Avainsana-arkisto: WTT

WTT Star Contender Doha – karsinnat

Benedek Oláhin pelit Qatarin Dohassa järjestettävässä WTT Star Contender -turnauksessa päättyivät ensimmäiselle karsintakierrokselle, kun maailmanrankingissa 12 sijaa Oláhin yläpuolella oleva iranilainen Noshad Alamiyan oli vahvempi lukemin 3-0 (11-6, 11-9, 11-5).

– Vastustaja on todella hyvä pelaaja, yksi koko kisojen parhaista syöttäjistä. Jos hänen syöttöjään ei pysty lukemaan, voi tulos olla tuollainen. ”Pena” kyllä taisteli hyvin, mutta palautusten lisäksi helppoihin palloihin tuli muutamia virheitä, maajoukkueen päävalmentaja Mattias Bergkvist summasi lauantai-illan pelin.

Oláhin kausi jatkuu Qatarin pingiskuplassa 14. maaliskuuta käynnistyvällä olympiakarsintaturnauksella.

– Sunnuntaina pidetään lepopäivä ja sitten aloitetaan valmistautuminen olympiakarsintaan.

Dohan karsintaturnauksessa on jaossa neljä paikkaa Tokioon. Muut mahdollisuudet olympiapaikan hankkimiseen ovat huhtikuun lopun Euroopan maanosakarsinta Portugalissa (4 paikkaa) sekä kesäkuun sijoitus ITTF:n rankingissa (1-13 paikkaa).

Tokion olympiakarsintasysteemi

WTT Star Contender Doha

Ottelukaavio

Livestream T1 (vaatii rekisteröitymisen)

Livestream T2-T4

Livescore

Aikaero: Dohassa kello on tunnin ennemmän kuin Suomessa.

WTT Star Contender -turnauksen palkintopotti on yhteensä 400 000 dollaria, josta kaksinpelien voittajat kuittaavat 25 000.

 

WTT Contender Doha – tiistai

Benedek Oláhin pelit Qatarin Dohassa järjestettävässä pöytätenniksen WTT Contender -turnauksessa päättyivät karsintojen kolmannella kierroksella 1-3 (9-11, 11-7, 6-11, 6-11) -tappioon itävaltalaista Andreas Levenkoa vastaan.

Oláh oli selvittänyt voitokkaasti kaksi ensimmäistä karsintakierrosta. Mainiosti pelanneen Levenkon sijoitus tuoreimmalla maailmanlistalla on 144:s, Oláhin 86:s.

– Tiistain pelin lopputulos on tietenkin pettymys. Pena on hyvässä kunnossa, joten hyviä tuloksia on varmasti seuraavissa turnauksissa odotettavissa, maajoukkueen päävalmentaja Mattias Bergkvist tietää.

Oláhin kausi jatkuu jo tulevana lauantaina niinikään Dohassa käynnistyvällä WTT Star Contender -turnauksella. Karsinnoissa 64 pelaajaa taistelee kahdeksasta paikasta 48 parhaan pääkaavioon.

WTT Star Contender Doha, 6.-13.3.2021 (osanottajalista)

 

WTT Contender Doha – Oláhille toinen voitto Qatarissa

Benedek Oláhin vahvat esitykset jatkuivat Qatarin Dohassa pelattavassa pöytätenniksen WTT Contender -turnauksessa. Maanantaiaamuna karsintojen toisella kierroksella suomalaisen käsittelyssä kypsyi taiwanilainen Chien-An Chen lukemin 3-1 (8-11, 12-10, 11-9, 11-8).

Maailman rankingissa 17 sijaa Oláhin yläpuolella oleva Chen hallitsi ensimmäistä erää sekä neljännen alkua, mutta muuten ottelu oli Seinäjoen Sisun miehen näpeissä. Varsinkin erien loput olivat Oláhilta takuuvarmaa tekemistä.

– Ensimmäisessä erässä mokasin ainakin viisi palautusta. Vastustaja ei tuntunut kuitenkaan painostavan, vaan peli oli enemmänkin itsestä kiinni. Kolmannen erän tilanteessa 9-9 tiesin, että minun pitää lähteä viemään peliä ja siinä myös onnistuin. Päätöserässä 5-0 -johdossa tuli hieman kiire voittaa nopeasti pisteet. Lopussa pelasin sitten neljä helvetin hyvää palloa. Peli oli vaihtelevaa, mutta pää oli koko ajan pelissä mukana, Oláh summasi toisen karsintavoittonsa.

Paikka 32 pelaajan pääkaavioon vaatii vielä kahden karsintapelin voittamista. Kolmannella kierroksella vastapuolelle pöytää asettuu rankingissa 144:ntenä oleva itävaltalainen Andreas Levenko. Oláhin sijoitus tuoreimmalla listalla on 86:s. Ottelu pelataan tiistaina alkaen kello 10.20 pöydällä T5, josta ei valitettavasti ole livelähetystä.

Voittaja pelaa tiistaina kello 15.40 (T4 LIVE) paikasta pääkaavioon Venäjän Vladimir Sidorenkoa (WR186) tai Belgian Cedric Nuytinckia (WR72) vastaan

Videokooste Chen Chien-An – Benedek Oláh

Otteluohjelma ja tulokset

https://results.ittf.com/ittf-web-results/html/TTE5277/results.html#/knock-outs

Livestream (T2-T4)

https://www.youtube.com/user/ittfchannel/videos

 

WTT Contender Doha – Oláh avasi voitolla Qatarissa

Benedek Oláh avasi voitolla Qatarin Dohassa järjestettävän WTT Contender -turnauksen. Suomalaispelaaja kaatoi sunnuntaina karsintojen ensimmäisellä kierroksella intialaisen Mudit Danin 3-1 (11-8, 11-6, 8-11, 11-5).

– Hain tatsia koko pelin ajan, kokeilin kaikkia erilaisia syöttöjä ja hain vähän ylilyöntejä, joita huomenna varmasti tarvitaan, Oláh ennakoi.

Maanantain toisen kierroksen vastustaja on maailman rankingissa sijalla 69 oleva taiwanilainen Chien-An Chen. Oláhin rankingsijoitus on tällä hetkellä 86:s.

– Chen on vasenkätinen pelaaja ja vaikea vastustaja. Hävisin hänelle viimeksi Hong Kongissa. Pitää valmistautua otteluun hyvin ja käydä illalla vielä treenaamassa, Oláh päätti.

Pääsy keskiviikkona alkavaan 32 pelaajan pääkaavioon vaatii neljän karsintakierroksen selvittämistä voitokkaasti. Maanantain ottelu alkaa kello 9.00 Suomen aikaa

Dohan karsintakaavio

https://www.ittf.com/wp-content/uploads/2021/01/TTEMSINGLES-BRC-PREL-_75-2.0.pdf

Livetulokset

https://worldtabletennis.com/results

Livestream

 

 

Benedek Oláhin kolmen viikon pingiskupla huipentuu olympiakarsintoihin

Benedek Oláh pelaa tällä hetkellä kenties uransa parasta pöytätennistä. Maaliskuun lopussa 30 vuotta täyttävä suomalainen matkusti keskiviikkona Qatariin ja osallistuu Dohassa kolmeen kovaan turnaukseen, joista viimeisessä jaetaan paikkoja tulevan kesän Tokion olympiakisoihin.

Lähtökohdat peleihin ovat hyvät, sillä Ranskan Pro A -liigasta Oláhilla on takanaan viiden voiton putki.

– Ranskan pelit olivat tosiaan hyviä, mutta ne pelattiin paras viidestä -systeemillä ja maksimissaan kaksi peliä per viikko. Nämä ovat ensimmäiset kisat tasan vuoteen. Täällä pelataan paras seitsemästä ja useampi peli per päivä, joten virheitä ei saa juurikaan tulla, Oláh kertoo.

Kansainvälisen Pöytätennisliiton WTT-sarja on parasta mahdollista valmistautumista olympiakarsintoihin, sillä Qatarissa on mukana maailman terävin kärki. Myös välipäiville löytyy sopivia harjoitusvastustajia.

– Matkustamisen jälkeen olen ollut 48 tuntia karanteenissa. Päiväohjelmaan on kuulunut treeniä hotellihuoneessa, mailojen ja kumien laittamista sekä tulevien päivien harjoitusvastustajien sopimista. Myös henkisesti valmistaudun parhaani mukaan kisoja varten.

Oláh aloittaa pelinsä sunnuntaina WTT Contender -turnauksen karsinnoista, josta kahdeksan parasta saa paikan 32 pelaajan pääsarjaan. Suomalainen on sijoitettu karsintojen 96 pelaajan listalla 36:nneksi. Paikka pääsarjaan edellyttää useamman karsintapelin voittoa.

– Jotta olympialaisiin pääsisi varmasti rankingin kautta, pitäisi maailmanlistan sijoitusta nostaa noin kymmenen sijaa. Se on myös tavoitteena näissä kahdessa seuraavassa kisassa. Silloin ei tarvitsisi stressata karsinnoissa, vaikka olympiapaikka rankingin kautta varmistuukin vasta jälkikäteen Oláh sanoo.

WTT Contender -turnauksen palkintopotti on yhteensä 200 000 dollaria, josta kaksinpelien voittajat kuittaavat 15 000.

Benedek Oláhin kilpailukalenteri, kevät 2021

28.2.-6.3. WTT Contender, Doha, Qatar
6.3.-13.3. WTT Star Contender, Doha, Qatar
14.3.-17.3.2021 Maailman olympiakarsinnat, Doha, Qatar
21.-25.4.2021 Euroopan olympiakarsinnat, Lissabon, Portugali (jos sei saa olympiapaikkaa Qatarista)

Karsintapelien kaavio

Livetulokset

Livestream

Olympiakarsintasysteemi

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Suomen Pöytätennisliitto (@pingisliitto) jakama julkaisu