pooliin. Taaskaan ei ollut mahdollisuutta käyttää viiden pooleja. No se olisikin mennyt raskaaksi: 5+5+6. Mutta naisten kaksinpelissä on se hieno twist, että kustakin poolista pääsee jatkokaavioon kolme pelaajaa. Se luo luokkaan ihan toisen ilmapiirin normaaliin ”kaksi jatkoon” -systeemiin verrattuna. Mutta tämä on varattu vain naisten kaksinpeliin. Ei ole mahdollista aikataulullisesti muissa luokissa.

Kovan kamppailun jälkeen kaikki 16 naisten kaksinpelin pelaajaa saatiin samaan kuvaan kesken hektisen kilpailun:

Valitettavasti luokan kunnollinen alku viivästyi tunnilla, kun miesten kaksinpeli kesti käsittämättömät viisi tuntia.

Paljoa ei yllätyksiä nähty pooleissa. B-poolissa Amanda  Hallik (1630) voitti kuitenkin Ildiko Kadarin (1867) 3-2. Viides 11-9. C-poolissa Nitija Thapa (1302) pelasi unelmapeliä ja vei kolmannen jatkopaikan voittamalla Kamilla Kadarin (1390) 3-2. Mutta Thapa on ollut joskus Nepalin naisten rankingilla sijalla 20. D-poolissa Usara Amarasinghe (1315) piti väkisin kolmannen paikkansa nousemalla 3-2-voittoon Elizaveta  Vostsinasta vaikka oli jo 0-2 tappiolla erissä. Valitettavasti A-pooliin tuli kilpailun aikana väärä järjestys, koska poolissa Sanna Pelli oli merkattu voittamaan Julia Bragina, vaikka todellisuudessa Bragina voitti. Se virhe siirtyi sitten jatkokaaviolle.

Emon Das (1433) yllätti Alisa Sinishinin (1526) 3-1 jatkokaaviolla 16:n joukossa. Kvartoissa Hallik voitti Ksenija Braginan (1680) 3-1. Hallik jatkoi hyviä pelejään voittamalla semifinaalissa Marina Sirain 3-1. Sirai pelasi muuten vuonna 2011 Viron joukkueessa junioreiden EM-kilpailuissa. Pinja Eriksson voitti hänet 3-0. Finaalissa Maria Girlea oli tietysti suvereeni ja voitti 3-0. Semifinaalissa hän oli voittanut Jaimielee Enriquezin 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Amanda Hallik (Maardu LTK ja Star), luokkavoittaja Maria Girlea (PT Jyväskylä), kolmanneksi sijoittuneet Marina Sirai (Maardu LTK) ja Jaimielee Enriquez (TIP-70). Edessä palkintoneito Paola Estrada Noso.

M-2200

Lauantaisessa M-2200-luokassa oli 11 pelaajaa, joten poolit 3+4+4.

A-poolissa tapahtui iso yllätys, kun luokan ykkössijoitettu jäi pooliinsa.  Ensin Axel Visuri (1821) viimein voitti viidennen erän Andrei Räisästä (2100) vastaan. 14-12! Sitten Aleksi Ikola (1847) pyöritteli 3-1-voiton Räisäsestä. B-poolissa Vladyslav Matyko voitti kaikki kolme ottelua, mutta muut pelasivat ristiin. Jokaisella oli keskinäiset erätkin 5-5. Piti laskea pistesuhteet. Niiden perusteella Jaimielee Enriquez (1,10) meni poolikakkosena jatkoon. Poolin ainoa yllätysvoitto oli Mika Kotoluodon (1653) 3-2 voitto Niko Hämäläisestä (1861). C-poolissa kärkikaksikon järjestys vaihtui, kun John Enriquez (1901) voitti Sami Järvisen (1929) 3-0.

Jatkokaavion kvartoissa John Enriquez voitti Axel Visurin megaottelussa 3-2 (11,13,-9,-7,16).  Semifinaaleissa Aleksi Ikola yllätti Sami Järvisen 3-1. Hän jatkoi vahvaa peliään myös finaalissa, jossa hän voitti Vladyslav Matykon (2047) 3-1.

Vasemmalta toiseksi sijoittunut Vladyslav Matyko (HUT), luokkavoittaja Aleksi Ikola (KoKu), kolmanneksi sijoittuneet John Enriquez (TIP-70) ja Sami Järvinen (PT-2000).

M-2100

Myös tässä sunnuntaisessa luokassa oli 11 pelaajaa M-2200:n tapaan, vaikka pelaajat olivat pitkälti erit. Siispä poolit 3+4+4.

Pooleissa tapahtui vain kaksi yllätystä. Philipp Gossmann (1531) voitti Jaimielee Enriquezin (1739) 3-1 ja otti poolin kolmossijan. C-poolissa vaihtui toinen jatkoonmenijä, kun Onni Farin (1838) voitti Vesa Lapin (1934) 3-0.

Jatkokaaviolla ei ihmeitä tapahtunut. Semifinaalissa Sisu Sammalkorpi johti tosin 2-1 ja 8-7 Andrei Räisästä vastaan mutta ei ollut lähellä voittoa siltikään.

Finaalissa kohtasi kaksi kärkisijoitettua. Vladyslav Matyko (2047) voitti Räisäsen  (2100) viidennessä 11-9.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Andrei Räisänen (MBF), luokkavoittaja Vladyslav Matyko (HUT), kolmanneksi sijoittuneet Sisu Sammalkorpi (MBF) ja Patrik Palmgren (KoKa).

M-2000

Lauantain M-2000-luokassa oli perätu 36 pelaajaa. Olihan se iso haaste. Siis yhdeksän neljän pelaajan poolia.

Yllätyksiä tapahtuki pooleissa paljonkin. Käydäänpä ne vaan läpi yksi kerrallaan.

A-poolissa Eeka Vihreälaakso (1578) nousi poolikakkoseksi voittamalla John-Axel Stråhlmanin (1656) viidennessä 15-13. B-poolissa Pate Ikola (1553) nousi poolikakkoseksi voittamalla Levente Kadarin (1660) viidennessä 11-8. C-poolissa nelossijoitettu Tapio Passinen (1481) nousi jopa pooliykköseksi voittamalla Mika Kotoluodon (1653) ja Matteo Hellan (1552) 3-0 ja lopuksi Ildiko Kadarin (1867) 3-2. Vakuuttavaa suoritusta! Kadar piti sentään kakkospaikan. Matteo Hella (1552) nousi kolmoseksi lyömällä Mika Kotoluodon (1653) 3-0. D-poolissa Sisu Sammalkorpi oli  suvereeni kolmella voitolla, mutta muut pelasivat ristiin, kun Mats Hollmerus (1421) yllätti Aaro Mäkelän (1658) 3-2. Mäkelä kuitenkin eräsuhteilla jatkoon poolikakkosena. E-poolissa Petteri Vartiainen (1571) otti toisen jatkopaikan voittamalla Aleksis Vällärin (1710) 3-1. F-poolissa Pentti Eerola (1530) voitti Mia Kellowin (1727) 3-0 ja nappasi toisen jatkopaikan. Eerola oli toisaalta vaikeuksissa Kamilla Kadarin kanssa. Oli erin 1-2 alla ja voitti viidennessä kanttisorryllä 11-9. H-poolissa Mihai Girlea (1733) nousi pooliykköseksi voittamalla myös Axel Visurin (1821) 3-2. Muut pelasivat sitten ristiin, kun Sam Londen (1374) voitti Visurin viidennessä 12-10. Max Koso sai voittonsa Londenista. Keskinäiset erät olivat kaikilla 5-5. Koso meni sitten jatkoon poolikakkosena parhaalla pistesuhteella. Myös I-poolissa pelattiin ristiin. Kolmella parhaalla oli kullakin kaksi voittoa. Jari Käki (1727) voitti Jaimielee Enriquezin (1793) 3-2 ja Noel Metsätie (1502) voitti Käen 3-1. Eräsuhteilla Enriquez ykkösenä ja Käki kakkosena jatkoon.

Oli kyllä aika raskas operaatio selvittää tämän luokan poolien järjestyksiä valtavan hälinän keskellä.

Jatkokaaviolla 32:n joukossa pelattiin kaksi yllätystä. Max Koso voitti Pate Ikolan 3-2 ja Aaro Mäkelä voitti Jaimielee Enriquezin 3-0.

Luokan ykkössijoitettu Vesa Lappi (1934) putosi jo 16:n joukossa, kun Ildiko Kadar oli parempi 3-2. Kadar oli muuten luokan kolmossijoitettuJari Käki pudotti luokan nelossijoitetun Sisu Sammalkorven (1862) 3-2. Tapio Passinen yllätti Mauri Hahtomaan (1731) 3-0. Luokan kakkossijoitettu John Enriquez kävi kovan kamppailun Eeka Vihreälaakson kanssa mutta selvisi pinteestä 15-13-voitolla viidennessä. Vihreälaakso johti viidettä ainakin 10-8, mutta kameran linssillä loikoillut kärpänen ei anna mahdollisuutta tarkempaan tutkimukseen.

Kvartoissa Aleksi Ikola (1847) voitti Ildiko Kadarin (1867) 3-2.  Muuten mentiin ratingin mukaan.

Semifinaalissa Ikola voitti Onni Farinin ja tietysti 3-2. Onneksi aikataulu ei paukkunut! Toisessa semifinaalissa viitossijoitettu Niko Hämäläinen (1861) yllätti kakkossijoitetun John Enriquezin (1901) 3-1

Finaalissa Ikola voitto Hämäläisen 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Niko Hämäläinen (KuPTS), luokkavoittaja Aleksi Ikola (KoKu), kolmanneksi sijoittuneet John Enriquez (TIP-70) ja Onni Farin (MBF).

M-1950

Lauantai-iltana pelaajia oli kahdeksan tässä luokassa. Siten oli kaksi neljän pelaajan poolia.

A-poolissa tuli yllätys vain sijoilla 3-4. Matteo Hella (1552) voitti Eeka Vihreälaakson (1578) 3-2. Viides tietysti 11-9. B-poolissa kahden kärkipelaajan järjestys vaihtui, kun Mihai Girlea (1733) voitti Jaimielee Enriquezin (1793) 3-2. Ja viides tietysti 11-9.

Jatkokaavion semifinaaleissa ei yllätyksiä nähty.  Finaalissa sellainen kuitenkin nähtiin, kun Girlea voitti Aleksi Ikolan (1847) 3-0.

Vasemmalta toiseksi tullut Aleksi Ikola (KoKu), luokkavoittaja Mihai Girlea (PT Jyväskylä) ja kolmanneksi sijoittunut Aleksis Välläri (PT Espoo).

Toinen kolmanneksi sijoittunut Jaimielee Enriquez (TIP-70) sai palkintonsa vasta sunnuntaina.

M-1800

Tässä sunnuntaiaamun luokassa oli 30 pelaajaa. Siten kahdeksan poolia, joista kahdessa oli vain kolme pelaajaa.

Pooleissa nähtiin muutama yllätys. E-lohkossa Gabriel Anton (1368) voitti Niko Lehtosaaren (1515) viidennessä 13-11 ja sijoittui kolmanneksi. F-poolissa John-Axel Stråhlman (1656) voitti kärkiottelussa Kimmo Gerdtin (1699) 3-2. Gerdtin johtaessa erin 2-1 tasoittava erävoitto 15-13 maistui varmaan makealta. G-poolissa Aleksandr Jevstafiadi  (1421) otti kolme viisieräistä voittoa. Pertti Kainulainen (1660) kaatui viidennessä 11-9, Sanna Pelli (1476) 11-8 ja Rocka Merilahti (1667) jo 11-3. Merilahti toisena jatkoon.

Jatkokaavio alkoi yllätyksellä, kun Merilahti pudotti 16:n joukossa ykkössijoitetun Jaimielee Enriquezin (1793) 3-1. Mergim Kelmendi (1666) voitti Kimmo Gerdtin 3-1. Amanda Hallik (1630) voitti Aleksis Vällärin (1710) 3-1.

Kelmendi otti kvartoissa minimaalisen yllätyksen, kun pisteen verran korkeammalle rankattu Merilahti kaatui 3-1. Marina Sirai (1700) pudotti Jose Ramosin (1706) 3-0, mutta Sirain rating oli vain arvio.  Hallik voitti Subhrasankha Deyn (1665) 3-0.

Semifinaaleissa  Kelmendi yllätti Sirain 3-2, mutta se teki tiukkkaa, koska Sirai johti erin 2-1. Luokan kakkossijoitettu Hoang Nhat Nguyen Hai pääsi helpommalla, kun Hallik kaatui 3-0. Hai jatkoi vahvaa työtä myös finaalissa, jossa hän voitti Kelmendin 3-0. Hai ei menettänyt yhtään erää seitsemässä ottelussaan. Varmaan jättää pian M-1800-luokan taakseen!

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Mergim Kelmendi (TuPy), luokkavoittaja Hoang Nhat Nguyen Hai (Smash), kolmanneksi sijoittuneet Marina Sirai (Maardu LTK, Viro) ja Amanda Hallik (Maardu LTK, Viro mutta myös Star).

M-1650

Pelaajia oli mukavasti 16, joten saatiin neljä neljän pelaajan poolia.

A-poolissa pelattiin ristiin, kun Grigorii Skiba (1434) voitti Joel Koivumäen (1455) ainakin tulosten mukaan huikeassa ottelussa 3-2. Koivumäki johti erin 2-0. Sitten Skiba voitti kaksi seuraavaa 16-14 ja 19-17! Skiba joutui kuitenkin luovuttamaan Marko Vuorta vastaan, joka merkittiin voittamaan 3-0. Koivumäki puolestaan voitti Vuoren 3-2.  Eräsuhteita ei kuitenkaan tarvinnut katsoa, koska sekä Koivumäellä että Vuorella oli neljä ottelupistettä (voitosta 2, häviöstä 1, wo:n antamisesta 0) siinä missä Skiballa oli kolme. Silloin keskinäinen ottelu ratkaisi, joten Koivumäki poolikakkosena jatkoon. Tommi Sjöberg kuitenkin oli pooliykkönen kolmella voitollaan. B-poolissa Toivo Ridal (1457) nousi ykköseksi voittamalla Esa Ahteen (1556) 3-1. Samoin C-poolissa Tapio Passinen (1481) nousi ykköseksi voittamalla Pate Ikolan (1553) 3-1. Jasper Haapala (1301) otti kolmospaikan voittamalla Sami Koivumäen (1424) 3-1. D-poolissa pelattiin ristiin, kun Bernd Günther (1431) voitti Max Koson (1530) 3-2.  Eräsuhteilla Koso ykkösenä ja Günther kakkosena jatkoon. Poolin kakkossijoitettu Markku Hauhia jäi pooliinsa.

Onneksi mikään pooli ei kestänyt neljää tuntia, koska kyseessähän oli kello 17:n vuoro, ja käytössä oli vain viisi tuntia.

Kvartoissa Tapio Passinen yllätti Esa Ahteen ja meni semifinaaleihin, missä sitten hävisi tulevalle voittajalle  eli Tommi Sjöbergille. Joel Koivumäki ja Max Koso kävivät kovan kamppailun, missä Koso johti jo erin 2-1. Mutta Koivumäki semifinaaleihin. Hän jatkoi hyviä pelejä semifinaalissa, missä voitti Pate Ikolan 3-1.  Finaalissa Sjöberg oli kuitenkin parempi 3-1. Sääli, että monet hetket tämän luokan jatko-otteluista jäivät tallentamatta, koska kameran käynnistys oli epäonnistunut akun vaihdon jälkeen. Siitä tulee lisää videot luettelevaan kappaleeseen.

Luokka päättyi turvallisesti palkintojenjakoon kello 21:27. Olisi ollut vielä 33 minuuttia aikaa salin sulkeutumiseen!

Niille, jotka eivät sitä tiedä, kerrottakoon, että Tommi Sjöbergillä oli vahva junioritausta ennen pitkää taukoa. Kauden 1992/1993 päätteeksi hän oli jopa sijalla neljä MJ-13:n rankinglistalla.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Joel Koivumäki (TIP-70), luokkavoittaja Tommi Sjöberg (TuPy) ja kolmanneksi sijoittunut Tapio Passinen (PTS Sherwood).

Pate Ikola sai kolmannen palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

M-1600

Tämä luokka pelattiin lauantain aamuryhmässä. Pelaajia oli 22.  Poolit siten 3+3+4+4+4+4.

A-poolissa Pauliina Niskanen (1396) nappasi poolikakkosen paikan voittamalla Sami Koivumäen (1424) 3-2. Viides luonnollisesti 11-9. Tomi Juutilainen (1358) teki saman B-poolissa eli nousi poolikakkoseksi voittamalla Hegert Lahtin (1431) 3-2. Viides tällä kertaa 12-10. C-poolissa pelattiin ristiin, kun Joel Koivumäki (1455) voitti Pentti Eerolan (1530) 3-1 ja Lev Petal (1338) Koivumäen 3-2. Koivumäki johti erin 2-0 mutta viides erä 11-9 Petalille. Eräsuhteet menivät kuitenkin ratingin mukaan, joten Eerola ykkösenä ja Koivumäki kakkosena jatkoon. Myös D-poolissa pelattiin ristiin. Toivo Ridal (1457) voitti Juha Arvolan (1515) 3-0 ja Aku Kaura (1316) voitti Ridalin 3-2. Viides nyt vain 11-8. Eräsuhteiden avulla Ridal ykkösenä ja Arvola kakkosena jatkoon. E-pooli oli outo ja kääntyi käänteiseen järjestykseen, kun viisi ottelua kuudesta päättyi ”väärin päin”. Kai Tammela (1475) voitti Markku Hauhian (1493) 3-2. Viides tietysti 11-9. Eino Reina (1255) voitti sekä Hauhian 3-0 että Tammelan 3-0. Marko Vuori (1244) voitti Tammelan 3-2 (viides 11-5!) ja Reinan 3-2 (11-8). Vuori ykkösenä ja Reina kakkosena jatkoon. Vaikka neljä ottelua oli viisieräisiä, pooli kesti vain 2 tuntia 40 minuuttia. Vaikutti toki vähän aikatauluihin. F-poolissa vaihtui jatkoon menevien välinen järjestys, kun Tapio Passinen (1481) voitti Jyrki Virtasen (1483) 3-1.

Kaksi syrjäytettyä pooliykköstä kohtasivat jatkokaaviolla 16:n joukossa, kun Juha Arvola voitti Jyrki Virtasen 3-2. Viides – toki – 11-9. Marko Vuori yllätti Tomi Juutilaisen 3-1. Eino Reina ja Joel Koivumäki kävivät 30-minuuttisen kampppailun, joka päättyi Reinan voittoon viidennessä 11-9.

Juha Arvola pelasi kvartoissa jo kolmannen perättäisen viisieräisen ottelunsa. Vastassa luokan ykkössijoitettu Tommi Sjöberg. Tilanteissa 2-0, 10-9 ja 2-1, 10-6 oli toivoa (Aikataulun kannalta siis! Oltiin myöhässä.) lyhyemmästäkin ottelusta mutta ei tällä kertaa. Viides 12-10 Arvolalle. Muissa kvartoissa mentiin ratingin mukaan.

Semifinaaleissa Tapio Passinen yllätti Pate Ikolan (1553) 3-0 ja finaalissa kaatui myös Pentti Eerola 3-0.

Ns. Passinen-standardin mukaisessa kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Pentti Eerola (SS), luokkavoittaja Tapio Passinen (PTS Sherwood), kolmanneksi sijoittuneet Pate Ikola (KoKu) ja Juha Arvola (KoKu).

M-1500

Luokassa oli 15 pelaajaa. Koska luokka pelattiin sunnuntaina, oli mahdollisuus käyttää viiden pelaajan pooleja. Siten kolme viiden poolia.

A-poolissa Aleksandr Jevstafiadi (1421) osoitti, että oli kehittynyt paljon sitten edellisen Suomen kilpailunsa ja voitti Sami Koivumäen (1424) ja Markku Hauhian (1493) 3-0 nousten pooliykköseksi. Koivumäki otti toisen jatkopaikan lyömällä Hauhian 3-1. B-poolissa Juri Urmaste (1123) näytti myös, että rating oli vanhentunut. Hän voitti Nitija Thapan (1302) 3-1, Aku Kauran (1316) 3-2 ja Hegert Lahtin (1431) 3-0 ottaen poolin kakkospaikan. Tapio Passinen kuitenkin ykkösenä jatkoon.  C-poolissa Joel Koivumäki (1455) nousi pooliykköseksi voittamalla Toivo Ridalin (1457) 3-1. Viides 17-15! Usara  Amarasinghe (1315) vei toisen jatkopaikan voittamalla Ridalin 3-1.

Jatkokaavion kvartoissa nähtiin kaksi kovaa ottelua. Amarasinghe voitti Urmasten 3-1 mutta oli neljättä erää häviöllä 7-10! Nousi siitä hienosti 12-10-voittoon. Toinen kova ottelu oli ehkä kaikkien aikojen isä-poika-ottelu. Siinä Joel Koivumäki voitti Sami Koivumäen viidennessä 11-8. Olisiko heidän välinen rankinginsa nyt lopullisesti ratkaistu?

Amarasinghe sai semifinaalissa wo:n Jevstafiadilta, koska Maardulla oli jo kiire satamaan. Toisessa semifinaalissa Tapio Passinen hoiteli vielä tällä kertaa Joel Koivumäen 3-1.  Finaalissa kaatui myös Amarasinghe suoraan 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Usara  Amarasinghe (Smash), luokkavoittaja Tapio Passinen (PTS Sherwood) ja kolmanneksi sijoittunut Joel Koivumäki (TIP-70).

Toinen kolmanneksi sijoittunut Aleksandr Jevstafiadi (Maardu LTK, Viro) sai palkintonsa ennen palkintojenjakoa, koska joukkueella oli kiire satamaan.

M-1400

Luokan 18 pelaajaa jaettiin näin pooleihin: 3+3+4+4+4.

A-poolissa Omkaranathan Ravindran (1191) nousi pooliykköseksi voittamalla Pauliina Niskasen (1396) 3-0 ja Viktor Strömin (1221) 3-1. B-poolissa Marko Heinonen (1191) otti toisen jatkopaikan voittamalla Ilkka Marttisen (1230) viidennessä 11-9. C-poolissa Marko Vuori (1244) oli pooliykkönen voittamalla myös Katrin Looken (1344) 3-1. Muut kolme pelasivat ristiin, kun myös Erik Räsänen (1022) voitti Looken viidennessä 13-11. Eräsuhteilla kuitenkin Luka Lehtosaari kakkosena jatkoon. D-poolissa poolin nelossijoitettu Jaakko Nissinen (1054) teki puhdasta jälkea nousten poolin ykköseksi. Hän voitti Jesper Sjöholmin (1252) viidennessä 16-14, Marcin Dabrowskin (1096) 3-1 ja koko luokan nelossijoitetun Lev Petalin (1338) 3-1. Sjöholm otti toisen jatkopaikan voittamalla Petalin 3-1. E-poolissa Eino Reina (1255) nappasi pooliykkösen paikan Aku Kauralta (1316) 3-1. Juuso Anttila (1058) nousi poolikolmoseksi yllättämällä Antti Käen (1075) 3-0.

Jatkokaaviolla Marko Heinonen yllätti Aku Kauran 16:n joukossa 3-2. Kaura oli luokan viitossijoitettu.

Kvartoissa Omkaranathan Ravindran puolestaan yllätti Jesper Sjöholmin 3-1. Jaakko Nissinen voitti tällä kertaa Eino Reinan 3-2 oltuaan erin 0-2 tappiolla. Luokan kaksi kärkisijoitettua kohtasivat jo kvartassa. Ykkössijoitettu Pauliina Niskanen voitti kakkossijoitetun Tomi Juutilaisen viidennessä 11-9.

Ravindran jatkoi marssiaan semifinaalissa. Marki Vuori kaatui 3-2. Toisessa semifinaalissa Nissinen oli edelleen pitelemätön ja voitti Niskasen 3-1. Näin M-1400-luokan finaalissa kohtasivat rating-1191 Ravindran ja rating-1054 Nissinen. Ravindran oli parempi 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jaakko Nissinen (TIP-70), luokkavoittaja Omkaranathan Ravindran (MBF), kolmanneksi sijoittuneet Marko Vuori (Halex) ja Pauliina Niskanen (HäKi).

M-1350

Pelaajia oli lauantai-iltana vain viisi, joten pelattiin yksi viiden pooli. Vain kaksi yllätystä nähtiin. Väinö Saarela (967) voitti Jacob Hellgrenin (1136) 3-2. Tämän ansiosta kolme parasta olivat kolmessa voitossa. Erik Räsänen luokkavoittajaksi erillä 4-3 ja toiseksi tuli Hellgren. Saarela jäi kolmanneksi. Toinen yllätysvoitto tapahtui sijoilla 4-5, missä Riku Solapuro (774) voitti Jorma Ollikaisen (897) 3-1. Kahdessa viimeisessä erässä pelattiin oikein tosissaan: 14-16, 16-14.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jacob Hellgren (PT Espoo), luokkavoittaja Erik Räsänen (Maraton), kolmanneksi sijoittunut Väinö Saarela (TuPy) ja neljänneksi sijoittunut mutta myös kolmas palkinto Riku Solapuro (MBF).

M-1300

Sopivasti 12 pelaajaa, joten kolme neljän poolia.

A.poolissa Erik Räsänen (1022) meni toisena jatkoon voittamalla Erkki Haverisen (1254) 3-1. Juri Urmaste kuitenkin pooliykköseksi.  B-poolissa Jacob Hellgren otti pooliykkösen paikan Kai Pusalta 3-0-voitollaan. C-poolissa Maksim Klimenko oli ykkönen, mutta toisen jatkopaikan vei Luka Lehtosaari (1187) voittamalla Ilkka Marttisen (1230) 3-1.

Jatkokaaviolla ei tapahtunut yllätyksiä. Maardun Urmaste ja Klimenko menivät finaaliin, jonka Urmaste vei. Erik Räsänen piti kuitenkin kvartassa Klimenkoa tiukalla. Viides 11-9.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Maksim Klimenko (Maardu LTK, Viro), luokkavoittaja Juri Urmaste (Maardu LTK, Viro), kolmanneksi sijoittuneet Jacob Hellgren (PT Espoo) ja Kai Pusa (TuPy).

M-1200

Pelaajia oli tässä luokassa epämiellyttävä määrä eli 13. Kun viiden poolia ei uskaltanut käyttää, tuli kolme kolmen pelaajan poolia ja vain yksi neljän pooli.

Vain yksi poolinsa ykköseksi sijoitettu piti paikkansa. Hän oli A-poolin voittanut Marko Heinonen. A-poolissa kuitenkin vaihtui toinen jatkoon menijä, kun Artemii Semenov (963) voitti Väinö Saarelan (967) 3-2. B-poolissa pelattin ristiin, kun Luca Solapuro (960) voitti Jacob Hellgrenin (1136) 3-0. Erillä Ilkka Arino ja Solapuro jatkoon, tässä järjestyksessä. C-poolissa Markku Merta (947) voitti Mark Baskovin (1020) ja Marcin Dabrowskin (1096) 3-1 mennen ykkösenä jatkoon. Baskov otti toisen jatkopaikan voittamalla Dabrowskin 3-1. D-poolissa Erik Räsänen (1022) vei poolin ykköspaikan voittamalla Antti Käen (1075). Konstantin Pavlov (851) nousi kolmenneksi voittamalla Ilpo Salon (913) 3-1.

Markku Merta jatkoi yllätyksiään jatkokaaviolla ja voitti kvartassa Antti Käen 3-2.  Erik Räsänen ja Mask Baskov kävivät ankaran kamppailun, josta semifinaaleihin meni Räsänen 3-2.  Kaksi viimeistä erää hänelle 16-14, 13-11. Artemii Semenov otti pienen yllätysvoiton voittamalla Ilkka Arinon (968).

Semenov meni lopulta finaaliin yllättämällä semifinaalissa Baskovin 3-1. Luokan ykkössijoitettu Marko Heinonen oli kuitenkin rautaa myös finaalissa. Semenov kaatui 3-0 Heinonen ei menettänyt erääkään viidessä pelaamassaan ottelussa.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Artemii Semenov (PT Espoo), luokkavoittaja Marko Heinonen (KSF) ja kolmanneksi sijoittunut Mark Baskov (Spinni). Toinen kolmanneksi sijoittunut Markku Merta (Smash) poistui paikalta ennen palkintojenjakoa.

M-1100

M-1100 luokassa pelasi sunnuntaina 19 pelaajaa. Siispä yksi kolmen ja neljä neljän pelaajan poolia.

Tässä luokassa on turha listata yllätysvoittoja, koska mukana oli paljon Maardun pelaajia, joiden vanha rating oli selvästi liian alhainen, eivätkä ”yllätysvoitot” olleet yllätysvoittoja.

Jatkokaaviolla mielenkiintoisimmat ottelut olivat Maardun 11- ja 12-vuotiaiden tyttöjen ja suomalaisten 1100-karjujen väliset ottelut. Olivia  Gorjatsova (12) voitti Ilkka Arinon ja  Erik Räsäsen 3-1 ja meni semifinaaliin, jossa hävisi Maksim Klimenkolle 1-3. Olivia tuli siitä vähän pahalle päälle ja oli ”vihainen” (Maksimin viestittämä kuvaus) vielä laivalle lähtiesssäänkin. Seurakaverille häviäminen on usein pahinta. Hieno ottelu heillä olikin, mutta neljättä erää johtanut Olivia hävisi sen lopulta 10-12. Olivian vanha rating 797 oli toki liian alhainen, joten suomalaisten ratingpisteet häntä vastaan laskettiin 1100:n mukaan. Lopulta hänen ratinginsa asettui 1083:een.

Suomalaiskarjuilla oli kuitenkin myös menestystä Maardun nuoria tyttöjä vastaan. Luokan ykkössijoitettu mutta poolissa paikan Maksim Klimenkolle menettänyt Juuso Anttila pelasi ehkä elämänsä ottelun voittaessaan Sofja Lomasen (11) 3-2. Juuso oli aika lailla samaa mieltä! Hieno ottelu! Sofjan lähtörating oli vain 785, mutta ratingit häntä vastaan laskettiin 1000:n mukaan. Lopulta hänen ratinginsa asettui 975:een.

Juuso Anttila meni sitten lopulta finaaliin asti voittamalla Mark Baskovin 3-0 ja Liu Shenghuan 3-1. Siellä sitten Maksim Klimenko oli jälleen parempi, mutta nyt tuli sentään Anttilalle edes erä: 3-1. Klimenkon pohjarating oli 926, mutta ratingit laskettiin 1350:n mukaan. Lopulta hänen uudeksi ratingikseen tuli 1364. Klimenko (2013) on Viron 2012-poikienkin ykkönen ja 2011-poikienkin viides. Toki hänen ratinginsa olisi voinut arvioida jo etukäteen uudelleen näillä tiedoilla, mutta se jäi tekemättä. Pienillä pelaajilla tapahtuu nopeaakin kehitystä, joten Suomen ratingit laahaavat perässä. Mutta jos he saavatkin pelata liian matalissa luokissa, saavatpa ison ilon. Eivätkä vie keneltäkään ratingpisteitäkään. Palkintonakaan ei ole rahaa tai maailmanympärimatkoja. Vain pokaali. Toivottavasti suomalaiset aikuispelaajat antavat anteeksi sen, että virolaiset nappulapelaajat pelaavat jossain  vaiheessa uraansa liian matalissa luokissa! Pääsette kyllä myöhemmin yrittämään heidän nujertamistaan oikeilla ratingeilla!

11-vuotias Sofja tuli istumaan toimitsijapöydän penkille M-1100-luokan palkintojen jaon jälkeen puoli yhdeksältä ja kysyi omaa sijoitustaan. En tahtonut aivan ymmärtää, mitä hän oikein tahtoo tietää. Koska hänen englannin kielensä oli sangen rajoitettua, en saanut selitetyksi, että hän putosi jo 16:n joukossa. Eli ei siis saa palkintoa. Sofja meni jo vähän totiseksi. Joku toinen Maardun tyttö tuli kääntämään, ja asiat selvisivät. Sofja puhkesi todella lohduttomaan itkuun kuultuaan, ettei saa palkintoa. Mutta sitten hän huomasi pöydällä olleen Markku Merralta lauantaina hakematta jääneen M-1200-luokan pokaalin. Sofja kysyi, voitaisiinko hänelle järjestää oma näytelty palkintojenjako sen pokaalin kanssa. Annoin totta kai luvan. Järjestettiin hieno palkintojenjako valokuvineen, ja Sofja sai pokaalinsa. Hänen naamansa säteili sitten 10 Auringon voimalla iloista hymyä, kun sanoin, että hän saa myös pitää pokaalinsa hänen kyseltyään arasti asiaa. Kaikki hyvin ja Sofja oli hurjan onnellinen! Sorry Markku, pokaalisi on nyt paremmassa käytössä! Älä tule hakemaan sitä. Tai saat mennä Maarduun vaatimaan Sofjalta sitä pokaalia. Ei kyllä irtoa helpolla!

Sofja Lomanen (Maardu LTK, Viro) onnellisena M-1200-luokan kolmannen palkinnon kanssa:

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Juuso Anttila (PT Espoo), luokkavoittaja Maksim Klimenko (Maardu LTK, Viro), kolmenneksi sijoittuneet Olivia  Gorjatsova (Maardu LTK, Viro) ja Liu Shenghua (Smash).

M-1000

Luokassa oli 17 pelaajaa. Koska tämä on jo eräänlainen sisäänheittoluokka, käytettiin myös viiden pelaajan poolia: 4+4+4+5.

Muutama maininta poolipeleistä. A-poolissa uusi pelaaja Miko Larkko voitti Orvo Kattaisen ja Konstantin Pavlovin ja otti toisen jatkopaikan. B-poolissa Luca Solapuro (960) ja Noella Stråhlman (885) kävivät ankaran kamppailun poolin ykköspaikasta. Stråhlman voitti viidennessä 11-8. C-poolissa Oliver Parviainen (804) nousi pooliykköseksi voittamalla Raimo Jokitulpon (858) ja Lars-Wilmer Stråhlmanin (937). Kakkosena meni jatkoon Jokitulppo, joka myös voitti Stråhlmanin. Viiden pelaajan D-poolissa toinen uusi pelaaja Ilmari Rotola-Pukkila nousi sijoittamattomana peräti pooliykköseksi. Jätetään tässä voitot luettelematta. Toinen jatkoonmenijä oli Ilpo Salo, joka johti Rotola-Pukkilaakin erin 2-1, mutta voitto alkoi livetä sormista neljännen erän 11-13-tappiossa.

Koska Luca Solapuro oli hävinnyt poolifinaalinsa, luokan kaksi kärkisijoitettua kohtasivat jo jatkokaavion kvartassa. Siinä Solapuro yllätti ykkössijoitetun Väinö Saarelan (967) 3-1. Ilmari Rotola-Pukkila jatkoi ensikertalaisena hyviä pelejään ja voitti Raimo Jokitulpon. Oliver Parviainen yllätti Ilpo Salon (913) 3-1. Noella Stråhlman jatkoi voittojaan. Nyt kaatui Miko Larkko 3-1.

Semifinaaleissa ei ollut yllätyksiä. Luca Solapuro ja Noella Stråhlman finaaliin, joka siis oli B-poolin finaalin toisinto. Tällä kertaa Solapuro jyräsi suoraan 3-0-voittoon.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Noella Stråhlman (PT Espoo), luokkavoittaja Luca Solapuro (MBF), kolmanneksi sijoittuneet Ilmari Rotola-Pukkila (Boom) ja Oliver Parviainen (Smash).

M-900

Luokan 15 pelaajaa pystyttiin laittamaan kolmeen viiden pelaajan pooliin.

A-poolissa Kasper Eklund piti ykköspaikkansa koko luokan ykkössijoitettuna, mutta  Ivan Synytsia nousi poolikakkoseksi. B-poolissa Lukas Saukko, Magnus Jackson ja Sofja Lomanen päätyivät kolmeen voittoon. Heistä Saukko meni eräsuhteilla ykkösenä jatkoon ja Lomanen kakkosena. Keskinäisen ottelun voitti muuten Lomanen viidennessä 11-9. Toisaalta Jackson voitti Lomasen viidennessä 13-11. C-poolissa Olivia  Gorjatsova hävisi Tuija Jokiselle 0-3 mutta oli silti pooliykkönen kolmella voitollaan. Kun Mikko Kangas, Jokinen ja Liia Salonen päätyivät kaikki kahteen voittoon, Kangas meni jatkoon poolikakkosena. Hän kun voitti molemmat muut kahden voiton pelaajat. Salonen johti häntä muuten erin 2-1!

Jatkokaaviolla Mikko Kangas otti kovan kansainvälisen voiton kvartassa voittamalla Sofja Lomasen 3-1. Kasper Eklund oli kuitenkin vahvempi semifinaalissa 3-1. Toisella puolella Olivia  Gorjatsova jyräsi ja otti kolme 3-0-voittoa putkeen ottaen luokan ykköspokaalin Viroon. Hänen laskennallinen ratinginsa oli 1100.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Kasper Eklund (PT Espoo), luokkavoittaja Olivia  Gorjatsova (Maardu LTK, Viro), kolmanneksi sijoittuneet Mikko Kangas (TuPy) ja Lukas Saukko (TuPy).

M-800

M-800-iuokka ei ollut kovin iso. Vain yhdeksän pelaajaa. Siten poolit 4+5.

Uudet pelaajat pärjäsivät hienosti. Kotkan uusi tyttö Ge Anne Quinal sijoittui A-poolin toiseksi Mika Heinosen jälkeen. B-poolissa Hämeenlinnan Samu Larjanne oli ensimmäisissä kilpailuissaan ja voitti poolin puhtaalla pelillä. Ainoa jännittävä peli oli toista uutta pelaajaa eli Turun Eeli Lahtia vastaan. Lahti johti jo erin 2-0, mutta Larjanne nousi voittoon viidennessä 11-8. Molemmat menivät jatkoon poolista.

Jatkokaaviolla B-poolin kaksi parasta olivat suvereeneja ja menivät finaaliin 3-0-voitoin.  Finaali päättyi toisin kuin poolifinaali. Eeli Lahti voitti Samu Larjanteen 3-1.

Aikamoisen pelaajan on TuPy saamassa 2014-syntyneestä Eeli Lahdesta!

Kuvassa (pelaajat vähän väärässä järjestyksessä) vasemmalta luokkavoittaja Eeli Lahti (TuPy), toiseksi sijoittunut Samu Larjanne (HäKi), kolmanneksi sijoittuneet Mika Heinonen (KSF) ja Ge Anne Quinal (SS).

M-750

Tätä nykyä tämä alin luokka kertoo suurista ongelmista pääkaupunkiseudun pöytätenniksessä. Uusia pelaajia ei tule. Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta löytyi vain yksi (1) juniori kilpailemaan. Hän tuli MBF:stä. Eihän luokka ole koskaan ollut mikään jättisuuri luokka, mutta jo viime kaudella alkanut trendi näyttää jatkuvan. Uusia kilpailevia junioreita ei enää saada pääkaupunkiseudulla.

Viisi pelaajaa osallistui, joten pelattiin tietysti yksi pooli.  Maardun Polina Tsaussova oli ylivoimainen mutta hävisi sentään kaksi erää. Sohvi Vuorinen ja Viola Saarto tulivat seuraavina. Oikein mukava pooli kuitenkin.

Se pääkaupunkiseudun edustaja oli muuten MBF:n Paola Estrada Noso.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut Sohvi Vuorinen (PTS Sherwood), luokkavoittaja Polina Tsaussova (Maardu LTK, Viro), kolmanneksi sijoittunut Viola Saarto (PTS Sherwood), neljänneksi sijoittunut ja myös kolmas palkinto Olli Laitinen (PT Espoo).

MN

Miesten nelinpeliin saatiin neljän parin pooli yhden viime hetken poisjäämisen jälkeen.

Nelinpelijyrä Vesa Lappi/Kimmo Lehtonen jyräsi myös yhteisratingissa 150 pistettä korkeammalla olleen parin Andrei Räisänen/Ildiko Kadar 3-2 viemällä somasti kaksi viimeistä erää 15-13, 13-11. Elmo Räsänen Elmo/Levente Kadar kaatui sentään viidennessä vain 12-10. Entäs ottelu paria Mikael Sjöholm/Jesper Sjöholm vastaan? Suorastaan murskavoitto! Ensin hävitään neljäs erä 0-11 ja sitten voitetaan viides 11-6! Voimme vain kiittää sitä, että Lehtonen ei osallistunut kello 13:n ryhmän M-2000-luokkaan.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut pari Andrei Räisänen/Ildiko Kadar (MBF), luokkavoittaja pari Vesa Lappi/Kimmo Lehtonen (Wega), kolmanneksi sijoittunut pari Elmo Räsänen Elmo/Levente Kadar (BF-78/MBF) ja neljänneksi sijoittunut pari mutta myös kolmas palkinto Mikael Sjöholm/Jesper Sjöholm (HIK)

MN-2800

Tähän alempaan nelinpeliluokkaan starttasi mukavasti viisi paria, joten jokaiselle parille tuli neljä peliä yhdessä poolissa.

Kolmossijoitettu pari Sam Londen/Luca Solapuro (MBF) oli hurjassa taisteluvireessä ja eteni voitosta voittoon. Erityisen tärkeä voitto oli ykkössijoitetusta parista Jyrki Virtanen/Aku Kaura saatu voitto. Londen/Solapuro oli erin 0-2 tappiolla mutta nousi siitä voittoon hurjalla taistelulla: 12-10, 11-9, 11-9. Aikamoinen taisteluottelu oli myös paria Mats Holmerus/Katrin Looke vastaan. Ensin erätappio mutta sitten 11-9, 11-8, 13-11. Viimeisessä ottelussa kakkosijoitettu pari Holmerus/Looke päihitti jo ehkä voipuneen parin Virtanen/Kaura suoraan 3-0 ja otti kakkospalkinnon.

Vasemmalta toiseksi sijoittunut pari Mats Holmerus/Katrin Looke (BF-78), luokkavoittajapari Luca Solapuro/Sam Londen (MBF) ja kolmanneksi sijoittunut pari Jyrki Virtanen/Aku Kaura (HäKi). Valitettavasti neljänneksi sijoittunut pari ja myös kolmas palkinto Ilmari Rotola-Pukkila/Miko Larkko (Boom) poistui paikalta ennen palkintojenjakoa.

 

Vastaa