Parapöytätenniksen moninkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Matti Launonen menehtyi lauantaina. Jokin aika sitten Matti kaatui kotonaan Floridassa sisäpyörätuolillaan, loukkaantui ja jäi sille tielle. Matti oli syntynyt 31.5.1944 eli hän olisi täyttänyt toukokuussa 75 vuotta.
Matti vammautui suunnistuksen kilpailumatkalla auto-onnettomuudessa lukioikäisenä ja aloitti pöytätenniksen. Hän kilpaili vaikeimmin vammautuneiden pyörätuolipelaajien ykkösluokassa.
Matti oli Taisto Kainun kanssa pöytätenniksen ensimmäinen suomalainen arvokisaosallistuja Stoke Mandevillen MM-kilpailuissa 1971. Monilajikisoissa Launoselle ei tullut pöytätennismenestystä, mutta uinnissa hän saavutti kaksi hopeaa.
MM-kilpailuissa Launonen saavutti peräti 44 arvokisamitalia. Paralympialaisista ensimmäinen mitali oli joukkuekisan hopea Torontosta 1976 Pekka Hätisen kanssa. Ensimmäinen henkilökohtainen paralympiamitali oli pronssi, jonka Launonen saavutti Arnhemissä 1980. Kultamitalin vuoro oli Barcelonassa 1992. Viimeisin Launosen paralympiamitaliksi jäi Sydneyn henkilökohtainen hopea vuodelta 2000. Matti valittiin vuoden vammaisurheilijaksi 1997.
Itse tutustuin Mattiin 1970-luvun lopulla Liikunnalla. Blokeeraus oli varmaa, joten Matin kanssa kelpasi kenen tahansa harjoitella. Omintakeisen huumorin savolaismiehestä ei voinut olla pitämättä. Kilpailuvietti oli kova ja kisapelit kangastelivat kuopiolaisen mielessä edelleen ennen nyt sattunutta onnettomuutta.
Mr. pyörätuolipingis on poissa. Esitän Suomen Pöytätennisliiton ja kaikkien suomalaisten pingisihmisten puolesta osanottoni Matti Launosen omaisille ja muille läheisille.
Esko Heikkinen
(Kiitokset Esa Miettiselle, jonka artikkeliin ”Pingpongista Pöytätennikseen” -kirjassa yo. tiedot perustuvat)
Em. luonnehdinta Launosen Matista on pöytätenniksen asiantuntijan tekstiä ja sellaisena vilpitön ja arvokas. Me tunsimme lumilintu-Matin – iloisen, temperamenttisen ja seurallisen Kuopion pojan, jolla oli pingiksen nimikkoturnajaiset ja joka oli yksi Floridan amerikansuomalaisen yhteisön sekä eritoten urheiluseura North Starin keskeisiä henkilöitä.
Matti oli urheilija koko sydämestään ja samalla esimerkki sisun ja huumorin ihmeitätekevästä voimasta selviytymisessä. Hän tuskin oli keksinyt sanontaa ”se joka pelaa, ei pelkää”, mutta taatusti sen allekirjoitti.
Viimeisen matkan eväiksi sopivat kuitenkin paremmin Shakespearen sanat: ”On sama kude meissä/ mi unelmissa on/ unta vain on lyhyt elämämme”.
Kaarina Naski