Aihearkisto: Muut

Syksyn starttimäärä kääntyi pitkästä aikaa laskuun

Huom: Korjasin takautuvasti tilastot alkaen kaudesta 2011/2012 siten, että OPT-86:n järjestämät kauden aloittavat avoimet Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailut (nimi on tainnut vaihdella) lisättiin tilastointiin. Vaikka niissä onkin jaettu pm-mitaleja, ne ovat olleet käytännössä tavalliset kilpailut, joissa osanottajia on ollut Ruotsia ja Nurmesta myöten.

Syyskauden starttimäärä  putosi ensimmäisen kerran edellisvuoden vastaavaan verrattuna sitten vuoden 2014. Putouksen määrä oli niinkin suuri kuin 8,0 %. Startteja oli 2424. Syksyn aikana saattoi jo huomata, että nousu ei enää jatku ja on vaikeuksia pitää entisiäkään asemia. Uusia pelaajia tuli mutta samaan aikaan vanhoja pelaajia katosi suuret määrät kilpailuista.

Kilpailupäiviä oli 20 eli sama määrä kuin vuosi sitten.

Kilpailun startit = Eri luokkien osallistujamäärien summa. Vähintään yksi ottelu on pelattava.

SM-kilpailut ja pm-kilpailut eivät ole mukana historiallisista syistä.

Suurimmat kilpailut:

STARXMASIN pudotuksen suuruuden takana on se, että viime vuonna vieraana oli iso 28 pelaajan ryhmä Virosta.

Koko tilasto:

 

 

 

STARXMAS 14-15.12.2019 – raportti

M-1100-luokassa palkinnoille yltäneet.

Raportti on valmis!

Pelaajia oli mukavat 133, startteja 248 ja eri seurojakin 32. Starttimäärä oli toki selvästi pienempi kuin parina aiempana vuonna, mutta olipa vähän rauhallisempi järjestää ja aikataulut pitivät edes jotenkin. Silti pöydät olivat lähes jatkuvasti täynnä. Oli ilahduttavaa, että nykyään näinkin monta pelaajaa löytyy, vaikka ”kaikki” pelaajat eivät olleetkaan paikalla. Turussa oli omat paikalliset kilpailunsa, Oulun porukka oli Haaparannalla, Pohjanmaalla pelattiin Pohjanmaan liigaa eikä Tampereelta tullut kuin yksi pelaaja. Muutama vuosi sitten aktiivipelaajia tuntui olevan yhteensä vain noin 100. Jos 30 pelaajaa oli muualla tai jäi tulematta. kisoissa oli pelaajia max 70. Nyt eri aktiivipelaajia on jo paljon enemmän. Joka kerta myös uusia pelaajia!

Lauantain keskimmäisen ryhmän ongelma

Lauantain keskimmäiseen eli klo 13:n ryhmään tuli tietysti liikaa pelaajia eli alunpelin muistaakseni 82. Koska pöytiä oli käytössä 14, maksimimäärähän oli kilpailukutsun mukaan 4×14 = 56 pelaajaa. Ensimmäisessä ryhmässä oli kuitenkin tilaa, joten ratkaisuksi muodostuivat aamulla pelattavat M-1000- ja M-1800-luokkien karsinnat, joiden parhaat pääsivät varsinaiseen klo 13 alkavaan luokkaan. Tämä oli luova ratkaisu sen sijaan, että iso määrä pelaajia olisi pudotettu pois. Kaikkiin karsintaan joutuviin pelaajiin otettiin yhteyttä ja varmistettiin, että tämä sopii. Kilpailukutsusta poiketen suoraan varsinaiseen luokkaan pääsivät ratingin mukaan parhaat sekä ne, jotka pelasivat klo 9:n luokissa – pienin säädöin.  Jos tämä ei sopinut perustelllusta syystä, pääsi suoraan loppukilpailuun. Valitettavasti karsinnan uskalsi aloittaa vasta klo 10.00. Se aiheutti sitten vähän harmia, koska karsintoja ei saatu pelatuksi ihan klo 13:een mennessä valmiiksi. Karsinnat pelattiin neljän pooleissa. M-1000:ssa pooliykköset menivät suoraan jatkoon, mutta poolikakkoset pelasivat vielä yhden kolmen pelaajan poolin kahdesta muusta paikasta. Lopulta kolmaskin pääsi jatkoon poisjäännin vuoksi. M-1800:ssa kukin pooliykkönen pelasi karsintaottelun jotain poolikakkosta vastaan. Vaikka karsinnan järjestäminen pitkitti kisaa,  kun ei saatu valmiiksi ajoiksi, kaikki saivat pelata saman tasoisia pelaajia vastaan. Siitä tuli positiivista palautetta. Samalla loppusarjan poolit saatiin täyteen. Luulen, että jatkossakin Starin kisoissa toimitaan näin ainakin ongelmallisen keskiryhmän tapauksessa.

Viiden pelaajan pooleja vaikea käyttää

Kun se tuntui olevan mahdollista, valitsin viiden pelaajan poolit poolien peruskooksi. Kaikki poolit olivat siis neljän tai viiden pelaajan pooleja vähintään. Kolmen pelaajan poolit ovat vaan niin surkeita, että niitä haluaisin välttää yli kaiken. Asia olisi ollut selvä etukäteenkin pienellä miettimisellä, mutta tämä ei ollut aikataulun suhteen hyvä ajatus. Nimittäin viiden pelaajan poolin pelaaminen yhdellä pöydällä kestää minimissään 10×20 = 200 minuuttia = 3 tuntia 20 minuuttia. Sen jälkeen sitten ainakin kolme cup-kierrosta eli tunti lisää. Näin luokka kestää ainakin 4,5 tuntia, ja koska joku pooli kestää aina mahdottoman kauan, pitää varautua viiteen tuntiin. Se johtaa sitten konfliktiin, koska viimeistä ryhmää lukuun ottamatta ryhmälle on varattu vain neljä tuntia. Näin on ainakin silloin, kun seuraavassa ryhmässä on kaikki pöydät käytössä eikä varapöytiä ole. Tottahan asiaa helpottaisi, jos viiden pelaajan pooli voitaisiin jakaa kahdelle pöydälle, kun pöytiä vapautuu päättyneiltä neljän pelaajan pooleilta. Se ei taas tahdo onnistua Starin kisoissa, koska kisaa järjestää vain yksi (1) henkilö, joka ei vaan ehdi ja jaksa hoitaa tätä asiaa. Päässä suhisee muutenkin. Varapöytiä ei vaan ole, koska Ruskeasuolle ei saa tarpeeksi pöytiä.

Pelaajat eivät saa hakea jatkokaavion pelin tuomaripöytäkirjaa 

JÄLLEEN kerran muistutan siitä, että pelaajat eivät koskaan saa hakea tuomaripöytäkirjaa jatkokaavion peleihin. Tuomari tekee sen. Jos pelaajat hakevat pöytäkirjan, kilpailun vetäjä ei voi tietää, onko tuomari paikalla.  Pelaajat hakevat tietysti poolipaperin.

Palkinto parhaasta turhasta kysymyksestä

Erikoispalkinto eli tämä kaunis hattu menee sille, jonka asia toimitsijapöydälle oli kaikkein turhin:

Palkinto menee Paavo-Raijalle (nimi muutettu), joka tuli kysymään, milloin hänen luokkansa jatko-ottelut alkavat tai siis käytännössä ”miksi mun luokan jatko-ottelut eivät ole vielä alkaneet?”. Sanoin, että vain Paavo-Raijan oma pooli on pelattu toistaiseksi valmiiksi. Paavo-Raija väitti kuitenkin, että kaikki poolit on pelattu loppuun. Ihmettelin kovasti, koska näin pöydällä vain yhden käsittelemättömän poolilapun. Paavo-Raija lähti pois vakuuttuneena siitä, että hän oli oikeassa. Tutkin sitten asiaa rauhassa ja huomasin, että todellakin neljästä poolista vain Paavo-Raijan oma pooli oli valmis, ja muita kolmea poolia pelattiin vielä! Siis turha keskeytys ja minulle jäi vielä paha mielikin, kun ikään kuin esitettiin syytös, että en laita jatko-otteluita menemään ja pöydät seisoo tyhjinä. Tällainen keskeytys vie pari minuuttia helposti ja sen aikana mielestä katoaa kaikki se, mitä oli parhaillaan tekemässä. Päivän mittaan turhiin keskeytyksiin katoaa helposti tunti työaikaa. Tottahan jatkopeleistä saa tulla kysymään, kun on oikeaa syytä. Eli missään ei pelata enää eikä jatkopelejä silti tule.

Pankkiin maksetaan jo aika usein

Tuntuu siltä, että kilpailumaksut maksetaan pankkiin yhä useammin. Nyt jo 40 % kilpailumaksuista maksettiin sinne. Tästä on iso etu ihan sitä kautta, että kilpailujen maksamiseen liittyvä sähellys kilpailun aikana vähenee. Kaikkein parasta olisi tietysti se, että maksut olisi maksettu arvontaan mennessä. Siksi olen harkinnut sitä, että luokan maksu olisi 12 euroa, jos maksut on maksettu tilille arvontaan mennessä. Sen jälkeen luokkamaksu olisi 15 euroa – myös pankkiin maksettaessa. Olisiko liian tiukkaa?

Veera Räsänen kisojen sankari

Ilman tulosten tarkempaa tutkimustakin on helppo todeta, että HIK-Pingiksen Veera Räsänen oli kilpailujen suuria sankareita.  Neljässä luokassa hän pelasi itselleen ottelusuhteen 17-6 ja nappasi kaksi kakkossijaa ja kolme kolmossijaa sekä todennäköisesti paljon ratingpisteitä. Hän voitti esimerkiksi 250 pistettä korkeammalla olevan MPS:n Juha Akkasen 3-1. Harjoittelu Stefanin pöytätennishallissa Karjaalla on tuottanut tulosta! Muut Räsäsetkin pelasivat hyvin: Elmo 8-2 ja Joona 7-7. Räsästen kokonaissaldo 32-15.

Wega kasvaa horsmaa mutta kolme muuta pääkaupunkiseudun valtaseuraa aktiivisia

Pitkään oli muistaakseni sellainen tilanne, että pääkaupunkiseudun vanhoista perinteisistä valtaseuroista oli vain melko vähän osallistujia. Nyt tilanne oli ilahduttava, sillä seurojen kärkikymmenikkö pelaajamäärän suhteen oli tällainen:

Siten kolmesta kärkiseurasta tuli yhteensä mukavat 58 pelaajaa. Wegalla ei mene niin lujaa, koska Wegasta oli mukana vain kaksi pelaajaa ja heidänkin juniorivuotensa sijoittuvat 70-luvulle. Taistele Wega, taistele! Myös HäKi ja SS olivat ilahduttavia tapauksia. Samoin on noteerattava se, että BF-78 ja LrTU tulivat pääkaupunkiseudun ulkopuolelta viiden pelaajan voimin. Hienoa ja kiitos!

Parhaat rating-pisteiden kerääjät

Alla olevassa taulukossa luetellaan 20 eniten ratingiaan nostanutta pelaajaa edelliseen ratingiin verrattuna. Uusia pelaajia ei siis ole mukana.  Lukema on ratingpisteiden lisäys STARXMAS:in jälkeen julkaistun ratingin mukaan verrattuna kisoja edeltäneeseen ratingiin ”3619_sarja”. Väkersin listan käsin, joten voi siinä virheitäkin ja puutteita olla.

Junioreiden määrä eri luokissa ja menestys

Vaikka junioreiden määrä on lähtenyt ilahduttavasti parempaan suuntaan, aiemmat heikot vuodet näkyvät siinä, että junioreita löytyy enemmälti vain 1300-luokkaan asti.  Heikot vuodet näkyvät myös siinä, että 1600-luokasta alkaen junioreita ei tahdo päästä kahdeksan parhaan joukkoon. Parhaat junioripelaajat toki valtaosin puuttuivat näistä kilpailuista, mutta tavoitetila luonnollisesti on, että juniorimassaa löytyisi kaikille portaille 700-MK.  Seuraavassa taulukossa on tutkittu asiaa STARXMASin avulla. Oikeanpuoleisin sarake kertoo, montako junioria oli kärkikahinoissa. Esimerkiksi merkintä 3 / 8 tarkoittaa, että kolme junioria oli kahdeksan parhaan joukossa. Ongelma korostuu palkinnonsaajien potreteissa, joista junioripelaajat katoavat 1600-luokasta alkaen. Kunpa tilanne olisi jo parempi STARXMAS 2020:ssa tai 2021:ssä!

Juniori-rating

Juniori-rating-luokkaan osallistui vain kuusi pelaajaa, joten se pelattiin yhtenä poolina. Voittajaksi selviytyi puhtaalla pelillä Nuno Marttinen, joka voitti ykkössijoitetun Veera Räsäsen 3-2.

Kuvassa vasemmalta Oskari Hästbacka (PT Espoo, neljäs), Eeli Lauritsalo (Maraton, kolmas), toiseksi sijoittunut Veera Räsänen (HIK-Pingis) ja voittaja Nuno Marttinen (Maraton).

M-700

Luokkaan osallistuneet yhdeksän pelaajaa jaettiin kahteen pooliin eli 4+5 (mutta alun perin 5+5). Oskari Kahlos oli ylivoimainen ja jyräsi voittoon erääkään häviämättä. Luokka oli TIP-70:n voimannäyte, koska neljä parasta tuli TIP-70:stä ja kaiken kaikkiaan seura asetti luokkaan seitsemän pelaajaa.

Vasemmalta kakkonen Christian Rosenstrom, voittaja Oskari Kahlos, kolmanneksi sijoittuneet Vadim Khrameshkin ja Natalia Melnik. Kaikkien seura oli siis TIP-70.

M-800

Luokka meni lauantaiaamuna päällekkäin Juniori-rating-luokan kanssa mutta ei voi mitään. Tällä kertaa vain viisi pelaajaa oli mukana, mutta mukava viiden pooli saatiin pelattua. Ann-Cathrine Stråhlman nappasi voiton puhtaalla pelillä, mutta helpolla ei ykköspokaali tullut! Ann-Cathrine oli häviöllä Pietari Paakkista vastaan erin 1-2 ja voitti viidennessä 12-10. Christian Rosenstromin hän voitti viidennessä 14-12!

Vasemmalta toiseksi sijoittunut Christian Rosenstrom (TIP-70), voittaja Ann-Cathrine Stråhlman, kolmanneksi sijoittuneet Tea Stråhlman ja Pietari Paakkinen. Kolmen viimeksi mainitun seura on PT Espoo.

Joku kilpaileva media oli pihistänyt Ann-Cathrinen ja Tean katsekontaktin. 😟

M-900

Tässä luokassa oli 12 pelaajaa. Siispä kolme poolia. Poolista B löytyi myös tuleva finalistipari. Poolissa Atte Ruuskanen vielä voitti Oskari Hästbackan 3-0 ja finaalissakin hän johti erin 2-0, mutta Hästbacka nousi3-2-voittoon ja nappasi ykköspokaalin.

Vasemmalta Atte Ruuskanen (HäKi), luokkavoittaja Oskari Hästbacka (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Timo Averjanov (Spinni) ja Jari Tiitta (HäKi).

HäKille kaksi palkintosijaa!

M-1000
 
Luokassa oli peräti 26 osanottajaa. Siksipä pelattiin ensin karsinnat 12 pelaajan kesken alkaen klo 10. Lopulta karsinnan kuusi parasta selviytyi luokan loppusarjaan, jossa oli mukana 20 pelaajaa.
 
Luokan jatkokaaviossa tahkottiin kunnolla. Ensin juniorien välisessä kvartassa Mikael Selvenius voitti Eeli Lauritsalon 3-2. Semifinaalissa Selvenius johti erin 2-1 Aki Ruuskasta vastaan mutta hävisi 2-3. Finaalissa Aki Ruuskanen taas johti Levente Kadaria 2-1 mutta hävisi 2-3.
 
Vasemmalta toiseksi sijoittunut Aki Ruuskanen (HäKi), luokkavoittaja Levente Kadar (MBF), kolmanneksi sijoittuneet Tomi Eronen (MBF) ja Mikael Selvenius (MBF).

M-1100
 
Luokassa oli 15 osallistujaa, ja heidät jaettiin kolmeen viiden pelaajan pooliin. Suurin yllätys koettiin poolissa C, jossa Valtu Malinen nousi viitossijoitetun paikalta poolin ykköseksi puhtaalla pelillä. Koko luokan ykkössijoitettu Jukka Filen jäi pooliinsa. Vincent Joki voitti poolin puhtaalla pelillä, mutta kolmella oli kaksi voittoa. Filenin eräsuhde riitti vain kolmannelle sijalle.
Jatkokaaviossa mentiin tuttuun tyyliin eli hankalan ja pitkän kautta. Vincent Joki oli semifinaalissa häviöllä erin 1-2 Juho Kahlosta vastaan mutta voitti 3-2. Finaalissa hän oli myös erin 1-2 häviöllä Kim Magnussonia vastaan mutta nousi taas 3-2-voittoon ja viides erä 13-11!
 
Vasemmalta: toiseksi sijoittunut Kim Magnusson (BF-78), voittaja Vincent Joki (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Juho Kahlos (TIP-70) ja Anton Strand (GraPi).

 

M-1200

Pelaajia oli12. Luokka ei ollut todellisuudessa mikään varsinainen 1200-luokka, koska vain kahdella pelaajalla oli edes yli 1000 ratingpistettä ja heistä paremmallakin vain 1042. Siis missä 1101-1200-pelaajat? No eipä tällaisia potentiaalisia pelaajia paljoa Suomessa olisi ollutkaan. Kun poistetaan leikkuriratingilta lopettaneet pelaajat, Pohjanmaan liigaa samaan aikaan pelanneet, Turussa pelanneet, liian kaukana asuvat, pelaajat jotka eivät ole pelanneet syksyllä muissakaan kilpailuissa ja ne, jotka olivat mukana mutta muissa luokissa, jäljelle jää vain kuusi 1101-1200-pelaajaa, jotka olisi voinut rekrytoida! Todellisuudessa vain 2-3 pelaajaa. Ratingilla pelaajia tällä välillä oli 62.

Vincent Joki hävisi poolifinaalissa Nuno Marttiselle mutta rymisteli sen jälkeen luokkavoittoon 3-0-lukemin. Finaalista ei tullut uusintaa Nunoa vastaan, sillä Nuno hävisi oman huipputiukan semifinaalinsa Aki Ruuskaselle 2-3.

Ensimmäisessä kuvassa finalistit. Voittaja Vincent Joki (TIP-70) oikealla ja Aki Ruuskanen (HäKi) vasemmalla.

 

Toisessa kuvassa kolmanneksi sijoittunut Nuno Marttinen (Maraton). Toinen kolmonen Pertti Ritanummi (LeVi) poistui paikalta ennen palkintojenjakoa.

M-1300

Mukavat 19 pelaajaa osallistui 1300-luokkaan. Siis 4+5+5+5. Ykkössijoitettu Jarmo Myllynen (HUT) – 1293 pistettä – koki kovia jo poolissaan ja jäi kolmanneksi pudoten jatkosta.

Juho Kahlos aiheutti Pauli Hellbergille katkeran tappion semifinaalissa. Hellberg johti jo erin 2-0 mutta joutui taipumaan 2-3.

Finaali oli sunnuntain ja koko kilpailujen viimeinen ottelu. Siinä Juho Kahlos järjesti hienon ottelun Lassi Lehtolan kanssa. Lehtola johti viidettä erää 5-2 ja 8-5, mutta Kahlos nousi 11-9-voittoon.

Kuvassa oikealla luokkavoittaja Juho Kahlos (TIP-70) ja vasemmalla kolmanneksi sijoittunut Pauli Hellberg (TIP-70). Toisen palkinnon ottaneen Lassi Lehtolan (MBF) kuva jäi valitettavasti puuttumaan.

Toisen kolmannen palkinnon ottanut Veera Räsänen (HIK-Pingis):

M-1400

Luokassa oli 17 pelaajaa. Pooleissa ainoa kahden kärkisijoitetun takaa pooliykköseksi noussut oli Lassi Lehtola, joka voitti Marko Häkkisen 3-2 ja Pekka Räsäsen 3-1. Lehtolan yllätykset päättyivät kvarttaan, jossa hän hävisi Veera Räsäselle vaikka oli 2-1-eräjohdossa. Räsänen meni finaaliin asti, jossa hän kuitenkin hävisi Mikko Ollille kuten poolifinaalissaankin. Finaali oli kuitenkin paljon tiukempi. Olli voitti vasta viidennessä 13-11.

Kuvassa vasemmalta Veera Räsänen (HIK-Pingis) hopeaa, Mikko Olli (HUT) kultaa ja Markku Nuutinen (Stara) pronssia.

Joel Pennanen (PT Espoo) otti kolmannen palkintonsa ennen luokan finaalia:

M-1500

Parin poisjäännin jälkeen luokassa oli 16 pelaajaa. Onneksi poisjääneet olivat viiden pelaajan pooleissa, joten ei jouduttu kolmen pelaajan pooleihin.

Poolissa A Veera Räsänen aiheutti suuren yllätyksen voittamalla luokan ykkössijoitetun Juha Akkasen ja nousemalla pooliykköseksi kolmossijoitetun paikalta. Poolissa B luokan kakkossijoitetun Mikko Pohjolan kohtalo oli karu. Hän jäi voitoitta poolin jumboksi. Timo Akkanen jatkoi D-poolissa kärkisijoitettujen alavirettä ja putosi jatkosta eräsuhteiden avulla vaikka luokan nelossijoitettu olikin.

Veera Räsänen nousi palkintopallille voittamalla junioreiden kohtaamisessa Lassi Lehtolan 3-1. Mutta Esa Ahde jyräsi luokan voittajaksi kolmen 3-1-voiton turvin. HäKi:n toivo Pasi Lainekin joutui taipumaan finaalissa Ahteelle.

Kuvassa vasemmalta kakkonen Pasi Laine (HäKi), luokkavoittaja Esa Ahde (PT Espoo) ja kolmonen Veera Räsänen (HIK-Pingis). Toinen kolmonen Ville Peltola (PT Espoo) lähti kotiin ennen  palkintojen jakoa.

M-1600
 
Täydet viisi poolia eli 20 pelaajaa oli mukana tässä luokassa. Pooleissa pelattiin peräti 10 piitkäää viiden erän vääntöä 30 pelissä. Jokaisesta poolista meni kaksi kärkisijoitettua jatkoon, mutta parissa poolissa sentään kakkonen voitti ykkösen. Eli A-poolissa Tina Granfelt voitti melkein 140 pistettä korkeammalla olleen Juhani Luttusen, joka oli luokan ykkössijoitettu. Tietysti viidennessä 11-9. Poolissa C Rocka Merlilahti voitti puolestaan Hannu Tolvasen, joka oli tosin vain 60 pistettä ylempänä. Ja tietysti viidennessä 11-9! Tolvanen johti jo erin 2-0.
 
Jatko-otteluissa yllätyksiä ei enää nähty. Juhani Luttunenkin pelasi itsensä palkinnoille voittamalla luokan kakkossijoitetun Jarmo Itkosen kvartassa. Finaalissa Stefan Friman voitti Rocka Merilahden ja jatkoi 1600-luokan hallintaa, jonka hän aloitti Starin Syksyn startissa voittamalla luokan.
 

Kuvassa vasemmalta luokkavoittaja Stefan Friman (BK) ja toiseksi sijoittunut Rocka Merilahti (MBF).

 

Kolmanneksi sijoittuneet Juhani Luttunen (Nu-Se) ja Tina Granfelt ( Halex):

M-1700

Viime hetken poisjäännin vuoksi pudottiin 23 osallistujaan, joten yhdessä poolissa oli vain kolme pelaajaa. Ainoastaan kaksi pelaajaa 12 kärkisijoitetusta ei päässyt poolissaan kahden parhaan joukkoon ja jatkoon. Juha Akkanen putosi eräsuhteilla ja Vadim Vyrzhikovsky hävisi kirkkaasti 0-3 Arttu Pörille.

 Kolme neljästä neljän joukkoon sijoitetusta pelaajasta meni semifinaaleihin, mutta nelossijoitettu Janne Relander hävisi kvartassa viitossijoitetulle Antti Marjamäelle 1-3. Marjamäki voitti sitten lopulta koko luokan kahdella siistillä 3-0-voitolla. Varsinkin finaali oli hyvää peliä,
 
Ainoa jatkopeleihin päässyt juniori ja luokan kuutossijoitettu narahti jo ensimmäisellä jatko-cupin kierroksella Kimmo Pohjoselle 1-3. Hän oli myös koko luokan ainoa juniori. Tämä kuvaa hyvin Suomen pöytätenniksen ongelmaa. Juniorityö tuottaa vain harvakseltaan edes 1700-tason junioreita.
 

Vasemmalta: toiseksi sijoittunut Henri Pelkonen (Riemu), luokkavoittaja Antti Marjamäki (PT 75), kolmanneksi sijoittuneet Christian Klein (PT Espoo) ja Kimmo Lehtonnen (Wega).

 

M-1800

Luokka oli kilpailujen suurin 31 pelaajallaan. Kuten raportin yleisessä osassa kerrottiiin, luokka jakaantui aamun karsintoihin ja klo 13:n loppukilpailuun.

Alla luetellut neljä pelaajaa selvisivät karsinnasta jatkoon. Suluissa on annettu menestys loppukilpailupoolissa.

Luttunen Juhani (4. sija)
Ahde Esa (3. sija pistesuhteella)
Ridal Toivo (4. sija eräsuhteella)
Tolvanen Hannu (2. sija eräsuhteella)

Poisjäännin vuoksi Tolvanen ja Luttunen jatkoivat samassa loppukilpailun poolissa,

Vain yksi poolin ykkössijoitettu jäi pääsemättä jatkoon. Kun yhtä junioria epäonnisti, toista lykästi. Eli Joona Räsänen voitti Anni Heljalan 3-1 ja otti poolin kakkospaikan. Mika Kettunen oli ykkönen.

Luokan ykkössijoitettu Sergey Moisseev meni parilla 3-2-voitolla finaaliin, mutta siellä hän sai luovutusvoiton, koska Ari Saapunki oli joutunut lähtemään ennen finaalia. Saapunki oli 1-2-häviöllä semifinaaliaan Heikki Kettusta vastaan mutta nousi voittoon.

Kuvat palkinnonsaajista piti ottaa kolmessa erässä. Ensimmäisessä kuvassa vasemmalla ykköspalkinnon napannut Sergey Moisseev (HIK-Pingis) vierellään kolmanneksi sijoittunut Aki Puustjärvi (BK).

Toiseksi tullut ja finaalin luovuttanut Ari Saapunki (PT-2000):

Kolmospalkinnon Heikki Kettunen (PT-2000):

M-2100

Lauantain pääluokkaan tuli 20 pelaajaa. Heistä tosin vain viidellä oli enemmän ratingia kuin 1800 ja vain kahdella yli 1900: Esa Kanasuo 2013 ja Elmo Räsänen 1962. Kahden parhaan osalta pooleissa tapahtui pari yllätystä. Harri Korpelainen voitti Toni Ruokasen ja otti ykköspaikan, E-poolin ykkössijoitettu Sam Li putosi kolmanneksi ja kakkospaikan tasavoitoilla Sergey Moisseevin otti Janne Relander,

Jatko-otteluissa ei sen suurempia yllätyksiä nähty. Mahtiratingin miehet Kanasuo ja Räsänen porhalsivat finaaliin, jossa Kanasuo voitti tasaisen väännön 3-2.

Kuvassa vasemmalta: toiseksi sijoittunut Elmo Räsänen (HIK-Pingis), luokkavoittaja Esa Kanasuo (KoKa) ja kolmonen Sergey Moisseev (HIK-Pingis).

Toinen kolmannen palkinnon ottanut Harri Korpelainen (LrTU) sai palkintonsa ennen finaalia.

MK

Luokka pelattiin parin poisjäännin jälkeen kahtena neljän pelaajan poolina. Lauantaisen M-2100-luokan tapaan ainoat 1900-ratingin ylittäjät olivat Esa Kanasuo ja Elmo Räsänen.

Vesa Lappi yllätti poolifinaalissaan Esa Kanasuon 3-2. Toisessa poolissa käytiin kova kamppailu kakkospaikasta poolin kakkossijoitetun Pham Huy Dongin jäätyä pois. Kaarina Saarialho, Henri Pelkonen ja Antti Marjamäki pelasivat ristiin. Heistä Pelkonen pääsi eräsuhteella jatkoon ykkössijoitetun Elmo Räsäsen lisäksi.

Jatko-kaaviossa lauantainen M-2100-voittaja Esa Kanasuo ei antanut yllättää itseään vaan otti taas ykköspalkinnon. Finaalissa hän ei enää antanut Vesa Lapin yllättää itseään toista kertaa.

Kuvassa vasemmalta kakkonen Vesa Lappi (Wega), ykkönen Esa Kanasuo (KoKa), kolmoset Elmo Räsänen (HIK-Pingis) ja Henri Pelkonen (Riemu).

Rauhoitutaan joulun aikaan ja vuodenvaihteeseen

Pöytätennisvuosi 2019 alkaa olla lopuillaan. Se on sisältänyt monia onnistumisia, kuten syksyn parakisat ja joulukuun alun Finlandia Open. Silti töitä riittää ensi vuodeksikin, esimerkiksi valmentajakoulutuksessa ja uusien pelipaikkojen ja junioripelaajien hankinnassa.
On mukava todeta, että taakse jää hyvässä hengessä edennyt toimintavuosi.
Rauhallista joulua ja onnellista vuotta 2020.
Esko Heikkinen
puheenjohtaja

TUPI:n Joulukisailu 14.12.2019 Turussa – Kilpailutulokset

MK: 1. Matias Vesalainen KoKa, 2. Rasmus Vesalainen KoKa, 3. Juha Suotmaa Föripingis ja Tomi Penttilä Teatteri;

M-NP: 1. Matias Vesalainen/Rasmus Vesalainen KoKa, 2. Tomi Penttilä/Tapio Penttilä Teatteri/TurVet, 3. Mergim Kelmendi/Juha Suotmaa TuPy/Föripingis, 4. Jori Haataja/Turo Penttilä Föripingis/TurVet;

M-2900: 1. Pekka Salokannel/Pekka Vuorinen Föripingis/TS-Pingis, 2. Vesa Kaunonen/Mika Komulainen NuPi 3. Ismo Selkälä/Kalervo Järvi TurVet;

M-1750: 1. Turo Penttilä TurVet, 2. Ari Rosten PT-Gurut, 3. Mergim Kelmendi TuPy, 4. Yao Young Areva;

M-1550: 1. Pekka Salokannel Föripingis, 2. Roger Lindell ParPi, 3. Pekka Vuorinen TS-Pingis ja Vesa Kaunonen NuPi;

M-1350: 1. Li Ming Areva, 2. Ismo Selkälä TurVet, 3. Kimmo Niukko Iceping, 4. Kalervo Järvi TurVet;

Pingiskoulu: 1. Einari Hirvonen TuPy, 2. Kevin Kärpijoki TuPy, 3. Alvar Svartsjö TuPy.

Uudistettu seuravalmentajakoulutus käynnistyi Turussa

 

Uudistimme VOK 1 tason koulutusta, joka nyt kulkee asiaa paremmin kuvaavalla seuravalmentaja nimellä. Uudistus ei ole vain nimen vaihto, muutakin olemme uudistaneet. Ennen pidimme lajiostat keskitetysti lähinnä Kisakalliossa urheiluopistolla. Nyt viemme koulutuksen seurojen luokse. Ensimmäinen näistä oli TuPy:n kanssa järjestetty koulutus. Koulutus vedettiin kahtena iltana. Kummankin illan pituus oli noin 4 tuntia, joista noin puolet oli käytännön osuutta seuran omien junioreiden kanssa.

Ensimmäisenä iltana kävimme läpi perustekniikka läpi erityisesti ”valmentajalasien” kautta ja harjoittelimme pallolaatikkoharjoittelua. Toisena iltana oli vuorostaan ohjeita ja ajatuksia valmentamisesta noin yleisesti ja harjoitusten vetämisestä erityisesti sekä esimerkkiharjoitus, jossa myös kurssilaiset pääsivät hikoilemaan. Tätä koulutusta täydennetään vielä itseopiskelumateriaalilla. Lisäksi seuravalmentajakoulutukseen kuuluu aluejärjestöjen paikallisesti tarjomat yleisopinnot.

Koulutus on ainakin tässä vaiheessa seuroille maksutonta, joten nyt kannattaa lähteä mukaan!

Kuvassa kurssilaiset Mergim Kelmendi, Juha Suotmaa, Stefan Angelov, Jukka Tamminen sekä jo ennestään tämän tason suorittanut Arttu Juvonen. Osa innokkaista junioreista myös kuvassa.

Taneli Keinonen