Kaikki kirjoittajan Esko Heikkinen artikkelit

Liittohallituksen päätös: PT 75 3 saa jatkaa sarjapelejä

SPTL:n sarjajaosto tiedotti 21. marraskuuta päätöksestä, jonka mukaan PT 75:n kolmosjoukkue suljetaan sarjasta (lohko 2d, alkuperäinen päätös löytyy täältä).

Oulun tammikuisen mestaruusssarjakierroksen järjestelyihin (jossa PT Tapiolalle luotiin mahdollisuudet pelata pelinsä, kun joukkue oli myöhästynyt aamulennolta) vedoten PT 75 halusi, että liittohallitus käsittelee asian uudelleen.

Liittohallitus päätti, että PT 75 3:n hylkäys perutaan ja pelaamatta jäänyt ottelu tuomitaan OPT-86 4:n 6-0 voitoksi. Muut PT 75 3:n pelaamat ottelut lasketaan sarjataulukkoon kuten ne on pelattu.

PT 75 3:a rangaistaan kuitenkin siten, että se joutuu aloittamaan kevään 2CD alemman loppusarjan ilman lähtöpisteitä, eli se menettää kaksi lähtöpistettä. Muiden joukkueiden lähtöpisteisiin päätös ei vaikuta.

 

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus piti tiistaina vuoden ensimmäisen kokouksensa. Koska edellisestä tapaamisesta oli jonkun verran aikaa, kävimme valiokuntakatsauksen hiukan perusteellisemmin. Alku otettiin työvaliokunnasta, jolla ei tällä kertaa ollut paljon kerrottavaa. Uutta varustesopimusta Stigan kanssa on rauhassa väännetty edelleen ja nyt vaikuttaa siltä, että sopimus kyllä syntyy, mutta on heikompi kuin voimassa oleva. Pöytätennislehti saatiin aikaan, mutta rahastoasia ei ole edennyt. Valiokunta pitää lähiaikoina erillisen varainhankintakokouksen.

Hannu Sihvo kertoi, että parapelaajilla tulee olemaan aktiivinen kevät kansainvälisen kilpailutoiminnan osalta, kun pelaajat hakevat paikkoja Tokion paralympialaisiin. Paravaliokunnan kanssa on myös keskusteltu budjetista. Asiassa on ollut vaatimatonta viestintää ja väärinkäsityksiäkin. Niiden seurauksena syyskokouksessa hyväksytty talousarvio on aika lailla ”alamittainen”: valiokunnan oma toimintasuunnitelma perustuu viime syksyn kansainvälisen parakisan hyvään taloudelliseen tulokseen ja vuoden 2020 aikana kustannuksia on noin 20 000 € budjetoitua enemmän. Se kestetään, mutta ainakin itse koetan ottaa asiasta opiksi. Lisäksi paravaliokunta puuhaa Matti Kurvisen kanssa Mesenaatti-kampanjaa, jossa tavoitteeksi asetetaan uuden pelituolin hankkiminen Aino Tapolalle. Sen hinta on noin 8 000 €.

Valmentajavaliokunnan osalta Taneli Keinonen kertoi, että valmentajakoulutuksen polku julkaistu ja kuvattu. Perustasolla (Starttikurssi) ”liitto menee nyt seurojen luokse”. Kakkostason valmennuksessa 22.-23. helmikuuta järjestetään Suomen Valmentajat ry kanssa psyykkinen valmennuksen koulutus. Se toteutetaan mailapeliyhteistyön nimissä. Valmentajavaliokunnan toiminta on käynnistynyt hiukan kangerrellen. Puheenjohtajaa ei ole nimetty (jäseniä on) ja toiminnan tavoitekin lienee vielä hiukan hakusessa. Keskustelu siis jatkuu.

Seuravaliokuntaraportoinnissa Taneli selvitti, että tammikuussa on pieni koulukierros ja seuraleirejä järjestetään kaikille halukkaille. Kevään toiminnan painopiste on välituntipingiksessä, mailapelihankkeessa taas mailapelikilpailuissa. Mailapelihankkeelle on haettu uutta rahoitusta.

Teemu Oinaksen mukaan kilpailuvaliokunnalla on ollut aktiivista toimintaa. TuKan luopuminen SM-sarjasta on puhuttanut. Pääsarjaa on kehitettävä, sillä esimerkiksi kolme kierrosta päivässä on liikaa. GP-luokkien suosio on hiipumassa ja uudistustarvetta on sielläkin. Kilpailuaktiivisuus on laskenut vähän, vaikka aktiivisten pelaajien määrä on isompi kuin pitkään aikaan (”starttimittari” ei ole paras mahdollinen kuvaaja, mutta sille on historiallinen taustansa). Meillä on enemmän lisenssipelaajia kuin kertaakaan 2000-luvulla ja erityisesti nuoria pelaajia on tullut lisää. Parasta olisi, jos saisimme lisää kisoja. Ensi kaudella kaikki SM-kisat ovat laadullisesti vähintään A-kategoriaa.

Kilpailuvaliokunnassa käydään paljon myös sääntömuutospohdintaa: ehdotettu on esimerkiksi juniori-SM:n muuttamista 17-, 14- ja 12-vuotiaisiin sekä nuoriso-SM:n uudelleenperustamista, SM-sarjan pelisysteemiä 2. ja 3. divisiooniin, TOP-kisan uudistamisen ohella. Puhetta on ollut myös ulkomaalaisten pelaajien rekisteröinnistä ja alemmissa divisioonissa pelaamisesta, lisenssin voimassaoloajan muutoksesta sekä neljännen pelaajan käyttömahdollisuudesta SM-sarjaotteluissa. Onpa esitetty sellainenkin ajatus, että pääsarjassa kotijoukkue saisi todellisen kotiedun siitä, että se näkisi vastustajan järjestyksen ennen omien nimien laittamista.

On hienoa, että asioita pohditaan ja uusia ajatuksia testaillaan. Koska ne edellyttävät sääntömuutoksia, mahdolliset esitykset tulevat kotisivuille hyvissä ajoin ennen liittokokousta. Siellä sitten seurat päättävät, mitkä uudistukset astuvat voimaan. Ilman ehdotuksia asiat eivät uudistu ja kehity!

IT-valiokunnassa on Kimmo Pihkalan mukaan ollut lähinnä normaalia ylläpitotehtäviä. Sonja Grefberg raportoi, että huippu-urheiluvaliokunnassa mietitään kevään kilpailukalenteria huippupelaajien osalta. Kahden viikon kuluttua Portugalissa pelattavat olympiakisojen joukkuekarsinnat vaikuttavat myös Benedekin sisäänpääsymahdollisuuksiin, sillä mitä enemmän eurooppalaisia joukkueita pääsee mukaan, sitä vähemmän näiden maiden pelaajia on mukana Moskovan kaksinpelikarsinnassa. Busanin MM-joukkueetkin on valittava pian. Benedekillä kova kevätkauden ohjelma, mikä on myös kohtalaisen kallista. Siihen on tosin varauduttu. Joulun välipäivinä Aleksi Räsänen, Arttu Pihkala ja Lauri Hakaste olivat Ruotsin juniorimaajoukkueleirillä, mikä oli hieno uusi avaus.

Sääntövaliokunnan Kimmo Arenius esitteli yksityiskohtaisemmin TOP-12:n muutosehdotusta TOP-16 -formaattiin. Alustava versio on liiton sivuilla ja keskustelun perusteella Are täsmentää sitä vielä hyvissä ajoin ennen päätöksen tekevää kevätkokousta (kokouksen ajankohtaa ei ole vielä päätetty, mutta huhtikuulle se menee).

Veteraanivaliokunnan puolesta todettiin, että NETU:n 2020 mestaruuskilpailut pelataan Latvian Liepajassa huhtikuussa. Vastaavat kisat 2022 ovat Suomessa ja järjestelyjä on ryhdyttävä valmistelemaan.

Sonja raportoi myös kansainvälisistä asioista. Syyskuussa on Euroopan Unionin puheenjohtajavaalit ja ehdokkaista spekuloidaan jo kovasti. Yksi heistä tullee Venäjältä. WADA:n joulukuisen esityksen perusteella voi kuitenkin hyvin ihmetellä, tuleeko valinta olemaan mahdollista.

Mika Räsänen kertoi joulukuisesta Finlandia Openista. Palaute oli pääsääntöisesti hyvää ja Rovaniemen (sekä lentopalloliiton) Heikki Kiiskisen työ medianäkyvyyden suhteen antoi mainion tuloksen. Penan hieno voitto helpotti tehtävää. Ensi joulukuun kisaa varten Pongfinityn on tehnyt markkinointivideon, jolla koetamme hankkia (lisä)osanottajia ulkomailta. Viime vuoden kisassa kansainvälisiä tuomareita oli paljon, mikä on mainio juttu. Kisan taloudellinen tulos on yli 10 000 €, mitä voi pitää erittäin hyvänä. Kokouksen aikana saimme vahvistuksen siihen, että seuraavan kisan päivämäärät ovat ITTF:n kalenterissa kuten halusimmekin. Ajankohta on meille tärkeä, sillä suunnitelmissa on yhteismarkkinointia viikkoa aiemmin pelattavan Viron kisan kanssa.

Talouspuolella kuuluu hyvää, sillä viime vuoden tulos on alustavasti jopa noin 50 000 €. Parakisat ja Kisakallion Finlandia Open olivat tässä aika isossa roolissa. Rahaa tarvitaan, sillä olympia- ja paralympiavuodesta on tulossa kallis. Vuoden 2020 tulos on jo budjetissa miinusmerkkinen.

Toiminnanjohtaja Räsänen kertoi vielä, että liiton järjestämän 13- ja 15-vuotiaiden Juniori-SM:n (15.-16.2. Ruskeasuo) kutsu on liiton sivuilla. Vapaaehtoisia tarvitaan järjestelyihin.

Olemme myös käynnistämässä keskustelua liiton tavoitteista ja suuntaviivoista, sekä kuluvalle vuodelle 2020 että pidemmällekin. Hallitus pitää kevään aikana erillisen strategiakokouksen. Paikaksi on suunniteltu yhteistyökumppaniamme Gumbostrandia.

Aktiivista keskustelua kesti rutiininomaiset 2,5 tuntia.

 

Kosken Malja GP (Valio) – Kilpailutulokset sunnuntai

Tulosliitteessä on koko viikonlopun tulokset. Sunnuntaina PT 75:n Jani Helin ja Veikko Holm saivat pelata M-1600-finaalin jo aika pienelle yleisölle. Helin voitti viiden erän kamppailun ja viisieräisiä olivat molemmat semitkin. Tiukkaa oli siis.

Tiukkaa oli myös luokassa M-2000, etenkin semifinaalissa. Kaksoset Matias ja Rasmus Vesalainen saivat selville vasta ratkaisuerän jatkopalloilla, että Rasmus oli tällä kertaa parempi. Loppuottelussa seurakaveri Janne Vuorinen oli kuitenkin liian hyvä (1-3).

M-1800-luokassa saatiin hienoinen yllätysvoittaja, Hangon Joona Räsänen. Loppuottelussa kaatui PT 75:n Antti Marjamäki. Luokasss M-1400 paras oli puolestaan Sunilan Marko Häkkinen, joka kukisti loppuottelussa Kotirannan Aleksi Ikolan 3-2. Kisojen teemalle uskollisena Häkkinen pelasi finaalin lisäksi viisi erää myös semissä ja kvartassa.

Ikolan perheelle tuli toinen kakkossija M-1200-luokassa, kun Sanna Harjunpää hävisi loppuottelun Hämeenlinnan Risto Vesalalle 1-3. Välierässä Sanna kukisti saman perheen Pate Ikolan, joten järjestäjän yllätyspalkinto (100 € lahjakortti Pingiskeskukseen) meni sunnuntaina Ikolan perheelle Vaasaan. Perusteluina iso osanotto, hienot taistelut, hyvä käytös ja kova kannustus koko perheen osalta. Mallikelpoinen suoritus!

M-1000-luokan loppuottelussa PT 75:n Sampo Arponen löi Hangon Janette Penttilän 3-2. Sunnuntaina MK:n vei Oulun Juhana Tuuttila, joka kuitenkin sai loppuottelussa tehdä täydet viisi erää hommia Kaiun Rasmus Vesalaisen kanssa. Mutta ykkössijoitettu piti kutinsa.

Kisat ovat ohi ja Kosken Kaiku kiittää sekä osanottajia että talkoolaisiaan. Annetuissa aikatauluissa mentiin, mutta kisapäivät olivat pitkiä. Pääosin salissa oli kuitenkin iloisia ilmeitä ja hyvää käytöstä. Tervetuloa vuoden päästä uudelleen.

Linkki tiedostoon: xv koskenmalja gp kaikki tulokset.xls

Kosken Malja GP (Valio) – Lauantain kilpailutulokset

Pitkä päivä takana Koskella

Kosken Malja avauspäivä venyi – ihan aikataulun mukaisesti tosin – hiukan yli iltayhdeksään, ennen kuin isäntäseuran Janne Relander löi viimeisen pallon Sunilan Ville Husun pöytäpuoliskolle M-1700-luokan voiton merkiksi. Kyseisen luokan loppupelit kavartoista eteenpäin olivat kahta lukuun ottamatta kaikki viisieräisiä, joten aikaa meni.

Samaan aikaan Sam Khosravi löi Aleksi Räsäsen M17 GP-luokan loppuottelussa, edelleen 3-2. Hetkeä aiemmmin Juha Julmala oli M-1300-luokan finaalissa kukistanut BF-78:n Elias Saarisen hiukan selvemmin numeroin. Iltapassin neljännen luokan M-900 loppuottelussa Hämeenlinnan Atte Ruuskanen löi Pyrkivän Mikko Kankaan.

Päiväpassissa isäntäseuran Alex Naumi otti vakuuttavan voiton GP-luokassa. Loppuottelussa Alex kukisti Mika Räsäsen puhtaasti 4-0. Välierissä Naumi löi Veikka Flemmingin ja Räsänen konkari Pasi Valastin. Molemmat ottelut päättyivät 3-0.

Harjoittelu Ruotsissa on tehnyt Naumin pelille hyvää. Peliin on tullut voimaa rutkasti lisää. Viime aikojen käsivaivat eivät loppuottelussa näkyneet.

– Olkavaivojen takia olen harjoitellut joulukuussa ehkä neljänneksen normaalimääristäni. Nyt käsi ei haitannut ja peli parani päivän mittaan koko ajan. Loppuottelussa peli kulki suorastaan mainiosti, tuumi koskelainen. Vuosi sitten vastaava loppuottelu Räsästä vastaan päättyi tiukasti 4-3.

Naisten kaksinpelin GP-luokan paras oli PT Espoon Aleksandra Titievskaja. Loppuottelussa hän kukisti Maria Girlean 3-2, vaikka oli loppuottelua häviöllä jo 0-2. Illalla Maria otti revanssin M17-luokassa.

Isohkon M-1900-luokan voitti lauantaina yllättäjäpalkinnolla palkittu Lahden Leonid Pullinen. Loppuotteluvastustaja oli melkoinen yllättäjä hänkin, sillä finaaliin kiipesi TIP-70:n Vili Kinnunen (rating 1666!), joka oli lähellä finaalia myös M-1700-luokassa. Päiväpelien luokassa M-1100 voittoon nousi Arto Luukkainen, joka pelasi kvartasta lähtien tiukohkoja pelejä, mutta voitti ne kaikki. Loppuottelussa kaatui Kotirannan Pate Ikola 3-2.

Aamuryhmässä nuorempi Ikola Jesse vei M-1500-luokan. Luokassa oli juniorifinaali, sillä Jyväskylän Mihai Girlea taipui loppuottelussa 1-3. M-2250-luokassa paras oli Viron (Pärnun) Anti Luigemaa, jolle Oulun Juhana Tuuttila hävisi loppuottelun ja Maria Girlea välierän. Toinen kolmonen oli Leonid Pullinen, joka löi mm. Marek Viskmanin. Pingiskoululuoman voittoon iski Kaiun Aapo Lehti. Finaalivastustaja oli saman seuran senioripingiskoululainen Ilkka Korhonen.

Paljon oli lauantaina pelejä ja muutama yllätyskin nähtiin. Vesa Lappi esimerkiksi kukisti Meelis Kärnerin. Kaksinpelissä Toni Pitkänen löi Riku Aution ja Juha Äänismaa Sam Khosravin. Samilla ei ollut ihan paras päivä, sillä jo alkupoolissa tuli tappio Jussi Mäkelälle. Sam kesti ne päivän teeman mukaisesti eli tyynesti.

Kaiku kiittää avauspäivästä, huomenna jatketaan! Alla tarkat tulokset.

Linkki tiedostoon: xv koskenmalja gp lauantai.xls

Kosken Malja GP (Valio) – Arvonnat

Alla kisan arvonnat. Jälki-ilmoittautumisia emme enää voi ottaa, mutta tiedot mahdollisista poisjäänneistä otamme mielellämme (esko.heikkinen@sptl.fi). Muutokset alkuperäiseen arvontaan ovat mahdollisia, jos poisjääntejä tulee merkittävästi.

Edit 3.1.2019: Luokka M-2250 on kakkossijoitetun poisjäännin vuoksi arvottu uudelleen.

Kisan aikataulu on kutsussa esitetyn mukainen lukuun ottamatta sitä, että NK GP alkaa lauantaina jo klo 12.

Linkki tiedostoon: XV Kosken Malja GP arvonta (3).xls

Kosken Maljan aikataulut

Alla lista ilmoittautuneista. Otimme mukaan pari jälki-ilmoittautumista, mutta enää heitä ei mahdu. Ilmoittakaa sen sijaan mahdollisista poisjäänneistä pikapikaa sähköpostiin esko.heikkinen@sptl.fi. Jos pelaaja jää pois ilman ennakkoilmoitusta, perimme siitä normaalin maksun. 

Kutsussa ilmoitettu aikataulu pitää, yhdellä poikkeuksella. Poikkeus on se, että NK GP alkaa lauantaina jo klo 12. Jatkopelit alkavat käytännössä heti kun poolipelit ovat ohi, lukuun ottamatta NK GP-luokkaa, johon tulee noin kahden tunnin viive.

Lauantai klo 9 (suluissa osanottajamäärä)
Pingiskoulu (7)
M-2250 (25)
M-1500 (20)

Lauantai klo 12
NK GP (6)

Lauantai klo 13
MK GP (24)
M-1100 (16)
M-1900 (32)

Lauantai klo 17
M17 GP (13)
M-900 (9
M-1700 (28)
M-1300 (16)

Sunnuntai klo 9
MK (12)
M-1800 (19)
M-1000 (9)
M-1400 (23)

Sunnuntai klo 13
M-2000 (15)
M-1600 (27)
M-1200 (18)

Muistutamme vielä, että pelaajien käytökseen tullaan kiinnittämään erityistä huomiota.

Tervetuloa Koskelle avaamaan uusi pöytätennisvuosikymmen!

Ilmoittautuneet_Kosken Malja 2020

Rauhoitutaan joulun aikaan ja vuodenvaihteeseen

Pöytätennisvuosi 2019 alkaa olla lopuillaan. Se on sisältänyt monia onnistumisia, kuten syksyn parakisat ja joulukuun alun Finlandia Open. Silti töitä riittää ensi vuodeksikin, esimerkiksi valmentajakoulutuksessa ja uusien pelipaikkojen ja junioripelaajien hankinnassa.
On mukava todeta, että taakse jää hyvässä hengessä edennyt toimintavuosi.
Rauhallista joulua ja onnellista vuotta 2020.
Esko Heikkinen
puheenjohtaja