Kaikki kirjoittajan Esko Heikkinen artikkelit

Lars Långstedt on poissa

Pöytätenniksen kaksinpelin Suomen mestareita on poistunut tänä vuonna joukostamme jo kolme, viime vuoden syksyllä poismenneen Esa Ellosen jatkoksi. Max Laineen ja Pentti Kunnaksen suru-uutisten lisäksi olemme saaneet tuoreen tiedon, että vuoden 1967 mestari Lars Långstedt on poistunut joukostamme eilen maanantaina kauppareissulla.

”Lasse” Långstedtin tavaramerkki oli voimakas jalan lattiaan paukauttaminen tappolyönnin aikana. Ja tappolyöntejä Lassen pelissä riitti, niin rystyltä kuin kämmeneltäkin. Lassen mestaruusvuosi oli 1967, hopeaa hän iski vuotta myöhemmin ja uudestaan 1971.

Lasse sairasti pitkään ja kävelykuntokin oli vaatimaton. Iloksemme saimme nähdä hänet vielä liiton 80-vuotisjuhlissa viime vuoden syksyllä.

Suomen Pöytätennisliitto kunnioittaa vanhan mestarinsa muistoa ja ottaa osaa omaisten ja muiden läheisten suruun.

Esko Heikkinen
puheenjohtaja

Ruskeasuolle kaksi uutta parapöytää

Ruskeasuon hallin tarjonta monipuolistui maanantaina, kun  sinne tuotiin kaksi Pajulahden kisoissa käytettyä erityistä parapöytää. Niiden jalat sijaitsevat keskemmällä (40 cm päädystä), joten ne mahdollistavat pyörätuolipelaajien nelinpelin tavallista pöytää paremmin.

Pöydät sijaitsevat heti saliin tultaessa oikealla (numerot 1 ja 2). Sinänsä ne ovat aivan tavallisia pöytätennispöytiä ja sopivat täysin normaaliin kisa- ja harjoituskäyttöön. Integraatiolajina tehtyä toimenpidettä voi kuitenkin pitää erinomaisen perusteltuna.

Joukkuekilpailukin pelattu Pajulahdessa – Suomelle kaksi pronssia

Joukkuekisan tulokset / Results team competition
Kaksinpelien tulokset/ Results singles

Päivitys 13.10, klo 20.30

Suomi nappasi lopulta kaksi joukkuekilpailun kolmossijaa Pajulahden parakisassa. Anna Pasanen ja Aino Tapola hävisivät sunnuntaina Turkille 0-2 ja saivat luovutusvoiton Italian ja USA:n sekajoukkueesta. Tuloksena oli 1-3-luokan joukkuekisan pronssi Turkin ja Ranskan jälkeen.

Esa Miettinen pelasi joukkuekisaa Israelin Aviv Gordonin kanssa. Sunnuntain välierässä Iso-Britannia oli kuitenkin 2-0 lukemin parempi.

Esa Miettinen (oik.)  kisaa paikasta Tokion paralympialaisissa. Vieressä Aviv Gordon, jonka kanssa Esa pelasi Pajulahdessa joukkuekisaa.

Aaro Mäkelän ja Markku Mannerin kisa 6-luokassa jäi kesken Mäkelän selkävaivojen vuoksi. Timo Natunen pelasi 1-2-luokan joukkuekisaa Iso-Britannian Marc Bonnarin ja Portugalin Nuno Duarte Almeidan kanssa. Sunnuntaina joukkue kärsi 0-2 tappiot sekä Ranskalle että Japanille.

Samoin kävi Rita Lahtiselle 6-7-luokassa Ruotsin Caisa Stadlerin kanssa. Sunnuntaina tuloksena oli 0-2 tappio saksalais-norjalaiselle yhdistelmälle.

Kaiken kaikkiaan Pajulahden kisa onnistui mainiosti. Järjestelyjen eteen oli tehty paljon työtä ja vieraat kiittelivät olosuhteita. Tuomareita olisi tarvittu jonkin verran lisää ja nyt paikalla olleille kertyi töitä paljon. Pelaajien kannalta kisa oli kuitenkin erittäin onnistunut ja esimerkiksi palkintojenjako oli läsnäolijoille hieno kokemus. Tunnelma salissa oli koko viikonlopun mainio.

————————————————————————————

 

Joukkuekisat alkoivat

Suomalaispelaajia oli tulessa useammassa joukkueessa, kun Pajulahden parakisojen joukkuekilpailu alkoi lauantaina iltapäivällä. Voitot jäivät kuitenkin vähiin, sillä vain Esa Miettinen pääsi joukkuevoiton makuun israelilaisen kumppaninsa Aviv Gordonin kanssa.

Miettinen ja Gordon hävisivät ensin Ukrainalle 0-2, mutta toisessa ottelussa Malesian ja Indonesian yhdistelmää vastaan peli kulki mainiosti. Pari voitti ensimmäisenä pelattavan nelinpelin ja heti perään Miettinen hoiti oman kaksinpelinsä kisojen toistaiseksi ehkä parhaalla esityksellään. Sunnuntain välierässä Miettinen ja Gordon kohtaavat kovan englantilaisparin.

Aaro Mäkelä ja Markku Manner hävisivät kaikki kolme otteluaan 6-luokassa, sunnuntaina jäljellä on vielä yksi peli. Aaro Mäkelän pelikunto on kuitenkin arvoitus, sillä selkä kramppasi hankalasti lauantain pelissä Israelin ja Norjan yhteisjoukkuetta vastaan ja Mäkelä joutui luovuttamaan ottelunsa. Manner voitti oman kaksinpelinsä.

– Olisimme voittaneet ottelun, ellei Aaron selkä olisi pettänyt jo nelinpelissä, arvioi lajilegenda Kimmo Jokinen, joka toimii kisoissa Suomen joukkueen valmennusjohdossa.

Ykkösluokassa Timo Natusen ainoa eli englantilaisen Marc Bonnarin kanssa päättyi tappioon, sunnuntaina otteluita on vielä kaksi.

Naisten 6-7-luokassa Rita Lahtinen pelasi Ruotsin Caisa Stadlerin kanssa. Tuloksena oli kaksi tappiota, kolmas ottelu on vuorossa sunnuntaina. Naisten 1-3-luokassa Anna Pasanen ja Aino Tapola hävisivät Ranskalle 0-2 ja sunnuntaille jäi vielä kaksi ottelua.

——————————————————————————

Tapola toinen, Pasanen kolmas

Aino Tapola sijoittui lopulta toiseksi Pajulahden kansainvälisen parapöytätenniksen yhdistetysssä 1- ja 2-luokassa. Lohkon viimeisessä ottelussa kakkosluokan venäläinen Nedeidja Puspasheva oli suomalaista selvästi taitavampi ja vei luokan voiton puhtaalla pelillä. Kokenut venäläinen on parhaimmilaan ollut kakkosluokan maailmanlistan kakkospelaaja.

– Oma taso ei vielä riittänyt, Puspasheva oli selvästi parempi, myönsi ykkösluokan pelaaja Tapola rehdisti.

Saman luokan toinen suomalaispelaaja Anna Pasanen voitti viimeisessä ottelussaan Italian Allegra Magnentan 3-2 ja sijoittui lopulta luokan kolmanneksi heti Tapolan jälkeen.

– Oli tosi paljon parempaa tekemistä kuin eilen, pää oli mukana aivan toisella tavalla. Olen tosi iloinen mitalista, Pasanen tuumi lämmitellessään iltapäivällä alkavaa joukkuekilpailua varten.

Naisten luokassa 7 Rita Lahtinen hävisi viimeisen pelinsä ja jäi alkulohkossaan lopulta viidenneksi.

Tuloksia

Luokka 1-2 (yhdistetty)
Aino Tapola – Nadeidja Puspasheva Venäjä 5-11, 1-11, 4-11
Anna Pasanen – Allegra Magenta Italia 9-11, 11-8, 8-11, 12-10, 11-7
Tapola sijoittui luokassa toiseksi ja Pasanen kolmanneksi.

Luokka 7
Rita Lahtinen – Corinna Hochdorfer Saksa 2-11, 4-11, 5-11
Lahtinen sijoittui lohkossa viidennneksi.

Kaikki tulokset: https://www.ipttc.org/upload/results/files/Para_Finland_Open_2019_Singles.pdf

Kisat jatkuvat lauantaina joukkuekilpailulla.

————————————————————————————-

Naisten ykkösluokan pelaaja Aino Tapola oli suomalaisittain parhaassa vireessä kansainvälisen parapöytätennisturnauksen avauspäivänä Pajulahdessa. Tapola kukisti kaikki kolme vastustajaansa yhdistetyssä 1-2-luokassa ja pelaa lauantaina luokkavoitosta Venäjän Nadeidja Puspashevan kanssa. Perjantaina Tapola kukisti ensin kotimaisen kilpakumppaninsa Anna Pasasen, sitten USA:n Buddy Hayesin ja päivän päätteeksi komealla pelillä Italian Allegra Magentan 3-0.

– Annalla oli tänään huono päivä ja toinen peli amerikkalaista vastaan oli aika helppo. Kolmanteen otteluun Magentaa vastaan olen tyytyväinen, vaikka oikeastaan tein itse tyhmyyttäni ottelusta turhankin tiukan. Pelasin erien alut heikosti, mutta tärkeissä palloissa nostot toimivat hyvin. Huomenna on sitten kultaottelu. Tiukkaa tulee, mutta lähdetään katsomaan kuinka käy, Tapola pohti.

– Ei positiivista kommentoitavaa tänään, pohti Pasanen puolestaan rauhallisesti.

Aino Tapola (vas.)  ottelussaan Italian Magentaa vastaan

Naisten luokassa 7 Rita Lahtinen jäi perjantaina voitoitta, kuten myös Timo Natunen miesten yhdistetyssä luokassa 1-2 ja Pekka Räsänen luokassa 3. ­

– Eivät ole kommentit painokelpoisia tänään, kun edes syöttö ei kulkenut yhtään, peleihinsä tyytymätön Natunen tuumi. Pettymys näkyi, sillä mies pelasi pari viikkoa sitten mainiot EM-kisat.

Miesten luokassa 6 juniori-ikäinen Aaro Mäkelä jäi alkulohkon peleihin, mutta Markku Manner pelasi alkulohkonsa kakkoseksi ja luokan puolivälierään Iso-Britannian Martin Perryä vastaan. Tuloksena oli 0-3 tappio, mutta alkulohkon taistelu sai hymynkareen mikkeliläisen suupieliin.

– Jatkopelit olivat tavoitteena ja se saavutettiin, tyytyväinen Manner hykerteli.

Luokassa 9 Tokion paralympiakisoihin tosissaan hamuava Esa Miettinen jäi kisan puolivälierään häviten Iso-Britannian Asley Thompsonille 1-3. Alkulohkossa voitot Irlannin Geogheganista ja Malesian Cheesta tulivat helposti 3-0, mutta japanilaishuippu Iwabushi vei lohkon tiukan kärkiottelun 3-2.

– Positiivista oli se, että maailman kakkosta Iwabushia vastaan pystyin tasaväkiseen taisteluun. Se antaa uskoa. Selvä voitto malesialaisesta oli hyvä peli. Hänen tyylinsä sopii minulle mainiosti. Puolivälierässä alku oli hyvä, mutta sitten ote kääntyi vastustajalle. Lopussa Thompson hallitsi syötöllä, kun minä tein sitä aluksi. Maailmalla belgialainen Devos on selvä ykkönen, mutta me kaikki muut olemme lopulta aika tasaisia. Taistelu Tokion paikoista jatkuu, lupasi Miettinen.

Valmentaja Martti Autio (vas.)  ja Esa Miettinen.

Matti Launosen muistoturnaukseksi nimetty Pajulahden kisa on kerännyt lähes 200 osanottajaa 30 maasta. Järjestelyt tiiviissä urheiluopistoympäristössä keräävät kiitosta ulkomaisilta osanottajilta, etenkin pyörätuolipelaajilta. Pajulahden kisa on historian ensimmäinen Suomessa järjestetty kansainvälisen tason parapöytätenniskilpailu.

Kisat jatkuvat lauantaina kaksinpelien ratkaisupeleillä ja joukkuekilpailulla.

Esko Heikkinen

 

Tuloksia

Kansainvälinen parapöytätenniskilpailu Pajulahdessa, Matti Launosen muistoturnaus

Naiset

Luokka 1-2 (yhdistetty)
Aino Tapola – Anna Pasanen 11-5, 12-10, 11-4
Tapola – Buddy Hayes USA 11-2, 11-4, 11-3
Pasanen – Hayes 11-2, 11-1, 11-2
Tapola – Allegra Magenta Italia 11-6, 15-13, 11-8

Luokka 7
Rita Lahtinen – Victorya Safonova Venäjä 3-11, 1-11, 1-11
Lahtinen – Anne Barneoud Ranska 2-11, 1-11, 3-11
Lahtinen – Nora Korneliussen Norja 1-11, 8-11, 7-11

Miehet

Luokka 1-2 (yhdistetty), alkulohko B
Timo Natunen –  Nobuhiro Minami Japani 2-11, 6-11, 5-11
Natunen – Dmitry Lavrov Venäjä 4-11, 5-11, 9-11
Natunen – Oleksandr Yezyk Ukraina 5-11, 4-11, 8-11
Natunen jäi alkulohkonsa neljänneksi.

Luokka 3, lohko A
Pekka Räsänen – Petr Svatos Tsekki 7-11, 6-11, 2-11
Räsänen – Thomas Bruchle Saksa 2-11, 5-11, 4-11
Räsänen – Francois Geuljans Ranska 3-11, 5-11, 4-11
Räsänen jäi alkulohkonsa neljänneksi.

Luokka 6
Lohko A

Markku Manner – David Wetherill Iso-Britannia 2-11, 6-11, 11-13
Manner – Peter Hnizdo Tsekki 8-11, 11-5, 11-7, 11-4
Manner sijoittui alkulhkossaan toiseksi.
Puolivälierä Manner – Martin Perry Iso-Britannia 3-11, 4-11, 7-11

Lohko D
Aaro Mäkelä – Danny Bobrov Israel 3-11, 4-11, 3-11
Mäkelä – Timur Knushullin Venäjä 5-11, 10-12, 7-11
Mäkelä – Raimondo Alecci Italia 8-11, 5-11, 5-11
Mäkelä jäi alkulohkossaan neljänneksi.

Luokka 9, lohko A
Esa Miettinen – Sean Geoghegan Irlanti 11-4, 11-3, 11-4
Miettinen – Koyo Iwabushi Japani 11-2, 2-11, 11-9, 9-11, 5-11
Miettinen – Chee Chao Ming Malesia 11-7, 11-5, 11-4
Miettinen sijoittui lohkossaan toiseksi.
Puolivälierä Miettinen – Ashley Thompson Iso-Britannia 11-9, 7-11, 3-11, 8-11

Kisan täydelliset tulokset perjantain osalta: https://www.ipttc.org/upload/results/files/Para_Finland_Open_2019_Singles.pdf

Paljon uusia historiadokumentteja

Pöytätennisliiton historiaa -sivustolla on nyt paljon uutta tavaraa. Artikkelit ovat lähinnä historiakirjamme käsikirjoitusversioita. Artikkelit ovat siis hiukan laajempia kuin kirjassa.

Myös tilasto-osuutta on täydennetty. Mukana on uuttakin materiaalia, kuten Aaro Mäkelän keräämät junioreiden SM-mitalistit, mutta pääosin materiaali on historiakirjamme tilastomateriaalia.

Mainitut artikkelit löytyvät täältä.

Esko Heikkinen

Tiedotusterveisiä

Hallitus kokoontui syyskauden toiseen tapaamiseensa tiistaina Pitäjänmäellä. Kokouksen alku oli jo vähän turhan tuttua, sillä tällä kertaa vietimme hiljaisen hetken taannoin joukostamme poistuneen Pentti Kunnaksen muistolle. ”Milli voitti 1960-luvun alussa kaksinpelin SM:n kahdesti ja oli finaalissa viidesti. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että pronsseja on vain yksi. Eli Milli voitti kuudesta pelaamastaan SM-semistä viisi!

Valiokuntien tilannekatsaukset käytiin nopeasti, sillä edellisestä kokouksesta oli vain kuukausi. Työvaliokunnassa on pohdittu toimiston työjärjestelyjä ja taloutta moneltakin kantilta. Olemme mahdollisesti perustamassa ”Pöytätennisrahastoa” esimerkiksi testamenttilahjoituksia varten. Iloitsemme myös siitä, että kevään EM-karsinnan televisioinnista sopimamme rahat ovat saapuneet liiton tilille. Työjärjestelyjen suhteen hallitus valtuutti työvaliokunnan saattamaan loppuun prosessin, jossa toiminnanjohtaja Mika Räsänen panostaa jonkin verran aikaisempaa enemmän valmennukseen ja Sonja Grefberg tulee yrityksensä kautta hoitamaan erikseen sovittavia toimistotöitä, noin 1-2 päivää viikossa.

Sääntövaliokunnasta ei Kimmo Areniuksella tällä kertaa ollut uutta, mutta mies paljasti sentään ikuisuusprojektinsa: Top-12 historia on työn alla!

Kilpailuvaliokunnan Teemu Oinas totesi, että sarjat pyörivät ja että DE-SM meni hyvin. Kisajärjestäjä Espoon malli ”päivä per rating” tuntui toimivan ja on hyvä myös BC-SM:lle. Junnu-top on tulossa ja aikanaan kuopattu nuoriso-SM (20) taas pohdinnassa. Myös kisakategorioiden seuraamiseen kiinnitetään jatkossa lisää huomiota.

Kimmo Pihkala kertoi, että IT-valiokunnassa on lähinnä tehty pieniä hiomisia. DE-SM:n tulospalvelu Jyrki Nummenmaan Welholla toimi hienosti reaaliaikaisena, mutta järjestelmän käyttö vaatii edelleen kohtalaista osaamista. Lisenssin henkilökohtainen ostaminen ei edelleenkään onnistu, mikä on huono juttu ja akuutein kuntoon laitettava asia.

Seuravaliokunnan puolesta todettiin, että seurapäivät Tallinnassa onnistuivat hyvin, mutta osanotto oli harvaa. Henri Pelkosen laatima seuratyökalu on toimiva. Uusien pelaajien lisenssikilpailusta ei nyt ollut puhetta, mutta sellaistakin on jossain suunniteltu. Veteraanivaliokunnan puolesta todettiin, että Viroa vastaan saavutettiin kokonaisvoitto ja että ensi vuonna maaottelu pelataan Suomessa. Suomi järjestää myös veteraanien NETU-kisat 2022. Järjestäjä (seura/liitto) on vielä pohdinnassa ja ehdotuksia otetaan mielellään vastaan.

Valmennusvaliokunta ei vielä toimi, mutta sen Slack-keskustelualustan ensimmäiset kommentit on jo annettu. Taneli Keinosen johdolla pohditaan edelleen valmentajakoulutuksen kehittämistä. Huippu-urheiluvaliokunnassa Ruskeasuon toiminnan kehittäminen on pysyvästi asialistalla, kertoi puheenjohtaja Sonja Grefberg. Ainakin viestintää on kaikilta osin parannettava. Sonja jatkoi kansainvälisistä asioista ja muistutti, että jatkossa senioreiden EM-karsinnasta katoavat koti-/vieraspelit ja alku otetaan suoraan useamman maan viikonlopputurnauksista. JEM:ssäkin pelit muuttuvat hiukan, mm. consolation jää pois.

Paravaliokunnan Hannu Sihvo kertoi taannoisesta EM-kisasta: mitali oli kahdessa luokassa lähellä, kun Timo Natunen pelasi kvartassa ja naisten ykkösluokassa Anna Pasanen ja Aino Tapola hävisivät mitalinsa eräsuhteella. Joka osanottajalle kuitenkin ainakin yksi hyvä voitto. ITTF varannut rahaa paraleireihin, joten Suomi järjestänee kansainvälisen leirin marraskuun lopulla Pajulahdessa (pyörätuoliluokat 1-2 lähinnä). Joukkue on menossa kisoihin Hollantiin marraskuun alussa ja lokakuussa on tietenkin oma kansainvälinen kisamme Pajulahdessa. Hannun mukaan sen suhteen asiat ovat pääosin hallussa, mutta tuomareita tarvitaan edelleen lisää. Pajulahdella olisi halukkuutta järjestää kisa myös ensi vuonna.

Hallitus päätti, että syysliittokokous pidetään sunnuntaina 27. lokakuuta Espoon kisojen yhteydessä Ruskeasuolla klo 16. Alustava esityslista on jo liiton sivuilla, mutta tiedot täydentyvät vielä. Esillä ovat ainakin ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä liiton perimät maksut. Hallituksessa on neljä erovuoroista jäsentä eli Kimmo Arenius, Måns Holmberg, Kimmo Pihkala ja Pasi Valasti. Ja joka vuosihan valitaan neljä varajäsentä. Tervetuloa mukaan kokoukseen kaikki seurat!

Liiton taloustilanne on tällä hetkellä melko hyvä ja vuodesta tulee mitä todennäköisimmin plusmerkkinen. Sekä valtion rahaa että yhteistyökumppanirahaa on enemmän kuin aikaisempina vuosina. Olympiavuonna 2022 sitä tarvitaan, sillä Benedekillä on edessään kova karsintaurakka ja MM-kisatkin pelataan kaukana eli Etelä-Koreassa.

Finlandia Open puolestaan pelataan 5.-8.12 Kisakalliossa Lohjalla. Aika lailla vanhalla kaavalla mennään ja kutsut ovat lähteneet. Osanottajamäärä on tässä vaiheessa täysi arvoitus, sillä nyt saamme nähdä, vaikuttavatko ITTF:n ratingmuutokset kisaamme kuinka. Lauantaina Kisakalliossa on myös Sonjan emännöimä ETTU:n hallituksen kokous. Kisoissa on siis paikalla lajin maanosan napaihmisiä enemmänkin.

OPT-86 kysyi vielä erikoislupia kahdelle ulkomaalaispelaajalle, joiden suhteen ilmoittautumistakaraja ehti umpeutua. Urheilullisesti kelju tilanne, mutta hallitus päätyi keskustelun jälkeen siihen yksinkertaiseen linjaukseen, että noudattakaamme omia sääntöjämme. Eli lupia ei myönnetty. Saattaa olla, että juuri tähän asiaan tulee sääntömuutosehdotuksia kevään liittokokoukseen.

Kokous kesti tällä kertaa vain kaksi tuntia. Seuraavan kerran ensi kuussa.

 

 

Poismenoja

Kaksi merkittävää pöytätennisihmistä on taas poistunut joukostamme. Turkulainen Ruth Hasan oli kahdestikin SM-mitaleilla 1950-luvulla naisten nelinpelissä. Historiakirjassamme hänen seurakseen on virheellisesti merkitty Makkabi, sillä Hasanin oikea seura oli turkulainen Makkabé.

Timo Rissasen muistavat kaikki, jotka kävivät Ruskeasuolla 1970-luvulla. Värikäs Timo pelasi mielellään eriä, joissa oli kunnon panos. Ja onnistui välillä kiusaamaan ihan hyviäkin pelaajia.

SPTL kunnioittaa poismenneiden muistoa

Esko Heikkinen

Pentti Kunnas on poissa

Saimme jälleen suruviestin, sillä vuosien 1960 ja 1961 miesten kaksinpelin SM-kullan voittanut Pentti Kunnas nukkui pois keskiviikkona. ”Milli” tunnettiin taitavana puolustuspelaajana, joka juhli aikuisten Suomen mestaruuttaan vielä juniori-ikäisenä. ”Milli” kukisti aikanaan mm. sittemmin maailmanmestariksi yltäneen Ruotsin Stellan Bengtssonin.

Pöytätennisväki ottaa osaa omaisten suruun.

Esko Heikkinen

Tiedotusterveisiä

Euroopan Pöytätennisunioni piti vuosikokoustaan EM-kisojen yhteydessä Nantesissa keskiviikkona. Nyt oli aikaa kokoustaa, kun pelisalissa ei ollut suomalaisia. Vähän harmitti, kun ensimmäinen miesten peli, johon törmäsin, oli Englanti-Luxemburg. Se olisi ollut se Suomen miesten paikka pelata…

Tässä Suomen miesten piti oleman…

Hollantilainen puheenjohtaja Ronald Kramer avasi kokouksen klo 9.30. Tuttuun tapaan isäntämaan eli Ranskan liiton puheenjohtaja piti pienen puheen ja ITTF:n ruotsalainen varapuheenjohtaja (ja Ruotsin liiton puheenjohtaja) Petra Sörling toi kansainvälisen liiton terveiset. ETTU:n hallituksen jäsen Sonja Grefberg istui paraatipaikalla. Sitten todettiin äsnäolijat, joita oli 43 ja lisäksi kaksi valtakirjalla. Poissa oli 13 jäsentä.

Esityslistan ulkopuolelta saatiin ensin kuulla yllätysohjelmaa, kun ITTF:n toimitusjohtaja Steve Dainton pääsi puhumaan. Syy oli se, että ETTU:n ja ITTF:n välillä asiat eivät ole oikein kunnossa, evästi puheenjohtaja Kramer suorasanaisesti. Australialainen Dainton on eittämättä mailman pöytätenniksen vaikutusvaltaisin hahmo tällä hetkellä, joten miestä oli syytä kuunnella.

Dainton esitti, että Kiina dominoi pöydällä ja tuottaa myös 55 prosenttia kaikesta mediarahasta, mitä lajissa liikkuu. Euroopan osuus tässä laskennassa on kuulemma vain yksi prosentti! Euroopassa Saksa on ylivoimainen markkina-alue. Sitten siirryttiin itse “pihviin” eli MM-kisojen supistamiseen. ITTF kutsuu sitä laajentamiseksi, vaikka lopputurnaukseen pääsee vain 32 maata. Laajennus tulee siitä, että ITTF haluaa järjestää karsintoja, johon kaikki maat osallistuisivat. Muualla maailmassa (Aasiaa lukuunottamatta) ei ole kunnon maanosakisajärjestelmää, ja EM-kisoja ITTF haluaisi käyttää vain “MM-karsintana”. Se ei tunnu eurooppalaisista hyvältä. Muuten Ranskassa ei juurikaan puhuttu ETTU:n kilpailusta, vaan (markkinointitermi) ITTF:n Euroopan mestaruuskilpailuista.

Muuten Daintonin ja ITTF:n tavoitteena on on ottaa vahva ote mediakentästä ja lisätä rahaa huippujen palkintoihin. Daintonin mukaan ITTF auttaa Eurooppaa eri reittejä vuosittain noin 840 000 US dollarilla, mutta tuota on kyllä hankala ottaa ihan todesta. ITTF mm. maksaa Eurosportille lajin lähettämisestä, mutta lähinnä siksi, että sitä katsellaan paljon Kiinassa, ja siksi, että saksalainen suursponsori Liebherr saa tätä kautta näkyvyyttä. Tätä rahaa eurooppalainen pingis ei siis näe tai saa, mutta Dainton kyllä mietti, että pitäisikö tukea pieniä maita suoraan ETTU:n ohella. (Puhuin hänen kanssan tauolla ja sanoin, että tukemista olisi jo se, että esimerkiksi Finlandia Openista saisi paremmin rankingpisteitä, ja että sen järjestämisestä ei tarvitsisi maksaa ITTF:lle).

Vielä australialainen kertoi, että ITTF:ssa mietitään tällä hetkellä kovasti uuden keskustoimiston sijaintia. Esityksen jälkeen käydyssä keskustelussa kävi ilmi, että Euroopan maat eivät ole ollenkaan tyytyväisiä siihen, että niiden määrä 32 joukkueen lopputurnauksessa tulee vähenemään rajusti maanosakiintiöiden takia.

Sitten aloitettiin varsinaiset kokousasiat. Ensin kokousrutiinit ja napaihmisten ja -elinten raportit, joissa ei paljon ihmeellistä ole eikä ole koskaan ollut. Lähinnä kertomusta siitä, mssä kukin on käynyt. Tanskalainen (talouspuolen) varapuheenjohtaja Dorte Darfelt esitteli vuoden 2018 luvut, joissa noin 970 000 euron liikevaihdolla tehtiin noin 25 000 € tappiot. Järjestön talous kyllä kestää ne ja tulos oli jopa budjetoitua parempi. Numerot hyväksyttiin yhdessä tilintarkastuskertomuksen ja sisäisen tarkastuksen raportin kanssa.

Lounastauon jälkeen tanskalainen pitkän linjan pingismies Arne Madsen esitteli ETTU:n uudet säännöt eli ns. “perustuslain”. Rakenne on kopioitu suoraan ITTF:n vastaavasta. Asiaa oli käsitelty suurelta osin jo aiemmissakin kokouksissa, joten sen läpimeno oli läpihuutojuttu.

Seuraavaksi tehtiin iso joukko sääntömuutoksia, jotka kaikki olivat varsin teknisiä. Sonja oli rakennellut EM-joukkuekisaan uutta karsintasysteemiä, jossa ei enää ole yksittäisiä koti-/vieraspelejä, vaan viikonlopputurnauksia. Se kelpasi kokousväelle hyvin. Saimme myös EM-kisoihin kaksi uutta veteraanikategoriaa (45-49 ja 54-59 vuotiaat). Kokous vahvisti myös Tokion olumpiakarsintojen säännöt. Vierasmaalaisten junioripelaajien oikeus uuutta maata menee jatkossa niin, että uudessa maassa on asuttava yhtäjakoisesri vähintään viisi vuotta, ennen kuin lupa heltiää. Siis jos ei ole kyseisen maan kansalainen.

Seuraavaksi vahvistettiin noin 800 000 euron budjetti vuodelle 2020. Se on tässä vaiheessa noin 90 000 euron “pakkasbudjetti”. Uusia kunniajäseniä ei valittu, mutta ETTU:n ansiomerkin saivat Timo Boll, Leszek Kucharski, Valentina Popova, Zlatko Cordas ja itävaltalaisvalmentaja Jarek Kolodziejczyk (kohtalaisen paha sukunimi…).

Kokouksen lopuksi Puola esitteli vielä ensi vuoden EM-kisojen järjestelyjä Varsovassa (15-20. syyskuuta 2020) . Seitsemisen tuntia siinä kaiken kaikkiaan hurahti.

Isoa taukoa ei kuitenkaan pidetty, sillä heti perään alkoi Pohjois-Euroopan Pöytätennisunionin eli NETU:n kokous. Suomen (Esko ja Sonja) lisäksi paikalla olivat Färsaaret, Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Tanska ja Viro. Grönlanti puuttui tällä kertaa.

Ensin päivitettiin NETU:n mestaruuskisojen kalenteria, joka nyt näyttää seuraavalta:

  • 2020 NETU Veteraanit Latvia
  • 2022 NETU Veteraanit Suomi
  • 2020 NETU Seniorit Liettua
  • 2022 NETU Seniorit Viro
  • 2020 NETU Juniorit Viro (Haapsalu)
  • 2021 NETU Juniorit Islanti
  • 2022 NETU Juniorit Viro (Tallinna)

Suomi siis anoi vuoden 2022 veteraanikisoja ja sai ne. Siinä veteraanivaliokunnalle purtavaa!

Tanskalainen puheenjohtaja Peter Sundbaek halusi keskustella myös NETU:n tulevaisuudesta: onko se pelkkä mestaruuskisajärjestäjien valitsija vai myös jotakin muuta. Ainakin nyt on saatu aikaan Facebook-sivusto jäsenmaille tiedonjakoa varten. Puhetta oli myös mahdollisista yhteisleireistä sekä valmentajakoulutuksesta ja jopa järjestön laajentamisesta. NETU:n säännötkin on taas löydetty ja niille tehdään jopa pieni päivitys. Hetkeen vanhoja sääntöja ei tuntunut olevan missään, joten ei tämän järjestön toiminta ihan aktiivisimmasta päästä ole ollut.

Lopuksi pääsin mainostamaan lokakuun parakisaamme sekä joulukuun Finandia Openia. Siinä se päivä sitten olikin. Kokouksissa tuli istuttua hyvin tasan kahdeksan tuntia.

 

 

 

 

 

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokousti kesän jälkeen ensimmäistä kertaa keskiviikkona. Asiaa olikin paljon.

Ensimmäisenä pääsi ääneen vieras eli syksyn (11.-13.lokakuuta) parakilpailumme pääsihteeri Eve Autio, joka kertoi Pajulahden kisojen tilanteesta. Matti Launonen Memorial -kilpailuna tunnettu tapahtuma pelataan samassa hallissa kuin kesän nuorten EPYG-kisa. Pajulahti sai siitä mainiota palautetta.

Syksyn kilpailussa käytössä on 12 kisapöytää. Mukana on 180 osanottajaa 35 maasta, eli kisa on täynnä. Naisia ja pyörätuolipelaajia on erityisen paljon. Taloudellisesti on ainakin vielä helppoa sanoa, että kaikki etenee budjetissa, juuri mitään kun ei ole maksettu ulos. Kuljetuksista on sovittu (Lakkapää-liikenne) ja yhteistyö Pajulahden kanssa tuntuu toimivan. Aino Tapola tekee kisaesitteen opinnäytteenään, sillä on tarkoitus hankkia yhteistyökumppaneita. Hannu Sihvo on kalustovastaava ja Asko Rasinen tuomarivastaava. Tuomareita tarvitaan vielä lisää, kuten myös ”pallopoikia”. Perjantai on 11.10 on ”kutsuvieraspäivä”. Itse kisassa on mukana yhdeksän suomalaista pelaajaa ja luokitustoimintokin järjestetään.

Hannu Sihvo jatkoi paravaliokunnan tilannekatsauksella. Kesällä on harjoiteltu kahdesti päivässä. EM pelataan syyskuun puolivälissä Ruotsissa ja Amsterdamissa on kisa lokakuun lopulla. Ensi vuoden omasta parakilpailustamme ei vielä osata sanoa, mutta paralympiakarsintaa emme lopulta hakeneet.

Työvaliokunta ei ole kokoontunut, mutta varsinkin erilaisia talousasioita putkahtaa esiin säännönmukaisesti. Kohta edessä ovat ainakin liiton välinekumppanineuvottelut, kuten myös uuden ”Pöytätennisrahaston” suunnittelu. Kimmo Arenius ei ollut paikalla mutta puheenjohtajakin tiesi, että sääntökirja liiton sivuilla on päivitetty. Se ei sisällä kovin merkittäviä muutoksia.

Seuravaliokunta järjestää Seurapäivät Viru-cupin yhteydessä, mutta osanottajia on turhan vähän. Pohdinnassa on myös uusi seurakisa uusien lisenssipelaajien määrästä. Veteraanivaliokunnalla on edessä perinteinen maaottelu ja Viru-cup vajaan kahden viikon kuluttua. Valiokunta oli myös sitä mieltä, että Suomi hakisi vuoden 2022 NETU-kisoja.

IT-valiokunnan Kimmo Pihkala kertoi, että eri järjestelmissä kaudenvaihto tehty onnistuneesti. Kisanvetosofta on sen sijaan edelleen kesken. Kilpailuvaliokunnasta Teemu Oinas raportoi, että uuden kauden kilpailukalenteri on tehty, mutta 13- ja 15-vuotiaiden SM-järjestäjä puuttuu edelleen. Hakea saa! Valmennusvaliokunta synnytellään uudelleen Taneli Keinosen toimesta, mutta toistaiseksi vain Mika Sorvisto on lupautunut mukaan. Siitä julkikiitos Mikalle.

Sonja Grerfberg kertoi kansainvälisiä kuulumisia. Suomalaisittain merkittävää on se, että Asko Rasinen valittu Tokion paralympiakisoihin tuomariksi ja Sonja saman kisan jury-jäseneksi. ETTU:n kokouksessa ensi viikolla on muutamia hallintopuolen sääntömuutosehdotuksia, joiden Suomen kantaa Sonja ja Esko vielä pohtivat. Yleisemmin ITTF ja ETTU nokittelevat tällä hetkellä aika terävästi.

Bahman Khosravi ja Hannu Sihvo totesivat, että Ruskeasuon varaston siivousta tulee jatkaa, mikä merkitsee uusia talkoita. Lefa Huttunen on käynyt läpi tuomaritaulut, jotka ovat taas kunnossa. Lattian saumoja korjattaneen kaupungin toimesta, mutta ikkunoiden maalaus on edelleen kesken.

Oikein iloinen uutinen oli se, että saimme Turun Juha Suotmaasta uuden ansiomerkkitoiminnan vetäjän. Uskon, että Suhin asiantuntemuksella listat pysyvät kunnossa.

Mika Räsänen kertoi vielä maajoukkueiden kesän tapahtumista. Anna Kirichenko ja Benedek Oláh olivat mukana European Gamesissa Minskissä, mutta menestys ei ollut mainittavampaa. Junnut olivat kesällä paljon kisoissa ja leireillä. NETU-kisoissa Virossa oltiin isolla joukkueella, mutta menestys oli sielläkin melko vaatimatonta. Ramona Betz on kuitenkin uusi mielenkiintoinen maajoukkuepelaaja. Hän asuu Saksassa, mutta puhuu suomea (suomalainen äiti). Myös JEM meni odotuksiin nähden vähän alakanttiin, Alex Naumi oli 32 joukossa kaksinpelissä. Mikan mukaan ”paljon on junnujen harjoittelussa tekemistä”.

Syksyllä Benedek menossa Saksaan ja Itävaltaan ja Alex SOC:iin. Molemmat menevät Puolan kisoihin. Junioreilla on ohjelmassa ainakin Unkarin avoimet. Benedekille kevään olympiakarsinnat ovat tietenkin tärkeitä. Ensi vuoden kevät tulee olemaan hankala ja kallis, sillä varsinkin juuri Benedekillä on paljon kalliita kisamatkoja. Joukkue-MM pelataan Etelä-Koreassa.

Liiton taloustilanne on onneksi melko hyvä. Talouteen liittyen joudumme kuitenkin korottamaan lisenssivakuutuksiemme hintaa kahdella eurolla jo tänä syksynä. Vakuutus on silti edelleen halpa ja sehän on vapaaehtoinen (silti toivon, että mahdollisimman moni sen ottaisi).

Pingislehti 3/19 pyritään saamaan ulos syyskuun puolivälissä. Muita tiedotusasioita olivat se, että puheenjohtaja lähtee liiton edustajana ensi viikon ETTU-kokoukseen Nantesiin. Finlandia Open puolestaan pelataan joulukuun 5.-8. päivä Kisakalliossa, kutsu lähtee maailmalle piakkoin. Vielä todettiin, että jo melko pian puheenjohtaja alkaa syöttämään liiton historiakirjan tarinoita verkkosivuille. Vähän uuttakin on tulossa, sillä Aaro Mäkelä oli liitossa ”kesäsetelitöissä” ja tekaisi junioreiden SM-kisojen kaikkien aikojen mitalilistat sekä tyttöjen että poikien osalta. Hieno homma!

 

 

 

Kaksi voittoa Cottbusissa – sunnuntain päivitys

Kosken Kaiku osallistuu Saksan Cottbusissa kansainväliseen kisaan. Kaikua edustavat Esa Kanasuo, Sam Khosravi, Anastasia Burkova ja vahvistuksena Matias Ojala. Valmentajina matkassa ovat Esko ja Markus Heikkinen ja joukkueen ylijohtajana toimii Esa Valasti, jonka kontakteihin koko matka alunperin perustuu. Esan ystävä Klaus Lehmann on turnauksen järjestäjä.

Sunnuntai 4.8.2019

Sunnuntaina saatiin päätökseen henkilökohtaiset luokat. Anastasia Burkova jatkoi mainioita otteitaan ja eteni kaksinpelissä aina loppuotteluun saakka. Siinä Slovakian Marek Novotny osoittautui kuitenkin liian kovaksi vieden 3-1 voiton. Välierässä sama mies kaatoi samoin lukemin niin ikään mainiosti pelanneen Sam Khosravin. Kokonaan suomalainen loppuottelukaan ei ollut kaukana.

Menestys jatkui nelinpelissä, jonka loppuottelussa Burkova ja Matias Ojala nousivat 0-2 tappioasemasta 3-2 voittoon. Vastassa oli slovakialaispari Novotny/Marian Zarik. Sama pari kukisti välierässä kisan todelliset yllättäjät Sam Khosravin ja Esa Kanasuon. Kaikulaiset johtivat välierää jo 2-0, mutta joutuivat taipumaan. Ensimmäistä kansainvälistä kisaansa pelannut Esa Kanasuo esiintyi edukseen.

Nelinpeli

Kaksinpeli

Joukkuekisan finalistit

Kaiun mitalisaalis oli siis kaksi kultaa, yksi hopea ja kaksi pronssia. Mitalien ja pokaalien lisäksi nuoret pelaajamme saivat kolmessa päivässä valtavan määrän pelejä. Lauantai-illan juhlaillallinenkin oli todella tyylikäs.

Lauantai 3.8.2019

Kaksinpelit jatkuvat sunnuntaina kahdeksan parhaan ja nelinpelit 16 parhaan osalta. Kaksinpelissä kaikki suomalaiset selvisivät pooleistaan jatkoon, mutta Matias Ojalan ja Esa Kanasuon taival päättyi 16 parhaan joukossa eli toisella kierroksella. Sam Khosravi ja Anastasia Burkova jatkavat sunnuntain puolivälierissä.

Nelinpelissä molemmat suomalaisparit (Burkova/Ojala, Khosravi/Kanasuo) jatkavat 16 parhaan joukossa voitettuaan lauantaina yhden ottelun.

Perjantai 2.8.2019

Matias Ojalalla vahvistettu Kosken Kaiku juhlii yllättäen joukkuekisan voittoa Saksan Cottbusin kansainvälisessä pöytätenniskisassa. Kaiku voitti jo 30. kertaa järjestettävän kilpailun joukkuekisan lauantaina häviämättä kisassa otteluakaan, ensimmäisenä suomalaisjoukkueena.

Joukkuekisaan starttasi 12 nelimiehistä joukkuetta, jotka jaettiin kahteen pooliin. Ensin pelattiin kaksi nelinpeliä ja sen jälkeen neljä kaksinpeliä. Koskelaisten kanssa samaan pooliin tulivat itävaltalainen TTV  Wiener Neudorf, ranskalaisen Elan Sportif de Montreuil´n kakkosjoukkue, puolalainen ZKS Drzonkow, saksalainen SV Saar 05 Saarbrücken sekä kotijoukkue SG Automation Cottbus.

Kisa alkoi ottelulla puolalaisia vastaan ja ottelu päättyi 5-1, kun Esa Kanasuo ja Sam Khosravi joutuivat taipumaan nelinpelissään. Wieniläiset Kaiku voitti 6-0 ja lohkovoiton käytännössä ratkaisseen Saarbrüickenin 4-2. Sam, Anastasia Burkova ja Matias Ojala voittivat kaksinpelinsä ja Anastasia ja Matias myös nelinpelin. Ottelut Cottbusia ja ranskalaisia vastaan päättyivät 6-0.

– Tulimme tänne voittamaan tätä kisaa mutta nyt kävi näin, tuumivat saksalaiset rehellisesti tappionsa jälkeen.

Kovan päivän päätteeksi Kaiku kohtasi loppuottelussa toisen poolin voittajan eli ranskalaisen Montreuil´n ykkösjoukkueen. Kaiku sai otteluun unelma-alun, kun Esa ja Sam kukistivat nelinpelissä vastustajansa 3-0, vaikka kokoonpanossa pelasi vastustajan ykkösmies.

Anastasia ja Matias voittivat nelinpelinsä pitkän kaavan kautta 3-2 oltuaan häviöllä jo 0-2. Matias jatkoi samaa tahtia kaksinpelissä vastustajan ykkösmiestä vastaan ja voitti viidennen erän pitkillä jatkoilla, vaikka oli häviöllä jo 0-2 ja ratkaisuerääkin 8-10. Anastasia ja Sam viimeistelivät Kaiun ratkaisevan johdon komeilla voitollaan ja kaikkien hämmästykseksi Kaiku johti ottelua 5-0. Viimeisessä pelissä Esa joutui taipumaan.

– Ranskalaiset menivät nelinpelitappioista sekaisin. He olivat siihen mennessä voittaneet kaikki ottelunsa, mutta nyt konseptit hajosivat, arveli tappiottoman päivän pelannut Anastasia. – Kankea avausottelu johti lopulta mainioon peliin.

– Aika harvoin suomalainen joukkue voittaa mitään pingiskisaa tappioitta, totesi puolestaan Matias Ojala, joka hänkin pelasi tappiottoman päivän. Myös Sam Khosravi paransi koko ajan ja voitti päivän kaikki kaksinpelinsä.

Kisat jatkuvat lauantaina kaksin- ja nelinpeleillä.


Torstai on pelipäiväksi melko kevyt, sillä ohjelmaan mahtui hiilivoimalaitosvierailu ja purolaivaristeily. No, illalla sentään vähän kokeilemaan salia. Perjantaina aloitetaan joukkuekisalla. Joukkueen tunnelma on erinomainen.