Aihearkisto: Muut

Tuomareita kaivataan 12/17 SM kilpailuihin

Tuomareita kaivataan 12/17 SM kilpailuihin

Pöytätennisliitto järjestää 27.-28.4 Ruskeasuolla 12/17 SM kilpailun. Kilpailujen onnistunut läpivienti edellyttää luonnollisesti myös tuomareita. Korvaus 2e/peli.

Suurin tuomaritarve on lauantaina kello 14 alkaen ja sunnuntaina 11.30 alkaen.  Ilmoita minulle millaisella ”pätkällä” pääset mukaan?

taneli.keinonen@sptl.fi tai 0505285861

Max Laine on poissa

Olemme saaneet jälleen suru-uutisen, sillä mestaripelaaja Max Laine on poistunut joukostamme perjantain ja lauantain välisenä yönä 81 vuoden iässä.

”Pappaa” voi todella kutsua mestaripelaajaksi, vaikka kaksinpelin SM-kullan hän onnistui voittamaan vain kerran, jo lähes ikämiehenä 1972. Samoihin aikoihin hän voitti mestariluokan viidesti peräkkäin ja oli rankingykkösenäkin vuosikausia.

Vasenkätinen Max nappasi B-luokan SM:n jo 1953, mutta piti välillä taukoa ilmestyäkseen pöydän ääreen uudelleen entistä ehompana. Ulkomaalaisetkin kunnioittivat Maxin raudanlujaa kämmentappoa. Sen sai kokea mm. englantilainen huippupelaaja Chester Barnes. Rysty ei Maxilla ollut ihmeellinen, mutta rystysyöttö oli ikävä. Kämmenpuolelta Makke ei tainnut syöttää koko urallaan.

Suomalainen pöytätennisväki kunnioittaa Max Laineen muistoa ja ottaa osaa omaisten suruun.

Esko Heikkinen

Tiedotusterveisiä: Vähäväkinen kevätkokous

Liiton kevätliittokokous pidettiin sunnuntaina Espoon kisojen yhteydessä. Kuten ennakkoon vähän osattiin pelätä, kokoussalissa ei ollut tungosta. Vaikka joku kutsui sitä luottamuksen osoitukseksi, en osaa olla osanottoaktiivisuuteen kauhean tyytyväinen.

Sinänsä liittokokoukset ovat päätösvaltaisia, kun yksikin jäsenseura vaivautuu paikalle. Nyt valtakirja ja edustaja oli sentään neljältä seuralta: asiat nuijittiin pöytään KoKan, PT Espoon, Starin ja TIP-70:n voimin. Lisäksi kokous antoi puhe- ja läsnäolo-oikeuden Matti Kolppaselle ja Asko Rasiselle. Paikalla oli luonnollisesti myös kokouksen sihteerinä toiminut toiminnanjohtaja Mika Räsänen.

Liittohallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen ja tuli (poikkeuksellisesti, muilla oli erilaisia esteitä) valituksi myös kokouksen puheenjohtajaksi. Se ei ihan normaalia järjestödemokratiaa ole, mutta ei toki laitontakaan.

Asiat eivät tällä kertaa olleet kovin kiinnostavia, sillä kyse oli oikeastaan vain tuloksen ja toimintakertomuksen hyväksymisestä sekä vastuuvapauden myöntämisestä. Jälkimmäisen kohdan ajan kokousnuijaa heilutti Arto Luukkainen, sillä vastuuvapauden esittäminen itselle ei olisi ollut kovin sopivaa.

Toimintakertomus tuli hyväksytyksi parilla parannuksella. Näistä kahden uuden blue badge -tuomarin noteeraaminen oli hyvä huomio. Tulos, joka näytti plussaa runsaat 2800 euroa, hyväksyttiin sekin ja tilintarkastaja Stefan Söderbergin lausuntokin luettiin. Sen jälkeen kokous myönsi Luukkaisen johdolla hallitukselle vastuuvapauden.

Pelisääntö- tai kilpailumääräyksiin ei ollut muutosesityksiä eikä seuroiltakaan ollut liittokokoukselle esitettävää. Niinpä nopea kokous oli ohi puolessa tunnissa.

ITTF World Ranking 4/2019, Benedek Olah ja Anna Kirichenko nousussa

Benedek Olah paransi asemiaan sijalta 78 sijalle 72 ITTF:n huhtikuun rankingilla. Anna Kirichenko paransi myös kaksi pykälää sijalta 188 sijalle 186.


Kuvat: Benedek Olah ja Anna Kirichenko

Miehet:
Benedek Olah 72.
Alex Naumi 457.
Otto Tennilä 521.

Naiset:
Anna Kirichenko 186.
Annika Lundström 416.
Anna-Sofia Erkheikki 458.
Jannika Oksanen 539.

Ranking: https://www.ittf.com/rankings/

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokoontui Pitäjänmäen Sporttitalolla keskiviikkona parin tunnin kokoukseen.

Alku otettiin tavan mukaan valiokuntien tilannekatsauksesta. Työvaliokunta on puuhaillut viime ajat erilaisten sopimusten kanssa. Niistä myöhemmin tuonnempana. Matti Kurvinen välitti kuitenkin riemastuttavan tiedon: Ilkka Keisala pisti jo Benedekin Mesenaattikampanjan aikana kuukausittain 100 euron panoksen. Nyt hän ilmoitti jatkavansa tätä vuoden loppuun ja maksaa liiton tilille siis satasen joka kuukausi! Aikamoista.

Taneli Keinonen raportoi seuratoiminnasta. Seuraleirit järjestetään nyt uudella tavalla teemalla ”koko seuran juttu”. Nollatason valmentajakoulutus uusille pingisihmisille on lähtenyt hyvin, kuten myös kouluissa pelattava ”hallitsijakilpailu”. Mailapeliyhteistyössäkin on nykyään 3-4-luokkalaisten kilpailu ja uutuutena myös kummikoulutoiminta. Hankkeen tuleva rahoitus ratkaistaan OKM:ssa kuluvalla viikolla. Kotkassa on myös perusteilla uusi seura eli Smash.

Seuravaliokuntaan kuuluvat puheenjohtaja Henri Pelkosen kanssa Pekka Korva, Tero Naumi, Teemu Oinas ja Taneli. Työn alla on Henrin vetämänä seuratoiminnan kehittämisen työkalu.

Valmennusvaliokunta on perustettu, mutta jäseniä ei ole nimetty vielä. Taneli palaa tähän asiaan seuraavassa kokouksessa toukokuussa.

IT-puolella järjestelmät pyörivät ja uusi kisanvetosofta pitäisi laittaa kesän aikana kuntoon, raportoi Kimmo Pihkala. Muitakin kehityshommia on päällä.

Sääntövaliokunnassa on Kimmo Areniuksen mukaan ollut hiljaista, kun uusia esityksiä liittokokoukseenkaan ei ole tulossa.

Paravaliokunnan Hannu Sihvo kertoi, että parapelaajat olivat Italiassa kisoissa ja aika hyvin meni: (muiden kuin Esan) ensimmäiset rankingvoitot ovat tosiasia. Toukokuussa Slovenian Laskoon ovat menossa Aino, Anna, Aaro, Esa ja Timo. Leirejäkin on ollut ja Asko Rasinen on ollut aktiivinen sekä tuomaroinnissa että luokituskoulutuksessa (ks. erillinen juttu). Para-SM järjestetään syksyllä.

Parakatsauksen päätteeksi hallitus kunnioitti äskettäin menehtyneen Matti Launosen muistoa hetken hiljaisuudella. Matti oli paralympiavoittaja ja todella moninkertainen arvokisamitalisti, jonka poismenon myös ITTF huomioi.

Kilpailuvaliokunnassa on pohdittu monenlaisia muutostoiveita, jotka eivät kuitenkaan ainakaan vielä tässä vaiheessa ole johtamassa sääntömuutoksiin. Mestaruussarjassa on ehdotettu, että kotijoukkue saisi kotietuna nähdä vierasjoukkueen arvonnan ennen omien pelaajien sijoittamista. Esitetty on myös lisäpelaajan käyttöä neljännen ottelun jälkeen.

13- ja 15- vuotiaiden SM sen paremmin kuin 12- ja 17-SM:kään eivät tällä hetkellä toimi kaikkien mielestä tyydyttävästi. Nyt on pohdittu, voisiko ne hajauttaa ”normaalikisojen” yhteyteen. Myös alasarjojen lyhyempää ottelumuotoa (mestaruussarjan tapaan) on pohdittu, kuten myös ykkösdivarin joukkuemäärän supistamista. Ensi kauden kilpailukalenteria valmistellaan ja myös kilpailujen kategorisointiraportti on juuri valmistumassa.

Totesimme myös, että henkilökohtaisissa SM-kisoissa saimme todennäköisesti ensimmäistä kertaa koko lajin historiassa mestarit, joita ei aikaisemmin oltu Suomessa nähty. Onnittelut vielä kerran, Marina Donner & Johan Pettersson.

Huippu-urheiluvaliokunnan puolesta Mika R totesi, että Budapestin MM on tulossa: Suomea edustavat Benedek, Alex, Anna ja Annika. Kotikentän EM-karsinta on toukokuussa (kaikki paikalle!) ja Pena kiertelee maailmalla Tokio-pisteiden haussa.

Veteraanien asioista tiedetään, että kesän EM-kisoihin – jotka nekin pelataan Budapestissa – on menossa aika paljon suomalaisia.

Sonja ei päässyt kokoukseen, mutta kansainvälisiä asioita käsittelimme ITTF:n kummallisen tilanteen verran.  ETTU ehdottaa, että MM-kisojen supistamisesta puhuttaisiin uudestaan, mitä ITTF ei halua. Vielä kummallisempaa on se, että ITTF:n kunniapuheenjohtaja Adham Sharara on asetettu oman järjestönsä puolesta toimitsijakieltoon. Sharara puolestaan reagoi tähän uhkaamalla haastaa ITTF:n oikeuteen kunnianloukkauksesta. Voi tulla kuuma kokous Budapestissa.

SPTL:n (toivottavasti rauhallisempi) kevätliittokokous on Leppävaarassa (Veräjäpellonkatu 6) Espoon kisojen yhteydessä ensi sunnuntaina klo 16. Esillä ei ole sääntömuutosehdotuksia, joten asioiksi jäävät lähinnä vuoden 2018 tuloksen hyväksyminen (noin +2500 €) sekä toimintakertomus ja tilintarkastajien lausunto. Kaikki jäsenseurat ovat tervetulleita paikalle.

SPTL on solminut uudet yhteistyösopimukset sekä Serres Group Oy:n että Gumbostrand Konst o Formin kanssa. Yhdessä Mesenaattikampanjan kanssa ne takaavat ainakin sen, että Pena saa metsästää Tokio-paikkaansa täydellä panostuksella.

YLE on tarjonnut liitolle toukokuun EM-karsinnan televisiointia siten, että SPTL vastaa lähetyksen tuotannosta. Se tarkoittaa muutaman tuhannen euron kustannusta, mutta toivottavasti myös jonkin verran tuottoja. Päätimme lähteä mukaan.

Päätimme myös, että syksyllä järjestettävään Parakilpailuun rekrytoidaan oma pääsihteeri. Toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja vastaavat sopimusneuvotteluista. Vielä päätimme jatkaa pöytätenniksen tukirahaston kehittelyä. Idea on alun perin ”vanhojen mestareiden” liiton 80-vuotisjuhlien yhteydessä esittämä ja varsinkin Tapio Penttilä on ollut ideoinnissa innokkaasti mukana.

Tulorekisteri on HS:n artikkelin jälkeen aiheuttanut paljon puhetta. Kyse on siitä, että periaatteessa pienemmätkin palkinnot pitäisi ilmoittaa verottajalle. Käytännössä mikään ei ole muuttunut, asia on nyt vain nostettu esille. Selvää on, että varsinkin rahapalkinnot kannattaa maksaa seurojen kautta, jolloin ollaan varmasti turvallisilla vesillä. Tilannetta seurataan liiton toimesta koko ajan.