Kaikki kirjoittajan Esko Heikkinen artikkelit

Tiedotusterveisiä – nyt tiukasti sarjapelejä järjestämään!

Aikuisharrastajatkin pääsevät jo ainakin lähes kaikilla paikkakunnilla Suomessa pelaamaan. Alueellisia yleisörajoitteita on, mutta maanantai-iltana pikaisesti kokoontunut liittohallitus päätti pysytellä aiemmassa suunnitelmassaan: sen mukaan käynnistämme taas sarja- ja kilpailutoiminnan tammikuun tauon jälkeen.

Koronapassi on kansallisesti ”pannassa”, joten mekään emme sitä ainakaan toistaiseksi edellytä. Ja jos joukkue antaa sarjaottelussa luovutuksen, se tuomitaan hävinneeksi 0-6 tai 0-5. Luovutuksen antaminen ei tässä tilanteessa kuitenkaan merkitse suoraa putoamista (kuten säännöissä lukee), vaan luovutus tuntuu ainoastaan sarjapisteissä. Sarjapäälliköt informoivat joukkueita tilanteesta tarkemmin. Liittohallitus muistuttaa, että kenenkään ei missään olosuhteissa pidä lähteä kilpapeleihin sairaana.

Puhuimme hiukan myös henkilökohtaisten SM-kisojen kutsusta, joka on jo julkaistu. Uutena asiaan siinä on ratingin alaraja miesten kaksinpelissä. Tässä vaiheessa olemme liikkeellä enemmän testausmielessä ja keräämme linjauksesta kokemuksia. Lisäksi kisan pelipallo muuttuu ja tulee olemaan Stiga (kuten meiltä yhteistyösopimuksessamme edellytetään).

Lopuksi pohdimme hiukan tulevaa (?) Finlandia Openia, jonka järjestämistä varsinkin toiminnanjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat selvitelleet. Tässä vaiheessa esimerkiksi WTT Feeder on mahdollinen, vaikkakin varsin kallis vaihtoehto, esimerkiksi Vantaalla järjestettynä. Lisäksi ITTF puhuu edelleen ”International Open” -kilpailuista, joka sekin voisi olla yksi mahdollisuus, vaikkapa Kisakalliossa järjestettynä. Neuvotteluja jatketaan kaikkien tahojen kanssa ja ainakin WTT:ltä kysymme, voisiko kustannuksiin saada alennusta.

Liittohallitus kokoontuu seuraavan kerran 23. päivä kuluvaa kuuta. Mutta nyt on tärkeintä, että saamme sarjat ja kilpailutoiminnan taas käyntiin. Vajaan parin viikon päästä 19.2 pelataan niin mestaruussarjaa kuin ykkösdivariakin!

Tiedotusterveisiä – hallitus kokoontui

Liittohallitus piti maanantaina parin tunnin kokouksen. Pandemian taas jyllätessä valiokuntakatsaus oli nopeahko, mutta jotakin saatiin kuitenkin.

Työvaliokunnassa on selvitelty Johanna Kaimion roolia naisten valmennuksessa ja määritelty myös toiminnanjohtajan tehtäväkuvaa. Seuraavasta Finlandia Openistakin on neuvoteltu, kuten myös kesän nuorten paratapahtumasta (EPYG) kesällä. Jälkimmäisen suhteen ITTF onkin yllättäen sitä mieltä, että kisasta saisi rankingpisteitä. Pajulahti miettii, mitä se tarjoukseen vastaa.

Seuravaliokunnan Tero Naumi kertoi, että valiokunta on pitänyt etäkokouksen. Uutta pingiskoulukonseptia on mietitty ja maaliskuun lopulla on tulossa seurailta. Tanelin kouluvierailuista on kerätty ja saatukin palautteita: seurat ovat niihin kyllä tyytyväisiä, mutta tulokset ovat kirjavia. Parempikin yhteenveto asiasta on vielä tulossa. Mailapelihankkeen rahoitus päättyy toukokuun loppuun, mutta uusi anomus tehty (toiminta on ollut lähinnä virtuaalista). Seurapäivä on suunnitteilla syksylle. Myös nappulahanke on seuravaliokunnan alla ja näitä pelaajia varten on tulossa leiri Ouluun toukokuussa.

Valmentajavaliokunnassa on mietitty valiokunnan tavoitteita: kymmeneen seuraan pitäisi saada oto-valmentaja ja kahteen päätoiminen. Teamsilla pidettävä valmentajailta tulossa 6. helmikuuta sunnuntaina. Parapuolella on menty normaaliin tapaan, mutta valiokunta on tekemässä kyselyä seuroille paratoiminnasta. Lisäksi todettiin, että ITTF ei vieläkään ole vastannut kyselyymme pararankingin uudistamisesta ja Pariisin paralympiakisojen (2024) naisten ykkösluokasta.

Veteraaniasioissa Jyrki Nummenmaa toi esille, että 2023 Tampereella on iso kansainvälinen European Master games, jossa pöytätennis on yksi lajeista. Jyrki jatkoi IT-asioista sen verran, että seuraavaan Pingislehteen on tulossa esittelyjuttu kehitteillä olevan kisanveto-ohjelman ominaisuuksista ja mahdollisuuksista (Welho).

Kilpailuvaliokunnan puolelta todettiin, että Nappulaliigan ja 18-vuotiaiden SM on Koskella toukokuussa. Huippu-urheiluvaliokunnan asioissa Aleksi ja Sam ovat helmikuussa lähdössä Belgian junnuavoimiin ja Teemu ja Luka Oinas ETTU:n Talent-leirille Tsekkeihin maaliskuussa.

Sonja jatkoi kansainvälisillä asioilla ja ETTU:lla hallituksen terveisillä: Euroopan ranking on loppusuoralla, minkä lisäksi ETTU alkaa järjestää alle 13-vuotiaiden EM-kisoja. Ensimmäinen epävirallinen kisa on kesäkuussa Montenegrossa. Luokkina ovat sekajoukkuekilpailu (2+2) sekä poikien ja tyttöjen kaksinpelit. Huhtikuussa piti olla alle 21-vuotiaiden EM, mutta kisa siirrettiin WTT-päällekkäisyyksien vuoksi ja nyt se järjestetään syyskuussa. Keväälle Kiinaan määrätty joukkue-MM siirrettäneen loppuvuoteen. ITTF:lla on piakkoin ensimmäinen uuden hallituksen kokous – saapa nähdä, mitä sieltä tulee.

Kimmo Arenius totesi vielä sääntövaliokunnan asioissa, että kumien väriasia on nyt tiedotettu kaikille. Työntekijöiden puolelta Mika totesi, että Mattiaksen harjoitukset Ruskeasuolla pyörivät normaalisti. Tanelilla on pandemian vuoksi hiukan lyhyempiä viikkoja ja hänen palvelujaan on myös myyty PT Espoolle. MBF puolestaan olisi kiinnostunut ostamaan Mattiaksen palveluja.

Sitten siirryttiin kokouksen pääasiaan eli koronatilanteeseen. Kilpailuvaliokunta on luonnollisesti keskustellut aktiivisesti jo ennen tätä. Päätimme, että kaikki suunnitellut 19.2 sarjaturnaukset pelataan 19. helmikuuta normaalisti mutta suljetuin ovin. Pelejä siirretään vain jos on pakko (eli jos saleihin ei päästä tai viranomaiset nimenomaan kieltävät) ja pelit jatkuvat sarjaohjelman mukaisessa järjestyksessä. Pandemia-aikana ei luovutuksen vuoksi putoa suoraan sarjasta, mutta luovutetun ottelun sarjapisteet toki menevät. Toimintaa voi aloittaa alueellisesti aikaisemminkin, jos se on viranomaisten mukaan mahdollista ja salit käytössä.

Puhuimme myös liiton taloustilanteesta ja ennen kaikkea viime vuoden tuloksesta. Se ei ole vielä valmis mutta varmaa on, että se isosti miinusmerkkinen. Syitä on monia. Vuodet eivät ole veljeksiä (vuosi 2020 + 30 000 €), minkä lisäksi pandemia puri meitä taloudellisesti vasta viime vuonna: koronatestejä otettiin ainakin 10 000 eurolla, lisenssi- ja sarjamaksualennukset vaikuttivat 15 000-20 000 € jne.

Näiden lisäksi meillä oli harvinaisen kallis arvokisavuosi erittäin monine tapahtumineen ja vielä teimme kohtalaisia investointeja valmennukseen. Toisaalta on selvää, että jatkossa tarvitsemme myös tarkempaa taloudenpitoa ja parempaa varainhankintaa. Se on kuitenkin todettava, että Finlandia Open tuotti arviolta 15 000 €. Se on todella hieno tulos.

Seuraavassa kohdassa päätimme liittyä Suomen Urheilun Eettisen Keskuksen (SUEK) alaiseen vakavien eettisten rikkomusten keskitettyyn kurinpitojärjestelmään. Päätös edellyttää meiltä sääntömuutoksia, jotka siis tulevat esille kevätkokouksessamme. Mika kertoi, että liittyminen sinänsä on maksutonta, mutta mahdolliset tapaukset – joita emme ollenkaan toivo tulevan – maksavat sitten minkä maksavat. Omissa sääntömuutosasioissamme päätimme konsultoida Pekka Kolppasta.

Johanna Kaimiosta naisten maajoukkuevalmentajana keskustelimme myös. Asiaan liittyy myös naisten EM-kisojen C-kategorian karsintojen (joissa Suomikin siis pelaa) mahdollinen emännöinti. Ilmoittautuneet ovat nyt tiedossa ja arvonta on ylihuomenna keskiviikkona. ETTU:n mahdollisesta avustuksesta ei vielä ole tietoa, mutta olemme järjestämisestä ainakin varovaisesti kiinnostuineita.

Päätimme, että Johannan työ naisten maajoukkuevalmennuksessa alkaa entisin ehdoin elokuun loppuun asti, kun normaali valmennustoiminta taas on salien ym. puolesta mahdollista. Syksyiset valmennuskoordinaattorin tehtävät siirtyvät toiminnanjohtajalle. Laskelmiemme mukaan naisten ja tyttöjen maajoukkuevalmentajalle kertyisi elokuun loppuun viitisenkymmentä työpäivää.

Hallituksen strategiatyöpajan järjestämme tällä suunnitelmalla sunnuntaina 27. maaliskuuta. Seuraavaa lehteäkin suunnitellaan, vaikka aiheita vielä toistaiseksi on vähän. Nyt olisi tilaa kirjoituksille, deadline on maaliskuun alussa.

Seuraavasta Finlandia Openista totesimme, että WTT on ollut meihin yhteydessä ja haluaisi, että järjestämme alimman tason kisan eli WTT-Feederin (10 000 dollarin kilpailulupa, olosuhdevaatimukset tiukahkot ym.). Sonjalla ja Mikalla on keskiviikkona tapaaminen Vantaan Energia Areenalla, joka voisi olla mahdollinen kisapaikka. Euroopassa on vahvistettu kolme vastaavaa kisaa, mutta sumuinen on tulevaisuutemme tässä asiassa ainakin toistaiseksi.

Hallitus pitää pandemian ”tilannekatsauskokouksen” jo 7. helmikuuta. Seuraava normaali kokouksemme on melkein heti perään eli 23. helmikuuta.

Tiedotusterveisiä – koronakurimuksessa ollaan!

Liittohallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa keskiviikkona. Aika apeissa tunnelmissa, sillä vanha vainoojamme korona on taas nostanut päätään. Seuraukset näkyvät meilläkin valitettavan monella tavalla.

Aluksi otimme lyhyet valiokuntakatsaukset ja vahvistimme eri valiokuntien kokoonpanot. Hallitus sai myös uuden ”työalustan”, kun Teemu Oinas liitti meidät pika pikaa yhteen Slack-alustalla. Kutsutaan sitä nyt vaikka kehittyneeksi sähköpostisysteemiksi.

Työvaliokunnassa on pohdittu liiton työsuhteita, tehty koronaseurantaa, pohdittu liiton varojen sijoittamista ja avustettu lehden teossakin, vaikka Finlandia Openin jälkeen oli toki melko rauhallinen jakso. Valiokunnassa istuvat allekirjoittaneen lisäksi Sonja Grefberg, Matti Kurvinen ja Mika Räsänen.

Seuravaliokunnassa on puheenjohtaja Tero Naumin mukaan ollut aktiivista Slack-keskustelua, mutta varsinaisen järjestäytymiskokouksensa se pitää vasta ensi viikolla. Seurailta ainakin on suunnitteilla. Puheenjohtaja Teron lisäksi valiokunnassa istuvat Pekka Korva, Henri Pelkonen, Teemu Oinas ja Taneli Keinonen.

Sääntö- ja tuomarivaliokunta puheenjohtajansa Kimmo Areniuksen mukaan ollut ”aktiivisesti passiivinen”. Jopa niin passiivinen, että lokakuun alussa maailmalla voimaan astunut mailakumien uusi värisääntö on jäänyt päivittämättä. Nykyäänhän toisen mailakumin pitää olla musta ja toisen siitä ja pallosta selvästi erottuva. Esimerkiksi sinisellä tai vihreällä kumilla (joka on ITTF:n hyväksymä) saa siis pelata jo nyt. Sääntövaliokunta palaa asiaan ja jatkaa kokoonpanolla pj Arenius, Esko Heikkinen, Joonas Kivimäki, Matti Kolppanen ja Asko Rasinen.

Myös valmentajavaliokunnan toiminta on ollut lähinnä rauhallista Slack-keskustelua. Mika Räsänen jatkaa puheenjohtajana ja jäsenet ovat Teemu Oinas, Tuomas Perkkiö, Mika Sorvisto, Taneli Keinonen ja Esko Heikkinen.

Veteraanivaliokunnassa on puheenjohtaja Jyrki Nummenmaan mukaan tuoreeltaan puhuttu lähinnä tammikuisen Veteraani-SM:n siirrosta. Valiokunnassa jatkavat puheenjohtajan ohella Anne Majava, Kai Merimaa ja Jarmo Siekkinen.

Paravaliokunnan puheenjohtaja Hannu Sihvoi kertoi, että toiminnassa on viime aikoina ollut ongelmia eli leirejä on peruttu, kun sekä pelaaja- että valmentajapuolella on ollut vaivoja ja sairauksia. Paljon kisoja ja leirejä on kuitenkin suunnitteilla. Puheenjohtajan lisäksi valiokunnassa istuvat Juha Julmala, Juha-Pekka Mäkelä, Asko Rasinen ja uutena hyvin tervetulleesti lajilegenda Kimmo Jokinen.

IT-valiokunnan vetäjä Kimmo Pihkala totesi, että vuodenvaihteen ympärillä kentältä on tullut ilahduttavan paljon erilaisia palautteita. Kotisivujen uutta some-näkymää on kokeiltu ja sisältöylläpitotöitä riittää aina. Jyrki Nummenmaa jatkoi, että Nummenmaat siirtäneet PT Welhoa nettipuolelle. Veteraani-SM:ssä uutta kilpailuvetosoftaa olisi kokeiltu, mutta sitä kokeilua ei nyt nähdä. Kimmo Pihkala lupasi, että Espoo käyttää ohjelmistoa seuraavassa kisassaan. Valiokunnassa jatkavat puheenjohtajan Pihkalan kanssa Marko Koskinen, Jyrki Nummenmaa ja Tomi Nummenmaa.

Huippu-urheilivaliokunnan asioissa puheenjohtaja Sonja Grefberg totesi, että MM-kisojen jälkeen ei kilpailuja ole ollut eikä edes oikein tulossa. Budjetti on kuitenkin tehty ja kevään ohjelmaa suunniteltu. Lisäksi on käyty strategiakeskustelu Matti Kurvisen ansiokkaalla johdolla. Sitä on tarkoitus seurata ja jatkaa. Valiokuntaan kuuluvat puheenjohtajan lisäksi Mattias Bergkvist, Johanna Kaimio, Pasi Valasti ja Mika Räsänen.

Kansainvälisissä asioissa puheenjohtaja totesi käyneensä Houstonissa ITTF:n vuosikokouksessa. Ruotsalainen ystävämme Petra Sörling on järjestön uusi puheenjohtaja, mutta tämä sai johtokuntaansa eurooppalaisittain aika arveluttavan kokoonpanon. Varsinaiset protestit, joita ennen kokousta oli ilmassa hyvinkin, kuivuivat kuitenkin kokouspaikalla kokoon. Odottavalla kannalla ollaan edelleen. Sonja jatkoi, että uusi elin eli ”maanosapresidenttien kokous” on 16. tammikuuta. WTT jyrää eikä ainakaan Euroopassa kukaan oikein tiedä, mitä kilpailuja on milloinkin tulossa. Dohassa esim. on WTT-kisat samaan aikaan Euroopan eri maiden perinteisen mestaruuskisa-ajankohdan kanssa. ITTF ja WTT eivät sellaisista asioista paljon perusta.

Kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Teemu Oinas totesi, että viime aikoina on käyty lähinnä vain koronakeskusteluja, ja että valiokunnassa jatkavat hänen lisäkseen Jori Haataja, Juha Julmala, Kimmo Pihkala ja Mika Räsänen.

Siitä olikin luonteva siirtyä seuraavaan asiaan eli pandemiatilanteen päivittämiseen. Päätimme, että tammikuun lopulle kalenteroitu Veteraani-SM siirretään. Pyrimme kuitenkin ehdottomasti siihen, että se pelataan vielä kevätkauden aikana. PT 75:n toukokuun kisat lienee yksi mahdollinen ajankohta. Sama pyrkimys eli kauden aikana pelaaminen koskee tietysti kaikkia muitakin SM-kisoja ja sarjoja.

Päätimme myös, että tammikuun aikana ei pelata liiton alaisia sarjoja. Päätös on voimassa toistaiseksi, sillä luonnollisesti seuraamme tilannetta koko ajan ja seuraava linjaus jatkosta saataneen jo tammikuun aikana. Nyt huolena on se, että salit ovat suuressa osin maata kiinni ja pelaajat eivät pääse harjoittelemaan. Lisäksi tauti leviää nyt aika vauhtia ja luonnollisesti myös lajiväen keskuudessa.

Puhuimme liiton taloustilanteestakin, vaikka tietomme olivat aika vanhoja. Vielä emme tiedä Finlandia Openin tarkkaa tulosta, mutta se lienee yli 10 000 € plussalla. Kisa meni lopulta hyvin, vaikka vaikeuksia oli.

Myöskään viime vuoden tulos ei siten vielä ole selvä. Miinusta teemme, aika reippaastikin. Selittäviä tekijöitä ovat mm. koronatestit, lisenssialennus ja kova kansainvälinen ohjelma (Tokio, MM, EM). Meillä on kuitenkin tilillä rahaa. Tässä tilanteessa päätimme sijoittaa siitä 50 000 € Turun Seudun Osuuspankin osuuspääomatilille, josta korko-odotuksemme on neljän prosentin luokkaa ja riski pieni. Tavallinen pankkikorko on ainakin lähellä nollaa.

Seuraavaksi puhuimme vakavien eettisten rikkomusten keskitetystä kurinpidosta, jota Olympiakomitea haluaisi SUEK:in hoitavan. Tätä kurinpitojärjestelmää – jota ei toivottavasti tarvitse käyttää milloinkaan – varten tarvitsemme sääntömääräisen kokouksen liittymispäätöksen sekä sääntömuutoksen omiin sääntöihimme. Ne olisivat kevätkokouksen asioita. Toiminnanjohtaja selvittelee vielä asian mahdollisia kustannuksia, mutta periaatteessa suhtaudumme asiaan myönteisesti.

Seuraavaksi puhuimme valmennuskoordinaattorin pestistä, jota Johanna Kaimio on hoitanut syksyn aikana. Asia jäi pöydälle ja työvaliokunnan eteenpäin vietäväksi, mutta henki oli sellainen, että Johannasta pitäisi tehdä naisten ja tyttöjen maajoukkuevalmentaja. Naisillakin on tulossa kohtalaisesti ohjelmaa, kuten EM-karsinnat (1.-3.4.), Juniori-NETU, JEM sekä elokuiset EM-kisat Münchenissä.

Huhtikuun EM-karsinnan C-kategoriaan on Sonjan mukaan ilmoittautunut 14 joukkuetta, joista tehtäneen kaksi 7 joukkueen ryhmää. Se merkitsisi pidennetyn viikonlopun turnausta, jollaista Suomikin voisi hakea. Miehillähän oli likimain vastaava tapahtuma 2018. Työvaliokunta selvittelee asiaa ja tekee ehdotuksen liittohallitukselle.

Marraskuussa valitulle hallitukselle oli suunnitteilla myös strategiatyöpaja Gumbostrandin 2019 kokouksen malliin ja jatkoksi. Valitettavasti korona rajoittaa tätäkin tapahtumaa, sillä kovasti haluaisimme toteuttaa sen ”naamakkain”. Asia siirrettiin seuraavan kokouksen agendalle. Sen päätimme pitää maanantaina 24. tammikuuta.

Muissa asioissa toiminnanjohtaja kertoi, että keravalainen PTS Sherwood anoo liiton jäsenyyttä. Hyväksyimme uuden seuran luonnollisesti ilomielin.

Hannu Sihvo puolestaan kysyi, mitä kuuluu liiton ITTF:lle tekemälle ehdotukselle, joka koski naisten ykkösluokan pelaamista Pariisin paralympialaisissa sekä pararankingin uudistamista. Huhuja on, että Pariisiin ei luokkaa tule, mutta varsinaista vastausta emme ole saaneet. Toiminnanjohtaja ja Sonja yrittävät selvitellä, missä asiassa tällä hetkellä mennään.

Kimmo Arenius halusi vielä pienen palautekeskustelun uudistuneesta TOP-16 -kisasta. Alkupoolien roolia ja merkitystä vähän pohdimme, mutta totesimme kuitenkin, että avauskilpailua oli selvä parannus vanhaan TOP-12 -kisan finaaliin.

Kaksi ja puoli tuntia siinä hurahti ja vähän oli mieli apea, sillä pandemia ei suinkaan ota laantuakseen ja tuntuu vaikuttavan enemmän tai vähemmän kaikkeen, mitä touhuamme. Päätöksiä on tehtävä ja ainakin jostakin näkökulmasta nekin ovat aina vääriä. Voin kuitenkin vakuuttaa, että yritämme parhaamme. Ihan helppoa ei juuri nyt vaan ole, mutta liittohallitus oli täysmiehisesti paikalla ja keskusteli asioista pieteetillä. Enempään ei tällä hetkellä juuri pysty, sillä kaikki linjaukset ja tapahtumat eivät ollenkaan ole omissa käsissämme.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2022

Toinen perättäinen kummallinen pöytätennisvuosi alkaa olla takana ja kolmas pahaenteisen todennäköisesti edessä. Kaikista ongelmista huolimatta voimme arvioida, että olemme selvinneet vähintään välttävästi.

Syksyn osalta lähes kaikki tapahtumat, myös rästiin jääneet, onnistuttiin viemään läpi ja esimerkiksi Finlandia Openin ja TOP-16 -finaalin osalta jopa onnistuneesti. Vuoden viimeinen Pöytätennislehtikin tipahtanee postiluukuista piakkoin.

Kukaan ei tiedä, kuinka tuleva pingiskevät käynnistyy tai – pahimmassa tapauksessa – käynnistyykö se ollenkaan ja ainakaan kaikkien pelihalullisten osalta. Voi hyvin olla, että vähintään osassa maata ainakin aikuispelaajien harjoitukset keskeytyvät taas toviksi.

Käännetään katse ensi vuoteen ja toivotaan parasta. Ja tehdään omalta osaltamme kaikki mitä voimme – otetaan rokotukset, noudatetaan viranomaisten hygieniaohjeita ja vältetään tarpeetonta kanssakäymistä.

Rauhallista joulua ja uuden paremman pöytätennisvuoden 2022 odotusta

Esko Heikkinen

ITTF:n vuosikokous (Annual General Meeting) Houstonissa – Petra Sörling uusi puheenjohtaja

Maailman suurin urheilujärjestö eli Kansainvälinen Pöytätennisliitto (ITTF) piti vuosikokouksensa keskiviikkona Houstonin MM-kilpailujen yhteydessä. Kyseessä on järjestön ylin päättävän elin.

Jo nimenhuuto kesti tovin. Paikan päällä ja etäyhteyden päässä oli 158 jäsenjärjestöä. Avauksessa puhui järjestön vahva mies, toimitusjohtaja Steve Dainton, muistuttaen mm. meneillään olevasta pingpong-diplomatian juhlavuodesta. Siitähän on nyt 50 vuotta. Lavalle pyydettiin Afganistanin liiton puheenjohtaja muistuttamaan siitä, että urheilussa voidaan toimia, vaikka kaikilla muilla sektoreilla olisikin hankalaa. Kyseinen puheenjohtaja on muuten nainen! Toki myös järjestäjien puheita kuultiin.

Seuraavaksi piti harjoitella sähköistä äänestyslaitetta. Se tehtiin kysymällä, sopiiko kaikille, että järjestön istuva puheenjohtaja Thomas Weikert toimii kokouksen puheenjohtajana. Valtaosalle se sopi. Sitten äänestettiin siitä, että kokous voi olla mallia hybridi. Sekin kelpasi.

Kokousrutiinit sujuivat vauhdilla ja samaa kyytiä edellisen kokouksen muistio hyväksyttiin melkein lennossa. Seuraavaksi äänestettiin siitä, otetaanko Falklandin saaret ITTF:n jäseneksi. Otettiin, vaikka Argentiina vastusti, koska pitää saaria omanaan. ITTF:llä on nyt siis 227 jäsentä. Lähes 25 % kokousväestä oli hyväksynnästä kuitenkin eri mieltä.

Sitten jaettiin huomionosoituksia. Ensin meneillään olevan tapahtuman järjestäjille, sitten kisan välinesponsoreille DHS:lle ja Butterflylle sekä koronan aikana kansainvälisen kilpailutoiminnan ensimmäisenä ”kuplassa” (Maailmancupit) käynnistäneelle Kiinan Pöytätennisliitolle. Sen vastaanotti Liu Guoliang. Myös Qatarin liittoa kiitettiin heidän ”kuplastaan”. Kenialainen Jane Pinto nimettiin ITTF:N kunniajäseneksi. Vielä kiitettiin ITTF:n puheenjohtajuuden keskiviikkona jättänyttä Weikertia. Ja aivan lopuksi muisteltiin lähimenneisyydessä edesmenneitä lajin merkki-ihmisiä ympäri maailmaa, kuten Chester Barnesia, Jaques Secreteniä, Sarkis Sarkohjania, Ulf Thorsellia ja Tony Borgia. Tyylikkäät olivat seremoniat!

Seuraavaksi hyväksyttiin järjestön vuosikertomus ja strateginen suunnitelma. Sen yhteydessä ihmeteltiin kovasti, miksei järjestön qatarilainen hallituksen jäsen Khalil Al-Mohannadi saanut viisumia USA:han. Sitä ei ITTF estänyt vaan maan viranomaiset.

Oli aika kerrata videoesitykset, joissa ITTF on esitellyt erilaisia kokoukseen liittyviä asioitaan, kuten MM-kisahakemuksia, ehdokkaita, toimintaa jne. Niitähän oli paljon. Seuraavaksi hyväksyttiin valtava määrä erilaisia raportteja, kuten ITTF:n hallituksen jäsenten raportit, maanosaraportit ja eri komiteoiden raportit. Niitä oli todella paljon, mutta pilkkuakaan ei muutettu! Liekö kukaan niitä lukenutkaan…

Sitten puhuttiin taloudesta. Korona haittasi vuosia 2019 ja 2020. Nyt ollaan noin 10 miljoonan dollarin varoissa, vaikka tappiota viime vuonna tulikin noin 600 000 dollaria. Tilit hyväksyttiin. Vuodesta 2021 tullee edelleen tappiollinen, arvion mukaan noin neljä miljoonaa dollaria. ITTF:n talous näyttää tällä hetkellä melko heikolta, vaikka tuleville vuosille povataan kovia tuloja. Vastuuvapaudet kuitenkin myönnettiin.

Sitten katsottiin järjestön hyvää hallintoa ja läpinäkyvyyttä. ITTF:llä on oma tribunaali eli ”tuomioistuin”, jonka sveitsiläinen johtajajuristi vakuutti, että hyvällä hallinnolla mennään. Aika moni jäsenjärjestö on ainakin jossain määrin eri mieltä. Kokous oli kuitenkin sillä kannalla, että asioissa ei ainakaan suuremmin ole valittamista.

Lopulta siirryttiin hiukan jännittävimpiin asioihin eli ehdotuksiin ja vaaleihin. Teknisiä tai termien muutoksia (liittyen mm. ”tuomioistuimen” toimintaan, paratoiminnan selvempään kirjaamiseen, hybridikokouskäytäntöjen sallimiseen, järjestön hallituksen toimintaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikan ”yhdistämiseen” yhdeksi maanosaliitoksi, erilaisten toimielimien ehdokkaaksi ilmoittautumiseen, urheilijakomitean toiminnan selvempään kirjaamiseen ja sen kahden jäsenen mukaantuloon hallituksen toimintaan aiemman yhden sijasta sekä uuden ”ITTF Continental Council” -elimen perustamiseen) hyväksyttiin nopeasti.

Välinekomitea ehdotti, että jatkossa kahvankin materiaali määritellään, ja että jatkossa kumin pienet muutokset ja rikkoontumiset, jotka eivät vaikuta peliin (esim. sormen kuluttamat), eivät enää hylkää mailaa. Ehdotukset menivät läpi.

Hiukan yllättäen myös Iranin ehdotus, jossa nelinpelissä saisi syöttää molempiin suuntiin ristiin, herätti myönteistä keskustelua ja meni keskusteluehdotuksena (resoluutiona) läpi. Tähän asiaan varmaan palataan tarkemmin sääntöehdotuksin ja sitä testataan käytännössä. Englanti teki samanlaisen ehdotuksen liberaalimmasta suhtautumisesta erityisesti naispelaajien vaatetukseen ja sekin meni läpi. Saa nähdä, mitä uutta siltä sektorilta seuraa.

Viimeiseksi puhuttiin maailmanrankingin uudistamisesta Saksan ja Sveitsin ehdotusten perusteella. WTT on uudistanut listan perusteita aika radikaalisti ja nyt haluttiin tehdä ”vastaisku”, jossa esimerkiksi perinteiset arvokisat painaisivat enemmän. Uudistamistyötä varten perustettaisiin uusi elin. Sekin hyväksyttiin.

Ennen henkilövaaleja lähtevä puheenjohtaja Weikert piti tunteellisen jäähyväispuheen. Sen jälkeen ruotsalainen Petra Sörling nimettiin ITTF:n uudeksi puheenjohtajaksi vain yhden kokousedustajan ollessa sitä mieltä, että näin ei pitäisi tehdä. Kymmenkunta jätti tosin äänestämättä. Sörling on ITTF:n historian ensimmäinen naispuheenjohtaja. Kiitospuhe oli pitkähkö. Jonkun ajan kuluessa saamme nähdä, kuinka asiat menevät. Nyt voimme ainakin sanoa, että tunnemme kansainvälisen liiton puheenjohtajan varsin hyvin!

Sitten äänestettiin hallituksen jäsenistä. Valituiksi tulivat Nigerian Wahid Oshori, Kiinan Liu Guoliang, Brasilian Alaor Azevedo, Egyptin Alaa Meshref, Unkarin Roland Natran, Qatarin Khalil Al-Mohannadi ja Australian Graham Symons. Kokoonpano ei ole pienten maiden näkökulmasta ihan optimaalinen. WTT:n ote tulee jatkossa vain kiristymään, se on tällä kokoonpanolla melko selvä.

Kokouksen puheenjohtaja vaihtui valinnan jälkeen lennossa. Seuraavaksi vahvistettiin ITTF:n Board of Directorsin eli ”valtuuston” valinnat. Sonjahan oli jo aiemmin valittu Euroopan yhdeksi edustajaksi, joten läpimenosta ei ollut huolta. Maanosat valitsivat siis itse omat edustajansa. Myös komiteoiden jäsenet valittiin ehdotusten mukaisina. Yhtään suomalaista ei ollut ehdokkaana, joten tässä ei ollut paljon jännitettävää.

Suomen kokousedustajat

Loppua kohden mentiin ja edessä oli 2024 joukkueiden MM-kisojen järjestäjän valinta. Etelä-Korean Busanin kanssa kilpaili Buenos Aires. Vuoden 2021 vastaavan kisan pandemian vuoksi menettänyt Busan oli kuitenkin odotettu voittaja lukemin 97-46. Vuoden 2022 joukkue-MM:n järjestäjä Kiinan Chengdu ja vuoden 2023 henkilökohtaisten MM-kisojen järjestäjä Etelä-Afrikan Durban esittelivät vielä valmistelujaan. Lopuksi todettiin, että seuraava kokous on vuoden päästä Chengdussa.

Lähes kuuden tunnin istumisen jälkeen asiat tulivat valmiiksi. Mutta saapa nähdä mitä on kansainvälisen pöytätenniksen suunta tulee olemaan!

NETU-kokouksessa Houstonissa

Pohjois-Euroopan Pöytätennisunioni NETU kokoontui ITTF:n yleiskokouksen alla epäviralliseen kokoukseen. Paikan päällä Houstonissa olivat Suomen (Esko ja Sonja) lisäksi Norja, Ruotsi ja Tanska. Islanti, Latvia ja Liettua tulivat mukaan etäyhteydellä.

Puhetta johti tanskalainen Betina Koefoed. Asiat olivat aika lailla samoja kuin edellisessä kokouksessa syksyllä Romaniassa. Taas kerran kerrattiin edessä olevat NETU-mestaruuskilpailut, eli:

  • Veteraanit 2022 Latvia, 2024 Suomi
  • Juniorit 2022 Haapsalu, 2023 Islanti
  • Seniorit 2022 Liettua, 2024 Latvia

Lisäksi sovittiin, että tanskalainen Arne Madsen uudistaa allekirjoittaneen kanssa NETU:n perussääntöjä. Tätä työtä varten ruotsalaiset ovat perustaneet Teamsiin oman “kansiokokoelman” NETU:n asioita varten. Suomeen tunnuksia tulee Eskon ja Sonjan lisäksi ainakin toiminanjohtajalle. Jatkossa eivät materiaalit ole enää hukassa.

Keskiviikkona edessä olevasta ITTF:n vuosikokouksesta ei paljon puhuttu, sillä maat äänestävät joka tapauksessa kukin kuten haluavat. Seuraavat MM-kisat taitavat kuitenkin olla menossa Etelä-Koreaan, jo kerran peruuntuneiden “tilalle”. Ja se  tiedetään, että ruotsalaisesta Petra Sörlingistä tulee ITTF:n seuraava puheenjohtaja.

Netu-maista on myös pikku hiljaa kerätty perustietoja. Suomessa ja Norjassa pelaajamäärät ovat kuta kuinkin entisellä tasolla, Tanska on menettänyt noin 10 % pelaajista pandemian aikana, mutta nämä ovat kuulemma tulossa vähitellen takaisin. Ruotsissakin pelaajamäärät ovat liki samalla tasolla kuin ennen pandemiaa (11 000 lisenssiä, 65 000 jäsentä seuroissa). Tyttöjä on kuulemma liian vähän ja tätä varten ruotsalaiset palkkaavat oman henkilön asioita kehittämään. Latviassa on oikein huono koronatilanne ja nuoria pelaajia on kadotettu. Liettuassa tilanne on hiukan parempi ja Islannissa koko lailla sama kuin ennen pandemiaa. Saarella on noin 500 pelaajaa.

Muissa asioissa Sonja kertoi, että Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen karsinnat ovat pikku hiljaa käynnistymässä. Kaikkia maita toivotaan mukaan. Minä mainostin hiukan Finlandia Openia ja kerroin myös naisten Suomi-Viro -liigasta, johon voitaisiin ehkä tulevaisuudessa ottaa joukkueita muistakin maista. Lisäksi todettiin, että Euroopassa seurajoukkueille on tullut uusi kisa eli European Trophy. Norjassa puolestaan suunnitellaan erittäin isoa Kiina vastaan muu maailma -tapahtumaa, josta on tarkoitus tehdä perinne.

Olympiakomitea kokousti

Olympiakomitea piti syyskokouksensa lauantaina. Puheenjohtaja Jan Vapaavuori piti erinomaisen avauspuheen ennen kuin siirsi puheenvuoron kokouksen vetäjäksi valitulle Squashliiton puheenjohtajalle Risto E.J. Penttilälle. Avauksen yhteydessä SLU:n ja Valon puheenjohtajana aikanaan toimineelle Timo Laitiselle Suomen liikunnan ja urheilun kultaisen ansioristin.
Padelliitto hyväksyttiin OK:n varsinaiseksi jäseneksi ja Mölkky-liitto sekä SUP-liitto kumppanuusjäseniksi. Jäsenmaksukorotus (800 €/400 €) puhutti kaikkein pienimpiä liittoja, mutta se meni läpi. Jatkossa kuitenkin puhuttaneen sen porrastuksesta. Asiaa tullaan käymään läpi edessä olevan sääntömuutoskeskustelun yhteydessä.
Strategiaakin viilattiin, kun liikunnallisen elämäntavan edistäminen nostettiin huippu-urheilun sekä seura- ja järjestötoiminnan ohella kolmanneksi peruspilariksi. Se puhutti kokousväkeä kovasti, mutta esitys hyväksyttiin.
Vuoden 2022 budjetti ja toimintasuunnitelmakin hyväksyttiin. Muutakin toki tehdään, mutta Pekingin talvikisat ja parakisat leimaavat tulevaa vuotta vahvasti. Noin 11 miljoonan euron budjetilla tulee olympiavuonna tappiota noin 700 000 euroa. Oma pääoma kuitenkin kestää sen.
Vielä hyväksyttiin Reilu peli -asiakirjan päivitys ja valittiin eettisten rikkomusten kurinpitolautakunnan jäsenet sekä hyväksyttiin Urheilun oikeusturvalautakunnan säännöt. Pari tuntia siihen kaiken kaikkiaan vierähti.
Esko Heikkinen

Liittokokous pidetty – Tero Naumi uusi kasvo hallituksessa

Pöytätennisliiton ylin päättävä elin eli liittokokous kokoontui keskiviikkoiltana. Kokousedustajat Pekka Kolppanen (Wega) ja Kimmo Pihkala (PT Espoo) sekä toiminnanjohtaja Mika Räsänen ja puheenjohtaja Esko Heikkinen istuivat Pitäjänmäen Sporttitalossa ja etänä seurojaan edustivat Tero Naumi (KoKa), Jukka Nieminen (PT 75), Teemu Oinas (OPT-86) ja Jarmo Siekkinen (TIP-70). Ei liiaksi väkeä, mutta liittokokoushan päätösvaltainen vaikka vain yhden seuran edustuksella.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittu Pekka Kolppanen hoiteli kokousrutiinit vauhdilla ja ensimmäinen varsinainen päätösasia oli tulevan vuoden 2022 toimintasuunnitelman vahvistaminen. Sen kokous teki esitellyn materiaalin perusteella, kuitenkin yhdellä lisäyksellä: Jarmo Siekkinen esitti, että maininta Suomen ja Viron yhteisestä naisten liigasta lisätään mukaan. (Sitä tullaan muuten esittelemään kaikille Pohjois-Euroopan Unionin maille ensi viikolla järjestettävässä NETU-maiden kokouksessa.)

Seuraavaksi vahvistettiin liiton liittymis-, jäsen, kilpailu- ja muut maksut. Liittohallituksen pohjaesitys oli, että ne säilyvät entisinä, mikä tuli myös päätökseksi. Ensi vuoden lisensseissä ei ole enää kuitenkaan – ainakaan toivottavasti – ole korona-alennusta!

Tässä yhteydessä keskusteltiin myös liiton sivuille eilen nousseesta esityksestä kertalisenssin uudesta tulemisesta. Ko. asia eli kilpailukynnyksen madaltaminen on positiivinen ja tärkeä asia, mutta nyt oli mutkia matkassa, sillä esitys – jos liiton sivuille tullut kannanotto sellaiseksi katsotaan – tuli kovasti myöhässä ajatellen liiton sääntöjä. Järjestön ei pidä toimia omien toimintasääntöjensä vastaisesti, joten asiaa/ehdotusta ei varsinaisesti voitu käsitellä.

Kokous antoi kuitenkin liittohallitukselle ponnen pohtia lisenssiasiaa laajemminkin. Esitys tästä voi tulla jo kevään liittokokoukseen, jolloin mahdolliset uudet hinnat ja käytännöt astuisivat voimaan ensi kauden alusta.

Seuraavaksi vahvistettiin liiton ensi vuoden talousarvio. Sen tekeminen oli tällä kertaa tavallista haastavampaa, sillä pandemian vuoksi toiminnallisia vertailuvuosia ei oikein ole. Budjetti on laadittu ”normaalivuodelle” ja se on miinusmerkkinen vähän yli 23 000 €. Niin tulo- kuin menopuolella on kuitenkin epävarmuustekijöitä. Mahdollisen tappion katamme vanhoista reserveistä.

Ennen hallitusvalintoja päätettiin vielä, että liittohallituksen puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle eikä hallituksen jäsenille makseta palkkioita, tilintarkastajalle sen sijaan kohtuullisen laskun mukaan kyllä. Sitten olikin aika käydä henkilövalintoihin.

Erovuoroisista liittohallituksen jäsenistä Kimmo Arenius, Kimmo Pihkala ja Pasi Valasti valittiin jatkamaan pesteissään uuden kaksivuotiskauden ajan. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Tero Naumi, joka korvaa varajäseneksi (omasta tahdostaan) siirtyneen Måns Holmbergin. Varajäseniksi valittiin Holmbergin (1.) lisäksi Bahman Khosravi (2.), Toni Soine (3.) ja Henri Pelkonen (4.).

Vielä kokous päätti, että Stefan Söderberg jatkaa liiton tilintarkastajana ja Pauli Jokinen hänen henkilökohtaisena varamiehenään. Sitten asialista oli käyty läpi ja puheenjohtaja päätti rivakan kokouksen vain runsaan puolen tunnin kuluttua sen alkamisesta.

Virallisen osuuden päälle puhuimme vielä hetken liittokokouksen tehtävistä esityksistä. Säännöt sanovat, että käsiteltäväksi haluttavat asiat on esitettävä kuukautta ennen kokousta, mikä aika on tarkoitettu asian mahdolliseen ennakkokäsittelyyn ja valmisteluun. Mikään ei kuitenkaan estä toimittamasta niitä vaikka paljonkin aikaisemmin. Seurojen esityksiä tulee aika harvoin, joten ne ovat jopa toivottuja!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joukkue- ja A-SM (Valio) – Kilpailutulokset

Linkki tiedostoon: Joukkue- ja A-luokkien SM sunnuntai tulokset.xls

Koskella jatkettiin sunnuntaina joukkueiden ja A-luokan SM-kisoja. Mestarit saatiin selville, vaikka eri syistä maan kärkipään pelaajia ja seuroja puuttui aika liuta. Isäntäseura KoKa hyödynsi tilanteen ja nappasi joukkueiden SM-pronssia peräti kahden joukkueen voimin.
Kaiku 1 (Riku Autio, Veikka Flemming ja Sami Ruohonen) hävisi välieräpelinsä vantaalaiselle TIP-70:lle 1-3 Aution vastatessa kavennuksesta. Riku oli lähellä viedä ottelun ratkaisun viidenteen peliin, mutta joutui ratkaisuerän epäonnisen alun myötä taipumaan toisessa ottelussaan Lauri Laanelle 2-3. Jussi Mäkelä voitti Ruohosen ja Laane myös Veikka Flemmingin.
Kaiku 2 (Esa Kanasuo sekä Rasmus ja Matias Vesalainen) oli kisan yllättäjä ja taisteli hyvin myös sunnuntain välierässä lopullista mestaria Espoota vastaan, vaikka 0-3 ottelun hävisikin. Soineelle, Pihkalalle ja Lauri Hakasteelle voitto mieheen.
Loppuottelussa Espoo löi Tikkurilan 3-0. Vantaalaiset eivät olleet ihan lähellä kavennustakaan, vaikka Laane veikin ottelun Pihkalaa vastaan ratkaisuerään. Eleettömästi pelaava Arttu oli kisan kovin pelaaja voittaen kaikki viikonloppuna käymänsä pelit. Espoo uusi mestaruutensa viime vuodelta.
Miesten joukkuekilpailun mitalistit (kuvat Jarmo Ruohonen)
Vain kahden joukkueen naisten joukkuekilpailussa osat vaihtuivat, kun TIP-70 kukisti Espoon 3-1. Alisa Sinishin vastasi espoolaisten kavennuksesta yllättämällä Ella Kellowin. Maria Girlea vei kuitenkin luotettavasti omat ottelunsa ja vielä nelinpelin Ellan kanssa.
Naismitalistit
A-luokan mestariksi iski Tikkurilan ykkössijoitettu Aleksi Mustonen. Kakkoseksi iski Espoon Huy Chau. Kolmannet olivat Oulun Juhana Tuuttila ja KoKan Esa Kanasuo, jolle viikonloppu tarkoitti kolmea SM-pronssia. Kaksi viikkoa sitten Esa voitto B-luokan SM-kullan ja nappasi nyt mitalin yhtä ylemmässä luokassa. Vastaavaa ei kukaan liene pystynyt aiemmin?
A-luokan mitalistit. Toinen pronssimies Juhana Tuuttila oli jo ehtinyt lähteä kotimatkalle Ouluun.
Kisa sujui periaatteessa hyvin, mutta kun A-luokan kärkikahinoissa oli paljon samoja pelaajia, jotka pelasivat myös joukkuekilpailun mitalipeleissä, aikataululle tuli haasteita. Siitä huolimatta, että osanottajia oli melko  vähän. Siitä kärsi varsinkin Aleksi Mustonen, joka pelasi A-luokkaa joukkuevälierän lomassa. Pelejä tuli tasaisen tappavaan tahtiin, mutta niin vain Aleksi nappasi A-luokan mestaruuden.
Kosken Kaiku kiittää!

Joukkue- ja A-SM (Valio) – Kilpailutulokset

Linkki tiedostoon: Joukkue- ja A-luokkien SM lauantain tulokset.xls

Joukkueiden ja A-luokan SM:n avauspäivä Koskella sujui ilman suuria draamoja. Kun viimeinen pallo iskettiin pöytään puolisen tuntia suunniteltua etuajassa, merkitsi se jotakin ainakin Oulun Juhana Tuuttilalle. Todella ahkera kisapelaaja kuittasi nimittäin sillä pöytätennishistoriansa ensimmäisen SM-kultansa. Luokka siis A-luokan nelinpeli ja rinnalla Espoon Huy Chau.

Loppuottelussa kukistui Lahden pari Sami Hattunen / Leonid Pullinen, tiukahkoin erin mutta 3-0. Mestaruutta voi pitää ansaittuna siksikin, että kvartassa mestaripari löi kisan ykkössijoitetun kaksikon Aleksi Mustonen/Jussi Mäkelä.

Molemmat SM-pronssit jäivät isäntäkuntaan. Matias ja Rasmus Vesalainen voittivat poolissa tulevat mestarit 3-0, mutta hävisivät välieränsä Lahden parille 1-3. Hallitsevat B-luokan nelinpelin kultamitalistit Esa Kanasuo ja Janne Relander puolestaan hävisivät semissä mestariparille niukasti 2-3. Kahdeksan parhaan joukossa Janne ja Esa löivät paikallispelissä Sami Ruohosen ja Veikka Flemmingin, mitä voi pitää jonkinlaisena yllätyksenä.


Nelinpelin mitalistit palkintopallilla ikuistettavana.

Aamupäivällä pelattiin miesten joukkuekisan alkupoolit. Kisa on kutistunut takavuosista merkittävästi, sillä mukaan lähti vain seitsemän joukkuetta. Jos näistä peleistä on haettava yllätys, se on isäntäseura Kaiun kakkosjoukkueen 3-2 voitto Oulusta. Vesalaisen veljekset ja Esa Kanasuo ottivat kukin voiton mieheen. Poolin ykkönen oli kaikki ottelunsa voittanut TIP-70. KoKa 1 siis poolikakkonen ja toinen sunnuntain välieräjoukkueista.

Toisessa poolissa Espoo voitti sekä Lahden että Kaiun ykkösjoukkueen. Arttu Pihkala oli kovassa vedossa voittaen molemmat pelinsä KoKaa vastaan. Koskelaisten kavennuksesta vastasi Riku Autio, joka löi hyvätasoisessa ottelussa Toni Soineen. Lahden Kimi Kivelän voitto Veikka Flemmingistä oli toki yllätys sekin.

Sunnuntain välierissä Espoo kohtaa Kaiun kakkosjoukkueen ja TIP-70 Kaiku-ykkösen. Sen lisäksi pelataan naisten joukkuekisan, jossa SM-kulta ratkaistaan suoraan PT Espoon ja TIP-70:n välisessä kamppailussa.

Päivän kolmas luokka on A-luokan kaksinpeli, jossa SM-mitaleita tavoittelee kolmisenkymmentä pelaajaa. Nettilähetys Koskelta alkaa juuri A-kaksinpeleillä klo 10. Muistakaa talviaikaan siirtyminen!