13-15 SM (A) – Kilpailutulokset + raportti

Ohessa tulokset sekä lauantailta että sunnuntailta. Kiitos kaikille pelaajille taustajoukoille hienoista kilpailuista! Raportti on tulossa sunnuntain osalta myöhemmin. OPT-86:n ja SPTL:n sometileiltä löytyvät mitalistien kuvat.

Tulokset: 13-15 SM_19.-20.3.2022_Ottelukaaviot.xls

Raportti

Kilpailuihin oli ilmoittautunut oikein mukava määrä pelaajia, 69 kappaletta. Muutama poissaolo nähtiin mutta ne eivät haitanneet tunnelmaa kuin PTS Sherwoodin joukkueen osalta, koska heidän toiselta tytöltä poistui viikonlopun otteluohjelmasta nelinpelit ja joukkuekilpailu. Yleisellä tasolla tunnelma kilpailupaikalla oli korkealla jo perjantai-illan harjoituksissa, kun osa pelaajista saapui majoittumaan hallille ja ottamaan tuntumaa kisapaikkaan. Aikatauluhaasteet tiedettiin lauantaina haastaviksi jo etukäteen, sunnuntain osalta odotettiin aikataulun pitävän kunhan mitään ihmeitä ei tapahtuisi. Kilpailut piti kuitenkin aloittaa kaikille epämieluisaan aikaan klo 9.00, mutta tämä oli pakon sanelema asia.

Lauantain ottelut

M13JO

Lauantai-aamuna aloitettiin 13-vuotiaiden joukkuekilpailujen karsintapooleilla. Lohkoja oli kolme, ja jokaisessa oli kolme joukkuetta. Lohkojen ykköset ja kakkoset menisivät pääkaavioon ja lohkokolmoset pelaisivat consolationissa. A-lohkon voitti helposti PT Espoon joukkue, vaikka pelasikin kahdella pelaajalla. Yhtä selkeä kakkonen oli YPTS joka kaatoi urhoollisesti vastaan pyristelleen OPT-86 4-joukkueen 3-0. B-lohkossa ykkössijoitettu PT Jyväskylä kellisti kaksimiehisen TIP-70:n 3-2 ja OPT-86 3-joukkueen 3-0. OPT-86 3-joukkue nousi kakkoseksi 3-2 voitolla TIP-70:stä. Tipin kaikista voitoista vastasi Jimi Koivumäki. C-lohkossa OPT-86 2-joukkue teki selvää 3-0 jälkeä KuPTS:sta ja kaksimiehiseksi kutistuneesta OPT-86 5-joukkueesta. KuPTS teki saman 3-0 tempun OPT-86 5-joukkueelle.

Joukkuekilpailun puolivälierissä pääkaavion ykkössijoitettu kellisti OPT-86 3-joukkueen nopeasti 3-0, saman tempun teki kakkossijoitettu OPT-86 YPTS:n kustannuksella. PT Jyväskylä oli yhtä tyly naapurikaupungilleen KuPTS:lle, 3-0. Taktisin ja tasaisin joukkuematsi nähtiin PT Espoon ja OPT-86 2-joukkueen välillä. PT Espoo oli pakotettu sijoittamaan Yuri Afanassiev ykköspaikalle, joten OPT-86 2 pystyi sijoittamaan ykköspelaajansa Eetu Hyttisen PT Espoon Ilari Selliä vastaan. Eetu takoi taululle hienon 3-0 voiton ja näin OPT-86 2-joukkueelle paikan semifinaaleissa.

Semifinaalit olivat suhteellisen selkeät, PT Jyväskylä onnistui niistämään yhden erän OPT-86:lta (Patrik Södergård Niklas Karjalaiselta) ja saman teki myös OPT-86 2 MBF:ltä (Konsta Niemelä Andreas von Köhleriltä. Finaaliin kuitenkin erittäin odotetusti MBF ja OPT-86. Finaalissa MBF:n Lassi Lehtola aloitti Henrik Vuotia vastaan 3-0 voitolla. Luka Oinas tasoitti numeroiksi 1-1 yhtä selkeällä voitolla Andreas von Köhleristä. Etukäteen supertärkeäksi tiedetty kolmospelaajien kohtaaminen oli jännittävä. Tässä Niklas Karjalaiselta lipsahti kakkoserä Sisu Sammalkorvelle suuresta johdosta huolimatta. Niklas kuitenkin onnistui korjaamaan tilanteen kolmoserässä nousemalla takatilanteesta voittoon. Neljäs erä Niklakselle selkeämmin 11-6. Lassi Lehtola pisti seuraavassa ottelussa Luka Oinaksen selkeästi 3-0 nippuun ja näin nähtiin ratkaiseva viides ottelu Andreas von Köhler – Henrik Vuoti. Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat kaksivaiheiset ja kolmanteen erään mentiin 1-1 tilanteessa. Andreas onnistui viemään kolmannen erän loppuvaiheessa nimiinsä vaikka oli sitä koko ajan tappiolla. Neljäskin erä näytti jo uhkaavasti kääntyvän MBF:lle kun Andreas johti jo 7-4. Tässä vaiheessa OPT-86:n valmennusjohto huusi aikalisän ja Vladimir Bril keitti semmoiset keitokset että neljäs erä kääntyi Henrikille lukemin 11-9. Viideskin erä eteni puoliväliin Andreaksen komennossa, mutta Henrik skarppasi peliään loppua kohti ja toi OPT-86:lle seurahistorian ensimmäisen 13-vuotiaiden joukkuekultamitalin.

Kuva: 13-vuotiaiden poikien joukkuekilpailun mitalistit

13-vuotiaiden poikien tasaisessa consolation-luokassa OPT-86 4 voitti TIP-70:n 3-2, TIP-70 puolestaan OPT-86 5:n 3-1 ja OPT-86:n keskinäisessä 4-joukkue oli numeron 3-1 terävämpi. Consolationin kohokohtia oli Joel Koivumäen pelit OPT-86:n juniorikaartia vastaan. Hienoja pikkujunnupingiksen hetkiä.

N15JO

13-vuotiaiden tyttöjen joukkuekilpailua ei voitu järjestää PTS Sherwoodin jäädessä pois. 15-vuotiaiden joukkuekilpailu oli myös tynkä. Mestaruudesta pelattiin TIP-70:n ja OPT-86:n joukkueiden kesken. TIP-70 vei mestaruuden odotetusti lukemin 3-0. OPT-86 ”epäonnistui” arvonnassa kun TIP käänsi tyttöjensä paikat toisinpäin.

Kuva: 15-vuotiaiden tyttöjen joukkuekilpailun mitalistit, mukana myös valmentajat TIP-70:n puolesta Elia Viljamaa ja OPT-86:n puolesta Zhu Ning

M15JO

15-vuotiaiden poikien karsintapooleja oli kolme, ja jokaisessa näistä oli kolme joukkuetta.  15-vuotiaissa vain lohkovoittajat etenivät pääkaavioon, muut pelaisivat consolationissa. A-lohkon valloitti selvästi TIP-70 voittamalla YPTS:n 3-0 ja OPT-86 4:n 3-1. OPT-86 4 onnistui kellistämään lohkokakkosen YPTS:n 3-1 kun Aapo Åvist voitti Roni Jokitalon viidennen jatkopalloilla ja Miska Ojanen teki saman tempun Tito Haakille. B-lohkossa kahdella pelaajalla pelannut PT Espoo kaatoi KuPTS:n 3-2 ja OPT-86 3:n 3-1. OPT-86 3 kaatoi KuPTS:n puolestaan 3-0. C-lohkossa OPT-86 2 voitti TuPy:n 3-0 ja PT Jyväskylän 3-1 tiukassa väännössä. PT Jyväskylä otti lohkon kakkospaikan voittamalla TuPy:n 3-0 niin ikään tiukoissa otteluissa.

Puolivälierissä urakkansa aloittivat suoraan paperille sijoitetut KoKu, OPT-86 ja MBF. KoKa oli sijoitettu suoraan semifinaaliin. KoKu kemmahti puolivälierässään kahdella pelaajalla pelanneelle PT Espoolle. KoKu taisi luottaa liikaa siihen että Ikolan veljeksistä toinen onnistuisi Yuri Afanassievin voittamaan, kun näin ei käynyt ja kolmospelaaja Emil Arvola oli aseeton Ilari Selliä vastaan niin PT Espoo välieriin lukemin 3-1. OPT-86 kohtasi TIP-70:n. Henrik Vuoti voitti Jimi Koivumäen 3-0, samaan aikaan Luka Oinas kukisti ääritiukassa taistelumatsissa Vincent Joen erin 3-2. Lenni Perkkiö hoiti 3-0 numerot tauluun Joel Koivumäkeä vastaan. MBF voitti OPT-86 2-joukkueen lukemin 3-0, OPT-86 kiusasi MBF:ää kahdella erävoitolla.

Semifinaaleissa KoKa teki nopeasti selvää jälkeä PT Espoosta lukemin 3-0 Yuri Afanassievin ollessa aseeton Rasmus Vesalaista vastaan. MBF kellisti OPT-86:n lukemin 3-1. Henrik Vuoti toi lohdutusvoiton Andreas von Köhleristä. Luka Oinas haastoi mukavasti hyvällä pelillä niin Leon Viherlaihon kuin Lassi Lehtolankin, Lassia vastaan Lukalla taisi olla jopa eräpallo viidenteen erään.

Loppuottelusta odoteltiin tiukkaa, mutta lopulta KoKa oli selkeähkösti terävämpi lukemin 3-1. Lassi Lehtola joutui tyytymään yhteen erään Rasmus Vesalaista vastaan ja nollaan erään Matias Vesalaista vastaan. Pieni turhautuminenkin hiipi Lassin otteisiin ja olemukseen pelien aikana. Leon Viherlaiho oli myös aseeton Matias Vesalaista vastaan. MBF:n lohdutusvoiton toi Andreas von Köhler Aapo Kanasuosta.

MN15

Aikataulullinen murheenkryyni näissä kilpailuissa on nelinpeli joka on pakko pelata lauantaina joukkuekilpailujen jälkeen jotta sunnuntaina kilpailut voidaan päättää järkevään aikaan. Nelinpeli pelattiin poolit + cup systeemillä jotta myös alemman tason pelaajat ilmoittautuvat luokkaan. Kutsussa kaavailtu consolation piti jättää pelaamatta kilpailun suuren suosion vuoksi.

A-poolin ainoaksi jääneessä ottelussa OPT-86:n Luka Oinas ja Henrik Vuoti surffasivat selkeään 3-0 voittoon PT Jyväskylän Lenni Kemppaisesta ja Patrik Södergårdista. B-poolissa Yuri Afanassiev ja Ilari Sell (PT Espoo) väänsivät itselleen lohkovoiton, ykköspaikka lohkesi 3-2 voitolla OPT-86:n Niklas Karjalaisesta ja Eetu Hyttisestä. Niklas ja Eetu lohkokakkosina jatkoon Thor Lundqvistin ja Taavi Lappalaisen (TuPy/PT Jyväskylä) kustannuksella erin 3-1. C-lohkossa ykkössijoitetut OPT-86:n Lenni Perkkiö ja Touko Laine jäivät lohkokakkoseksi nuoriso-osaston Pyry Siveniä ja Otso Vahtolaa (YPTS/Heitto) vastaan. D-poolissa Kemin kaksikko Aleksi Turpeinen ja Jere Jakku olivat niukasti Andreas von Köhleriä ja Onni Farinia (MBF) parempia erin 3-2.

Jatkokaavion ensimmäisellä kierroksella karsintalohkojen ykköset kohtasivat karsintalohkojen kakkoset. Lohkokakkosista Lenni Kemppainen ja Patrik Södergård yllättivät Yuri Afanassievin ja Ilari Sellin erin 3-0. Lenni Perkkiö ja Touko Laine tekivät saman tempun Aleksi Turpeiselle ja Jere Jakulle tiukassa ottelussa erin 3-2.

Puolivälierissä lohkoista selvinneet parit haastoivat suoraan paperille sijoitetut parit. Rasmus ja Matias Vesalainen (KoKa) voittivat 4-vuotta nuoremmat Pyry Sivenin ja Otso Vahtolan erin 3-0. Aleksi ja Jesse Ikola lopettivat Jyväskylän kaksikon Lenni Kemppainen / Patrik Södergård menestyskulun 3-1 voitolla. Leon Viherlaiho ja Lassi Lehtola tyrmäsivät OPT-86:n Lenni Perkkiön ja Touko Laineen mitalihaaveet erin 3-0. Yksi rankingyllätys kuitenkin nähtiin kun OPT-86:n Luka Oinas ja Henrik Vuoti voittivat TIP-70:n Vincent Joen ja Jimi Koivumäen erin 3-0. Ratkaisuun tarvittiin kuitenkin useita ottelupalloja.

Semifinaaleissa KoKa:n parivaljakko Vesalaiset pistivät Luka Oinaksen ja Henrik Vuotin erin 3-0 nippuun. Leon Viherlaiho ja Lassi Lehtola tekivät saman tempun Ikolan veljeksille. Loppuottelussa Leon ja Lassi pistivät hyvin kapuloita Kosken kaksikon rattaisiin, mutta mestaruus lopulta erin 3-1 veljeksille.

Kuva: 15-vuotiaiden poikien nelinpelin palkitut

NN15

15-vuotiaiden tyttöjen nelinpeli oli niin ikään hieman tynkä. Suoraan loppuotteluna pelatussa luokassa TIP-70:n sisarukset Ella ja Mia Kellow voittivat OPT-86:n Luo Jiaqin ja Bai Rongxuan erin 3-1. Erävoitto oli oululaistytöille mukava saavutus ja siitä oltiin silmin nähden iloisia.

Kuva: 15-vuotiaiden tyttöjen nelinpelin mitalistit

Sunnuntain ottelut

M13

13-vuotiaat pojat aloittivat karsintapoolien pelaamisen klo 9.00. Ratingyllätykset jäivät pooleissa yllättävän vähiin. KePTS:n Leevi Dianoff nappasi jatkopaikan OPT-86:n Konsta Niemelältä 3-1 voitolla. Ristiin pelaaminen oli lähellä kun Leevi voitti OPT-86:n Eetu Mäkelän vasta viidennessä 11-8. Isoin pooliyllätys oli ehkä KoKa:n Aapo Kanasuon nouseminen pooliykköseksi kolmospaikalta. MBF:n Torsti Visuri kaatui 3-2 ja OPT-86:n Otto Ruonaniemi 3-0. Kolmas yllättäjä pääkaavioon oli OPT-86:n Zhu Xiwen joka nousi kolmen poolista jatkoon ohi YPTS:n Roni Jokitalon 3-0 voitolla. PT Espoon Lars-Wilmer Stråhlman otti poolissaan mukavan voiton KuPTS:n Samu Niskasesta, mutta se ei riittänyt jatkokaavioon asti.

Pääkaavioon oli sijoitettu neljä pelaajaa suoraan. Loput tulivat pooleista. Kaaviossa oli 24 pelaajaa. Ensimmäisellä kierroksella MBF:n sisäisessä väännössä Sisu Sammalkorpi nappasi viisieräisen voiton Torsti Visurista. OPT-86:n Eetu Hyttinen taisteli 3-2 voiton PT Jyväskylän Nuutti Laitisesta. Por-83:n Arto Ojanen pudotti tiukassa nelieräisessä OPT-86:n Kaarlo Lampisen. PT Jyväskylän Taavi Lappalainen pudotti KoKa:n Aapo Kanasuon erin 3-1.

Toisella kierroksella kärkilohkojen ykköset ja myös suoraan paperille sijoitetut astuivat pöytien ääreen. Kaikki sijoitetut pitivät pintansa erin 3-0 selkeissä ja nopeissa otteluissa. Puolivälierissä taisteltiin sitten jo mitaleista. Tiukimmille joutui PT Espoon Yuri Afanassiev OPT-86:n Henrik Vuotin kanssa. Yurille 3-1 voitto ja kaksi viimeistä melko selkein numeroin.

Semifinaaleissa OPT-86:n Luka Oinas haastoi MBF:n Lassi Lehtolan. Kyseessä oli poikien jo kolmas kohtaaminen viikonlopun aikana. Lassi osoittautui tässäkin ottelussa odotetusti liian kovaksi erin 3-0. PT Espoon Yuri Afanassiev ja KoKu:n Jesse Ikola puolestaan väänsivät finaalipaikasta pitkän kaavan mukaan. Jesse johti jo erin 2-1, mutta lopulta Yuri poisti virheet pelistään ja eteni loppuotteluun. Loppuottelussa Yuri ei pystynyt haastamaan Lassia voitosta. Näin mestaruus MBF:n Lassi Lehtolalle.

Kuva: M13-luokan mitalistit

M13-luokan consolationin voitti ilman erämenetyksiä Haukiputaan Heiton Otso Vahtola. Finaalin asti taisteli upeasti tiukkoja viisieräisiäkin voittanut OPT-86:n tuore puolustuspelaaja Konsta Niemelä.

N13

N13 pelattiin kuuden pelaajan kesken yhden poisjäännin myötä. Poisjäänti oli A-poolista joten A-pooli pelattiin kahdella pelaajalla ja B-pooli neljällä. A-poolissa PT Espoon Tea Stråhlman kesti OPT-86:n Luo Jiaqin haasteen erin 3-0. B-poolissa TIP-70:n Mia Kellow nappasi 3-0 voitot kaikista kolmesta ottelustaan. Lohkokakkoseksi nousi nelospaikalta PT Espoon Noella Stråhlman 3-0 voitoilla sekä PTS Sherwoodin Sandra Suomalaisesta että OPT-86:n Bai Rongxuasta.

Semifinaaleissa Tea Stråhlman kukisti pikkusiskonsa Noella Stråhlmanin 3-0. Luo Jiaqi jäi myös Mia Kellowta vastaan hieman jälkeen ja ei pystynyt erävoittoihin. Näin loppuotteluun luokan ennakkosuosikit. Loppuottelu oli tunnelmaltaan koko viikonlopun paras ottelu. Myös ottelun taso nousi suhteellisen korkeaksi. Kilpailujen järjestäjä teki virheen (toivottavasti viikonlopun ainoa) kun ei suunnitellut tätä ottelua YouTube stream-pöydälle. Tea ja Mia napsivat erävoittoja vuorotellen ja lopulta ratkaisevassa viidennessä erässä Mia nappasi N13 mestaruuden 11-9 lukemin. Ääritiukka ottelu pienin marginaalein, molemmat olisivat ansainneet kultaa mutta voin toinen voi sen saada.

Kuva: N13-luokan mitalistit

M15

M15 poolit aloitettiin klo 10.30 heti M13 poolien perään. Näissä pooleissa nähtiin hieman enemmän yllätyksiä kuin M13 puolella. OPT-86:n Touko Laine nappasi poolin ykköspaikan TIP-70:n Jimi Koivumäeltä erin 3-0. TuPy:n Alvar Ahlholm nappasi poolinsa kakkospaikan MBF:n Torsti Visurilta erin 3-2. H-poolissa pelatiin ehkä eniten ristiin. Kolmospaikalle sijoitettu MBF:n Onni Farin voitti YPTS:n Pyry Sivenin 3-1 ja myös OPT-86:n Eetu Hyttisen erin 3-1 ja meni ykkösenä jatkoon. Kakkospaikka meni Eetulle ääritiukassa 3-1 voitossa Pyry Sivenistä. I-poolissa nähtiin vielä yllätys kun TuPy:n Olli Koli nappasi ykköspaikan MBF:n Sisu Sammalkorvelta erin 3-2. F-poolissa TuPy:n Thor Lundqvist voitti OPT-86:n Kaarlo Lampisen tiukasti erin 3-2, mutta tämä voitto ei tuonut jatkopaikkaa.

M15-jatkokaaviossa oli suoraan sijoitettuna kahdeksan kärkisijoitettua. Yhteensä pelaajia kaaviossa oli 26. Ensimmäisellä kierroksella TIP-70:n Jimi Koivumäki pudotti KePTS:n Jere Jakun tiukan nelieräisen jälkeen. TuPy:n Alvar Ahlholm haastoi hienosti OPT-86:n Luka Oinaksen, mutta jäi yhteen erävoittoon. Lennien kohtaamisessa OPT-86:n Perkkiö kaatoi 3-1 PT Jyväskylän Kemppaisen. PT Jyväskylän Patrik Södergård haastoi tiukasti MBF:n Onni Farinin, mutta joutui taipumaan erin 3-2.

Toisella kierroksella mukaan tulivat loputkin kärkisijoitetut. TIP-70:n Vincent Joki tiputti yhden erän MBF:n Onni Farinille. TIP-70:n Jimi Koivumäki haastoi miehekkäästi MBF:n Leon Viherlaihon, mutta kaikki kolme erää kuitenkin Leonille. KoKun:n Aleksi Ikola kohtasi OPT-86:n Luka Oinaksen ja joutui tyytymään karsiutumiseen tiukan viisieräisen jälkeen. OPT-86:n Niklas Karjalainen haastoi PT Espoon Yuri Afanassievin ja oli tipalla viedä matsin viidenteen erään. Yuri piti kuitenkin pintansa varmuustaistossa.

Puolivälierissä etukäteen vahvemmat pelaajat pitivät paikkansa suhteellisen selkeillä 3-0 voitoilla. Jatkopalloja nähtiin, osassa matseissa pitkiäkin, mutta korkeamman rankingin pelaajat käänsivät ne kaikki nimiinsä. Semifinaaleissa alettiin sitten nähdä jo yllätyksiä. MBF:n Leon Viherlaiho oli päättänyt marssia finaaliin KoKa:n Rasmus Vesalaisen kustannuksella. Leonilla oli isoja keuloja, mutta niin vain Rasmus nousi esimerkiksi toisessa ja myös neljännessä erässä kuilun partaalta erävoittoon. Rasmus siis finaaliin erin 3-1. Toisessa semifinaalissa MBF:n Lassi Lehtola haastoi KoKa:n Matias Vesalaisen, ja tässä ottelussa haasto oli liian kova. Lassi finaaliin upean esityksen jälkeen erin 3-0.

Loppuottelu oli tasainen taisto. Lassi oli aggressiivisempi ja välillä kämmenet paukkuivat huikean varmasti ja lujaa Rasmuksen tavoittamattomiin. Välillä Rasmuskin pääsi hallitsemaan ottelua ja lyömään lujaa. Tasollisesti ottelu oli selkeästi viikonlopun paras. Lassilla on mukava keula neljännessä erässä 2-1 eräjohdossa, mutta pieni herpaantuminen keskittymisessä yhdistettynä yliyrittämiseen kostautui. Rasmukselle viimeiset erät 11-9 ja 11-8 ja näin 15-vuotiaiden Suomen Mestaruus.

Kuva: M15-luokan mitalistit

M15-luokan consolationin voitti 13-vuotiaiden tapaan Otso Vahtola. 15-vuotiaissa voitto oli tiukemmassa koska KoKa:n Aapo Kanasuo kaatui semifinaalissa vasta viidennessä ja finaalissakin Por-83:n Arto Ojanen aiheutti erätappion. Arto teki consokaaviossa pari ratingyllätystä kun onnistui voittamaan sekä YPTS:n Pyry Sivenin että MBF:n Torsti Visurin.

N15

N15 pelattiin seitsemän pelaajan luokkana, kolmen pooli + neljän pooli. A-poolissa luokan ylivoimanen ennakkosuosikki TIP-70:n Ella Kellow napsi 3-0 voitot OPT-86:n Juulia Kauppisesta ja Luo Jiaqista. Lohkon kakkoseksi pelasi Jiaqi voittamalla Juulian 3-0. B-poolissa pelattiin vain 3-0 pelejä. N13-finaalin uusinnassa Mia Kellow voitti Tea Stråhlmanin. Bai Rongxua ja Noella Stråhlman eivät pystyneet haastamaan jatkopaikasta, keskinäisen ottelun vei 13-vuotiaiden luokan tapaan nimiinsä Noella.

Semifinaalissa Ella Kellow jyräsi Tea Stråhlmanin 3-0. Mia Kellow voitti Luo Jiaqin 3-0, parista tiukasta erästä huolimatta. Runsaasti lajiin panostava Jiaqi kuitenkin tulee vielä tarjoamaan kovan haasteen kärkitytöille ainakin omanikäisissään jatkossa.

Sisarusten välinen loppuottelu tarjosi muutamia hienoja palloralleja, tasoero oli kuitenkin selkeä Ellan hyväksi erälukemin 3-0. Loppuottelun tulos näyttää puuttuvan virallisista tuloksista, se lisätään sinne huomenna.

Kuva: N15-luokan mitalistit

Tsempparipelaaja

OPT-86:n kilpailudirektoraatti vahvistettuna Vladimir Brilillä valitsi kilpailun tsempparipelaajaksi TIP-70:n Jimi Koivumäen. Perusteluina hyvä tsemppi, hyvä käytös, panostus lajiin ja hyvät peliesitykset. Vuonna 2011 syntynyt Jimi on ottanut tällä kaudella upean loikan kehityksessä ja saman toivotaan jatkuvan. Kiertopalkinto siirtyy nyt vuodeksi Jimin palkintohyllyyn.

Kuva: Tsempparipelaaja Jimi Koivumäki, TIP-70

 

One thought on “13-15 SM (A) – Kilpailutulokset + raportti

  1. Kiitos! Hyvä ja täydellinen raportti. Parasta raportissa oli muuten se, että iso osa nimistä olivat minulle tuntemattomia! Uutta pelaajakaartia on siis kasvamassa.

Vastaa