Pohjois-Euroopan unioni kokousti

Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailujen yhteydessä pidettiin eilen myös perinteinen järjestön eli NETU:n kokous. Se kiinnosti etukäteen aika lailla, sillä Färsaaria ja Grönlantia lukuun ottamatta paikalla olivat kaikki muut maat, eli Suomen lisäksi Eesti, Latvia, Liettua, Islanti, Norja, Ruotsi ja Tanska.

Tanskalainen puheenjohtaja Henrik Vendelbo avasi kokouksen klo 15 ja illallisen kanssa siinä mentiinkin sitten klo 22 asti. Välillä tosin ETTU:n puheenjohtajaksi pyrkivät unkarilainen Imre Kovacsics ja portugalilainen istuva puheenjohtaja Pedro Moura kävivät kertomassa kampanjoistaan.

Kokous aloitettiin lyhyillä maakohtaisilla katsauksilla. Ruotsalaiset saivat olympiamenestyksestä aplodit, mutta sanoivat itse, että nyt pitää saada ”positiivinen jälkihoito” päälle sekä sponsoreihin, mediaan ja halleihin ryntääviin pelaajiin.

Suomesta todettiin, että mitään ihan kummallista ei ole. Puheenjohtaja vaihtuu syksyllä. Mainostimme joulukuista Finlandia Openia ja Para Finland Openia huhtikuussa 2025. Liettualla ei ollut mitään erityistä ja virolaiset sanoivat, että yrittävät kovasti saada hallitukselta lisää rahaa, mikä on kuulemma vaikeaa.

Latvia totesi, että he ovat hankkineet uuden kisoissakin käytössä olevan maton. He myös järjestivät ETTU:n valintaleirin viime viikolla ja järjestävät lokakuun lopussa kansainvälisen kilpailun, johon maksavat valmentajan ja kaksi pelaajaa per jäsenmaa.

Islantilaiset kertoivat, että heillä on uusi italialainen nuorisovalmentaja ja huomattavasti uusia seuroja. Norjakin yrittää kasvaa ja Borgar Haug oli lähellä päästä olympialaisiin. Odottelevat kovasti paralympialaisia. Norjalaiset ajavat sisään Stupan kilpailuohjelmistoa ja totesivat ykskantaan, että rahaa on käytettävissä. Olivat myös tyytyväisiä järjestämiinsä juniorien NETU-juniorien mestaruuskilpailuihin.

Tanskassakin liiton talous on kuulemma nyt parempi. He ovat myös julkistaneet uuden ”pingisapin”, jonka toivovat tuovan lisää pelaajia. Anders Lind on tällä hetkellä suosittu koko maassa olympiakisojen jälkeen.

Seuraavaksi puhuttiin NETU-mestaruuskisojen kilpailusäännöstön uusimisesta. Totesimme, että NETUn ”perustuslaki” on nyt uusittu ja toimii. Sen sijaan seniorien, juniorien ja veteraanien mestaruuskisasäännöt ovat vanhentuneet.

Nyt päätettiin, että vanhat mestaruuskilpailusäännöt eivät ole enää voimassa. Lisäksi päätettiin perustaa uusi työryhmä, joka tekee ehdotuksen kyseisistä säännöistä Linzin EM-kisojen kokoukselle lokakuussa. Työryhmään kuuluvat Ina Jozepsone, Priit Lehtlaan, Christian Ibenfeldt, Henrik Vendelbo ja Esko Heikkinen. Aloitan tämän työn lähettämällä muille ryhmän jäsenille nykytilanteen sekä uusimpien seniorien, juniorien ja veteraanien mestaruuskilpailujen prospectukset eli ”esikutsut”.

Sitten päätettiin tulevien mestaruuskisojen pitopaikoista, jotka menevät seuraavasti:
* Juniorit: 2025 Norja, 2026 Viro, 2027 Tanska
* Seniorit: 2026 Viro, 2028 Ruotsi, 2030 Islanti kysymysmerkillä
* Veteraanit: 2026 Tanska, 2028 Norja

Kovacsicin ja Mouran esittelyjen jälkeen puhuttiin NETU:n tulevaisuudesta. Busanissa käydyn keskustelun perusteella pääteltiin, että NETU:n tärkeimpiä tehtäviä tulevaisuudessa ovat ”urheilupoliittinen toiminta” ennen ETTU:n ja ITTF:n vuosikokouksia sekä mestaruuskilpailujen järjestäminen. Muu kehitystyö, esimerkiksi harjoitusleirit ja valmentajakurssit, vaatisi enemmän resursseja, joita NETUlla ei ole.

Sitten olikin aika valita järjestölle puheenjohtaja neljäksi vuodeksi. Avaukseksi lyhyen keskustelun jälkeen päätettiin, että jatkossa presidentin toimikauden enimmäispituus on kaksi kertaa neljä vuotta. Kirjoitan tämän muutosesityksen ”perustuslakiin”, ja se vahvistetaan Linzissä.

Norja halusi hiukan yllättäeen puheenjohtajuuden ja myös ”sihteerin” tehtävät, joita allekirjoittanut on hoitanut enemmän tai vähemmän epävirallisesti muutaman vuoden. Norja päättää presidentin nimestä sisäisessä keskustelussaan ja ilmoittaa asiasta muille yhdistyksille kahden viikon kuluessa.

Vielä saivat esiintyä NETU-maiden ehdokkaat ETTU:n ja ITTF:n tulevissa vaaleissa. Tanskalainen Henrik Vendelbo haluaisi ITTF:n Board of Directorsiin teemalla ”enemmän monimuotoisuutta”. Euroopalla on siellä on seitsemän paikkaa ja ehdokkaita on yhteensä 14.

Sonja kertoi innostuksestaan ja energiastaan sekä ETTU:n hallitukseen että samaiseen ITTF:n ”valtuustoon” kuin Vendelbo. Latvian Ina Jozepsonekin haluaa ETTU:n hallitukseen ja totesi, että ”tunnette minut ja toivottavasti se riittää”.

Yleisesti toivottiin, että NETU:n jäsenet tukevat oman alueensa ehdokkaita (meillä on 10 ääntä 58:sta!). Sitä silmällä pitäen koetamme kerätä mahdolliset valtakirjat seuraavaan ETTU:n kongressiin Linzissä ja ITTF:n kokouksiin mailta, jotka eivät aio osallistua.

NETUN seuraava kokous pidetään ennen ETTU:n vuosikousta Linzissä keskiviikkona 16. lokakuuta. Meillä on ”NETU:n tapa äänestää”: Dennis Lindahl ja Christian Ibenfeldt tekevät ”ennakkoehdotuksen”, jonka jälkeen käymme Teams-keskustelun kaikkien jäsenjärjestöjen kesken ennen vaaleja.

Kokouksen päätteeksi lähetimme pyöräonnettomuudesta toipuvalle ex-puheenjohtaja Öivind Eriksenille lämpimät toipumisterveiset. Monen suomalaisenkin tuntema norjalainen loukkaantui toukokuussa ja on halvaantunut.

Vastaa