Aihearkisto: Muut

Nappulaleiri Oulussa

Nappulahanke käynnistyi pohjoisen Suomen leirillä 26.-27.9. Mukana oli 19 tulevaisuuden pelimiestä. Ikärajahan leirille oli 2007 ja nuoremmat. Mukana oli pelaajia seuraavista seuroista: OPT-86, Heitto,  PT-60, YPTS, KePTS ja KoKu. Leirillä oli paljon lupaavia pelaajia, mutta jo lähivuosille varoitus ainakin seuraavista pelaajista: Jesse Ikola, Otso Vahtola ja Luka Oinas. Voi meille vanhemmille tulla pian ns kiire.

Pelipaikkana oli luonnollisesti Oulun huippuhalli, joka täyttää vaativatkin toiveet leirien järjestämisen osalta. Halli on ihan huippu harjoitteluun, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi sekä halukkaat saivat yöpyä hallilla.

Jokaisella harjoituskerralla oli oma teema johon paneuduttiin. Aloitimme leirin kämmentekniikalla, lauantain toisen harjoituskerran teema oli peliasento ja puolenvaihto. Päivän kolmas harjoitus oli pelejä. Sunnuntain avasi rystyharjoittelu ja leirin päätti syötöt ja syötönpalautukset.

Ainakin valmentajat huomasivat jo näin lyhyen ajan aikana pelaajissa kehittymistä.

Valmennuksesta vastasivat Taneli Keinonen ja Teemu Oinas. Tuomas Perkkiö toimi sparrarina edistyneemmille pelaajille. Tällä kokemuksella voin sanoa, että Tuomas on muuten maan paras sparrari. Hänen kanssa pelaajat kasvoivat vähintään 500 ratingpistettä. Jos jossain parempi sparrari niin saa ilmoittautua!

Nappulaleirit jatkuvat marraskuussa etelän vastaavalla. Toivottavasti pääsemme vähintään samaan osallistujamäärään.

 

Avoimet ovet-seurakysely

Suomen Paralympiakomitea käynnistää Avoimet ovet -urheiluseurakyselyn. Kyselyn tavoitteena on kartoittaa soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun tilaa seuroissa ja yhdistyksissä sekä sitä, millaista tukea seurat ja yhdistykset kaipaavat palvelujen järjestämiseen toimintarajoitteisille harrastajille.

Kyselyn kohteena ovat urheiluseurojen ohella myös muut liikuntaa järjestävät yhdistykset. Esimerkiksi paikalliset ja alueelliset vammais- ja kansanterveysyhdistykset.

Kyselyyn vastaaminen vie aikaa noin 15minuuttia. Pakolliset kysymykset on merkittyä kyselyyn tähdellä. Voit palata takaisin antamiisi vastauksiin ja tarvittaessa muokata niitä missä tahansa vaiheessa kyselyä ennen niiden lähettämistä.

Vastaathan kyselyyn viimeistään 12.10.2020 mennessä.
Avoimet Ovet -seurakyselylinkki

Mikäli jokin asia askarruttaa kyselyssä, voit kysyä lisätietoja seuraavilta henkilöiltä:
Nina Peltonen
Seurakehittäjä, Avoimet Ovet -hankekoordinaattori
Suomen Paralympiakomitea
+358 50 400 1532
nina.peltonen@paralympia.fi 

Aija Saari
Tutkimuspäällikkö
Suomen Paralympiakomitea
+358 40 506 4208
aija.saari@paralympiakomitea.f

Uudenmaan 4- ja 5-divisioonat

Uudenmaan 4-divisioonaan ilmoittautui tälle kaudelle 24 ja 5-divisioonaan 23 joukkuetta. Molemmissa sarjoissa on kolme lohkoa, joissa joukkueet pelaavat syksyn aikana yksinkertaisen sarjan. Syksyn alkulohkoista kolme parasta etenee ylempään loppusarjaan pelaamaan sarjanousuista (3-divisioonaan nousee neljä joukkuetta ja 4-divisioonaan kaksi) ja loput pelaavat alemmissa loppusarjoissa (4-divisioonan alemman loppusarjan kaksi viimeistä joukkuetta tippuu 5-divisioonaan). Joukkueiden yhteystiedot löytyvät tämän linkin takaa: https://docs.google.com/spreadsheets/d/1RMsjCsQVSmuqxrkd4tBylqugNSsUXVcfPrEWpbC8Ruk/

Minulle voi lähettää kaikenlaisia kysymyksiä, toiveita sekä palautetta sarjoihin liittyen. Toivottavasti kausi sujuu hyvin ja kaikki joukkueet muistavat noudattaa SPTL:n koronaohjeita, jotka löytyvät seuraavan linkin takaa: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=23077

Lohkojaot ovat tällä kaudella seuraavat:

4A1:       

Atlas 5
BK 3
HUT 3
Maraton
PT Espoo 12
Smash 2
TIP-70 10
GRaPi 2

Otteluohjelma ja sarjataulukko: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4A1&kausi=2021

4A2:   

LoLo
MBF 10
PT Espoo 11
PT-2000 5
Smash 3
Stara 2
TIP-70 9
PTS-60 3

Otteluohjelma ja sarjataulukko: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4A2&kausi=2021

4A3:

Atlas 4
HUT 4
MBF 11
PT Espoo 13
PT-2000 4
TIP-70 11
Wega 7
PTS-60 2

Otteluohjelma ja sarjataulukko: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4A3&kausi=2021

5A1:

Atlas 6
BF-78 3
Boom 2
MBF 13
MBF 15
PT Espoo 14
Smash 5
Team-AINA

Otteluohjelma ja sarjataulukko: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=5A1&kausi=2021

5A2:

Atlas 7
BK 4
GRaPi 3
MBF 14
MBF 16
PT-2000 6
Smash 6
Spinni 1

Otteluohjelma ja sarjataulukko: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=5A2&kausi=2021

5A3:

Litsari
MBF 12
NuPS 2
PT Espoo 15
Smash 4
TIP-70 12
ToTe 3

Otteluohjelma ja sarjataulukko: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=5A3&kausi=2021

Leiri 17.-18.10 Ruskeasuolla

Juniorileiri

  • Paikka: Ruskeasuon palloiluhalli
  • Pöytätennisliiton valmentajat
  • Aikataulu:17.-18.10.2020 lauantai ja sunnuntai kello 10.00-12.30 ja 14.30-17.00.
  • Leirin hintaan ei kuulu ruokailuja
  • Leirin hinta 30e
  • VIIMEINEN ILMOITTAUTUMISPÄIVÄ 12.10 . Leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Paikkoja on 24. Ilmoittautumiset taneli.keinonen@sptl.fi  (ilmoittautumiset vahvistetaan sähköpostilla).

LISENSSI JÄRJESTELMÄ ON MUUTETTAVA

Pöytätenniksen lisenssijärjestelmä on vanhanaikainen. Pelaajat maksavat ensin lisenssin seuralle ja sitten seura maksaa liittoon. Näin alkeellista systeemiä ei juuri löydy mistään.

Squash- ja Sulkapalloliitto ja hoitavat asiaa Suomi Sportissa

Tennisliitolla hoidetaan asiat omalla Tennisässäjärjestelmällä

Jalkapalloliitolla on myös oma järjestelmä Palloliiton kautta

Olen jo useamman kerran ehdottanut muutosta SPTL:n lisenssijärjestelmään.

Toivottavasti asia hoituu nyt piakkoin jo täällä pelikaudella

Pingisterveisin,

Ruda

Tiedotusterveisiä: Sonjalle kansainväliset jatkopestit

Euroopan Pöytätennisunioni ETTU kokoontui vuosikokoukseensa virtuaalisesti keskiviikkona. Runsaan neljän tunnin tapaaminen sujui pääosin hyvin, mutta pieniä teknisiä haasteita toki oli. Aloitus mm. myöhästyi puolisen tuntia. Asiat kahlattiin kuitenkin läpi, 51 maan voimin. Lisäksi kolme osanottajamaata oli mukana valtakirjalla.

Pientä haikeuttakin oli ilmassa, sillä ETTU:ta kahdeksan vuotta johtanut hollantilainen Ronald Kramer sai pitää viimeisen kokouksensa (vain) sähköisesti. Nyt jäi face to face -heipat sanomatta. Hollantilainen oli ilmoittanut jo etukäteen, että ei jatka. Mutta eipä olisi tainnut olla paljon kannatustakaan. Siitä kielii todella pieni äänisaalis ITTF:n Board of Directors -vaalissa, jonne ex-puheenjohtajalla ei ollut mitään asiaa.

ITTF:n (vaalikampanjaa käyvä) puheenjohtaja Thomas Weikert pääsi sanomaan tervehdyksensä, jossa sisältöä oli aika vähän. Kaikesta kuitenkin aistii, että ITTF:n tulevasta puheenjohtajuudesta otellaan nyt isoin panoksin.

Virtuaalikokouksessa oli kokonaan erillinen äänestystekniikka. Ääntenlaskijat tulivat maista, joilla ei omia vaaleissa omia ehdokkaita. Pelkkä äänestyksenhallinta näytti vaativan kolmen tekniikkaherran kokoaikaisen työpanoksen, joten ei se ihan yksinkertaista ollut. Suomea edusti allekirjoittaneen kanssa toiminnanjohtaja Mika Räsänen. Sonja Grefberg kokousti muun ”vanhan” ETTU:n hallituksen kanssa Luxemburgista. Ja loppu hyvin kaikki hyvin: erittäin tiukkojen tilanteiden jälkeen Sonja pääsi kaikkialle, minne halusikin. Tästä lisää vähän myöhemmin.

Edellisen Budapestin 2019 kokouksen pöytäkirja käytiin läpi lyhyesti, kuten myös eri napahenkilöiden ja komiteoiden raportit. Siinä ei nokka kauan tuhissut. Eikä paljon kauemmin mennyt siinäkään, kun järjestön (myös nyt vetäytynyt) talouspuolen varapresidentti Dorte Darfelt esitteli vuoden 2019 talousluvut. Noin miljoonan ”liikevaihdolla” tehtiin 70 000 euron plusmerkkinen tulos. Markkinoinnissa kuulemma säästettiin paljon. Hallitus sai vastuuvapauden, vaikka tilintarkastajalla oli paljon terveisiä sen suhteen, kuinka budjetit pitäisi rakentaa ja luvut esittää.

Sääntömuutoksiakin hyväksyttiin pari, lähinnä teknisiä uudistuksia joissakin ETTU:n alaisissa kisoissa. Jäsenmaiden jäsenmaksu pidettiin edelleen 350 eurossa. Ensi vuoden budjetti on noin 600 000 € eli selvästi pienempi kuin tälle vuodelle (800 000 €). Sitä ei virallisesti vahvistettu, koska vanha johto halusi jättää asian uudelle kokoonpanolle. Se aiheutti närää ainakin saksalaisissa. Asiaa varten kootaan nyt ylimääräinen vuosikokous.

Lounastauon jälkeen aloitettiin kaikkien odottamat vaalit. Alku oli helppoa, sillä venäläisestä Igor Levitinistä leivottiin uusi presidentti lähes yksimielisesti, neljän vuoden pestiin. Kaksi vastustavaa ääntäkin toki löytyi. Sitten nähtiin hiukan erikoinen episodi, kun kokouksen puheenjohtaja vaihtui lennossa Kramerista Levitiniin. Tämä puhuu vain venäjää, joten simultaanitulkkausta tarvittiin.

ETTU:n virallisen kakkosmiehen eli Deputy presidentin valinta oli edelleen helppoa, sillä Pedro Moura oli ainoa ehdokas. Kolme vastaääntä kuitenkin portugalilaisellekin.  Englannin liiton puheenjohtaja Sandra Deaton löi ”talousvarapresidentin” vaalissa Unkarin kollegansa Roland Natranin selvästi.

Näin päästiin meitä kiinnostaviin asioihin. Vice president -vaaleissa, joita tuttavallisemmin kutsuisin hallituksen jäseniksi, viisi valittua olivat äänijärjestyksessä Saksan Heike Ahlert, Valko-Venäjän Vladimir Samsonov, Suomen Sonja Grefberg, Latvian Ina Jozepsone ja Ranskan Miguel Vicens. Sonjalle siis ensimmäinen etappivoitto ja vielä aika kirkkaasti.

Tätä seurasi ITTF:n eurooppalaisten Board of Directors -jäsenten valinta. Paikkoja oli seitsemän. Suomeksi puhuisin tässä yhteydessä valtuustosta. Säännöt ovat sellaiset, että läpi mennäkseen kandidaatin on saatava 50 % annetuista äänistä. Jos näin ei käy, vähiten ääniä saanut jää aina seuraavalla kierroksella pois. Jälkimmäisestäkin äänestetään, jos äänet ovat tasan.

Sonja oli ensimmäisen kierroksen kuudes, mutta äänisaalis jäi alle 50 prosentin. Näin vaali hänen osallaaan jatkui. Suoraan sisään menivät äänijärjestyksessä Ruotsin Jörgen Persson, Ranskan Claude Bergeret, Romanian Cristinel Romanescu, Puolan Lucjan Blaszczyk ja Saksan Heike Ahlert. Voi hyvin huomata, että entinen huippupelaajan positio on käypää valuuttaa näissä systeemeissä.

Mainitun viisikon poistuttua Sonja oli koko ajan kärkiporukassa, mutta ei saanut millään kasaan 50 % äänisaalista. Serbian Aleksandar Karakasevic selvisi tästä testistä ensimmäisenä, joten jaossa oli enää yksi paikka. Lopulta tarvittiin peräti 11 äänestystä, ennen kuin Sonja viimeisessä vaalissa ylitti 50 % ja kukisti samalla viimeisen vastaehdokkaansa, kreikkalaisen Emmanuel Kolibadisin. Paljon tiukemmaksi ei tämä vaali voi mennä!

Romania esitteli vielä ensi vuoden syksyn joukkueiden EM-kisojen isäntäkaupunkiaan Cluj-Napocaa, ”Romanian Tamperetta”. Saksalaiset kertoivat, että aikovat anoa vuoden 2023 MM-kisoja Düsseldorfiin. Nämä asiat kuitattiin kuitenkin aika pienellä, sillä kaikki kiinnostus tuntui purkautuneen henkilövaaleihin.

Suomalaisista Asko Rasinen on lisäksi ehdolla ETTU:n tuomari- ja sääntökomiteaan. Näitä asioita ei kuitenkaan ratkaista yleiskokouksessa, joten tätä kirjoitettaessa Askon ”kohtalo” ei vielä ole selvillä. Ei taida olla ihan edes huomispäivän asia tämä.

Onnittelut Sonjalle. Aika paljon hänelle löytyy kannatusta Euroopasta!

Valmentajailta 16.10.2020 etäkoulutus-muista ilmoittautua

 

Valmentajailta-16.10.2020

Pöytätennisliitto järjestää kaikille valmentajille avoimen koulutus ja keskustelutapahtuman perjantaina 16.10 kello 17.30 alkaen. Koulutus toteutetaan ”etänä” Teams-palvelua käyttäen. Tapahtuma kestää noin kaksi tuntia.

Etätapahtumaan saavat osallistua kaikki valmennustoiminnassa mukana olevat tai siitä kiinnostuneet henkilöt, eikä osallistujamäärää ole rajattu.

Illan aikana esitellään keväällä tehdyt valmentajamateriaalit. Lisäksi kummastakin otetaan keskustelun teemaksi pari nostoa.

Seuravalmentajakoulutuksen itsenäisopiskelumateriaali

https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22769

  • ”Kysy onnistumisista”
  • ”Lyönnin neljä vaihetta”

Moderni pöytätennistekniikka ja valmennus

https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22766

  • ”Moderni tekniikka”

Ilmoittautumiset viimeistään tiistaina 13.10 info@sptl.fi.

Tervetuloa!

 

Starin syksyn startti 5-6.9.2020 – raportti

Raportti on nyt valmis. Mukana jokaisen luokan raportti valokuvineen. Yleisen osan loppuun lisätty taulukot eniten ratingpisteitään lisänneistä pelaajista.

Ihan aluksi on sanottava, että yleinen tunnelma oli loistava. Kauhea into päällä pitkän tauon jälkeen. Oli todella mukava tavata jälleen pöytätennisystäviä. Oli siis sekä urheilullisesti että sosiaalisesti juhlavaa!

Syksyn startti muuttui täksi kaudeksi kaksipäiväiseksi, koska aiempina vuosina oli ollut ilmassa, että kysyntää olisi. Pitemmältäkin on motivoivampaa tulla, kun on kaksi täyttä pelipäivää tarjolla. Isona kysymysmerkkinä oli tietysti koronatilanne ja sen paheneminen Suomessa ennen kisoja. Mitään siinä mielessä merkittävää ei kuitenkaan tapahtunut edeltävinä päivinä. Kilpailuun otettiin vain 48 pelaajaa yhteen ryhmään ja sillä aika lailla hoidettiin AVI:n asettama 50 osallistujan maksimimäärä, vaikka paikalla oli toki myös taustahenkilöitä ja katsojia. Voimme vain toivoa, että kukaan ei saanut tartuntaa kilpailujen aikana. Rajoittaminen tarkoitti sitä, ettei kahta lisäpöytää otettu käyttöön.

Osallistujia oli lopulta 105 poisjääntien jälkeen ja startteja oli 205. Siten toisen päivän ottaminen käyttöön ei tehnyt kilpailua merkittävästi suuremmaksi kuin viimevuotista Syksyn starttia (97, 155). Toisaalta kaksi vuotta sitten oli yhtenä päivänä 103 pelaajaa ja 204 starttia. Aikamoinen määrä näin jälkeen päin ajatellen! Mutta tämä määrä oli äärimmäisen hyvä tähän hetkeen, kun ollaan vasta palaamassa (toivottavasti) normaalielämään. Edelliset kansalliset kilpailut Helsingissä olivat STARPRING helmikuun lopussa melkein 6,5 kuukautta sitten, joten oli mukava lähteä hieman rauhallisemmissa merkeissä matkaan.

Jotta kilpailujen vetäjä ei olisi koko ajan kosketuksissa pelaajiin, toimitsijapöydän vieressä oli pöytä, josta pelaajat saivat hakea pallon ja jonne myös palauttivat sen (toivottavasti). Tulokset palautettiin pöydällä olevaan laatikkoon ja pöydältä haettiin myös jatko-otteluiden tuomaripöytäkirjat. Poolipaperit jaettiin suoraan pöydille valmiiksi. Luulen, että tätä systeemiä käytetään jatkossakin Starin kisoissa. Sählinki pöydän ääressä vähenee ja käsittelemättömät tulokset ovat selkeästi löydettävissä laatikosta eivätkä sotkeennu muihin papereihin.

Oli valtavan iloinen yllätys, että Ruskeasuolle on saatu uusi kovaäänisjärjestelmä. Toimitsijapöydän ääreen tuodaan edelleen pieni ohjauslaatikko, mutta kovaääniset ovat hallin katossa ja mikrofoni on langaton. Nyt siis voi kuuluttaa vaikka keskeltä salia. Musiikin voi myös laittaa soimaan joko radiosta, muistikortilta tai vaikka omasta puhelimesta Bluetooth-yhteyden yli. Oli yhtä juhlaa! 🙂 Aamulla lämmittelyn aikana pystyikin soittamaan lämmittelymusiikkia.

Eniten voittoja viikonlopun aikana

Kova kilpailu käytiin siitä, kuka saa 100 euron erikoispalkinnon siitä, joka voittaa eniten otteluita viikonlopun aikana. Vain kolme pelaajaa saivat 10 voittoa tai enemmän. Sunnuntai-illan rypistys M-1500-luokassa vei lopulta Aleksi Ikolan ykköseksi ja palkinnon saajaksi, mutta Lassi Lehtola ja Aaro Mäkelä antoivat kovan vastuksen:

Aleksi ei ollut välttämättä hymyilevässä tilassa palkintoa jaettaessa, koska takana oli harmittavaan tappioon juuri päättynyt M-1500-finaali:

Täytyy sanoa, että nyt olin onnellinen siitä, että aikataulu perustui ryhmäjakoon ja että pöytiä oli vain 12. Sillä tavalla kilpailut etenivät jouhevasti ja aikataulu piti varsin hyvin. Sekin helpotti, että jatkocuppiin selvisi korkeintaan 12 pelaajaa. Sille ei kuitenkaan mitään voi, että perättäiset pitkät 3-2-ottelut yhdessäkin poolissa tai jatkokaaviossa samalla pelaajalla venyttävät aikataulua paljonkin. Pooleissa asian voisi hoitaa siten, että hitaalta vaikuttava pooli jaettaisiin kahdelle pöydälle. Se vaatisi kuitenkin enemmän toimihenkilöitä kuin yksi. 🙂

Otteluvideot

Videoita kilpailujen otteluista löytyy YouTube-kanavaltani:

http://www.youtube.com/c/ArtoLuukkainen

Parhaat ratingpisteiden parantajat

Seuraavassa taulukossa on 20 parasta ratingpisteidensä parantajaa lauantaina:

Seuraavassa taulukossa on 20 parasta ratingpisteidensä parantajaa sunnuntaina:

MK

Pitkä kisatauko auttoi varmaan siinä, että miesten kaksinpeliin tuli runsaasti osallistujia. Ilmoittautuneita oli 16, joista yksi jäi pois. Mukana oli seitsemän yli 2000-pelaajaa. Se on harvinaista herkkua Starin kisoissa se!

A-poolissa Leonid Pullinen voitti Elmo Räsäsen 3-1 ja näin STARPRINGin MK-voittaja Räsänen putosi jatkossa ja kakkonen Pullinen nappasi poolin kakkospaikan.

C-poolissa Lauri Hakaste ja Maria Girlea pelasivat huikean ottelun lohkon ykköspaikasta. Hakaste johti erin 2-0, mutta sen jälkeen Girlea johti viidettä erää 9-6. Hakaste nousi kuitenkin 11-9-voittoon syöttöjensä avulla.

D-poolissa poolin kakkossijoitettu Toni Pitkänen rouhi 3-2 voiton ykkössijoitetusta Meelis Kärneristä.

Jatkokaaviossa Sam Khosravi ja Meelis Kärnes pelasivat huikean taisteluottelun, Kärner johti erin 2-1, mutta Khosravi nousi 3-2-voittoon.  Toni Pitkänen pudotti Maria Girlean 3-1.  Semifinaalissa Sam Khosravi oli jo 0-2-häviöllä Lauri Hakastea vastaan mutta nousi jälleen 3-2-voittoon.

Finaalissa Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen pelasivat todella hienon ottelun, jossa ”pallo sai kyytiä”. Räsänen eteni jo 5-1-johtoon viidennessä, mutta jälleen Khosravi puristi voittoon 11-9. Palkintona oli 100 € voittajalle ja 50 € kakkoselle.

Kuvassa toiseksi sijoittunut Aleksi Räsänen (PT Espoo) vasemmalla, voittaja Sam Khosravi (KoKa) keskellä ja kolmanneksi sijoittunut Lauri Hakaste (PT Espoo) oikealla. Toinen kolmonen Toni Pitkänen (PT-Helsinki) oli lähtenyt ennen palkintojenjakoa.

NK

Tasa-arvoisuuden nimissä järjestettiin myös naisten kaksinpeli täysin Starin piikkiin. Samat palkinnot kuin miehillä (100+50) mutta koska pokaaleja ei ollut improvisoinnin vuoksi, kolmannet saivat 20 euroa. Mukaan lähti kuusi pelaajaa, jotka jaettiin kahteen pooliin. Muuten mentiin ratingin mukaan, mutta A-poolissa Veera Räsänen voitti Eleonoora Roosioksin 3-1 vaikka hänellä oli kokonaista kahdeksan ratingpistettä vähemmän leikkuriratingilla kuin Roosioksilla. 🙂

Semifinaalissa Maria Girlea ei antanut armoa Alexandra Seppäselle, mutta toinen semifinaali Ildiko Kadarin ja Veera Räsäsen välillä oli kerrassaan huikea. Räsäsellä taisi olla ottelupalloja viidennessä erässä, mutta niin vain 500 pistettä ylempänä ollut Kadar sen voitti 17-15 oltuaan aloitteellisempi.

Finaalissa Kadar sai ensimmäisen erän Girlealta, mutta sitten Girlea napsi kolme seuraavaa erää ja voitti luokan. Ihan selviä erät eivät kuitenkaan olleet (8,8,9).

Kuvassa vasemmalta kakkoseksi tullut Ildiko Kadar (MBF), voittaja Maria Girlea (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Veera Räsänen (HIK Pingis) ja Alexandra Seppänen (TIP-70).

M-2100

Andrei Räisänen teki sen jälleen eli voitti M-2100-luokan kuten hän teki STARPRINGissä puoli vuotta aiemmin. Tuolloinen finaalivastus Vesa Lappi sen sijaan kemmahti nyt noin 250 pistettä alempana olevalle Måns Paulille kvartassa vaikka erin 2-1 johtikin. Näin STARPRINGin kolmonen Leonid Pullinen otti tällä kertaa finaalipaikan, koska hänellä ei ollut vaikeuksia Paulin kanssa (7,9,5). Pullinen oli marssimassa myös finaalivoittoon, koska hän johti erin 2-0 Räisästä. Sitten tapahtui jotain kummallista ja Räisänen purjehti voittoon selvin eränumeroin (2,2,8).

Luokka ei ollut kauhea yleisömenestys, koska poisjääntien jälkeen mukana oli vain kahdeksan pelaajaa.

Vasemmalta kolmanneksi tulleet Tammela Kai (SS) ja Måns Paul (PT Espoo), voittaja Andrei Räisänen (MBF) ja toiseksi tullut Leonid Pullinen (LPTS).

M-1800

Luokkaan osallistui 23 pelaajaa. Valitettavasti ykkössijoitettu Antti Marjamäki joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi. Arvonnan muuttaminen ei kuitenkaan siinä vaiheessa tullut enää kysymykseen, kun emailin havaitsin. Oli kuitenkin jättionni, että sijoittamaton mutta tuleva voittaja Edsel Camantique oli arvottu juuri A-lohkoon. Siten arvontaan ei tullut häiriöitä.

Pooleissa tapahtui oikeastaan vain yksi isompi yllätys ratingarvojen mukaan. 1420-pelaaja Aleksi Ikola voitti Toni Nättilän (1509), Hannu Tolvasen (1567) ja Måns Paulin (1582) ja otti poolinsa ykköspaikan.

Jatkokaavion ensimmäisellä kierroksella pelattiin kaksi hurjaa kamppailua pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon. Mergim Kelmendi tahkosi ja tahkosi Ruskeasuon ikivihreän Kai Tuovisen kanssa. Lopulta Kelmendi nappasi viidennen erän 11-6. Seurakaverukset Hannu Tolvanen ja Kimmo Pohjanen pelasivat samoihin aikoihin toista iäisyysottelua. Pohjonen johti jo 2-1 mutta viides erä Tolvaselle 11-6. Pohjosta taisi ottelun aikana jo rasittaa kipeytynyt käsi.

M-1800-luokka kesti ja kesti kiitos perättäisten massiivisten viisieräisten. Kvartassa Edsel Camantique ja Mergim Kelmendi äityivät myös viisieräiseen. Kelmendi johti jo erin 2-0 mutta niin vain Camantique voitti viidennessä 14-12! Toinenkin kvartta meni kisajärjestäjän iloksi viidenteen. Lassi Lehtola teki Camantiquet ja nousi 0-2-erätilanteesta voittoon Rocka Merilahtea vastaan.

Mitenkä sitten semifinaalit? No kaksi viisieräistä tietysti! Jesse Ikola laittoi Edsel Camantiquen todella koville ja johti erin 2-1. Mutta sieltä Camantique nousi taas voittoon hyvän kämmenensä avustuksella. Lassi Lehtola oli häviöllä Ville Husua vastaan 1-2 mutta voitti 3-2.

Finaali olikin yllättäen vain kolmieräinen, kun Edsel Camantique voitti Lassi Lehtolan suoraan 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Lassi Lehtola (MBF), voittaja Edsel Camantique (Atlas) ja kolmanneksi sijoittunut Ville Husu (SS).

Kolmanneksi sijoittunut Jesse Ikola oli juuri autolla käymässä palkintojenjaon aikaan:

M-1700

Luokkaan osallistui 15 pelaajaa. Riku Andersson aloitti yllätyksensä jo poolissa, jossa hän nousi kolmossijoitettuna pooliykköseksi. Luokan ykkössijoitettu Alexander Dyroff kaatui heti kärkeen 3-1.  Kvartassa hän voitti Lassi Lehtolan 3-1. Lehtolan rating vain vähän korkeampi, mutta silti pieni yllätys.

Semifinaaleissa Anderssonin tie kuitenkin katkesi, kun Miika Berghäll oli parempi 3-1. Jesse Ikola voitti samoin 3-1 Aleksei Pullisen. Finaalissa olisin lyönyt vetoa Ikolan puolesta, mutta niin vain Berghäll voitti kovan finaalitaiston 3-2.

Vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Riku Andersson (LeVi), luokkavoittaja Miika Berghäll (LPTS), kolmanneksi sijoittunut Aleksei Pullinen (LPTS) ja toiseksi sijoittunut Jesse Ikola (KoKu)

M-1600

Luokassa oli 18 pelaajaa. Seuraavan päivän M-1700-voittaja ja luokan ykkössijoitettu Miika Berghäll koki vallan kovia ja putosi jatkosta heti poolivaiheessa. 0-3-tappiot sekä Timo Akkaselle että Yang Yixinille. C-poolissa kahden parhaan järjestys vaihtui, kun Uno Ridal väänsi 3-2-voiton Mergim Kelmendistä vaikka oli erin 1-2-tappiolla.  D-poolissa Aaro Mäkelä nousi poolivoittoon lyömällä 180 pistettä korkeammalla olleen Toni Nättilän ja 230 pistettä korkeammalla olleen Toivo Ridalin. Hienot voitot!

Jatkokaaviossa Lassi Lehtola oli viisieräisten sankari. 16:n joukossa kaatui Toni Nättilä, joka johti 2-1. Kvartassa Uno Ridal johti 2-0, mutta Lehtola nakutti sen jälkeen 1,5,5. Semifinaalissa Lehtola ja Yang Yixin pelasivat melkein kuusi erää, koska Yang Yixin voitti toisen erän 18-16. Ottelu kuitenkin 3-2 Lehtolalle.

Toisessa puoliskossa ei ollut suurta dramatiikkaa. Aleksi Ikola voitti semifinaalissakin Mergim Kelmendin 3-0. Hän voitti sitten finaalissa Lassi Lehtolan yllättävän selvästi 3-0.

Finalistien palkintokuva otettiin ajassa 21:00, kun sali meni kiinni klo 21:00. Lassi Lehtolan viisieräiset aiheuttivat todella sydämentykytyksiä! 😀

M-1600:n kaksi parasta. Vasemmalta voittaja Aleksi Ikola (KoKu) ja toiseksi tullut Lassi Lehtola (MBF). He keräsivät viikonlopun aikana yhteensä 25 otteluvoittoa!

Kolmanneksi tulleet Yang Yixin (PT Espoo) ja Mergim Kelmendi (TuPy) saivat palkintonsa jo ennen finaalia:

M-1500

Mukana oli mukavasti 16 pelaajaa eli neljä neljän pelaajan poolia. Ykkössijoitettuna lähti matkaan Jouko Mikkola, jonka edellisestä Starin kilpailusta oli kulunut ilmeisesti 39 vuotta. Kilpailuvaliokunta oli asettanut hänelle lähtöratingiksi 1500, mikä ehkä tuntui matalalta kun ottaa huomioon hänen taustansa kovana A-luokan pelaajana (en saanut tarkistettua, käväisikö Valioluokassa). Ihan kylmiltään hän ei kilpailuun lähtenyt, koska takana oli tehotreeniä HäKin harjoituksissa.

Mikkola kohtasi modernin pöytätennismaailman tylyyden heti ensimmäisessä ottelussa, jossa hän hävisi naiselle puhtaasti 0-3. Eleonoora Roosioks (1231) ei menneinä aikoina tehtyjä saavutuksia kunnioittanut vaan laittoi Mikkolan ahdinkoon jatkopaikkaa ajatellen. Mikkola pääsi kuitenkin erävertailuun, koska hän, Roosioks ja Vincent Joki päätyivät kahteen voittoon.  3-2-voitto Joesta ja 0-3-tappio Roosioksalle ei riittänyt tällä kertaa jatkopaikkaan.

Myös C-poolissa päädyttiin erälaskentaan. Veera Räsänen voitti poolin ykkössijoitetun Aleksi Ikolan 3-2 ja näin hän pääsi poolikakkosena jatkoon.

Kvartoissa pelattiin kaksi pitkää viisieräistä. Esa Wallius johti 2-1 Aleksi Ikolaa vastaan, mutta Ikola meni semifinaaleihin 3-2. Vastaavasti Veera Räsänen johti Rauno Veerbaumia 2-1 mutta Veerbaum voitti 3-2. Semifinaalit menivät 3-0 mutta finaalissa palattiin taas 3-2-linjalle, Aleksi Ikola johti Rauno Veerbaumia erin 2-0 mutta hävisi kolmannen erän 12-14 ja samaan menoon koko ottelun 2-3.

Kuvassa vasemmalta kolmanneksi tullut Kari Taive (ToTe), luokkavoittaja Rauno Veerbaum (Smash), toiseksi tullut Aleksi Ikola (KoKu) ja toinen kolmonen Vincent Joki (TIP-70).

M-1400

Luokassa oli mukana 14 pelaajaa. Poolissa D Jari Käki nousi sijoittamattomana pooliykköseksi. Hän oli kuitenkin ollut 32 vuotta sitten B-luokassa, joten vanhat taidot auttoivat häntä. Tuolloin hänen seuransa oli Pt-Kotka.  Tiukin ottelu hänellä oli Eleonoora Roosioksaa vastaan,  joka johti erissä 2-0. Kummatkin kuitenkin jatkoon.

Kvartoissa Amir Alizadeh teki suuryllätyksen ja voitti pitkässä ottelussa luokan ykkössijoitetun Esa Walliuksen 3-2. Wallius johti 2-1 ja viides erä 12-10. Toisessa viisieräisessä kvartassa Aaro Mäkelä pudotti seurakaverinsa Eleonoora Roosioksin 3-2.

Semifinaalit menivät 3-0, mutta finaalissa palattiin taas 3-2-linjalle. Aaro Mäkelä ja Jari Käki kävivät tiukan taiston ykköspokaalista ja Mäkelä sen otti.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut Jari Käki (SS), luokkavoittaja Aaro Mäkelä (PT Espoo) ja kolmoset Alexandra Seppänen (TIP-70), Amir Alizadeh (Smash).

M-1300

Vaikka luokka siirrettiin aamun ryhmästä alkamaam klo 16.00, mukana oli hienosti 18 pelaajaa. Jatkossa sunnuntainakin pitänee olla kolme ryhmää.

SS:n sijoittamattomat pelaajat selvittivät tiensä pooleista jatkoon. Antti Käki poolikakkosena ja Pentti Eerola pooliykkösenä. Mukava saada uusia pelaajia mukaan ja seuraavalla kerralla ehkä vähän nuorempiakin? 🙂

Jatkokaaviossa Antti Käki pudotti kvartoissa luokan kakkossijoitetun Eleonoora Roosioksin 3-2. Roosioks johti 2-1.  Kolmossijoitettu Veera Räsänen puolestaan voitti semifinaalissa ykkössijoitetun Vncent Joen 3-1. Finaali oli ehkä yllättäen Pentti Eerolan juhlaa. Hän löi Veera Räsäsen suoraan 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Veera Räsänen (HIK Pingis), voittaja Pentti Eerola (SS) ja kolmanneksi sijoittunut Antti Käki (SS).

Vincent Joki (TIP-70) sijoittui myös kolmanneksi, mutta sai palkintonsa jo ennen finaalia.

M-1200

Luokassa oli vain 11 pelaajaa. Suurin yllätys pooleissa oli se, että Aki Kalander (898) voitti Pate Ikolan (1117), joka oli luokan ykkössijoitettu. Viides 11-9. Luokkavoiton vei kuitenkin Suphanat  Chonwachirathanin, joka voitti Kalanderin finaalissa 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aki Kalander (TIP-70), luokkavoittaja Suphanat  Chonwachirathanin (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittuneet Heli Mäkelä (TTC Boom) ja Pate Ikola (KoKu).

M-1100

Tämä luokka oli yllättävän suosittu: 18 osallistujaa! Poolien merkittävin yllätys oli se, että Tea Stråhlman voitti Ismo Alangon 3-1 ja nappasi häneltä poolin kakkospaikan.

Kvartoissa Oskari Hästbacka voitti tulevan M-1300-voittajan Pentti Eerolan 3-1. Semifinaalit olivat viisieräisiä taisteluita. Levente Kadar voitti luokan ykkössijoitetun Jukka Filenin 3-2 ja viides 12-10! Nuno Marttinen oli häviöllä erin 1-2 Oskari Hästbackaa vastaan mutta nousi 3-2-voittoon.

Finaalissa Levente Kadar voitti ensimmäisen erän mutta hävisi huikean toisen erän 20-22! Sen jälkeen Nuno Marttinen otti myös seuraavat kaksi erää ja tuli luokkavoittajaksi 3-1.

Kuvassa vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Jukka Filen (HäKi), luokkavoittaja Nuno Marttinen (Maraton), toinen kolmonen Oskari Hästbacka (PT Espoo) ja toiseksi sijoittunut Levente Kadar (MBF).

M-1000

Luokassa oli ikävä määrä pelaajia eli 13. Se tarkoitti kolmea kolmen pelaajan poolia yhden neljän pelaajan poolin lisäksi.

Pooli B meni eräsuhdevertailuun, kun Erkki Virta, Hannu Grönlund ja Tuomas Tuovinen voittivat toisensa ristiin. Poolin kolmossijoitettu Tuovinen nousi 5-3-erillään ykköseksi ja ykkössijoitettu Virta putosi jatkosta.

Pooli D oli järjestäjän kannalta painajainen. Kolme tiukkaa viisieräistä peliä! Ykkössijoitetulla Sonja Ylisellä oli tässä kova kohtalo, koska hän hävisi kaksi viisieräistä ja putosi jatkosta.

Hannu Grönlund yllätti kvartassa ja pudotti ykkössijoitetun Oskari Hästbackan. Ottelu oli tietysti viisieräinen ja viides 12-10! Grönlundin tie päättyi kuitenkin semissä, jossa Aki Kalander oli parempi 3-1. Toisessa semissä Tuomas Tuovinen voitti Teemu Tiaisen samoin 3-1.

FInaalissa Tuomas Tuovinen voitti Aki Kalanderin 3-1. Kalanderhan sijoittui sitten seuraavassa ryhmässä myös M-1200:ssa toiseksi.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aki Kalander (TIP-70), luokkavoittaja Tuomas Tuovinen (MBF), kolmanneksi sijoittuneet Hannu Grönlund (Atlas) ja Teemu Tiainen (JPT).

M-900

Ilahduttavasti 15 pelaajaa lähti hakemaan M-900-sarjan voittoa. Pooleissa suurimmat yllätykset nähtiin B-poolissa, jossa Ann-Cathrine Stråhlman nousi kolmossijoitetun paikalta pooliykköseksi voittamalla Martti Kankaan ja Hannu Grönlundin ja vieläpä puhtaasti 3-0, ja C-poolissa, jossa Onni Rinne ja Vadim Khrameshkin ottivat kärkipaikat ohi Jorma Savolaisen ja Raimo Peurasen.

Yllättäjä Ann-Cathrine Stråhlman ja Aino Tapola kävivät kovan taistelun kvartassa. Tapola voitti 3-2 (viides 11-9).

Toisessa semifinaalissa luokan ykkössijoitettu  Verner Voikar  johti erin 2-1 Onni Rinnettä mutta Rinne otti seuraavat erät 12-10 ja 11-8.  Sami Koivumäki puolestaan lopetti Aino Tapolan tien 3-1.

Onni RInne otti finaalissa ensimmäisen erän 15-13, mutta Sami Koivumäki vei kolme seuraavaa erää ja otti luokkavoiton.

Vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Aino Tapola (PT Espoo), luokkavoittaja Sami Koivumäki (TIP-70), toinen kolmas Verner Voikar (Smash) ja toiseksi sijoittunut Onni Rinne (PT Espoo).

M-800

Mukana oli ikävä määrä pelaajia eli yhdeksän. Koska viiden pelaajan pooleja ei uskaltanut käyttää aikataulullisista syistä, pelaajat jaettiin kolmeen kolmen pelaajan ryhmään. Toisaalta 67 % jatkoi jatkopeleissä! Poolissa B pelattiin ristiin ja poolikolmonen William Nguyen nousi erävertailussa toiseksi.

Pooliykkösten tie oli jatkokaaviossa karu. Luokan ykkössijoitettu Aino Tapola hävisi semifinaalissa Davi Lille ja Vadim Khrameshkin pudotti 3-0 sekä Onni Rinteen että Pietari Paakkisen.

Finaali päättyi 3-0, mutta David Li sai pelata erinomaisesti voittaakseen Vadim Khrameshkinin.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Vadim Khrameshkin (TIP-70), luokkavoittaja David Li (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittuneet Aino Tapola (PT Espoo) ja Pietari Paakkinen (PT Espoo).

M-700

Tässä luokassa oli onnea ja osallistujia oli sopivasti kahdeksan, joten saatiin kaksi neljän poolia. Sijoituksista ja yllätyksistä on vaikea puhua, koska vain kahdella pelaajalla oli rating. Poisjäännin jälkeen molemmat olivat A-poolissa ja he myös ottivat kaksi kärkipaikkaa. He olivat Noa Paul ja Jimi Koivumäki. Paul voitti 3-0 keskinäisen ottelun.

Semifinaaleissa Noa Paul voitti Marketta Nurmisen 3-0 ja Jimi Koivumäki ahersi hieman pidempään Hämeenlinnan Hans Grönholmin kanssa: 3-1.

Finaalin taso nousi erinomaiseksi. Koivumäki johti jo erin 2-1, mutta hurjien loppupallojen jälkeen Paul nousi viidennessä erässä luokkavoittoon pistein 12-10.

Vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Hans Grönholm (HäKi), luokkavoittaja Noa Paul (MBF) ja toiseksi sijoittunut Jimi Koivumäki (TIP-70). Toinen kolmonen Marketta Nurminen (MBF) sai palkintonsa jälkeen päin.

 

 

Tervetuloa DE-SM:eihin!

Tervetuloa viikonlopun DE-SM – kisoihin Peräseinäjoelle. Neste Peräseinäjoki pystyy toimittamaan ruokaa kisapaikalle klo 11.30 (tilaus viimeistään klo 10.30 tuomaripöydälle) ja ja klo 13 (tilaus viimeistään klo 12 tuomaripöydälle). Saatavilla päivän kotiruoka-annos, ScanBurger-aterioita ja pizzoja. Kisapaikalla on myös kahvio, josta saa mm. leipiä, makkaraa, kahvia, hodareita jne.
­
Huomenna lauantaina klo 17.30 on tarjolla Pingisaiheinen tietovisa Bar&Cafe Perätuvassa. Vetäjänä kaikkien tuntema Teva-Jussi.
Liitteenä vielä JP-Kunnallissanomien kanssa yhteistyössä tekemämme kisalehti PeTolaanen.
Tervetuloa! Vietetään mahtava kisaviikonloppu yhdessä.
 
Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab