Suomen pöytätenniksen Hall of Fame on kunnianosoitus lajin suomalaissankareille. Kunniagalleriaan voidaan nimetä henkilöitä, jotka ovat kuuluneet lajinsa ehdottomaan eliittiin tai joilla muulla tavoin on ollut poikkeuksellinen merkitys suomalaisessa pöytätennishistoriassa.
Kunniagalleriaan valitaan jäseniä Suomen Pöytätennisliiton liittohallituksen päätöksellä. Valittujen julkistaminen tapahtuu liiton sääntömääräisissä kokouksissa tai muissa juhlallisissa tapahtumissa.
Kunniagalleriaa ylläpidetään Pöytätennisliiton verkkosivuilla. Valitulle tai hänen omaisilleen luovutetaan nimeämisen yhteydessä kunniataulu.
Suomen pöytätenniksen Hall of Fame on julkistettu SPTL:n 80-vuotisjuhlien yhteydessä 27.10.2018.
Liikemies Bruce Campbell (1905-1982) oli Suomen Pöytätennisliiton ensimmäinen puheenjohtaja. Campbellia voidaan myös pitää 1920–30-lukujen tähtipelaajana. Suomen ensimmäisiä pöytätenniskilpailuja oli Helsingin Hiihtoseuran kisat keväällä 1925, joissa Helsingin Sanomat raportoi Bruce Campbellin hallinneen miesten sarjaa. Hänen siskonsa Maud Campbell voitti naisten sarjan. SM-kilpailut alkoivat vasta 1938. Campbell voitti maan ikämiesmestaruudet 1941 ja 1945. Hänen pöytätennisuransa oli alkanut jo opintojen yhteydessä Hankenilla. Skotlantilaiset sukujuuret omannut mutta Helsingissä syntynyt Campbell perusti oman brittiläisiä tuotteita maahantuoneen yrityksensä 1933. Suomen Pöytätennisliiton perustamista valmistelevan kokouksen kokoonkutsujia 1938 olivat Bruce Campbell ja Rolf Biese. Kokous nimesi liiton perustamista varten toimikunnan, jonka tehtävänä oli laatia uudelle lajiliitolle säännöt ja kutsua lajia harrastavat seurat perustavaan kokoukseen. Toimikuntaa johti Bruce Campbell. Bruce Campbell johti Suomen Pöytätennisliittoa seitsemän vuotta sen perustamisesta vuoteen 1945. Hänelle myönnettiin Suomen Pöytätennisliiton kultainen ansiomerkki numero 1. vuonna 1948.
Sonja Grefberg (s. 1964) on kaikkien aikojen menestynein suomalainen naispelaaja. Hän voitti naisten kaksinpelissä yhdeksän Suomen mestaruutta vuosina 1978–1990, ensimmäisen vasta 13-vuotiaana. Nelinpelit mukaan lukien hänellä on yhteensä 30 Suomen mestaruutta.
Euroopan arvolistalla vasenkätinen Sonja oli parhaimmillaan 17. ja maailmanlistalla sijalla 36. Molemmat ovat kaikkien aikojen parhaita suomalaisnoteerauksia. Junioreiden EM-kisoista Sonjalla on neljä mitalia, joista kirkkaimpana nelinpelin mestaruus Eva Malmbergin kanssa 1980. PM-kultaa Sonja voitti 1983 kaksinpelissä, nelinpelissä (Eva Malmberg) ja sekanelinpelissä (Jarmo Jokinen). Naisten nelinpelin toinen PM-kulta on vuodelta 1986 (Katja Nieminen).
Uransa parhaana saavutuksena Sonja pitää viidettä sijaa maailman GP-finaalissa Etelä-Koreassa 1985. Edellä oli vain yksi eurooppalaispelaaja. Arvokkaimman yksittäisen voittonsa Sonja sai 1986, kun Aasia-Eurooppa-ottelussa kukistui Dai Lili. Kiinalainen oli tuolloin naisten maailman arvolistan kakkonen. Sonja oli yhden karsintaottelun päässä olympiapaikasta Souliin 1988, kun pöytätennis oli ensimmäistä kertaa olympialajina. Toinen varasija jäi uran suurimmaksi pettymykseksi.
Peliuran jälkeen diplomiekonomi Grefbergistä on tullut lajin päättäjiä. Suomen Pöytätennisliiton varapuheenjohtajuuden ohella hän on edennyt Euroopan pöytätennisunionin hallitukseen. Vuonna 2017 Sonja valittiin Kansainvälisen pöytätennisliiton valtuustoon (Board of Directors). Näkyvä rooli lajin parissa on tuottanut myös merkittäviä kansainvälisiä työtehtäviä mm. Lontoon 2012 ja Rio de Janeiron 2016 olympia- ja paralympiakisojen lajijohdossa.
Esa Ellonen (1934-2018) on Suomen Pöytätennisliiton kaikkien aikojen tunnetuin puheenjohtaja. Sen ohella hän oli miesten kaksinpelin kaksinkertainen Suomen mestari ja kansainvälisesti vaikutusvaltaisimpia suomalaisia pöytätennisihmisiä. Hän ehti myös pelata jalkapalloa Kiffenissä. Esa oli Ruotsissa asunut sotalapsi, jonka pöytätennisura alkoi partiossa Tikkurilan Sinisissä. Taitavana puolustuspelaajana tunnettu Esa voitti ensimmäisen miesten kaksinpelin SM-kultansa 17-vuotiaana Turussa 1952 ja toisen viisi vuotta myöhemmin. Kaiken kaikkiaan hän oli miesten kaksinpelin SM-loppuottelussa viidesti. Vuoden 1974 puheenjohtajavaalissa Esa ilmoitti olevansa käytettävissä ja tuli valituksi. Erkki Alaja aloitti pian sen jälkeen SPTL:n toiminnanjohtajana ja arvioi myöhemmin, että diplomiekonomi Ellonen oli 1970-luvulla varsinkin varainhankinnan ja markkinoinnin suhteen parikymmentä vuotta edellä muita suomalaisia urheilujohtajia. Hänen kautensa puheenjohtajana kesti 14 vuotta. Vuonna 1977 Esa valittiin Pohjoismaisen Pöytätennisunionin NBTU:n puheenjohtajaksi. Sitä seurasi paikka Euroopan Unionin hallituksessa ja kansainvälisen liiton ITTF:n valtuustossa 1983–87. Esa Ellonen lanseerasi aikanaan sloganin ”Pöytätennis- tie onneen ja menestykseen”. Se tunnetaan hyvin edelleen.
Jarmo Jokinen (1959-1987) voitti pöytätenniksessä kymmenen miesten kaksinpelin, seitsemän nelinpelin ja yhdeksän sekanelinpelin Suomen mestaruutta sekä Pohjoismaiden mestaruuden sekanelinpelissä 1983 Sonja Grefbergin kanssa. Hän nousi ensimmäisenä suomalaisena miespelaajana Euroopan ja maailman arvolistoille ja oli parhaimmillaan maailmanlistalla sijalla 76.
Jarmo ehti voittaa SM-kullan myös pesäpallossa Seinäjoen Maila-Jussien lukkarina. Jarmon isä Anssikin oli monipuolinen urheilumies, tilillään viisi Itä-Länsi-ottelua pesäpallossa. Keravalainen ”Jame” tai ”Jamppu” oli ensimmäiseltä ammatiltaan maalari ja sitten palomies.
Pöytätenniksessä Jarmo Jokisella oli aina kirkas ajatus: harjoittele kuten pelaat – pelaa kuten harjoittelet. Hänen kämmenspinninsä oli aikakautensa tehokkaimpia: ei järin kova, mutta erittäin nopea ja höystetty valioluokan vartaloharhautuksella.
Jarmo oli taitava taktikko, joka opiskeli päävastustajansa huolellisesti etukäteen. Poikkeuksellisen hyvä keskittymiskyky helpotti valitun taktiikan noudattamista. Sitä sai maistaa mm. tuore nelinpelin maailmanmestari Ulf ”Tickan” Carlsson Helsingissä 1986 pelatuissa PM-kisoissa.
Jarmo Jokinen menehtyi vain 30-vuotiaana marraskuussa 1987 Seinäjoella pudottuaan katolta.
Kimmo Jokinen (s. 1965) on Suomen kautta aikain menestynein parapöytätennispelaaja. Lukuisten EM- ja MM-mitalien lisäksi hänellä yhteensä peräti viisi henkilökohtaista paralympiakultamitalia kolmissa peräkkäisissä kisoissa.
Ensimmäiset kaksi ovat 1984 Stoke Mandevillestä, missä Kimmo voitti sekä oman luokkansa että avoimen pystypelaajien sarjan. Kultaiselle paralympiamenestykselle seurasi jatkoa 1988 Soulissa, jossa hän voitti oman luokkansa. Uran huipennus oli 1992 Barcelonassa, jossa Kimmo oli jälleen paras sekä omassa luokassaan että avoimessa sarjassa. Vielä Sydneyn 2000 kisoista hän nappasi oman luokkansa paralympiapronssin.
Vasenkätinen Kimmo pelasi monet vuodet myös ”terveiden” luokissa erinomaisella kansallisella tasolla Suomessa. Parhaimmillaan hänet noteerattiin miesten arvolistalla sijalle 10. Saavutuksiin kuuluu mm. mestaruussarjan voitto Keravan Pallo-Kerhon riveissä.
”Kimppi” Jokinen on ainoa suomalainen pöytätennispelaaja, joka on saanut Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon. Palkinto myönnettiin 2011. Vuonna 1992 hänet valittiin Suomen vuoden vammaisurheilijaksi. Ammatiltaan hän on erityisopettaja.
Hall of Fame sai kolme uutta jäsentä 2.12.2023 Kisakallion Urheiluopistolla Finlandia Openin yhteydessä järjestetyssä SPTL:n 85-vuotisjuhlissa.
Kuopiolainen Matti Launonen (1944-2019) oli suomalaisen parapöytätenniksen pioneereja. Hän loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa jo lukioikäisenä ollessaan suunnistuksen kilpailumatkalla. Hän osallistui jo Stoke Mandevillen ensimmäisiin – kuten tuohon aikaan sanottiin – vammaisten MM-kilpailuihin 1971. Pöytätennismitalia ei tullut, mutta uinnista niitä tuli peräti kaksi. Pöytätennis jäi kuitenkin suosikkilajiksi ja huikea ura kesti lähes puoli vuosisataa. Sen aikana hän saavutti paralympia-, MM- ja EM-kisat yhteen laskien peräti 44 arvokisamitalia. Launonen oli ykkösluokan eli vaikeimmin vammautuneiden pyörätuoliluokan pelaaja, jonka käteen maila sidottiin puristusvoiman vähäisyyden vuoksi. Hänen ensimmäinen paralympiamitalinsa oli joukkuekisan hopea Torontosta 1976 Pekka Hätisen kanssa. Ensimmäinen henkilökohtainen mitali oli pronssi Arnheimin kisoista neljä vuotta myöhemmin. Kultamitalin vuoro oli Barcelonassa 1992 ja viimeiseksi paralympiamitaliksi jäi Sydneyn hopea vuodelta 2000. Paralympiamitaleita hänellä on kaiken kaikkiaan 11. Matti Launonen valittiin Suomessa vuoden vammaisurheilijaksi 1997. Hän asui ison osan elämästään Floridassa, missä myös menehtyi. Matti tunnettiin sosiaalisena ja sanavalmiina ihmisenä, joka nautti tuntemattomien haastamisesta pöytätenniskamppailuihin. Aikanaan Matista piti tulla insinööri, mutta tämä ammatti jäi häneltä saavuttamatta. Matti Launonen nimettiin vuonna 2022 myös Paraurheilun Kunniagalleriaan.
Pasi Valasti (s. 1969) aloitti pöytätennisuransa isänsä Esan jalanjäljissä 6–7-vuotiaana. Harjoittelu tapahtui pääosin Ruskeasuolla, jossa harjoitteluun tuli 1984 uusi vaihe, kun Esko Heikkinen ryhtyi vetämään harjoitusryhmää, johon Pasin ohella kuuluivat myös Janne Kontala ja Matti Seiro. Jo kahden vuoden kuluttua Pasi pääsi pelaamaan mestaruussarjaa ja seuraava merkittävä etappi oli valinta Suomen EM-joukkueeseen 1988. Vuotta myöhemmin hän muutti Ruotsiin, minkä lisäksi hän pelasi ammattilaisena myös Tanskassa ja Saksassa. Erityisesti tanskalaisen Hörningin keskuudessa hän on edelleen erittäin arvostettu. Ensimmäisen miesten kaksinpelin SM-kultansa Pasi saavutti 1991, minkä jälkeen mestaruuksia kertyikin yhteensä yhdeksän, viimeisen kerran vuonna 2009. Pasi on SE-mies miesten kaksinpelin finaalimäärässä, sillä urallaan hän pelasi SM-loppuottelussa yhteensä peräti 18 kertaa. Hän on myös kahdeksankertainen miesten nelinpelin ja viisinkertainen sekanelinpelin Suomen mestari. Mestaruussarjavoittoja Valastilla on yhdeksän ja SM-cupin ykköstiloja 11. Pelaajana Valasti tunnettiin erityisesti vahvasta rystypelistään. Hänen uransa mieleenpainuvin voitto lienee Erik Lindhin kukistaminen Wega-Maljassa 1991. Ruotsalainen oli tuolloin maailmanlistalla sijalla 7. MM-tasolla hän on edustanut Suomea kuudesti ja EM-tasolla viidesti. Uransa jälkeen on toiminut ”lajilähettiläänä” mm. TV-lähetysten kommentaattorina ja on edelleen yksi maamme tunnetuimmista laji-ihmisistä. Viime vuodet Valasti on istunut myös Suomen Pöytätennisliiton hallituksessa.
Katja Kohonen (o.s. Nieminen, s. 1970) aloitti pöytätenniksen 12-vuotiaana Hiekkaharjun koulussa ja nuorisotalolla 1982. Ura jatkui Tikkurilan kaarihallissa TIP-70:n riveissä Simo Pokin valmennuksessa. Hän kehittyi nopeasti maan huipulle ja voitti jo 1986 Sonja Grefbergin kanssa naisten nelinpelin Pohjoismaiden mestaruuden. Samana vuonna hän oli niin ikään Sonjan kanssa nelinpelin pronssilla Ruotsin avoimissa mestaruuskilpailuissa. Jälkimmäistä hän arvostaa huippusaavutuksenaan. Kotimaassa Kohosen kovin meriitti on ennätysmäiset 13 kaksinpelin SM-kultaa vuosina 1988–2013. Se on eniten kaikista suomalaisista mies- ja naispelaajista. Näistä mieleen jäi erityisesti ensimmäinen, kun hän kukisti Sonja Grefbergin kotikisoissaan Tikkurilan Urheilutalolla. Kohosella on myös useita naisten nelinpelin ja sekanelin mestaruuksia eri pelaajien kanssa. Hänen vahvuutensa oli nopeat jalat ja erinomainen kämmenlyönti. Suomen ohella Kohonen pelasi myös Saksan Bundesliigassa ja Ruotsin naisten pääsarjassa, jonka hän myös onnistui tukholmalaisen Spårvägenin joukkueessa voittamaan. Pöytätennisura jatkuu edelleen KuPTS:n valmennustiimissä. Vanhemmalla iällä Kohonen on kiinnostunut myös crossfit-kilpailuista.
Kuvaa klikkaamalla pääset tutustumaan tarkemmin kunniagalleriaan valittuihin henkilöihin sekä heidän saavutuksiinsa.
