Kaikki kirjoittajan Esko Heikkinen artikkelit

Pohjois-Euroopan Unionin kokouksella aloitettiin

Kansainvälisen liiton historian ensimmäinen Summit eli “iso kokous” järjestetään itsenäisyyspäivämme ympärillä Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Suomesta on allekirjoittaneen lisåäksi paikalla varapuheenjohtrajamme Sonja Grefberg, toki enemmän Euroopan Pöytätennisunionin edustajana.

Kokoukset aloitettiin sunnuntaina Pohjois-Euroopan Unionin eli NETU:n epävirallisella kokouksella. Olimme Sonjan kanssa mukana ja kokoukseen liittyi myös kansainvälisen liiton ITTF:n ruotsalainen puheenjohtaja Petra Sörling avustajansa Anita Ullmannin kanssa. Suomen lisäksi paikalla olivat Latvian, Norjan ja Ruotsin edustajat.

Petra totesi, että Ammanin Summit on historian ensimmäinen laatuaan ja samalla tiistain vuosikokous siis ensimmäinen MM-kisojen ulkopuolella. Petra muuten iloitsi siitä, että vastikään pelatuilla Kiinan joukkueiden MM-kisoissa oli kuulemma yli miljardi TV-katsojaa.

Summit eli MM-kisojen ulkopuolella kokoustaminen otetaan tavaksi jatkossakin. Etelä-Afrikan Durbanin MM-kisoissa 2023 ei järjestä kokousta ja seuraavan kerran mailman pingisväki tapaa elokuussa “jossakin”. Sörling jatkoi, että Espanjan Granadassa pelattiin “vihreät” Para-MM-kisat. Tapahtuma oli onnistunut.

Vuoden 2025 MM-kisajärjestäjyydestä kisaavat tiistain kokouksessa Qatar ja Espanja. Ja Sörlingin mukaan kisa myös ITTF:n seuraavasta presidentistä on jo alkanut. Häneltä kuulemma kysellään Aasiassa, “miksi haluat olla puheenjohtajana vain yhden kauden”. Sellaista ruotsalainen ei oman kertomansa mukaan ole koskaan sanonut.

Todettakoon lisäksi, että Ammanin kokouksessa Venäjä ja Valko-Venäjä ovat mukana vain etäyhteyden kautta.

NETU:n piti alunperin puhua tiistain kokouksen esityksistä. Sitä emme milloinkaan tehneet, joten siirryimme Sörlingin poistuttua NETU:n omiin asioihin.

Ensimmäiseksi järjestön tanskalainen puheenjohtaja Henrik Vendelbo vahvisti, että siirrymme ensi vuoden alusta keräämään jäsenmailta jäsenmaksua. Suomen osuus on 1000 €. Suomen liitto kerää ensimmäiset jäsenmaksut, sillä olen itse lupautunut toimimaan NETU:n “hallintopäällikkönä” ja keräämään esimerkiksi pöytäkirjat, päivittämään vähän sääntöjä ja pitämään yllä NETU:n kisakalenteria. Jäsenmaksut ovat korvaus siitä, mutta ne jääköön liitolle.

Vielä kuulimme paikalla olleiden jäsenmaiden tilannekatsauksia. Ruotsin pääsihteeri Thomas Buza kertoi, että heillä on juuri takana “konvent” eli “kehitysseminaari”, johon he seuraavalla kerralla aikovat kutsua kaikki NETU:n jäsenmaat. Ruotsalaisilla on menossa liiton organisaatiouudistus ja käytännössä ensi vuoden EM-kisat Malmössa työllistävät heitä kovasti.  Iso TV-sopimus SVT:n kanssa on juuri allekirjoitettu. Pingiskoulut ovat kuulemma täynnä, mutta se ei silti riitä kun dropout on niin suurta.

Suomen asioissa kerroimme, että takana on juuri vuosikokous puheenjohtajavaaleineen. Muuten menemme koko lailla normaalikomennossa pandemian jälkeen, mutta vuonna 2023 liitto täyttää 85 vuotta.

Norjan puheenjohtaja Christian Ibenfeldt puolestaan kertoi, että ensi vuoden Veteraanien EM-kisassa on yllättäen vasta 1200 ilmoittautunutta. Norjalaiset ovat Ruotsin kanssa aloittelemassa yhteistyötä intialaisen IT-firman Stupan kanssa. Sitähän mekin parhaillamme selvittelemme.

Tanskan puheenjohtaja Vendelbo yllätti ja kertoi, että toiminnanjohtaja Martin Lundqvist ei jatka litossa enää tammikuussa. Vendelbon mukaan hän keskittyi liikaa harrastajamäärän lisäämiseen, vaikka liitolla on muitakin tehtäviä.

Latvian puheenjohtaja Ina Jozepsone raportoi vielä on kovasti yrittänyt saada maan seuroja mukaan eri eurooppalaisiin cup-kisoihin. Latviassakin on harkinnassa virallisen “irtomaton” hankinta. Siitähän mekin olemme puhuneet.

Ohjelma Ammanissa jatkuu ITTF:n erilaisilla teemakokouksilla. Iso päättävä kokous on tiistaina ja samana iltana kokooontuu vielä myös Euroopan unionin yleiskokous.

Olympiakomitean syyskokouksessa

Olympiakomitea istui torstaina virallisen syyskokouksensa. Puheenjohtaja Jan Vapaavuori piti aluksi huolellisen tilannekatsauksen, jonka jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jääkiekkoliiton Harri Nummela.

Wushu-liitto hyväksyttiin järjestön jäseneksi ja Olympiakomitean jäsenmaksuksi vahvistettiin 800 €. Sitten oli aika hyväksyä vuoden 2023 talousarvio ja toimintasuunnitelma. Noin 10 miljoonan euron budjetilla ennustetaan noin 300 000 € plusmerkkistä tulosta. Esitykset hyväksyttiin lähes keskusteluitta. Se on selvää, että vastuullisuutta korostetaan.

Kokouksessa käytiin myös lähetekeskustelua järjestön sääntöjen muuttamiseksi. Varsinaisesti niistä päätetään vasta kevätkokouksessa, mutta näin se valmistelu etenee. Kokouksessa hurahti yhteensä runsas kaksi tuntia.

Tiedotusterveisiä: ennätysvilkas vuosikokous

Liiton syyskokous istuttiin torstaina. Istuva puheenjohtaja avasi tilaisuuden toteamalla, että kokous on tärkeä, sillä nyt sovitaan ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelmasta ja valitaan kahdeksi vuodeksi sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ja vielä puolet hallituksesta eli neljä jäsentä. Ja jatkoi arvelemalla, että jo ensi vuonna – inflaation ja nykyisen kustannuskehityksen vuoksi – saatetaan tässä yhteydessä puhua erilaisten maksujen korotuksista.

Toinen pykälä eli edustajien valtakirjojen tarkastaminen ja läsnäolijoiden toteaminen kertoi, että ilmassa oli jonkinlaista ”sähköä”. Kolme seuraa (KoKa, Star ja Wega) olivat kokoustilassa Pitäjänmäen Sporttitalossa ja etäyhteyden päässä kokoustivat Halex, KePts, KurVi, Linnan Pingis, Maraton, OPT-86, Peräseinäjoen Toive, Pingisgurut, Por-83, PT-60, PT 75, PT Espoo, PT Jyväskylä ja TIP-70, mikä tarkoitti (peräti) 17 äänioikeutettua seuraa.

Kun vielä laskemme mukaan toiminnanjohtajan, varapuheenjohtajan sekä kokousta ilman äänivaltaa seuranneet henkilöt, saatoimme todeta, että väkeä oli enemmän kuin vastaavissa tapahtumissa vuosikausiin, ellei peräti -kymmeniin. Mikä on tietysti hienoa. Pekka Kolppanen valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja Mika Räsänen sihteeriksi. Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi kokous nimesi Arto Luukkaisen ja Heikki Kiiskisen.

Ensimmäinen varsinainen kokousasia oli vuoden 2023 toimintasuunnitelman vahvistaminen. Jarmo Siekkisen ehdotuksesta siihen lisättiin maininta Viron kanssa yhteisistä Erasmus-ohjelmasta ja Naisten liigasta. Liiton liittymis-, jäsen, kilpailu- ja muiden maksujen vahvistaminen oli nopea asia, sillä hallitus ei esittänyt näihin muutoksia.

Samaa kyytiä vahvistettiin ensi vuoden talousarviokin, vajaa 14 000 € miinusmerkkisenä. Sen mukaan sekä Finlandia Open että vastaava parakisa ovat meille tuottopuolta aiheuttavia. OKM:ltä anomme 140 000 €. Jos se toteudu, budjetissa oltava liikkumavaraa.

Pöytätennislehden painatukseen varattu noin 10 000 € herätti keskustelua. Kokous antoi liittohallitukselle ponnen tutkia digilehteen siirtymistä ja – jos tähän päädytään – päätöksen huolellisesta tiedottamisesta kentälle. Sivutuotteena todettiin, että liiton sivuilta puuttuu skannattuja lehtiä muutamalta viime vuodelta. Liittohallituksen puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle tai hallituksen jäsenille ei ja makseta palkkioita, tilintarkastajille toki perinteisesti kohtuullisen laskun mukaan.

Seuraavaksi ryhdyttiin valitsemaan liitolle puheenjohtajaa. Ainakin osalle kokousväestä oli yllätys, että istuva puheenjohtava sai vaaliin haastajan Peräseinäjoen Juha Julmalasta. Jälkimmäinen piti myös oman esityksensä liiton pitemmän tähtäimen kehittämisestä. Allekirjoittanut sai kuitenkin jatkon äänin 11-5, yhden seuran äänestäessä tyhjää. Arto Luukkaisen kanssa muistelimme, että oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun liiton puheenjohtajasta äänestettiin (edellinen taisi olla 1995, kun nyt istuva puheenjohtaja hävisi muistaakseni selvin lukemin Kimmo Hoville). Istuva varapuheenjohtaja Sonja Grefberg valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle yksimielisesti.

Äänestystä tarvittiin taas seuraavassa asiassa eli liittohallituksen jäsenten vaalissa, neljää paikkaa kun tavoitteli viisi ehdokasta. Tulos oli se, että ”vanhoista” jäsenistä Teemu Oinas sai 16 ääntä, Jyrki Nummenmaa 14 ja Matti Kurvinen 12. Neljännen paikan otti 11 äänellä Juha Julmala, mikä tarkoitti hallituspaikan menetystä viisi ääntä saaneelle Hannu Sihvolle.

Hannu valittiin kuitenkin ensimmäiseksi varajäseneksi ja häntä seurasivat Bahman Khosravi, Toni Soine ja Henri Pelkonen. Varajäsenten valinta tapahtui äänestyksittä. Stefan Söderberg jatkaa liiton tilintarkastajana ja hänen varamiehekseen nimettiin Mikael Söderlund.

Kun muita asioita ei ollut, kokouksen puheenjohtaja ryhtyi lopettelemaan kokousta. Liiton juuri valittuna puheenjohtajana pääsin kuitenkin vielä kiittämään kokousta luottamuksesta. Taisin samalla nousta liiton kaikkien aikojen kolmanneksi pisimpään istuneeksi puheenjohtajaksi Curt Åkerbergin ja Esa Ellosen jälkeen. Ja luonnollisesti kiittäminen oli myös vastaehdokas Juha Julmalaa. Vaalit kuuluvat demokraattisessa yhteisössä asiaan.

Vielä keskustelimme hetken valiokuntapaikoista ja mm. viestintävaliokunnan perustamisesta, vaikka ne ovatkin hallituksessa päätettäviä asioita. Mutta ehdotuksia hallitukselle voi aina tehdä ja mikäpäs niille on luontevampi paikka kuin liittokokous!

Kiitokset kokoukseen osallistuneille.

Tiedotusterveisiä

Nykyinen liittohallitus kokoontui kautensa viimeiseen kokoukseen keskiviikkona. Kokousrutiinien jälkeen oltiin tuttuun tapaan valiokuntien ajankohtaisissa asioissa. Alku otettiin työvaliokunnasta, jossa on puhuttu omista kansainvälisistä kisoistamme, valmisteltu tapaamista OK:n huippu-urheiluyksikön kanssa, laadittu toimintasuunnitelmaa ja budjettia ja ideoitu myös IT-puolta, mistä lisää myöhemmin tässä raportissa.

Tero Naumi raportoi seuravaliokunnan puolesta, että Taneli on ollut Turussa käynnistämässä pingiskoulua, minkä lisäksi alueelliset nappulaleirit on järjestetty Oulussa ja Espoossa. Molemmat olivat onnistuneita. EM-karsinnan yhteydessä pidettiin seurapäivä ja kuullut esitykset olivat hyviä. Osanottajia oli yhteensä viitisentoista lankojen päässä ja paikan päällä ja saatu palaute on ollut jopa mairittelevaa. Sisältö löytyy liiton Youtube-kanavalta. Jatkossa suunnitellaan lyhyempiä seurailtoja ja ehkä 1-2 kertaa vuodessa isompaa seurapäivää.

Teemu Oinaksen ollessa Ruotsissa Mika Räsänen kertoi kilpailuvaliokunnan puolesta, että sarjat ja kisat pyörivät normaalista. Kisoissa on osanottajia ehkä vähän vähemmän kuin viime vuonna. Joukkue- ja A-luokan SM-kisassa on ehkä kehittämistä. Tamperelaisilla on Veteraani-SM:n kanssa salihankaluuksia.

Sonja Grefberg totesi huippu-urheiluvaliokunnan puolesta, että molempien joukkueiden jatkoon selviäminen kotikarsinnasta oli iloinen yllätys, etenkin naisjoukkueelta. Jatkokarsinnan paikka ei ole vielä tiedossa. Benedek ja Alex ovat parhaillaan WTT-kisassa Sloveniassa ja ainakin nelinpeli kulkee hyvin. Junioripelaajia kisailee sekä Ruotsissa Unkariassa, Ramona Betz on kisannut enemmänkin. Marina Donner ei päässyt mukaan Düsseldorfin kisaan.

Hannu Sihvo kertoi, että Para-SM on pelattu Tampereella. Kisat sujuivat, mutta osanottajia olisi saanut enemmän. Pyörätuoliluokkia ei saatu kasaan. Nyt odotellaan suurella innolla Granadan MM-kisoja ja Aino Tapolan ja Timo Natusen pelejä. Joulukuussa on ETTU:n leiri Italiassa, johon menemistä ainakin Aaro Mäkelä suunnittelee.

Kimmo Arenius ei päässyt kokoukseen, joten sääntö- ja tuomarivaliokunnalla ei nyt ollut raportoitavaa. Kaimamies Pihkala sen sijaan pääsi ja kertoi IT-valiokunnan asioissa, että nettisivuilla on edelleen ollut ylläpitotöitä. Webwelho on PT-75:n kisoissa testikäytössä ilmoittautumisen, ottelutallennuksen ja online-pisteiden osalta (jos joku niitä syöttää). Arvontasysteemi pyörii, mutta sen integrointi kokonaisuuteen ei ole ihan valmis. ”Palikat ovat olemassa, mutta kaikki ei vielä toimi yhteen, mutta näillä menetelmin kisa vedetään”, totesi Jyrki Nummenmaa.

Pihkala jatkoi vielä keskusteluista intialaisen Stupa Analyticsin kanssa. Sen ydintuote on videoon perustuva pelianalytiikka, joka mahdollistaa mm. vedonlyönnin. Ruotsi, Norja Tanska ovat vastaavissa neuvotteluissa jo aika pitkällä. Tällöin puhutaan myös kisanveto-ohjelmasta. Selvitystyö jatkuu, totesi Kimmo P ja sanoi itse pitävänsä mahdollisuuksia vähintään mielenkiintoisina. Projekti on luonnollisesti aika iso, mutta päänavaus on nyt tehty.

Jyrki Nummenmaa kertoi veteraanivaliokunnan asioissa, että SM-kisan pelipaikkahaaste on nyt suurin kysymys. Pohdintaa aiheuttaa myös ko. valiokunnan tuleva kokoonpano. Ensi vuoden aikana on perustettava järjestelytoimikunta vuoden 2024 NETU-mestaruuskilpailuille. Tampereella on lisäksi European Masters Games ensi kesänä.

Mika Räsänen totesi valmennusvaliokunnan asioissa, että yksi Pongfinity-pingiskouluilta on järjestetty ja toinen on tulossa kuluvan kuun loppupuolella. Päivää ja aihetta ei kuitenkaan ole vielä lyöty lukkoon. Pajulahden verkkokoulutusmateriaaleja on työstetty, mutta tämä homma on vielä kesken.

Kansainvälisissä asioissa Sonja Grefberg arvioi, että ihmeitä ei juuri nyt tapahdu, kun kaikki odottelevat joulukuun alun suurta ITTF:n Summit-tapahtumaa Jordaniassa. Sonja ja Esko ovat sinne menossa (EH matkustaa omaan laskuun, ITTF korvaa majoituksen kolmelta yöltä) ja parhaillaan jännitetään, saavatko venäläiset ja valkovenäläiset osallistua tapahtumaan.

Päivän pääagendana oli syyskokoukselle valmisteltu vuoden 2023 budjetti ja toimintasuunnitelma, joiden laadinnassa toiminnanjohtaja on tehnyt ison työn. Budjetti näyttää miinusta vajaa 14 000 euroa, mutta sen sisällä on paljon epävarmuustekijöitä, kuten esimerkiksi OKM:n avustus. Selvää on, että kotimaassa järjestettävien kansainvälisten kisojen tuotto on meille tärkeä asia. Niin budjetti kuin toimintasuunnitelmakin tulevat liiton sivuille hyvissä ajoin ennen liittokokousta.

Toimintasuunnitelman osalta Mika totesi, että se on kasattu valiokuntien laatimien suunnitelmien pohjalta. Korona lienee enemmän jo voitettu kanta. Pysyvien pelipaikkojen hankkiminen on tärkeässä roolissa ja myös ohjaaja-/valmentajakoulutukseen panostetaan. Kansainvälisen toiminnan suunnittelu on hankalaa, koska WTT:n suunnitteluperiodi on niin lyhyt. Varainhankintaan ainakin yritetään kiinnittää huomiota.

Sonja Grefberg oli kotimainen pomo kansainvälisessä Para Finland Open -kilpailussamme syksyllä. Hän raportoi, että osanottajat ja kilpailijat olivat tyytyväisiä ja tuloskin on oikein hyvä taloudellisesti, hyvinkin 20 000 €. Ihan kaikkia laskujakaan ei vielä ole maksettu. Vielä on auki, saammeko OKM:n tuen myös siinä tapauksessa, että kisan tulos on positiivinen. Kaiken kaikkiaan Sonja oli tapahtumaan hyvin tyytyväinen. Lisäksi tiedämme jo nyt, että ensi syksyn vastaava kisa on syys-lokakuun vaihteessa Pajulahdessa.

Mika Räsänen raportoi EM-karsinnan palautteena, että itse tapahtuma sujui hyvin. Ulkomaiset vieraat olivat tyytyväisiä ja taloudellisena tuloksena voimme todeta, että kisa maksoi meille noin 4 000 €. Summa lienee korkeintaan sama kuin jos joukkueemme olisivat matkanneet pelaamaan jonnekin muualle. Kokonaisarvio tästäkin on ehdottomasti plussan puolella ja saimme ainakin omat kärkipelaajamme pelaamaan kotimaassa.

Jyrki Nummenmaa oli ennen kokousta luvannut esitellä WebWelhon toimintaa ja käyttöä. Mies piti sanansa. Tulevia PT 75:n kisoja voi sen ilmoittautumisosion osalta katsella kuka tahansa liiton sivuilta, kilpailukutsun ilmoittautumislinkin kautta.

Käyttöliittymä näyttää vähintään hyvältä. Tavoitteena kuulemma on, että Tampereen kisa vedetään tällä järjestelmällä. Tietojen suora siirtyminen ratinglaskentaan ja liiton ottelutietokantaan on vielä auki. Kaikki hommat tapahtuvat selaimen kautta liiton palvelimella. Demon perusteella meillä on ainakin hyvää toivoa, että järjestelmästä tulee toimiva.

Seuraavaksi puhuimme OK:n huippu-urheiluyksikön kanssa käydystä lajipaneelista. Paikalla olivat Leena Palomäki, Ilkka Palomäki ja Kimmo Mustonen OK:sta ja Räsänen, Heikkinen, Autio, Bergkvist ja Sihvo SPTL:stä. Painopiste oli aika tavalla siinä, pääseekö Benedek Pariisin olympiapöydille ja siinä, mitkä ovat parapelaajien menestymismahdollisuudet omissa kisoissaan. Lupauksia tuen määristä ei tässä vaiheessa vielä saatu, mutta odottavalla kannalla elämme. Esitimme itse esimerkiksi ns. yhteistä NOV-valmentajaa, joka siis huolehtisi osin myös parapuolen valmennuksesta.

Mika Räsänen kertoi vielä kuluvan vuoden taloustilanteesta, tosin vain ajalta syyskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen on ollut niin paljon taloustapahtumia, että vuoden lopullisesta tuloksesta on vielä hankala sanoa mitään tarkempaa. Oletamme kuitenkin, että mahdollinen miinusmerkkinen tulos olisi pienempi kuin vuonna 2021. Lunastettuja lisenssejä lienee kuitenkin vähemmän kuin viime kaudella.

Muissa asioissa puhuimme vielä Finlandia Openista. Se on selvää, että tänä vuonna kisaa ei järjestetä. Vuoden 2023 mahdollisuudet lienevät WTT Feeder Vantaalla tai sitten ”muu kansainvälinen kisa” Kisakalliossa, joka (ehkä) voisi vaikuttaa tulevaan Euroopan rankingiin. Jälkimmäinen voitaisiin järjestää myös meille tutulla PKO-systeemillä. Neuvottelut Vantaan kaupungin kanssa jatkuvat, eli tähänkin asiaan joudumme vielä palaamaan ja todennäköisesti useamman kerran.

Seuraavaa kokoustakaan emme sopineet, sillä tämä hallitus ei enää kokoonnu. Uusi hallitus valitaan tulevassa liittokokouksessa 24. marraskuuta, johon toivotaan seurojen laajaa osanottoa. Kokous päätettiinkin parin tunnin puhumisen jälkeen jo klo 19.

Kansainvälistä ylituomarikoulutusta Espoossa

Espoossa – tarkemmin sanoen hotelli Mattsissa – on torstaista sunnuntaihin aktiivista pöytätenniksen ylituomarikoulutusta, kun yksitoista yrittäjää tähtää kansainväliseksi ylituomariksi (ks. https://www.ittf.com/2022/06/22/helsinki-host-international-referee-school). Referee School -tapahtuman Suomeen hankkinut Asko Rasinen on yksi kurssitettavista, kuten myös Finlandia Openin myötä suomalaisille hyvin tutuksi tullut virolainen Rauno Pöru.

Kouluttajina toimivat saksalainen Michael Zwipp ja tsekkiläinen Petr Bochumsky. Luentojen ohella osanottajat tekevät paljon käytännön harjoituksia. Tärkein asia on kuitenkin lauantain kolmen tunnin koe. Sen lisäksi koulutettavilla on haastattelut, joissa kouluttajat kyselevät ylituomarikandidaattien ratkaisuja kinkkisiin tilanteisiin. Näitä tilanteita ei yleensä löydy kirjoista tai muista materiaaleista.

Suomessa sen paremmin kuin Virossakaan ei ole sertifioituja kansainvälisiä ylituomareita (IR), vaikka niin Rauno kuin Askokin ovat ko. tehtävässä eri tapahtumissa toimineet. International Referee -tutkinto antaa mahdollisuuden ylituomarin postiin esimerkiksi WTT-tason kilpailuissa. Arvokisoihin vaaditaan edelleen Advanced Referee -tutkinto.

Suomalaistuomarit ovat parhaillaan kovaa valuuttaa maailmalla. Joonas Kivimäki tuomaroi juuri finaalia myöten Kiinan MM-kisoissa ja on menossa myös junioreiden MM-kilpailuihin Tunisiaan. Asko Rasinen puolestaan on valittu vastaaviin tehtäviin parapöytätenniksen MM-kisoihin Espanjaan.

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokousti tiistaina runsaan parin tunnin verran. Kuten totuttua on, aluksi käytiin läpi valiokuntien ajankohtaiset asiat. Työvaliokunta aloitti ja totesi, että yksi kokouskin on pidetty. Kesken on monenmoista. Ruotsin kanssa puhutaan mahdollisista yhteisistä IT-hankkeista, Urheiluopistosäätiölle on tehty parikin tukianomusta, Vantaan kanssa on neuvoteltu niin Finlandia Openista kuin muistakin kilpailuista, OKM:n on tehty tilityksiä ja Stigan kanssa neuvoteltu muutamasta uudesta pöydästä.

Kilpailuvaliokunnan vetäjä Teemu Oinas totesi, että DE-SM Peräseinäjoella sujui mainiosti. Porilaiset puolestaan ovat tehneet erinomaista markkinointia BC-SM:n suhteen. Kaikki sarjaohjelmat ovat nyt valmiit ja joukkueita yhteensä 206, mikä on muutama enemmän kuin viime kaudella. Kilpailukalenteri elää vielä jonkin verran, tulossa on mm. Jyväskylän avauskisa, ja ehkä Rovaniemelläkin kisataan vielä. Ratingpisteiden inflaatio puhuttaa edelleen ja nyt päätettiin, että työryhmä Kimmo Arenius, Jyrki Nummenmaa ja Kimmo Pihkala ryhtyy pohtimaan toimenpiteitä asian korjaamiseksi.

Mika Räsänen kertoi Valmennusvaliokunnan asioissa, että syksyn ensimmäinen valmentajailta on 12. lokakuuta ja aiheena on Pongfinityn pingiskoulu. Miikka O´Connorkin ehtii kuulemma langoille ja illan aikana tulee esille muutakin asiaa alkeisryhmien aloituksesta. Pajulahden kanssa toteutetaan puolestaan verkkokoulutushanke, jonka ensimmäisenä kohteena on fysiikkavalmennus, jokin aika sitten laaditun oppaan pohjilta.

Hannu Sihvo raportoi Paravaliokunnan asioissa, että lokakuussa on kaksi leiriä ennen marraskuun alun MM-kisoja Granadassa, jossa Suomesta mukana ovat Aino Tapola ja Timo Natunen sekä valmentajat Martti Autio ja Iivari Hartikainen. Aino oli alkukuusta Laskossa kansainvälisellä leirillä, mikä oli onnistunut kokemus. Joulukuussa Aaro Mäkelällä on ETTU:n alle 23-vuotiaiden leiri ja Ainokin on mahdollisesti lähdössä sinne. ETTU maksaa Aaron osallistumiskulut.

Tero Naumi viesti Seuravaliokunnan asioissa, että Seurapäivä järjestetään 15. lokakuuta EM-karsinnan yhteydessä. Ohjelma liiton on jo sivuilla ja live-lähetystäkin suunnitellaan. Pohjoisessa on nappulaleiri lokakuun alussa.

Kimmo Pihkala sanoi IT-valiokunnan katsauksessaan, että Jyrki Nummenmaa on koodannut lisää kisanvetosoftaansa. Jyrki on luvannut demon ohjelmasta seuraavaan hallituksen kokoukseen, mitä luonnollisesti odotamme mitä suurimman jännityksen vallassa. Aaro Mäkelä opettelee parhaillaan ratinglaskentaa. Ja kuten jo todettiin, ruotsalaiset haluavat puhua kanssamme IT-asioista.

Kimmo Arenius totesi Sääntö- ja tuomarivaliokunnan puolesta, että Asko Rasinen isännöi  SPTL:n puolesta kansainvälistä ylituomarikoulutusta, joka järjestetään EM-karsintaviikonlopulla Espoossa. Asko on lisäksi ollut tuomarina EM-kisoissa ja Joonas Kivimäki puolestaan U21-EM-kisoissa. Asko on  menossa myös Paran MM-kisaan Espanjaan.

Veteraanivaliokunnan asioista tiesimme sen verran, että Viro tällä kertaa parempi veteraanimaaottelussa. Se pelattiin ensimmäistä kertaa Haapsalussa. Viikonloppu oli monelle melko haasteellinen, sillä lauantaille tuli liikaa pelejä.

Sonja Grefberg kertoi Huippu-urheiluvaliokunnan asioissa, että Marina Donner edusti Suomea Bulgarian WTT-kisassa ja nousi heti ITTF:n rankinglistalle (717). Alex Naumi puolestaan pelasi Cluj-Napocassa U21-kisoissa ja hävisi kaksinpelissä pari tiukkaa mutta hyvää peliä. Hän selvisi toiseen poolivaiheeseen kaksinpelissä ja oli nelinpelissä belgialaisen parinsa kanssa nelinpelissä kvartassa, mikä on suomalaisittain kova ja harvinainen saavutus. Benedek Oláh ja Alex ovat menossa WTT-kisaan Sloveniaan. Junioreilla on marraskuun aluissa Ängbyn kisat, minkä lisäksi Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen pelannevat Unkarissa juniori-WTT:n. Loppuvuonna matkustellaan lähinnä omalla kustannuksella.

Kansainvälisisissä asioissa Sonja totesi, että joukkue-MM Kiinassa alkaa perjantaina, ja että Euroopan oma ranking julkaistaan tammikuussa 2023. Ensi kaudelle tulee 13- ja 15-vuotiaiden European Tour. Joulukuussa sekä ITTF:llä että ETTU:lla on tulossa isot jäsenmaakokoukset.

Sonja jatkoi vielä ja kertoi Pajulahden varsin hyvin onnistuneesta Para Finland Open -kisasta. Tournament director Grerfbergin mukaan kisat sujuivat hyvin ja palaute oli mainiota, kun ylipäätään kaikkeen oltiin tyytyväisiä. Myös yhteistyö Pajulahden kanssa toimi. Taloudellisesti lopullinen tarkempi tulos vielä auki, sillä Pajulahden lasku puuttuu, mutta plussalla mennään ehdottomasti, ITTF:n ”parapomo” Pablo Perez oli Pajulahdessa luokittelijan roolissa ja kehui kisaamme kovasti.

Huonompi uutinen on se, että Finlandia Openia 2022 ei järjestetä. Vaikeuksia oli niin pelipaikan löytämisessä kuin WTT:n kanssakin. Nyt puhutaan vuodesta 2023, minkä vuoksi Mika, Sonja ja allekirjoittanut tapasivat viime perjantaina vantaalaisia urheiluvirkamiehiä.

Vantaan kanssa tavoitteena on sopimus useamman kisan pelaamisesta Energia-Areenalla ensi vuoden aikana. Neuvottelemme MBF:lle jo myönnetyn henkilökohtaisen SM:n pelaamisesta siellä, kuten myös ensi vuoden joukkue-SM:stä ja Finlandia Openista sekä vuoden 2024 Veteraanien NETU-kisasta. Tavoitteena on, että saisimme tilat veloituksetta ja kaupunki maksaisi liitolle lisäksi jonkin verran markkinointitukea. FO on lisäksi tarjolla mahdollisesti myös ETTU:n kisabalettiin, jolloin kisasta saisi ETTU:n rankingpisteitä. Tämä olisi vaihtoehto WTT:n rinnalle. Kuvio selkiytynee vielä kuluvan syksyn aikana.

EM-karsinta pelataan Ruskeasuolla 2,5 viikon kuluttua. Järjestelyt ovat käynnissä, mutta joukkueita ei vielä ole nimetty. Suomen miehet kohtaavat Latvian ja Montenegron ja naiset Kroatian ja Norjan. Joukkueet majoittuvat Valo-hotellissa Ruskeasuolla. Striimaus tulee todennäköisesti vain SPTL:n omille sivuille. Tuomaritilanne on jossain määrin haasteellinen, sillä omista kansainvälisistä tuomareistamme paikalle ehtivät vain Joonas Kivimäki ja Eero Kuronen. Joudummekin pyytämään apua Virosta.

Taloustilanteemme on juuri nyt ”liian hyvä”, sillä rahaa on paljon sisällä, mutta Pajulahden parakisojen isoa laskua ei vielä ole tullut. Lisäksi lisenssirahat alkavat tulla tilille, kuten myös sarjamaksut. Seuraavaan kokoukseen mennessä olemme tilanteen suhteen viisaampia, kun Pajulahden majoituslasku maksettu pois.

Liittohallitus päätti, että järjestämme liiton virallisen syysliittokokouksen torstaina 24. marraskuuta klo 18. Kokous kannattaa jo nyt merkitä kalenteriin ja kokoukseen voi osallistua myös etänä. Listalla ovat mm. puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaalit. Hallituksesta puolet on erovuorossa, tässä kokouksessa Matti Kurvinen, Jyrki Nummenmaa, Teemu Oinas ja Hannu Sihvo. Kutsu tulee liiton sivuille viimeistään kolme viikkoa ennen kokousta. Nyt edessä on tiukka ensi vuoden budjetin ja toimintasuunnitelman valmistelu.

Mika Räsänen totesi vielä, että seuraava lehti alkaa juttujen osalta olla varsin pitkälle valmis. Parin viikon kuluttua se lienee postilaatikoissa. Myönsimme myös muutaman ansiomerkin, mutta nimiä ei tässä kerrota, jotta anojien salaisuudet eivät paljastu. Vielä totesimme, että (juuri uusittujen sääntöjen mukaan) Turkuun muuttanut kanadalainen Lester Lee voi pelata kauden aikana TuKan sarjajoukkueissa.

Hallitus kokoontuu viimeistelemään budjettia ja toimintasuunnitelmaa vielä ennen liittokokousta. Tämä tapahtuu 27. lokakuuta.

 

 

Finland Para Open päätöksessä – ulkomaisen median juttuja

Edit 13.9.2022

Pajulahden kisasta on ollut paljon tarinoita myös muilla mailla. Tämän jutun lopussa mallina Ruotsin liiton ja ETTU:n raportointia. ITTF seurasi kisaa aktiivisesti omilla sivuillaan koko ajan.

——————————————————–

Pajulahden Finland Para Open -kilpailu saatiin päätökseen sunnuntaina iltapäivällä. Sunnuntaina pelattiin vain nelinpelejä ja suomalaiset saivat kaksi mitalisijaa. Merkille pantavaa oli lisäksi Timo Averianovin kova taistelu päivän otteluissa.

Aino Tapola ja Etelä-Korean Jung Young A voittivat naisten nelinpelin WD10 ja Timo Natunen ylsi miesten MD4-luokassa Englannin Andrew Guyn kanssa pronssimitaleihin.

Kisat sujuivat mainiosti. Siitä suuri kiitos lankeaa paitsi ITTF:n kisakoneistolle, myös omalle toimitsijajoukollemme pallopoikia ja -tyttöjä myöten. Kotimaiset tuomarit hoitivat osuutensa kunnialla ja varsinkin Sonja Grefberg, Taneli Keinonen, Asko Rasinen ja Mika Räsänen tekivät taas kerran suururakan. Kiitos myös ”omille” kisalääkäreillemme Rauli Franssilalle ja Christian Kleinille.

Kiitos kaikille kotimaisille toimijoille, mutta aivan erityisesti meidän on kiitettävä Pajulahden staabin Laura Kittelää ja Antti Mäkistä, joiden panos kisojen taustojen sujuvuuden takaamisessa on omaa luokkaansa.

Huippuluokan pyörätuolinelinpeliä luokassa MD8. Ranskalaisvoittajat kuvassa oikealla.

Saamme olla ylpeitä myös parapelaajistamme, jotka suoriutuivat omasta osuudestaan hekin mainiosti.

Kisajuttu Ruotsin liiton sivuilla

Juttu ETTU:n sivuilla

Kisojen kaikki tulokset löytyvät linkin takaa ITTF:n varsin kätevästä tulospalvelusta

ITTF:n kisasivut

Tapolalle ja Natuselle kitkerät tappiot

Parapöytätennismaajoukkeen Aino Tapola ja Timo Natunen jäivät molemmat välieriin Pajulahden kansainvälisessä Finland Para Open -kisassa lauantaina. Tapola oli lähellä superyllätystä, sillä hän hävisi vain 2-3 Ruotsin Ingela Lundbäckille, joka luokan 5 maailmanrankingilla on sijalla 5. Tapola kuuluu vaikeimmin vammautuneiden luokkaan 1.
– Aino teki syöttövirheen ratkaisuerän tilanteessa 7-6, hyvän nousun jälkeen. Se saattoi olla jopa ratkaisevaa. Toisaalta hän sai syötöillään paljon pisteitä ja hänen pitikin ottaa niissä riskejä. Kokonaisuutena esitykseen pitää olla tyytyväinen, sillä Aino pelasi hyviä otteluita itseään monta luokkaa terveempiä pelureita vastaan, valmentaja Martti Autio analysoi.
Naisten ykkösluokan maailman arvolistakakkonen Aino Tapola tähyää jo marraskuisiin MM-kisoihin Espanjassa (kuva: Tero Naumi).
Granadan MM-kilpailut pelataan marraskuussa. Siellä Tapola pääsee pelaamaan oman luokkansa pelaajien kanssa. On selvää, että suomalainen on yksi luokkansa kovimmista mitalisuosikeista.
Timo Natunen pelasi lauantaina luokan M1 välierässä ja hävisi niukasti 1-3 maailmanlistalla kuudentena olevalle englantilaiselle Robert Daviesille, luokan lopulliselle voittajalle.
– Syöttö ei toiminut silloin kuin olisi pitänyt, vaikka välillä toimi hyvinkin. Tietääpä ainakin mitä on treenattava, Tapolan tavoin MM-kisamatkalle valmistautuva kuopiolainen pohdiskeli.
Pajulahden kisa jatkuu vielä lauantain ja sunnuntain nelinpeleillä ja sekanelinpeleillä.

Natuselle ja Tapolalle makeat voitot Pajulahdessa

Timo Natunen ja Aino Tapola olivat päivän suomalaisnimet pöytätenniksen kansainvälisen Finland Para Openin avauspäivänä Pajulahdessa. Granadan MM-kisoihin marraskuussa matkaavat suomalaiset etenivät kumpikin lauantain mitalipeleihin.
Natunen löi miesten ykkösluokan avauspelissään Etelä-Korean Park Sung Joon 3-2 ja nappasi yhden uransa arvokkaimmista voitoista. Tuoreella maailmanlistalla korealainen arvostetaan seitsemänneksi, joten voitto nosti kuopiolaisen itseluottamusta kummasti. Toisessa ottelussaan Natunen kukisti Japanin Hiroaki Shimanarin helposti 3-0  jatkoi lauantain peleihin lohkoykkösenä.
– Hyvin meni, mutta oma syöttö kaipaa vielä tarkentamista. Huomista on vielä turha liikaa miettiä, Natunen tuumi rauhallisesti.

Timo Natusen peli kulkee Pajulahdessa.

Ykkösluokan maailmanlistan kakkospelaaja Aino Tapola oli naisten pyörätuolikaksinpelissä ainoa vaikeimman vammaluokan pelaaja. Ensimmäisessä ottelussa Etelä-Korean Jung Young A, viitosluokan eli vammattomimman pyörätuoliluokan maailman kakkospelaaja, näytti suomalaiselle luokkien välisen eron ja voitti pelin 3-0.
Toisessa ottelussa Tapola kohtasi Meksikon Martha Verdinin, joka löytyy nelosluokan maailmanrankingilta sijalta 15. Tapola tuli peliin hyvin valmistautuneena ja löi meksikolaisen puhtaasti 3-0. Se tiesi välieräpaikkaa lauantaille.
Aino Tapola otti arvokkaan voiton.
Miesten kuutosluokassa Espoon nuori Aaro Mäkelä taisteli mainiosti, mutta saaliina oli vain tiukkoja tappioita. Ottelut sekä Norjan Krizander Magnussenia että Englannin Paul Karabardakia vastaan päättyivät 1-3 ja varsinkin Magnussenia vastaan espoolaisella oli hyvät mahdollisuudet jopa voittoon.
Aaro Mäkelä taisteli, vaikka voittoja ei tullutkaan.
Tarina jatkui myös kolmannessa pelissä Takuro Chiharaa vastaan, vaikkei Mäkelä erävoittoon pystynytkään. Samassa luokassa Mikkelin kokenut Markku Manner kukisti Latvian Valters Voicisin, mutta jatkopaikka jäi haaveeksi kahden tappion myötä. Sekä Ruotsin Michale  Azulay että Sveitsin Valentin Kneuss olivat suomalaista etevämpiä.
Päivän viides suomalaispelaaja oli luokan 11 Timo Averianov. Erävoitot jäivät kuitenkin ottamatta niin Belgian Florian Van Ackeria, Thaimaan Narawit Techoa kuin Taiwanin Chen Po Yeaniakin vastaan.
Kisat jatkuvat lauantaina nelinpeleillä sekä kaksinpelin jatko-otteluilla. Järjestyksessään toinen Finland Para Open on kerännyt Pajulahteen yhteensä 134 pelaajaa 28 eri maasta.
Kuvat: Tero Naumi