Kaikki kirjoittajan Esko Heikkinen artikkelit

Case TIP-70 2 ja OPT 2 & MBF

Kevään viimeisen ykkösdivisioonaturnauksen yhteydessä nousi esiin episodi, jonka tiimoilta on vaihdettu meilejä, soittoja ja mielipiteitä niin paljon, että edes niiden referoiminen ei ole tässä mahdollista. Kyse oli Oulun ja Tikkurilan ottelusta, jonka lopputuleman sijaiskärsijäksi MBF koki jääneensä. Sarjajaoston, liittohallituksen ja Urheilun oikeusturvalautakunnan käsittelyjen jälkeen asia sai teknisesti päätepisteensä.

Alla on linkki oikeusturvalautakunnan päätökseen sekä MBF:n tiivistetty käsitys tapahtuneesta. Se kuvaa tapahtuneen mielestäni neutraalisti ja täydentää näillä sivuilla aiemmin esitettyä. Lisäksi sen esille tuominen on avointa viestintää ja järjestödemokratiaa, joiden molempien puolesta haluan liputtaa kovasti. Annan itselleni jälkikritiikkiä siitä, että en hoitanut tapahtuman tiedottamista lainkaan riittävän aktiivisesti.

Asia on ollut vaikea niin ko. seuroille, liiton väelle kuin oikeusoppineillekin.  Ikävä ja monipolvinen tarina laittaa meidät ainakin pohtimaan sitä, onko säännöissämme tarvetta muutoksille. Halukkaat voivat hoitaa kommentoinnin vaikka tämän uutisen kautta.

Esko Heikkinen

 

Linkki Oikeusturvalautakunnan päätökseen:

http://www.oikeusturvalautakunta.fi/paatokset/vuosi-2017/11-2017-poytatennis-yhdistys-kil/

 

MBF:n näkemys tapahtuneesta

Oikeusturvalautakunnan päätös 1. divisioonan sopupeliasiassa OPT-86 2 – TIP-70 2

MBF teki valituksen 1. divisioonan ottelussa OPT-86 2 – TIP-70 2 tapahtuneesta sopupelistä. Sen lisäksi että MBF halusi että joukkueilta poistetaan sopimalla saavutetut edut, MBF ehdotti vaihtoehdoksi myös uusintaottelua, jotta asiaan saataisiin urheilullinen ratkaisu ja kolmas osapuoli (MBF) ei kärsisi muiden tekemisistä virheistä.

Sarjajaosto päätti rankaista seuroja 100 seuron sakolla. MBF valitti päätöksestä, koska sarjajaoston mielestä ei oltu sovittu ottelutuloksesta etukäteen. Tähän haluttiin muutos, sekä rankempi seuraamus rikkeestä, jonka seurauksesta kolmas osapuoli (MBF) menetti sarjapaikkansa. Yksi ehdotus oli uusintaottelun järjestäminen, jotta saataisiin urheilullinen ratkaisu.

Liittohallitus oli sitä mieltä, että vastavuoroiset luovutukset eivät riko liiton sääntöjä, eli sopupeliä ei ollut tapahtunut ja poisti sakkorangaistuksen. Tästä MBF valitti Oikeusturvalautakunnalle ja haki ensisijaisesti vastauksen kahteen kysymykseen:

  1. Voivatko joukkueet kesken ottelun sopia keskinäisistä luovutuksista ja pisteiden jakamisesta?
  2. Voiko sääntöjä rikkonut joukkue sääntörikkomuksen seurauksena saavuttaa sarjassa piste- ja sarjapaikkaedun toiseen joukkueeseen nähden ja saada rangaistukseksi nimellisen sakon, mutta piste-etu jäisi voimaan?

Oikeusturvalautakunnan päätös kysymykseen 1:

”Oikeusturvalautakunta katsoo asiassa olevan riidatonta, että OPT-86 2 ja TIP-70 2 ovat etukäteen sopineet kilpailutapahtuman lopputuloksesta sääntöjen kohdan 6.12.5 vastaisesti, siitäkin huolimatta, että seurat ilmeisesti olivat pyrkineet korjaamaan huolimattomuudesta tapahtuneen virheen ottelujärjestyksen noudattamisessa tai, että pöytätenniksessä yksittäisten pelien luovuttaminen on sinänsä sääntöjen puitteissa sallittua.”

Oikeusturvalautakunnan päätös kysymykseen 2:

”Rangaistus tulee kyseisen sääntökohdan mukaan määrätä ”soveltaen kohdan 6.12 määräyksiä ja liiton sääntöjen 7 §”. Kohdan 6.12.4 mukaan ”Sarjajaosto voi määrätä liiton vahvistaman sakkomaksun seuralle, jonka joukkue on rikkonut sarjasääntöjä muissa kuin kohtien 6.12.1-3 tapauksissa.” Oikeusturvalautakunta katsoo, että käsillä olevassa asiassa on kysymys muusta kuin kohtien 6.12.1-3 mukaisesta sääntörikkomuksesta. Tällöin sovellettava sääntökohta on 6.12.4 ja soveltuva rangaistus sakkomaksu. Sen sijaan MBF:n vaatima seuraamus, eli että OPT-86 2 ja TIP-70 2 määrättäisiin menettämään keskinäisessä ottelussaan 1.4.2017 saamansa pisteet, tai tuomittaisiin hävinneeksi ne pelit, jotka oli ratkaistu luovutusvoitoilla, ei Pöytätennisliiton sääntöjen perusteella ole mahdollista määrätä”.

Rangaistuksen osalta Oikeusturvalautakunta katsoi, että sarjajaoston päätös 100 euron sakoista noudattaa liiton sääntöjä.

 

Aleksandran, Alexin ja Samin Juniori-SM

MPTS-13:n Aleksandra Titievskaja sekä isäntäseura Kosken Kaiun Alex Naumi ja Sam Khosravi olivat kisan hahmoja, kun pöytätenniksen 13- ja 15-vuotiaiden henkilökohtaiset luokat pelattiin sunnuntaina Koskella. Mäntsälän Titievskaja voitti molempien ikäluokkien tyttöluokat, Alex oli paras alle 15-vuotiaissa ja Sam alle 13-vuotiaissa. Kosken kaksikko voitti yhdessä myös 15-vuotiaiden nelinpelin.

Vanhempien junioreiden kaksinpelissä suurin ennakkosuosikki Alex ei hävinnyt erääkään. Espoon Arttu Pihkala sinnitteli loppuottelussa kaksi erää jatkopalloille, mutta Alex oli lopussa väkevämpi. Kolmansiksi sijoittuivat Oulun Juhana Tuuttila ja Kaiun Sam Khosravi, josta tuli kisojen mitalirohmu viidellä mitalillaan.

Sam voitti 13-vuotiaiden loppuottelussa Espoon Aleksi Räsäsen 3-1. Kaksikko kohtasi viikonlopun aikana peräti neljästi ja lopputulos oli 3-1 Samin eduksi. 13-vuotiaiden pronssit menivät Tikkurilan Joonas Kylliölle ja Kaiun yllättäjälle Matias Vesalaiselle, joka pudotti jatkosta Sam Lin. Lohdutussarjan paras oli Hangon Joona Räsänen.

15-vuotiaiden nelinpelissä pronssia nappasivat Kaiun Esa Kanasuo ja Oulun Juhana Tuuttila sekä Lahden Leonid Pullinen ja Mäntsälän Maksin Titevskii. Hopea meni Espoon parille Pihkala/Räsänen. Mestarista ei ollut pienintäkään epäselvyyttä, sillä Alex ja Sam selvittivät kisan ilman erätappioita ja tiukin erä koko kisassa oli 11-8.

Naisjunioreissa Aleksandra lämmitteli ensin selvän voiton alle 13-vuotiaissa. Vastassa poolissa oli pelkästään Hangon tyttöjä, joista Julia Sjöholm sijoittui toiseksi ja Angelina Holmström kolmanneksi. Pari vuotta vanhemmissa oli vähän tiukempaa, mutta Aleksandra kukisti välierässä MBF:n Kaarina Saarialhon 3-0 ja loppuottelussa Porin Anni Heljalan samoin numeroin. Toinen SM-kolmonen oli Paraisten Carina Englund. Aleksandralta lipsahti koko päivän aikana vain yksi erä, Annia vastaan 15-vuotiaiden alkupoolissa.

Kisojen ikuisesti kiertävän tsempparipalkinnon kuittasi OPT-86:n Kittilässä asuva Henri Kujala. Kovaa taistelua ja hienoa käytöstä läpi kisan ja pelin tilanteesta riippumatta, kuului valintaraadin perustelu. Lisäksi kun Kittilästä käy Etelä-Suomessa kisoissa, palkinnon olisi voinut myöntää jo pelkästään sillä perusteella.

Kosken Kaiku kiittää.

Juniori-SM: Kosken Kaiku 13-vuotiaiden kotimestari, PT Espoo paras 15-vuotiaissa

15-vuotiaiden poikien joukkuekisan loppuottelussa kohtasivat samat joukkueet kuin kahta vuotta nuoremmassa luokassa, eli suoraan semifinaaleihin sijoitetut PT Espoo ja isäntäseura KoKa. Välierävastustajiksi kiipesivät poolivoittajat Por-83 ja OPT-86. Porilaiset hävisivät Espoon Arttu Pihkalalle, Aleksi Räsäselle ja Sam Lille 0-3 ja oululaiset Alex Naumille, Sam Khosraville ja Esa Kanasuolle 1-3. Kavennuksen iski Khosravin kukistanut Juhana Tuuttila.

Loppuottelussa Kaiun Naumi voitti molemmat pelinsä, mutta kun Pihkala, Räsänen ja Li ottivat voiton mieheen, oli Espoo mestari lukemin 3-2. Viimeisessä pelissä kohtasivat 11-vuotiaat Aleksi ja Sam. Nyt oli Aleksin vuoro, kun aiemmin päivällä Sam oli ollut parempi 13-vuotiaiden loppuottelussa.

Sijoista 5-6 pelattaessa TIP-70 löi Turun Pyrkivän ja sijoista 7-8 MBF voitti Ylivieskan. Oulun kakkosjoukkue oli kisan 9.

 

Alle 13-vuotiaiden joukkuekisa meni lopulta aivan ennakkolaskelmien mukaisesti. Alkulohkojen voittajat olivat TIP-70 ja Por-83, mutta välierässä ennakkosuosikit pitivät. Koski löi porilaiset 3-1 ja Espoo Tikkurilan peräti 3-0. Hienoisia yllätyksiä olivat Espoon Sam Lin voitto Joonas Kylliöstä ja Porin Aleksi Laineen voitto Matias Vesalaisesta. Kosken ja Porin kamppailussa ratkaisevan voiton otti Rasmus Vesalainen, joka kukisti Konsta Kuuri-Riutan.

Loppuottelussa tiedettiin jo etukäteen, että Kaiun Sam Khosravi ottaa pelipäälle sattuessaan kaksi voittoa. Niin hän tekikin, vaikka oli aika lailla vaikeuksissa hyvin taistelleen Sam Lin kanssa. Matias Vesalainen toi kolmannen voiton voittamalla Joni Rahikaisen 3-0, joten isäntäseura Kosken Kaiku juhli mestaruutta 3-1 lukemin. Espoolaisten kavennuksesta vastasi Rasmus Vesalaisen lyönyt Aleksi Räsänen.

Kisassa pelattiin myös sijoista 5-8. Ottelussa viidennestä sijasta MBF löi Turun Pyrkivän 3-1 ja ottelussa seitsemännestä sijasta OPT-86 voitti kisadebytantti Ylivieskan 3-0.

Tarkat tulokset löytyvät liiton sivuilta. Tänään pelataan vielä 15-vuotiaiden poikien joukkuekilpailu, jonka loppuottelu käynnistyy klo 19.

Tiedotusterveisiä

Liittokokous eli liiton korkein päättävän elin kokoontui eilen lauantaina Ruskeasuolla. Seuroista oli joko paikalla olevan edustajan tai valtakirjan kautta edustettuna 17. Se on alle kolmannes jäsenistöstä, mutta ei silti ollenkaan huono määrä lähihistorian valossa tarkasteltuna. Varsinaisten kokousedustajien lisäksi paikalla oli muutama muukin, kuten hallituksen jäseniä ja liiton toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja.

Kevätkokouksen tärkein tehtävä on tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen sekä vastuuvapauden myöntäminen. Lisäksi ohjelmassa oli muutama sääntömuutos sekä jo etukäteen keskustelua herättänyt liittohallituksen esitys lisenssihintojen korottamisesta.

Toimintakertomus (tosin pienin lisäyksin) ja tilit hyväksyttiin ja vastuuvapaus myönnettiin, vaikka kokousväki kaipasi luonnollisesti selityksiä sille, miksi mennen vuoden luvut näyttävät runsaan 40 000 euron miinusta. Osa siitä oli suunniteltua, ihan kaikki kuitenkaan ei. TIP-70:n Jarmo Siekkinen edellytti liittohallitukselta parempaa talouden seurantaa, mistä ponnesta ei millään voi olla eri mieltä.

Sääntömuutosehdotukset olivat isolta osin teknisiä, mutta ”tavallista pelaajaa” voivat jatkossa koskettaa ainakin seuraavat päätökset:

  • Lisenssin voi ensi kaudesta lähtien maksaa myös itse omasta verkkopankistaan
  • Sarjaotteluiden pöytäkirjoja ei enää lähetetä minnekään, vaan edellytys on, että tulokset kirjataan suoraan sähköiseen järjestelmään
  • Jos pelaa sarjaottelun ilman lisenssiä, siitä seuraa seuralle sarjamaksun suuruinen sakko. Pisteiden menetyksen voi estää, kun maksaa lisenssin kolmen päivän sisällä tiedoksisaannista.
  • Joensuulaiset olivat tehneet liittokokoukselle esityksen uudesta SM-kisasta eli DE-SM:stä (ratingit 1500 ja 1300). Se hyväksyttiin, joten ensi kaudella kisataan myös D- ja E-luokan SM-mitaleista BC-SM:n tapaan. Kiitos Joensuuhun hyvän idean esittämisestä.

Kokous totesi, että liittohallitus voi jatkaa neuvotteluja pelaajille vapaaehtoisesta tapaturmavakuutuksesta. Sitä paljon vilkkaampi keskustelu käytiin hallituksen esityksestä, jossa lisenssihintoja olisi tarkistettu siten, että mukana olisi ollut myös kaikkien yleisin eli aikuispelaajien lisenssi.

Tarjolla oli myös ehdotus, jossa lisenssihintoihin ei olisi koskettu ollenkaan. Päätökseksi tuli kokouskompromissi, jossa kaikkien muiden paitsi ”aikuislisenssin” hintoja korotetaan viidellä eurolla.

Se oli liittohallituksen näkökulmasta hiukan Pyrrhoksen voitto, sillä nyt korotimme lisenssejä tavalla, jolla ei liitolle tulevan rahan kannalta ole suurta merkitystä. Mutta kuten valtioneuvos Johannes Virolainen aikanaan totesi, ”demokratia on puhunut ja pulinat pois”.

Uudet säännöt sääntövaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Arenius päivittää perinteisesti kesälomallaan ennen kauden alkua.

Kokouksen puheenjohtajana toiminut Wegan Pekka Kolppanen veti asiat jämäkästi  läpi runsaassa kahdessa tunnissa, vaikka keskustelu oli ajoittain hyvin reipasta. Hyvin vedetty!

 

Tiedotusterveisiä

EM-karsinnoissa tuli tappiot, mutta mahtuipa menneeseen viikkoon yksi hyväkin uutinen. Opetus- ja kulttuuriministeriö korotti toiminta-avustustamme 10 000 eurolla, mikä tuleekin hyvään tarpeeseen. Ja osoittaa, että tunne eteenpäin menosta ei ole ihan pelkästään omassa päässämme. Jo vähän aiemmin kiva uutinen oli Benedek Oláhin 10 000 euron urheilija-apuraha.

Liittohallitus kokoontui keskiviikkona, lähinnä valmistellen edessä olevaa liittokokousta. Mutta olipa listalla muutakin. Käytännöksi otetussa valiokuntien tilannekatsauksessa saa hyvän käsityksen siitä, mitä lajissamme kulloinkin tapahtuu.

Kilpailuvaliokunta ja mestaruussarjan finaaliturnauksen joukkueet keskustelevat edelleen turnauksen ajankohdasta ja pelipaikasta. Se sen sijaan on selvää, että GP-finaalit pelataan PT Espoon kevätkisan yhteydessä. Valiokunta totesi myös, että KuPTS selviytyi SM-järjestelyistä mainiosti. Suuren pelimäärän vuoksi liittokokoukselle esitetään MK:n pelaajamäärien sijoittamisen osalta nykyisen 8 pelaajan sijaan 8-16 pelaajan sijoittamista.

Työvaliokunta on lähinnä etsinyt yhteistyökumppaneita Benedekille ja järjestellyt joukkorahoituskampanjaa, josta lisää myöhemmin. Lisenssivakuutuksestakin on neuvoteltu ja vastailtu OK:n ja OKM:n erilaisiin kyselyihin.

Lajihistoriikki etenee aikataulussa ja se tullaan julkaisemaan 80-vuotisjuhlien yhteydessä, jotka järjestetään lokakuussa 2018. Jo nyt on tärkeää huomata, että tärkeitten seuraihmisten ansiomerkkiasiat on pistettävä kuntoon. Muistakaa, että esimerkiksi kultaista ansiomerkkiä ei voi saada suoraan, vaan ensin on anottava (ja saatava) hopeinen merkki! Eli toimeen kannattaa käydä juuri nyt ja heti.

IT-valiokunta totesi, että livelähetykset ovat vakiinnuttaneet paikkansa. Jatkossa livelähetyskanavan nimi on Pingis-TV. Valiokunta kehittelee myös pelaajien ottelutietokantaa.

Sonja raportoi, että kansainvälisillä kentillä ITTF suunnittelee uutta ratinglaskentaa, joka otettaisi käyttöön vuoden 2018 alussa. Esimerkiksi Finlandia Openin näkökulmasta uusi esitys ei ole ongelmaton. ETTU puolestaan miettii, kuinka kehittää joukkueiden EM-karsintaa.

Ensi kevätkesän MM-kisoissa on ITTF:n puheenjohtajavaali, jossa ehdokkaana istuvan puheenjohtajan Thomas Weikertin ohella on mm. Jean-Michel Saive. SPTL tulee esittämään Asko Rasista ITTF:n tuomarivaliokuntaan.

Sääntövaliokunta on työstänyt esityksiä liittokokouksen sääntömuutosehdotuksiksi ja Seuravaliokunta totesi, että seitsemän pöytätennisihmistä osallistui VOK 2 -koulutukseen Pajulahdessa. Se järjestettiin yhteistyössä sulkapalloliiton kanssa. Yhtenä uutena ideana pelaajien lisäksi on heitetty mm. välituntipingis. Huippu-urheiluvaliokunta puolestaan on suunnitellut kevään ja kesän kisoja sekä leirejä.

Kevätliittokokous pidetään lauantaina 18.3 klo 15 Ruskeasuolla. Toivon luonnollisesti mahdollisimman runsasta osanottoa. Esillä ovat mm. toimintakertomus ja tilinpäätös sekä muutama sääntömuutosehdotus, jotka ovat esillä liiton sivuilla. Liittohallitus esittää myös lisenssihintojen tarkistusta sekä vakuutuksen liittämistä lisenssiin.

Asko Rasinen on valmistellut kansallisen ylituomarikoulutuksen (national referee) järjestämistä Suomessa. Alustava päivämäärä on 5.-7. toukokuuta ja paikkakunta Helsinki. Kouluttaja on belgialainen Isabelle Beumier.

Kilpailukalenterin 2017 /2018 ensimmäinen versio pyritään saamaan esille kesäkuun alussa. Toivomus on, että seurat/pelaajat perehtyvät kunnolla kilpailukalenteriin jo alkukesän aikana, jotta korjausehdotuksiin ehditään reagoida.

Kansainvälistä pöytätennispäivää vietetään 6. huhtikuuta. SPTL ei ole ollut asiassa kovinkaan aktiivinen, mutta mikään ei estä mitä tahansa tahoa aktivoitumasta hienon lajimme PR:n edistämiseksi!

Muistakaa se liittokokous!

Esko Heikkinen

 

Tiedotusterveisiä

Urheilugaalassa käytiin ja ensimmäistä kertaa sen tapahtuman historiassa pöytätennis oli mukavasti esillä. Pentti oli ehdokkaana Läpimurto-kategoriassa, mutta joutui taipumaan Patrik Laineelle.

Patrik ei ollut paikalla Areenassa, mutta Benedek oli. Ja Benedek myös tunnettiin ja huomattiin. Olalle taputtelijoita ja selfien ottajia riitti. Jalkaleikkauksesta toipuva Pena hoiteli PR:äänsä rutiinilla erinomaisesti ja tyttöystävä Kata Lukacs ihmetteli ympärillä pyöriviä suomalaisia urheiluihmisiä. Ei ole epäilystäkään siitä, kuka on maamme tunnetuin pingisihminen tällä hetkellä!

Keskiviikkona Pena hoiteli vielä jalkaleikkauksen jälkikontrollin ja oli jo illalla pelaamassa Ruskeasuolla. Siellä olikin kunnon meno, kun pöydät eivät tahtoneet riittää kaikille halukkaille liiton treeneissä.

Liittohallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksensa viime torstaina. Asioita piisasi, sillä edellisestä tapaamisesta oli jo aikaa.

Valiokuntien osalta päätettiin mm. kokoonpanot. Työvaliokunnassa jatkavat puheenjohtajan ohella Matti Kurvinen, Sonja Grefberg, Mika Räsänen. Varainhankinta on valiokunnan asialistalla yhä vahvemmin. Nyt etsitään mm. pankki-ja vakuutusyhtiökumppania ja tutkitaan mahdollisuuksia joukkorahoitukseen.

IT-valiokunta on edelleen yhtä kuin Kimmo Pihkala ja Marko Koskinen. Nettisivuille on tehty runsaasti päivityksiä ja nyt kehitellään ottelutietokantaa. kehitetään edelleen. Sääntövaliokunnassa jatkavat Kimmo Arenius, Esko Heikkinen, Matti Kolppanen, Lauri S. Miettinen,  Asko Rasinen ja Joonas Kivimäki. Lähiajan hankkeita on tuomaritoiminnan kehittäminen.

Seuravaliokunta on saanut uuden kokoonpanon ja siihen kuuluvat Riku Anttila, Taneli Keinonen, Jukka Nieminen, Seppo Hiltunen ja Tero Tamminen. Tsemppiseurat ovat toiminnassa edelleen etusijalla. Veteraanivaliokuntaan kuuluvat Jarmo Siekkinen, Kai Merimaa ja Pertti Mäkinen ja se täydentyy vielä. Edessä on ainakin Veteraanien-SM tammikuun lopulla.

Kilpailuvaliokuntaan valittiin entiset eli Teemu Oinas, Jori Haataja, Kimmo Pihkala, Jouko Manni ja Mika Räsänen. Todettiin, että Gewo Cupia ei voi pelata pääsiäisenä, mutta Ruskeasuo on kiinni. Mestaruussarjan finaaliturnauksen siirtämistä pohditaan edelleen.

Huippu-urheiluvaliokunnassa jatkavat Sonja Grefberg, Pasi Valasti, Mattias Bergkvist ja Mika Räsänen. Todettiin, että Anna Kirichenko kutsuttiin ensimmäistä kertaa järjestettävään U21 EM-kisoihin, jotka pidetään Sotshissa. Myöhemmin myös Annika Lundström sai kutsun kisaan, joka järjestetään helmikuun alussa. Maajoukkueiden osalta jatkossa on tavoitteena parantaa viestintää ja suunnittelua sekä yhtenäistää toimintatapoja ja sitouttaa mukana olevia henkilöitä ”Team Finland”- hengessä. Tästä myöhemmin kevään aikana lisää.

Vuoden 2016 Finlandia Open oli taloudellisesti hyvä ja järjestelyt Kisakalliossa sujuivat kaiken kaikkiaan kiitettävästi. Koko liiton menneen vuoden kokonaistulos sen sijaan on odotettua jonkin verran huonompi, sillä näyttäisi olevan noin 40 000 € miinuksen puolella. Tulokseen vaikuttavat monet uudistukset sekä tavallista kalliimpi kansainvälisten kisojen vuosi – mutta tulipa julkisuuttakin!. Liiton taloudellinen tilanne kestää toistaiseksi tilanteen, mutta varainhankintaa on kehitettävä.

Hallitus totesi, että Olympiakomitea myönsi meille yhteensä 16000 € tukea vuodelle 2017. Siitä 10 000€ on suunnattu Benedekille ja valmentajalle sekä 6000 € parapöytätennikseen ja valmentajaan.

SPTL:n kevätkokous päätettiin järjestää PT Espoon kevätkisojen yhteydessä 18.3 klo 15 Ruskeasuolla. Tervetuloa paikalle mahdollisimman monen seuran voimin mm. hyväksymään toimintakertomusta ja tulosta sekä mahdollisia sääntömuutoksia, joita esitellään hyvissä ajoin ennen kokousta.

ETTU on tarjonnut kansallisille liitoille mahdollisuutta sekä pelaajaleiriin että valmentajakoulutukseen. Edustajamme Sonja selvittelee, lähdemmekö kisaan mukaan.

Kosken Kaiku puolestaan järjestää 13- ja 15-vuotiaiden SM-kisat. Hallitus päätti, että kisoissa järjestetään ainakin 15-vuotiaiden nelinpeli. 13-vuotiaiden nelinpeli järjestetään, mikäli se on aikataulujen puitteissa mahdollista.

Eeva Erikssonille annettiin poikkeuslupa osallistua 85-vuotiaiden luokkaan veteraanien SM-kisoissa, mikäli luokkaan osallistuvat miespelaajat hyväksyvät tämän. Perusteluna on, ettei Eevalle ole lähellä omaa ikää naisten luokkaa kisassa.

 

Kosken Malja – sunnuntain raporttipäivitys

Sunnuntai oli jonkin verran rauhallisempi päivä. Aikataulua pystyttiin jopa kiristämään, mutta aina sekään ei ole pelkästään hyvä asia. Nyt esimerkiksi Elli Rissanen ja Petter Punnonen saivat pienellä varoitusajalla muuttaa iltapäiväsuunnitelmiaan. Pelit päättyivät suurin piirtein klo 17.

Päivä oli varsin koskelaisväritteinen, sillä Rasmus Vesalainen voitti 1200-luokan, Mika Lappalainen 1600-luokan, Janne Relander 1800-luokan (loppuottelussa revanssi seurakaveri Esa Kanasuosta, joka eilen oli parempi 1700-luokan finaalissa) ja Sami Ruohonen 2150-luokan. Loppuottelussa Sami löi mainion päivän pelanneen Elli Rissasen, jonka lyöntitehoa sai maistaa mm. Teemu Oinas.

Vieraspaikkakuntalaisia voittajia olivat siten PTS-60:n Randar Rebane 1400-luokassa, kovaa taistellut (loppuottelussa Pekka Kolppasta vastaan alla jo 0-2) Hangon Elmo Räsänen 2000-luokassa sekä alle 17-vuotiaat voittanut Espoon Veeti Valasti. Loppuotteluun kiipesi sunnuntain ”Suomi 100” -erikoisstipendin napannut Sam Khosravi, joka voitti mm. isoveljensä. 2150-luokassa Sam oli kolmas ja kukisti ensin poolissaan mm. Pekka Karhusen ja Tomi Penttilän ja jatkoi sitten ”paperilla” voittamalla Petter Punnosen. Aika väkevää peliä 11-vuotiaalta.

Makkarakeitto teki hyvin kauppansa, mutta palloja ei kulunut ihan yhtä paljon kuin lauantaina. Kokonaissaldo taisi olla noin 140 kpl. Sekin pitää mainita, että seuran omilla sivuilla striimi pyöri koko päivän.

Niin ja perinteiset löytötavarat. Listalla ainakin yksi talvitakki sekä Stigan verskatakki. Periä saa allekirjoittaneelta (050 62532, esko@pingiskeskus.fi).

Kosken Kaiku kiittää. Kisat sujuivat omasta mielestämme melko moitteettomasti ja epäilyksensä on, että järjestimme toisen kerran peräkkäin kauden suurimmat kansalliset kisat. Paikalla olleiden suhteen ei ole syytä lausua yhtään moitteen sanaa, mutta muutaman sellaisen poisjäännin koimme, jossa pelaaja ei vaivautunut informoimaan järjestäjään mitenkään. Esteitä tulee, mutta kaikkien meidän pitäisi muistaa ilmoittaa niistä.

Tervetuloa ensi vuonna uudelleen.

————————————————————————————————————————————–

Taas kerran Mika Räsänen

PT Espoon Mika Räsänen tuntuu olevan erikoistunut huippupeliin Koskella. Liiton toiminnanjohtaja voitti Kosken Malja GP:n urallaan jo kuudennen kerran lyömällä loppuottelussa pienoisen yllättäjän Jani Jormanaisen 4-2. Välierissä Jani kukisti Tom Lundströmin (sitä ennen mm. Aleksanser Saveljevin) Mika lyödessä isäntäseuran Kaiun Alex Naumin. Alexin palkintopallimatkalla kukistuivat mm. Pasi Valasti ja Toni Soine. Tonille päivä ei ollut paras mahdollinen, sillä alkupoolissa hän hävisi Kaiun Sami Ruohoselle. Alex otti myös luokkavoiton kukistaessaan seurakaveri Veikka Flemmingin 17-vuotiaiden GP-luokan loppuottelussa 3-0.

Annika Lundström oli paras naisten GP-luokassa ennen Pihla Erikssonia. Kisapöydillä pitkästä aikaa esiintynyt Elli Rissanen ei pelannut tätä luokkaa. Janne Jokinen oli paras 50-vuotaissa miehissä ja Sam Khosravi alle 14-vuotiaiden GP-luokassa. Toinen kaikulainen Matias Vesalainen ylsi välieriin ja 1500-luokassa peräti loppuotteluun, mutta siinä TuKan kokenut Raimo Kari oli liikaa.

Pingiskoulussa saatiin uusi voittajaseura Uudenkaupungin Tomi Suomisen myötä. Oulukin pääsi voittajakaupungiksi, kun Juhana Tuuttila oli paras 1900-luokassa. 2100-sarjassa kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Teemu Oinas taistelu finaaliin saakka, mutta siinä Hangon Tero Penttilä oli todella selvin lukemin parempi.

Jo etukäteen tiedettiin, että lauantai tulisi olemaan pitkä kilpailupäivä, vaikka illan viimeiset luokat muutettiinkin cupeiksi. Aamulla klo 9 aloitettiin ja klo 21.30 KoKan Esa Kanasuo löi viimeisen pallon pöytään seurakaveri Janne Relanderia vastaan 1700-luokan loppuottelussa.

Hetki tätä ennen Starin Arto Luukkainen oli kukistanut 1300-luokan loppuottelussa Kurikan Timo Haaviston. Se merkitsi Artolle myös Kaiun Suomen 100-vuotiskunniapalkintoa ja 100 euron lahjakorttia Pingiskeskukseen. Sunnuntaina on jaossa toinen vastaava lahjakortti.

Tunnelma oli koko päivän aika kiva, vaikka jo etukäteen tiedettiin, että otteluja piisaa ja päivä kestä. Pelaajat ottivat tämän haasteen hienosti ja lopulta pelejä pelattiinkin jopa vähän etuajassa. Tätä tosin edesauttoi jonkin verran se, että influenssojen, huonon kelin ym. syiden vuoksi poisjääntejä oli jonkin verran. Pääsääntöisesti osanottajat muistivat kuitenkin informoida näistä järjestäjiä. Käytössä oli 17 pöytää, joiden käyttöaste oli ainakin pääsääntöisesti varsin hyvä. Ensimmäistä kertaa Koskella käytössä ollut ryhmämenetelmä takasi sen, että kukaan ei päässyt jumittamaan kisaa. Vastaavasti juuri ennen ”ryhmästartteja” oli vähän tyhjiä hetkiä.

Ruokaa meni aika paljon ja palloja hajosi todella paljon. Kosken Kaiku kiittää avauspäivästä.