Melkein kahdeksan vuotta kestänyt toiminnanjohtajan pesti ja kaikkiaan yli 10 vuotta liitossa on tuonut pöytätennistä elämään melkeinpä joka päivä. Kesän jälkeen tulen siirtymään sivuun toiminnanjohtajan hommista ja muiden on aika pallotella lajin haasteiden ja mahdollisuuksien parissa.

Vuosien varrella on ehtinyt tapahtua ja vaikka yleensä haluan katsoa eteenpäin, tässä yhteydessä on pakko nostaa esille muutamia asioita vuosien varrelta. Olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan muutamaa kotimaisen pöytätenniksen kannalta melko historiallista tapahtumaa. Myös koko suomalaisen urheilun organisaatiotasolla tapahtui iso muutos, kun Olympiakomiteasta tuli huippu-urheilun lisäksi koko liikunnan ja urheilun yhteinen kattojärjestö. Suomalaisen urheilujohtamisen seuraaminen lähietäisyydeltä on ollut monilta osin silmiä avaavaa.

Aloitin toiminnanjohtajana virallisesti 2015 Veteraanien EM-kisojen jälkeen. Tampereen veteraanien EM oli onnistunut tapahtuma, jolla oli myös iso positiivinen vaikutus liiton talouteen. Kisajärjestelyiden ydinryhmä oli todella pieni ja kaikilla järjestelytoimikunnan jäsenillä myös kisan lisäksi muitakin töitä tehtävänä. Vuosi oli varmuudella kaikille järjestelyissä mukana olleille tiukka rupeama mutta ison kilpailun järjestäminen oli kokemuksena mieleenpainuva. Vähäinen henkilömäärä mahdollisti toisaalta nopean tiedonkulun kaikkien asianomaisten kesken ja kilpailu saatiin vedettyä mallikkaasti läpi. Tampereelle saatiin myös kiitettävästi lajiväkeä auttamaan ja taisi muutama vanha peluri löytää tuon kisan jälkeen itsensä takaisin lajin pariinkin.

Heti seuraavana vuonna Benedek ”Pena” Oláh teki kaksi todella kovaa kotimaisen pöytätenniksen aikakirjoihin jäävää suoritusta. Ensin Pena pelasi itsensä ensimmäisenä suomalaisena kautta aikojen Olympiakisoihin. Riossa hän myös sai osakseen kiitettävästi kotimaisen median huomiota. Vielä saman vuoden syksyllä EM-kisoissa Pena oli sekä kaksinpelin että sekanelinpelin kahdeksan parhaan joukossa. Pasilan SLU-talolla oli melko helppo havaita, kuinka näiden suoritusten ansiosta myös Olympiakomiteassa alettiin huomiomaan laji edes hieman aikaisempaa paremmin. Kun näiden saavutusten lisäksi nostetaan esille Penan korkein (50) maailmanlistasijoitus yhdessä maailman suurimmista lajeista sekä suoritukset mm. Ranskan ylimmällä sarjatasolla, voi jopa todeta, että Oláhin saavutusten kovuutta eivät välttämättä edes kaikki laji-ihmisetkään täysin ymmärrä.

Kansainvälisten kisojen järjestämisestä on tullut vuotuinen rutiini, johon on käytetty myös aikaa. Finlandia Openilla on oma melko suosittu pelimuoto, joka on saanut kansainvälisten osallistujien keskuudessa paljon kiitosta. Valitettavasti kansainvälisen liiton WTT-formaatti ei tue kisan järjestämistä vanhalla mallilla. Jää nähtäväksi mihin suuntaa FO jatkossa menee, tänä vuonna kisa pyritään kuitenkin järjestämään ETTU:n alaisena kisana. ITTF:n parakisoja on järjestetty Suomessa nyt kaksi kertaa ja molemmat kisat ovat olleet menestyksekkäitä.

Integraatiolajina parapöytätennis on kuulunut suoraan liiton alaisuuteen yli 10 vuotta ja siinä toiminta on muutaman vapaaehtoisesti todella paljon tunteja toimintaan käyttäneen ansiosta ottanut isoja askeleita eteenpäin. Uusia parapelaajia on viime vuosien aikana murtautunut kansainväliselle tasolle ja Aino Tapola hienosti aina arvokisamitaleille saakka.

Lisenssimäärät olivat useamman vuoden aikana pienessä nousussa, kunnes korona katkaisi tämän positiivisen kierteen. Koronan jälkeen suunta on taas ollut parempaan päin, toivottavasti uusia pelaajia löytyy lajin pariin myös jatkossa. Tässä tietysti seurojen aktiivisuudella on suuri rooli. Oulun ja Jyväskylän rohkeat toimet ja omien lajille pyhitettyjen pelihallien pystyyn laittaminen luovat mahdollisuuksia ja hyvää mallia myös muille seuroille ottaa isompia askeleita toiminnan kehittämisessä.

Positiivisia asioita löytyisi nostettavaksi mutta on pakko ottaa esille myös muutamia huolen aiheita.
Seurat ovat lajin kivijalka ja seuroja varten liitto on olemassa. On valitettava tosiasia, että monissa seuroissa toiminta pyörii liikaa yksittäisten ihmisten varassa ja lisää apukäsiä tarvitaan. Kuorma kasvaa helposti liian suureksi, jos seuran hallintoasiat, valmennus, kisojen vetäminen ja muutkin seuratoimintaan liittyvät asiat ovat kaikki yksittäisten puurtajien harteilla. Katkeaa se kamelin selkäkin. Urheilujärjestöissä tämä on yleinen ongelma ja liiton onkin erittäin hankalaa tehdä suunnitelmia lajin kehittämiseksi, mikäli seurat eivät niitä kuitenkaan pysty toteuttamaan.

Huippu-urheilu on aina ollut lähellä sydäntä. Sillä saralla olisi helppo verhoutua yksittäisten pelaajien tai suoritusten taakse mutta laajemmin katsottuna on kyllä paljon tehtävää. Näin kilpaillussa lajissa toiminnan on mentävä eteenpäin isoja harppauksia, koska muuten jäädään muista entistä enemmän jälkeen. Jokainen, joka on käynyt viime vuosien aikana katsomassa vaikkapa junioreiden arvokilpailuita, voi helposti yhtyä näkemykseen siitä, miten kova taso maailmalla on. Siinä kelkassa pysyminen vaatii paljon. Aikoinaan JEM-kisoissa oli mukana maita, jotka Suomikin voitti varmuudella melko helposti. Taso on laajentunut ja nykyisin heikkoja maita ei yksinkertaisesti ole. Toiminnan ja harjoittelun tason pitää olla todella korkea jatkuvasti, mikäli haluaa tavoitella edes Euroopan kärkeä. Aasialaiset pelaajat ovat sitten vielä oma lukunsa. Huippu-urheilu ei ole pelkästään lajiharjoittelua vaan siihen kokonaisuuteen liittyy todella vahvasti fysiikkaharjoittelu, ravinto, lepo sekä myös henkinen puoli. Kokonaisuus vaatii resursseja, joita pienen lajiliiton on aika vaikea tarjota. Pelaajien oma halu sekä taustajoukkojen valmius panostaa toimintaan ovat pakollista.

Resurssien pula tarkoittaa myös taloudellisia haasteita. Valtionapu ei tule nykyisestä ainakaan helposti kasvamaan. Kansainvälisiä kisoja käydään melkein joka viikko joko aikuisten, junioreiden tai parapelaajien osalta jossakin päin maailmaa ja pelaajien pitäisi näihin osallistua, jos he haluavat kehittyä ja tavoitella kärkeä. Kustannukset ovat näiden kuten kaiken muunkin osalta vain nousussa. Kansainvälisen liiton toiminta on muutenkin tällä hetkellä todella sekavaa ja aika näyttää mihin suuntaan sen toiminta kehittyy.

Lajin parissa toimii useita paljon omaa aikaa käyttäviä vapaaehtoisia. Heitä on seuroissa sekä myös liiton eri elimissä. Kaikkien lajille tärkeiden henkilöiden kiittäminen aiheuttaisi varmuudella jonkun nimen unohtamisen, joten en nimiä tähän tekstiin ole laitellut.  Uskon, että jokainen oman panoksensa lajille antava tietää, kuinka tärkeää toimintaa he tekevät. Minä ainakin arvostan teidän tekemistä.

Olen sopinut hallituksen puheenjohtajan kanssa, että jatkan toiminnanjohtajan hommia kesän yli elokuun loppuun, jotta uusi kausi saadaan käyntiin uusin tuulin. En todennäköisesti jää kaipaamaan ainakaan lisääntyviä hallinto- ja paperitöitä ja muuta päiviä täyttävää sälää jota tulee, kun on riittävän kauan mukana… Hyvää kesää kaikille!

-Mika R.