Kaikki kirjoittajan Esko Heikkinen artikkelit

Kosken Malja GP – infoa

Päivitetty 4.1.2017

Poisjäänneistä ym. muutoksista johtuen muutama luokka on arvottu uudelleen ja aikataulussa pelaaja- ja poolimäärät on korjattu.

—————————-

Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimenpiteitä. Vaikka jouduimme osanottajapulan vuoksi peruuttamaan luokat M/N9, M/N11, N14/17 ja M/N15, rating max. 1700, on kisa silti ennätyksellisen suuri. Etenkin ratingluokat ovat niin massiivisia, että puheet ratingin kilpailemista vähentävästä efektistä voidaan ainakin hetkeksi unohtaa.

KoKa on kiitollinen valtavasta osanottajamäärästä (180 pelaajaa), mutta suuri pelaajamäärä aiheuttaa joitakin toimenpiteitä. Ensinäkin viiden pelaajan pooleja on pääsääntöisesti vain junioriluokissa ja pingiskoulussa (ne pelataan kahdella pöydällä). Ratingluokissa on muutama kolmen pelaajan pooli.

Miltei kaikissa luokissa pelejä tulee sekä pienempään että isompaan saliin. Siihen on siis syytä varautua. Muutoin toivomme erityisesti, että pelaajat eivät jää otteluiden jälkeen ”spekuloimaan” ottelupöytäkirjan kanssa vaan toimittavat sen viipymättä kilpailujohtoon.

Kutsussa mainittuja aikatauluja on jouduttu tarkistamaan jonkin verran (ks. tapahtumakalenteri) ja käsiohjelmaan merkittyihin arvontoihin (nekin jo tapahtumakalenterissa) on myös saattanut tulla muutoksia. Suurin muutos alkuperäiseen suunnitelmaan on kuitenkin se, että kaikki lauantain kolmosryhmän luokat pelataan suorana cuppina. Pooleina pelattaessa kisat olisivat menneet sunnuntain puolelle ja noin klo 22 pelataan nytkin. Toki loppuillan tarkka aikataulu on paljon kiinni pelien sujumisesta, mutta kaikki 17 pöytää pyritään pitämään mahdollisimman täynnä koko ajan. Varsinkin sunnuntaina meillä on mahdollisuuksia jopa aikataulun kiristämiseen, joten ole ajoissa paikalla. Tosin lyöntilämmittelyaikaa jää valitettavasti varsin rajallisesti.

Cuppiluokkalaisille alennamme 12 euron osanottomaksua 8 euroon. Ymmärrämme toki myös, jos joku haluaa peruuttaa osanottonsa muutosten vuoksi. Jälki-ilmoittautumisia emme voi kuitenkaan enää ottaa. Arvointoihin liittyvissä asioissa ole yhteydessä Esko Heikkiseen, esko@pingiskeskus.fi.

Lauantain ”myöhäispelaajille” muistutamme, että koululla voi olla yötä, jos ottaa makuupussin mukaan. Majoitusasiassa ole yhteydessä Tero Naumiin, sähköposti teromi10@hotmail.fi. Loppuillasta tarvitsemme varmasti tuomareita, heille maksamme 2 euroa/ottelu.

Lämpimästi tervetuloa Koskelle

Kosken Maljan sunnuntaille muutos

Asiakaspalautteen pohjalta muutimme (alunperin huonosti harkitun)  Kosken Maljan sunnuntain luokkajaon siten, että vaihdoimme  M-1200 ja M-1400 toisin päin. Nyt on mahdollista pelata sunnuntaina sekä M-1400 että M-1600 luokat.

Ilmoita sähköpostilla esko@pingiskeskus.fi jos haluat ilmoittautua molempiin luokkiin. Kutsut on muutettu tämän tiedon mukaisiksi, mutta ilmoittautumislomake ei.

Aikaa ilmoittautua kisoihin vielä pari päivää, tervetuloa Koskelle ja Kosken Maljaan!

Pentti ehdolla Urheilugaalassa

Benedek Olah on kautta historian ensimmäisenä pöytätennispelaajana ehdokkaana Urheilugaalassa tänään 17. tammikuuta. Penan sarja on ”vuoden läpimurto”. Muut ehdokkaat ovat jääkiekkoilija Patrik Laine, koripalloilija Lauri Markkanen ja seiväshyppääjä Wilma Murto.

01_final-ehdokkaiden-julkistus-14122016-final1

Katso suora lähetys tänään YLE TV2 tai YLE Areena klo 20.00 alkaen.

Tiedotusterveisiä

Tuoreesti valittu liittohallitus istui tiistaina ensimmäisen kokouksensa. Uutena jäsenenä paikalle marssi Riku Anttila. Toinen uusi jäsen Teemu Oinas osallistui kokoukseen puhelimen välityksellä.

Kokouksen aluksi Kisakallion Lauri Ikävalko poikkesi kertomassa kuulumisia Finlandia Openin suhteen. Siitä lisää tuonnempana. Kokouksessa oli toinenkin vieras, sillä mailapelikoordinaattori Maria Hokkanen kertoi alkutaipaleestaan neljän mailapelin sanansaattajana koulumaailmassa. Varsin vakuuttava esitys!

Valiokunnille saatiin uudet puheenjohtajat. Työvaliokunta kulkee puheenjohtajan alaisuudessa, Sonja Grefberg vetää huippu-urheiluvaliokuntaa, Teemu Oinas kilpailuvaliokuntaa, Kimmo Arenius sääntövaliokuntaa, Riku Anttila seuravaliokuntaa, Kimmo Pihkala IT-valiokuntaa ja Jarmo Siekkinen veteraanivaliokuntaa. Valmentajakoulutus sijoittuu seuravaliokunnan alle. Ansiomerkit ja 80-vuotisjuhlien järjestelytoimikunta ovat Bengt Ahdin vastuulla, Sonja vastaa kansainvälisistä kontakteista ja allekirjoittanut historiikkitoimikunnasta. Valiokuntien kuulumiset kuitattiin aika pienellä, mutta todettakoon, että liiton nettistriimejä on Kimmo P:n mukaan katseltu yhteensä noin 75 000 minuuttia!

Liittokokouksen päätökset, kuten uusi hallituskokoonpano, vuoden 2017 budjetti ja toimintasuunnitelma sekä liiton perimät maksut ilmestyvät liiton sivuille lähiaikoina. Lähiaikoina on tarjolla paljon kansainvälistä toimintaa, sillä jo tiistaina pelataan Ruskeasuolla – uudella lattialla – EM-karsintaottelut Italiaa (miehet) ja Kroatiaa (naiset) vastaan. Pentti on paikalla ja maaotteluihin peritään tällä kertaa viiden euron pääsymaksu. Tervetuloa katsomaan, kuinka Pentin peli kulkee.

Joulukuun alussa on sitten Finlandia Open Kisakalliossa ja heti perään miesten EM-karsintaottelu Ranskaa vastaan Ruskeasuolla. Finlandia on käytännöllisesti katsoen täynnä, eli mukana on 128 mies- ja 80 naispelaajaa yhteensä 38 maasta. Sinnekin kaikki ovat tervetulleita sekä katsomoon että talkoisiin.

Hallituksessa puhuttiin myös Ruskeasuon pöytien mainosmyynnistä, johon hallituksen ulkopuolisetkin saavat mielihyvin osallistua. Liittohallituksen jättänyt Jarmo Siekkinen ei pääse ihan kokonaan irti pöytätennishommista, sillä veteraanihommien lisäksi hänet valittiin jatkamaan myös Pöytätennislehden päätoimittajana.

Ja saatiinpa liitolle yksi uusi jäsenseurakin, joka on pääkaupunkiseudulla toimiva Active Group. Se on SPTL:n 64. jäsenseura.

Kausi on jo pitkällä, mutta uuden hallituksen ensimmäinen kokous meni vielä jonkin lähinnä järjestäytymisen merkeissä. Mutta tästä se taas lähtee. Pentin myötä olemme varmasti edenneet kohti Euroopan huippua, mutta monessa asiassa on työtä tehtävänä enemmän kuin paljon.

Syysliittokokous pidetty

Syysliittokokous kokoontui Joukkue-SM:n aikana Ruskeasuolla. Paikalla oli – valtakirjat mukaan laskien – 15 seuraa, mikä ei ole järin paljon. Listalla oli tärkeitä asioita, joista päättämässä saisi olla enemmänkin seuroja.

Istuvan puheenjohtajan avauksen jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi valittu Pekka Kolppanen vei tapahtuman läpi tunnissa ja vartissa. Asialistalla oli mm. toimintasuunnitelman ja budjetin hyväksyminen, ensi vuoden maksuista sopiminen, tilintarkastajien valinta sekä puheenjohtajiston ja neljän uuden hallituksen jäsenen ja neljän varajäsenen valinta.

Jo muutaman viikon liiton sivuilla esillä ollut toimintasuunnitelma hyväksyttiin pienen täydennyksin. Sama koskee ensi vuoden maksuja, mutta niiden osalta liittokokous muutti hallituksen esitystä yhdessä kohdassa: vuonna 2017 kaikkien SM-kisojen osanottomaksuista menee 15 prosenttia kilpailumaksuna liitolle. Hallituksen esitys oli 30 prosenttia, joten päätös muutti hiukan budjettiakin.

Hyväksytty budjetti on vajaa 20 000 euroa alijäämäinen. Se on hiukan enemmän kuin kuluvan vuoden ennuste. Liitto kestää näitä miinusmerkkisiä vuosia muutaman, mutta jatkossa varainhankinnan on onnistuttava paremmin, jos haluamme pitää menopuolen nykyisellä tasolla.

Liiton perimiin maksuihin liittyi myös ainoa seuroilta tullut esitys. JPT esitti, että sarjaturnauksia järjestävä seura saisi alennusta sarjamaksuista. Esitys ei mennyt läpi, mutta edelleenkään mikään ei estä kustannuksien jakamista kussakin turnauksessa pelaavien joukkueiden kesken.

Liiton istuva puheenjohtajisto – puheenjohtaja Esko Heikkinen ja varapuheenjohtaja Sonja Grefberg – valittiin yksimielisesti myös uudelle kaksivuotiskaudelle. Yksimielinen oli myös hallituksen jäsenten vaali, ja valituiksi tulivat Bengt Ahti ja Matti Kurvinen ”entisistä” ja uusina Teemu Oinas sekä Riku Anttila. Jälkimmäiset korvaavat paikkansa vapaaehtoisesti jättäneet Juha Mustosen ja Jarmo Siekkisen. Kiitos Juhalle ja Jarmolle, joista varsinkin Jarmon hallitusura on ollut pitkä ja ansiokas.

Uudet hallituksen varajäsenet ovat Måns Holmberg, Toni Soine, Hannu Sihvo ja Henri Pelkonen. Jälkimmäinen herra on mielenkiintoinen tuttavuus, että hän edustaa oman vanhan opinahjoni eli Liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden urheiluseuraa Liikunnan Riemua. Näin saamme kontaktin siihenkin maailmaan syntymään uudestaan.

Liiton tilintarkastajana jatkaa Stefan Söderberg ja hänen varamiehensä on Pauli Jokinen (etunimi siis i:n kanssa…). Siinäpä ne kokousasiat sitten olivatkin.

Esko Heikkinen

Saksalaisetkin kehuvat Penttiä

boll
Saksan kuusikertainen Euroopan mestari Timo Boll antaa täyden tunnustuksen Penan EM-esityksille.
– Se oli kova ottelu. Benedek pelasi 2,5 erää fantastisen hyvin. Hän on kehittynyt valtavasti ja on selvää, että tuolla pelityylillään hän on vaarallinen vastustaja kaikille Euroopan huippupelaajille.
Bundestrainer Jörg Rosskopf on suojattinsa kanssa samaa mieltä.
– Hän on yhdessä vuodessa parantanut peliään huimasti ja nyt tuloksena oli hieno esitys EM-kisoissa. Selviytyminen kaksinpelin puolivälieriin on kova saavutus ja toivottavasti se motivoi häntä panostamaan Tokion 2020 olympiakisoihin. Tämä vuosi on ollut Benedekin vuosi, ensin toiselle kierrokselle Riossa ja nyt hienot EM-kilpailut. Hänellä on loistava rystylyönti ja myös kämmen on parantunut merkittävästi. Kamppailu Timoa vastaan oli tiukka ja Timo sai tehdä työtä tosissaan noustakseen 0-2 tappioasemasta voittoon.
Kommentit Saksasta tulivat hetkessä. Pentti on jatkossa merkitty mies!
Kuva: Unkarin Pöytätennislitto.

Asko Rasinen EM-kisatuomarina

Liittomme ex-puheenjohtaja Asko Rasinen tekee uraa kansainvälisenä tuomarina. Budapestin EM-pöydillä Asko on saanut paljon työtehtäviä ja vastuuta. Hyvä kielitaito ei varmasti ole siinä haitaksi.

Keskustelin Askon kanssa ja päivät ovat kuulemma pitkiä. Tarkkana saa olla. Suosittelin Askolle myös kansainvälistä ylituomarikoulutusta, eikä se ajatus tunnu Askosta yhtään vastenmieliseltä. Se edellyttää kuitenkin aika hankalan kokeen läpäisemistä. Olisihan se mukava, että suomalaisillakin olisi omat kriteerit täyttävä kansainvälinen ylituomari.

Esko Heikkinen

asko

Pentti Olah jo 16 parhaan joukossa EM-kisoissa

Benedek Olah jatkaa mainioita otteitaan pöytätenniksen EM-kisoissa Budapestissa. Miesten kaksinpelin toisella kierroksella suomalainen löi maailmanlistalla sijalla 37 olevan Slovenian Bojan Tokicin 4-2 ja eteni kisan 16 parhaan pelaajan joukkoon. Samalla Olah sivuaa Sonja Grefbergin samassa kaupungissa 34 vuotta sitten tekemää Suomen kaikkien aikojen parasta EM-kisan kaksinpelisuoritusta.

Ottelu alkoi hermostuneesti, mutta Olah pystyi voittamaan kaksi erittäin tiukkaa ensimmäistä erää, toisen lähinnä omien syöttöjensä turvin. Sitten ote siirtyi slovenialaiselle, joka vei kaksi seuraavaa erää, vaikka suomalainen nousikin voittotaisteluun vielä neljännen erän lopussa.

Olah kokosi itsensä viidenteen erään, jonka hän voitti 11-7. Kuudes oli koko ajan tasainen ja lopussa Tokicilla jo kaksi eräpalloa. Olah pelasi kuitenkin erän viimeiset pallot loistavasti ja vei ottelun 4-2. Olahin salaisuus läpi ottelun oli mainiosti toiminut syöttöpeli.

  • Fantastista, meillä on pelaaja maanosan 16 parhaan joukossa, taivasteli valmentaja Mattias Bergkvist.

Olah puolestaan onnitteli itseään hermojen kestävyydestä.

  • Tein loppupalloissa rohkeita ratkaisuja, kuten pitääkin. On kiva pelata, kun koko halli tuntuu olevan takana. Huolena on kuitenkin jalka, sillä jo olympialaisissa aristanut vasemman jalan hermovaiva sattuu välillä aika kovasti.

Seuraavassa ottelussa ja 16 parhaan joukossa) Olah kohtaa lauantaina Puolan Daniel Gorakin. Miehet ovat lähes peräkkäin maailmanlistalla, sillä puolalaisen sijoitus on 67 ja Olahin 70.

  • Olen hävinnyt Gorakille kolme kertaa, mutta viimeksi harjoituksissa löin hänet selvästi. Eli ei se nyt ihan mahdotonta ole, Olah suunnitteli.

 

Pöytätenniksen EM-kisat Budapest
Miesten kaksinpeli, pääsarjan 2. kierrosta (32 parasta)

Benedek Olah – Bojan Tokic Slovenia 13-11, 11-9, 6-11, 9-11, 11-7, 12-10

Seuraavassa ottelussaan 16 parhaan joukossa Olah kohtaa lauantaina Puolan Daniel Gorakin. Ottelu pelataan lauantaina Suomen aikaa klo 15.45.