Kaikki kirjoittajan Esko Heikkinen artikkelit

Ykkösdivarin Kosken turnaus

Isäntäseura KoKan kakkosjoukkue, LPTS, TIP-70:n ja PT Helsingin kakkosjoukkueet sekä PT Espoon kolmosjoukkue avasivat ykkösdivarikautensa lauantaina kolmella ottelulla. Kierrokset olivat pääsääntöisesti varsin tasaisia ja esimerkiksi isäntäseuran kaikki kolme kamppailua päättyivät 4-3 lukemiin.

Pääsarjojemme yksittäisen ottelun pelimuoto tuntuu juuri nyt varsin onnistuneelta, sillä jotenkin sen myötä peleistä tulee usein tasaisia. Ehkä paras yksityiskohta on se, että joka kerta nelinpeliin päädyttäessä tällä ottelulla on molemmille joukkueille sarjapisteen arvoinen merkitys.

Parhaiten Kosken peleissä menestyi kolmen K:n (Karjalainen, Karkamo, Kurvinen) Wega, jonka päivää rasitti vain avauspelin 3-4 tappio Kaiulle. Keski-iältäänkin jo tukevasti veteraanisarjalainen kokoonpano esitti tasaista peliä koko päivän ja nappasi siis seitsemän sarjapistettä.


Koskella pelattiin varsin väljissä laareissa.

Lahti ja PT Helsinki päätyivät kuuteen pisteeseen ja näistä joukkueista löytyvät myös päivän ainoat tappiottomat pelaajat Sami Hattunen ja Toni Pitkänen. Divisioonan selvästi nuorin joukkue Kaiku sekä TIP-70 saivat kasaan neljä pistettä ja varsinkin Rasmus Vesalaisen ottelusuhde 4-2 oli hyvä. Espoo jäi pisteittä. Todettakoon kuitenkin, että numerot eivät kerro ihan kaikkea, sillä espoolaiset hävisivät päivän seitsemästä viisieräisestä pelistään peräti kuusi. Meelis Kärneriä jäi varmasti kaivelemaan ratkaisuerän 10-6 johdon sulaminen 10-12 tappioksi Manu Karjalaista vastaan.

Koskella pelattiin isoissa laareissa ja hyvässä hengessä ja kaikesta näki, että sarjapelejä on kaivattu. Nykyinen otteluformaatti sallii juuri ja juuri kolme kamppailua päivässä, mutta vaihtomiehetkään eivät ole pahitteeksi. Wega ja PT Espoo tahkosivat kuitenkin kolmella miehellä koko päivän.

Ja tarkat tilastothan löytyvät täältä.

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokoontui maanantai-iltana. Kausi on saatu hyvin käyntiin ja nyt tapahtuu paljon asioita.

Alkuun otimme ”uuden ihmisemme”, valmennuskoordinaattori Johanna Schüpbachin (ex-Kaimio) esittäytymisen. Johanna on turkulainen ex-peluri maajoukkuetasolla, 54-vuotias ja peruskoulutukseltaan liikunnanohjaaja. Hänellä on kokemusta Ruotsin pääsarjapeleistä ja Sveitsin maajoukkuevalmennuksesta. Liitossa hän on kaksi päivää viikossa valmennuskoordinaattori ja toimii sen lisäksi Turussa Pyrkivän ja kaupungin kanssa. ”Mukavalta tuntuu”, sanoo Johanna, jonka liittohallitus toivotti lämpimästi tervetulleeksi.

Johanna ja Mika Räsänen ovat valmistelleet ensimmäistä versiota ”Ruskeasuon ryhmän” toiminnan muutoksista. Ma-to treenit muutetaan kahteen ryhmään (15-17 ja 17-19), joista toinen on pallolaatikkopainotteinen. Kokeneempia pelaajia yritetään saada mukaan enemmän, jotta treenien taso nousee. Muutakin uutta on tulossa, kuten yhteispalavereja.

Sitten siirryttiin valiokuntakatsaukseen, jonka aloitti seuravaliokunnan Teemu Oinas. Seurailta on suunnitteilla 30. syyskuuta, ohjelmassa mm. naispöytätennistä sekä pingiskoulun aloittamista. Tästä lisää myöhemmin.

Teemu jatkoi kilpailuvaliokunnan asioilla todeten, että SM-kisat Tampereella toimivat ja sekä aikataulutusta että tuomarointia oli parannettu. SM-sarjan ensimmäinen turnaus on siirretty päivällä eli se on sunnuntaina 10. lokakuuta Koskella. Viime kauden mestaruussarjan lopputurnaus pelattiin sekin ja mestari on PT 75. Juniori-SM Oulussa oli koon puolesta ok koronatauosta huolimatta. Veteraani-SM siirrettiin pikavauhtia Lahteen ja sekin onnistui hyvin. Eli kilpailukausi on alkanut hyvin ja ongelmitta, mikä on hieno ja tärkeä asia. Ykkösdivari alkaa jo ensi viikonloppuna ja kevään ”rästeistä” vain 13- ja 15-SM on vielä pelaamatta.

Myös IT-valiokunnan Kimmo Pihkala arvioi, että kausi saatu käyntiin melko mukavasti. Ylläpitohommaa on ollut, mutta lisenssien itsemaksaminen on nyt toiminnassa (ohjeet löytyvät liiton sivuilta). SM-kisan PingisTV toimi hyvin ja siihen tehtiinkin huomattavasti ennakkovalmisteluja. Jyrki Nummenmaa kertoi, että SM-kisan arvonta tehtiin vanhalla PT-Welholla, mutta ilmoittautumiset otettiin jo uudella WebWelholla. Jopa otteluiden pistetilanteiden online-seurantaa kokeiltiin. Käyttöliittymää pitää edelleen kehittää ja arvontaohjelma ja poolitulosten laskenta on siirrettävä sinne PT-Welhosta. Tavoite on kuitenkin edelleen, että jatkossa kisajärjestäjät hoitaisivat kaiken verkossa tämän ohjelmiston avulla. Koodaustyö jatkuu.

Valmennusvaliokunnasta asioista Mika Räsänen totesi, että valmentajaillat ovat suunnitteilla, ensimmäinen todennäköisesti siten, että se vedetään Ruskeasuolta striimattuna tekniikkakoulutuksena. Sonja Grefberg jatkoi, että ETTU:lla on Annual Coaching Conference Romaniassa 4.-6.10. Ylöspito maksetaan, matkat jäävät itselle/liitolle. Yritetään lähettää joku, mahtaako löytyä kiinnostuneita?

Sääntö- ja tuomarivaliokunnan Kimmo Arenius raportoi, että valiokunnalla on ollut lähinnä taustakeskusteluja ja sääntötulkintoja. Peruslinja on ollut, että sääntöjä noudatetaan, vaikka se joskus kirpaiseekin. ”Keskustelut ovat ihan ok, menivätpä kysymykset sitten kilpailuvaliokunnalle, sääntövaliokunnalle tai jopa suoraan hallitukseen. Kyllä me niistä omilla komentoketjuillamme selviämme”, Kimmo sanoi jatkaen, että jo vuosia samanlaisina pysyneiden SM-kisojen säännöistä on jopa yllättävän usein kysyttävää.

Veteraanivaliokunnan Jyrki Nummenmaa kertoi, että Veteraani-SM:ssä tehtiin kysely kisajärjestelyistä. Vastauksissa aika paljon hajontaa, mutta Jyrki palaa tuloksiin vielä paremmin. Parikymmentä vastausta saatiin.

Paravaliokunnan Hannu Sihvo kertoi, että Aino pelasi Tokion hienoissa kisoissa. Jännitystä oli ilmassa, vaikka numerot sinänsä olivat ihan kohtalaisia. Kansainvälisen parakisan järjestäminen Pajulahdessa on jouduttu perumaan, koska ilmoittautuneita on niin vähän, että järkeviä luokkakokonaisuuksia ei pystytä järjestämään. Ensi viikolla aletaan suunnitella ”projekti Pariisia”. Suunnitteilla paljon leirejä sekä 4-6 kansainvälistä kisaa, omat ensi vuoden kisat toivottavasti niiden joukossa.

Mika Räsänen raportoi huippu-urheiluvaliokunnan kuulumisista, että naisilla oli NETU Superweek Halmstadissa, leiri ja kisa. Mukana Anna Kirichenko, Aleksandra Titievskaja ja Ramona Betz. Pelit menivät kohtalaisesti. Lisäksi Ruotsissa oli kongressi ja konferenssi, joista on allekirjoittaneen raportit liiton sivuilla. Naiset lensivät Ruotsista suoraan Serbiaan EM-karsintoihin, joissa tuli tappiot Serbialle ja Englannille. Miehet (Oláh, Naumi ja Samuli Soine) voittivat Norjan ja hävisivät Unkarille 1-3, mikä riitti EM-kisapaikkaan Romaniassa kuukauden päästä.

Houstonissa pelataan marraskuun lopulla henkilökohtainen MM, jossa Benedek on mukana ainoana suomalaisena. Alex Naumi pääsee marraskuussa U21 EM-kisoihin. Ensi kesänä on monien lajien ”Multi-EM-kisat” Münchenissä elokuussa. Ja kuten jo edellä todettiin, Ruskeasuon ryhmän toimintaa ollaan muokkaamassa. Lisäksi mainittiin, että HUV:n peruslinja on, että Suomea ulkomailla edustavien pelaajien on osallistuttava SM-kisoihin.

Työvaliokunnassa on valmisteltu Johannan sopimusta liiton kanssa. Myös kansainväliset kokoukset ja omat kansainväliset kilpailumme ovat puhuttaneet. Kansainvälisissä asioissa Sonja totesi, että pientä liikettä on koko ajan. Ruotsin Petra Sörling on ainoa ehdokas ITTF:n uudeksi puheenjohtajaksi, mutta varapuheenjohtajien tehtäviin on tyrkyllä todella paljon henkilöitä. Igor Levitin (RUS), Roland Natran (HUN) ja Michel Gadal (FRA) ovat eurooppalaiset ehdokkaat. Vielä tarvitaan sääntömuutoksia, jotta ETTU:n puheenjohtaja Levitin edes voi olla ehdokkaana.

Sitten puhuimme taloustilanteestamme. Heinäkuun jälkeen olemme miinuksella reilusti, mutta OKM:n avustusta ja lisenssituloja vielä tulossa. Silti lienee selvää, että miinusmerkkinen vuosi on tulossa. Parakisan järjestämättä jääminen tukee tätä päätelmää. Lisenssien lunastamismäärät ja FO:n onnistuminen ovat aika tärkeitä asioita koko vuoden tulosta ajatellen.

Parakisaan saimme 56 osanottajaa ja 24 ”muuta henkilöä”, mikä periaatteessa olisi taloudellisesti jopa riittänyt. Mutta pelaajat olivat niin ripoteltuina eri luokissa, että kisa oli pakko perua. ITTF oli peruutuksesta samaa mieltä ja jopa ehdotti sitä.

Finlandia Openin osalta on edelleen hankala tilanne, sillä ITTF:n pdf-kalenterissa on merkintä ”cancelled” (peruttu) emmekä saa sitä yrityksistä huolimatta pois. ITTF tekee kutsun, mutta Mikan monista tavoitteluyrityksistä he eivät vastaa ja asia ei oikein etene. Kyselyitä ulkomailta on kuitenkin tullut sen verran, että kiinnostusta kisaan näyttäisi olevan. Varsinkin heikommille maille FO voi olla jopa koko syksyn ainoa mahdollisuus saada kansainvälisiä kisapelejä.

Seuraavaksi sovimme syysliittokokouksen ajankohdan. Se järjestetään 17. marraskuuta klo 18. Etämahdollisuus on olemassa, joten toivomme isoa osanottoa. Kutsut tulevat aikanaan liiton sivuille. Esityslistalla ovat etenkin ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio ja valitaanhan kokouksessa myös puolet hallituksen jäsenistä.

Päätoimittaja Räsänen arvioi, että seuraava Pöytätennislehti (3/21) menee painoon ensi viikolla. Viikonlopun SM saatiin vielä mukaan ja muutamia juttuja puuttuu vielä. Postilaatikoissa lehden pitäisi olla syyskuun aikana.

Muissa asioissa puhuimme lähinnä sääntöasioista, kuten SM-kisaan ilmoittautumisesta sellaisen pelaajan kanssa, jolla on korkea rating, mutta joka ei ole tulossakaan kisoihin. Voi hyvin kysyä, onko sääntö edelleen aiheellinen. Ylipäätään nelinpelin arvontasäännöt melko monimutkaisia.

Samaten keskustelimme alustavasti, pitääkö vanhalla lisenssillä saada pelata syyskuun loppuun saakka, mikä on ollut perinne. Vai pitäisikö olla niin, että lisenssi on lunastettava ennen uuden kauden pelien alkua? Säännöissämme on joitakin muitakin asioita, jotka eivät oikein sovi moderniin digiaikaan. Kuten esimerkiksi arvonta-ajankohdan ja -paikan määrittäminen kilpailukutsussa. Sääntövaliokunta otti näistä pallon ja tekee esityksensä seuraavaan liittohallituksen kokoukseen.

Vielä puhuimme lisenssistä ja osanotto-oikeudesta SM-kisoihin ilman seuraa. Sääntöjen mukaan ilman seuraa voi osallistua SM-kisaan henkilökohtaisiin luokkiin, mutta lisenssi on silti oltava.

Ennätyslyhyt kokous oli ohi tunnissa ja kolmessa vartissa. Seuraavan kerran hallitus kokoustaa keskiviikkona 20.lokakuuta.

NETU:n konferenssissa Halmstadissa

Pohjois-Euroopan Pöytätennisunioni järjesti Ruotsin Halmstadissa konferenssin, joka keskittyi nais- ja tyttöpingikseen Pohjois-Euroopassa. Tai oikeastaan konferenssin järjesti Ruotsin Pöytätennisliitto NETU-maille. Suomen osallistujat olivat Esko Heikkinen ja valmennuskiireiden lomassa Johanna Schüpbach. Koulutus kesti perjantai-iltapäivästä sunnuntaiaamupäivään.

Aiheet ja esitykset olivat hyvin mielenkiintoisia ja antoivat ajatuksia meitäkin koskien. Puhuttiinpa sitten kaikkien ihmisten tasa-arvosta tai siitä, miksi tytöt eivät välttämättä ajattele lajista samalla tavalla kuin pojat.

Seuraavassa Pöytätennislehdessä on isompi juttu konferenssin puheenvuoroista. Sen voi sanoa jo nyt, että ruotsalaiset järjestivät hyvän koulutuksen.

Tiedotusterveisiä – NETU kokousti

Pohjois-Euroopan Pöytätennisunioni NETU kokousti perjantaina Halmstadissa NETU-Superweekin yhteydessä. Paikalla olivat kaikki 10 jäsenmaata Viroa lukuun ottamatta. Kovin usein ei tätä viime aikoina ole nähty, sillä edellinen kokous oli Haapsalussa 2018.

Sääntöjen mukaan kokouksen pitäisi olla joka toinen vuosi. Koronan aikana tästä on tingitty eikä järjestö muutenkaan ole superaktiivinen. Todisteeksi käy se, että muistiota Haapsalun kokouksesta ei löydetty.

Ruotsin liiton puheenjohtaja Petra Sörling toivotti osanottajat tervetulleeksi ja luovutti puheenvuoron NETU:n tanskalaiselle puheenjohtajalle Peter Sundbaekille.

Seuraavaksi käytiin lyhyet tilannekatsaukset maittain.

Islannissa on ollut paljon peruutuksia ja toiminta ollut matalalla. Myös Latviassa on ollut heikot mahdollisuudet pelata ja nuoria pelaajia on kadotettu. Sama tilanne Liettuassa.

Tanskassa pelipaikkoja nyt avattu tehokkaasti, mutta silti tanskalaiset arvioivat, että pelaajamäärissä on 10-20 % pudotusta. Norjassa kaikki on nyt “normaalia”, mutta hekin varautuvat 10 % pelaajapudotukseen. Fär-saarilla on myös normaalia menoa ja he yrittävät saada nuoria Tanskaan harjoittelemaan. Maassa on 100 pelaajaa.

Ruotsissa ei ole ollut paljon rajoituksia, varsinkaan kärkipelaajille. Pandemian aikana koulutukseen on panostettu. Grönlannissa pelataan normaalisti ja pelaajia on peräti 800, kun asukkaita vain 50 000! Valmentajakoulutusta suunnitellaan ja maan paras urheilija on pöytätennispelaaja. Suomen osalta totesin, että kausi yritetään aloittaa normaalisti. Samalla mainostin Parakisaamme ja Finlandia Openia.

Seuraavaksi valittiin järjestölle uusi presidentti, sillä Sundbaek ei voinut jatkaa tehtävässä, vaikka olisi halunnut. Tanskan liitto ei suosittanut sitä, vaikka Sundbaek istuu liiton hallituksessa! Tosin hän tällä hetkellä toimii Grönlannin päävalmentajana.

NETU:n väistyvä ja uusi presidentti

Uudeksi presidentiksi valittiin yksimielisesti toinen tanskalainen Bettina Barfod Koefoed. Hän istuu virassaan ainakin seuraavaan viralliseen kokoukseen eli ensi vuoteen saakka. Samalla todettiin, että ruotsalainen Hans Westling jatkaa edelleen NETU:n “veteraanipelaajaedustajana”.

Veteraaneihin liittyen Latvia halusi varmistuksen sille, että vuoden 2022 kisoissa siellä pelataan ”normaalien” ikäsääntöjen mukaisesti, ts. pelaajien voivat osallistua luokkiin, joihin ikä heidät sillä hetkellä oikeuttaa. Mitään ei siis lasketa “taannehtivasti”. Tämän päätöksen Latvia myös sai.

Ruotsalaiset ilmoittivat, että NETU tarvitsee “perussapluunan” kisojaan varten, jossa on etukäteen mm. päätetyt kisaisännät, pelattavat luokat ja kisoilta vaadittavat olosuhteet. Tähän suostuttiin ilomielin, varsinkin kun ruotsalaiset lupasivat tehdä pohjatyön. He esittelevät työnsä tulokset ETTU:n kokouksen yhteydessä Romaniassa syksyllä.

Väistyvä presidentti Sundbaek oli myös sitä mieltä, että NETU:n perussääntöihin on tehtävä päivitys. Etenkin se on tehtävä, jos järjestö aikoo ottaa uusia maita mukaan. Uudistuksesta aletaan keskustella verkossa välittömästi.

Vielä kokous vahvisti tiedossa olevat NETU-mestaruuskisojen isännät, eli:

Juniorit
2022              Viro
2023              Islanti

Seniorit
2022              Liettua
2024              Latvia

Veteraanit
2022              Latvia
2024              Suomi

NETU Super weekin kohtalosta puhutaan lisää Romaniassa. Vielä ei kuitenkaan ole tietoa, jatkuuko Ruotsin aloittama käytäntö.

 

 

 

 

 

 

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus istui maanantaina syyskauden ensimmäisen kokouksensa, runsaat kaksi tuntia modernisti hybridimallilla. Edellisestä olikin aikaa, sillä se oli jo keväällä. Välissä on ehtinyt tapahtua paljon, joten alku oli hyvä ottaa valiokuntakatsauksista.

Työvaliokunnassa on tietenkin seurattu pandemia-asiaa. Myös valmennusasioista on puhuttu aika paljon, lähinnä myöhemmin esiin tulevan valmennuskoordinaattorin sekä Ruskeasuon valmennusryhmän osalta. Kansainväliset asiat ovat nekin säännöllisin väliajoin eri tavoin esillä.

Tero Naumi totesi seuravaliokunnan puolesta, että loppukesän aikana on järjestetty leirit sekä Oulussa että Koskella. Syksylle on suunnitteilla seurapäivä. Lisäksi maan pöytätennisseurojen esittely on käynnistynyt liiton kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Kenttäpäällikkö Taneli Keinosen seurakäynnit alkavat tällä viikolla pohjoisemmasta Suomesta.

Sääntö- ja tuomarivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Arenius puolestaan totesi, että kevään liittokokouksessa päätetyt sääntömuutokset julkaistaan ”sääntökirjadokumentissa” tällä viikolla. Joonas Kivimäki ja Asko Rasinen ovat tuomaroineet kansainvälisillä kentillä ahkerasti ja näyttävästi.

Paravaliokunnan Hannu Sihvo raportoi, että parapelaajat ovat leireilleet Pajulahdessa, kun valmistautuminen Tokioon on ollut menossa. Aino Tapolan lähtö on keskiviikkona ja ensimmäiset pelit viikon päästä keskiviikkona. YLE näyttää ne.

Jyrki Nummenmaa sanoi, että Veteraani SM:n kisakutsu on herättänyt huomiota. Kisa kaipaa ”vakiinnuttamista” esimerkiksi sekanelinpelin pelaamisen suhteen ja sitä varten aiotaan kysellä veteraanipelaajien mielipiteitä.

Huippu-urheiluvaliokunnan asioissa Mika Räsänen kertoi, että JEM pelattiin Kroatiassa loppukesästä tiukkojen rajoitusten alla. Kisat sujuivat kohtalaisesti, mutta pitkä kisatauko näkyi (pojat sijalla 23., tytöt 27., kadettipojat 33.). Kansainväliset pelit tulivat tarpeeseen! Juniorit ja Aino Tapola ovat treenanneet Ruskeasuolla koko kesän. Kansainvälisissä kisoissa koronatestejä tehdään edelleen paljon ainakin syksyn ajan. Viikonlopulla on naisten Superweek Halmstadissa, jossa meiltä ovat mukana Anna Kirichenko, Aleksandra Titievskaja ja Ramona Betz. Sama kolmikko lähtee Ruotsista suoraan Serbiaan EM-karsintaan. Marraskuun MM-kisoihin Houstonissa pääsee suomalaisista vain Benedek Oláh.

IT-valiokunnan Kimmo Pihkalan kesään kuului pieniä ylläpitohommia, ja nyt kausi on vaihdettu ja lisenssien itsemaksaminen on nyt mahdollista. Jyrki Nummenmaa kertoi, että henkilökohtaiset SM-kisat Tampereella aiotaan vetää PT Welholla. Tämän kauden aikana kaikkien pitäisi pystyä vetämään sillä kisoja, Jyrki lupasi.

Valmennusvaliokunnassa on ollut kesällä rauhallista, lähinnä Slack-keskusteluja, sanoi Mika Räsänen. On selvää, että kevään suosittuja etävalmennusiltoja tulee jatkaa.

Teemu Oinas selvitti kilpailuvaliokunnan puolesta, että kuluvan kauden kalenteri on valmisteltu, mutta kevään osuus puuttuu liiton sivuilta vielä. SM-kilpailujen järjestäjät on julkaistu ja näissä kisoissa tuomaritoiminnan tasoon tullaan kiinnittämään huomiota. Myös sarjaohjelmat on pääosin julkaistu. Kolmosdivarissa Veikko Lamminsalo luopui sarjapäällikön tehtävistä ja sai seuraajakseen Juha Julmalan. Kiitokset Veikolle monen vuoden hyvin hoidetusta pestistä!

Kansainvälisissä asioissa Sonja Grefbergillä ei ollut paljon uutta kerrottavaa: ITTF:n tulevissa vaaleissa ehdokkaat nimettävä 26.8 mennessä. ITTF:ssä kaikki operatiivinen toiminta on nyt Steve Daintonin alla, myös WTT.

Seuraavaksi puhuttiin hartaasti koronatilanteesta ja syksyn kisoista ja sarjapeleistä.
SM-sarjan lopputurnaus on lauantaina ja kenttäpäällikkö ollut yhteydessä AVI:in. Lopputurnaus voidaan järjestää ”suljetuin ovin” ja ohjeistuksen/suunnitelman koronan suhteen on oltava kunnossa – joukkueilla on esimerkiksi omat paikkansa ja maskien käyttö pelaamisen ulkopuolella on toimintatapana. Paikalla ovat vain pelaajat ja toimitsijat, mutta striimi pyritään järjestämään. Alustavasti mukana ovat kaikki kahdeksan joukkuetta. Espoo ja TIP-70 hoitavat tuomareita ja kisajärjestäjiä.

Syyskuinen Veteraani-SM on astetta hankalampi tapaus, sillä AVI:n ohjeiden puitteissa nykymuotoista kisaa on hankala järjestää. Suorasta peruuttamisestakin keskusteltiin (seuraavat ovat jo tammikuussa!), mutta lopulta Wega sai (halutessaan) tämän viikon aikaa mahdollisen suunnitelman esittämiseen, luokkarajoituksineen ja terveyssuunnitelmineen. Hallitus käsittelee asian pikaisesti sen jälkeen. Muilta osin kausi alkaa normaalisti ja noudatamme kullakin alueella voimassa olevia viranomaismääräyksiä.

Seuraavaksi esittelyyn ja käsittelyyn tuli Johanna Schüpbachin (ex-Kaimio) rekrytointi. Päätökseksi tuli, että hän aloittaa SPTL:ssä: syyskuun alusta kuluvan kauden loppuun ”firmasopimuksella” (kyseessä ei siis varsinaisesti ole työsuhde) osa-aikaisena kaksi päivää viikossa. Kyseessä on aikanaan Gumbostrandin strategiakokouksessa valmisteltu valmennuskoordinaattorin homma, jossa ainakin valmennuksen suunnitteluun ja viestintään kiinnitetään paljon huomiota. Työvaliokunta valtuutettiin sopimaan asia Johannan kanssa yksityiskohtaisesti. Tervetuloa Johanna! Asiasta lisää ainakin seuraavassa lehdessä, todennäköisesti liiton sivuillakin jo lähiaikoina.

Taloustilanne on päivittämättä kesän ajalta. Selvää kuitenkin on, että kansainvälinen toiminta on tuonut paljon kuluja ja lisää on tulossa. Teemme aika todennäköisesti miinusvuoden. Lopullinen tulos riippuu paljon Parakisan ja Finlandia Openin onnistumisesta.

Viikonlopun Halmstadin NETU-kokouksessa järjestölle valitaan uusi puheenjohtaja vetäytyneen tanskalaisen Peter Sundbaekin tilalle. Samalla puhutaan NETU-mestaruuskisoista ja ruotsalaiset järjestävät myös konferenssin naisten pöytätenniksestä Pohjois-Euroopassa.

ETTU:n vuosikokouksessta Cluj-Napocassa on esillä lähinnä ETTU:n sääntöasioita sekä ”Euroopan taktiikkaa” Houstonin marraskuisten MM-kisojen yhteydessä järjestettävissä ITTF:n puheenjohtaja- ja hallitusvaaleissa. Näissä Suomea edustanee allekirjoittanut, varmuudella ainakin Halmstadissa. Myös naisten valmentaja Johanna yrittää osallistua NETU:n konferenssiin minkä peleiltä ehtii.

Syksyllä Romaniassa on tarjolla eurooppalaista valmentajakoulutusta EM-kisan jälkeen. Suomi harkitsee osanottajia tähän sekä naisten valmennusseminaariin Bratislavassa marraskuussa.

Parakisaa varten olemme saaneet OKM:ltä 20 000 euron tuen ja Finlandia Openiin vastaavasti 10 000 euroa. Parakisa on lokakuussa Pajulahdessa ja kiire tulee, sillä ITTF:n kanssa asiaa on ollut hankala valmistella. Myös Urheiluopistosäätiö myönsi parakisalle 7 000 € tuen. Kuluja tulee paljon mm. koronatestauksista. Joulukuiseen Finlandia Openiin olisi ”ennakkohuhujen” mukaan pelaajia tulossa hyvinkin, jos se vain pystytään järjestämään.

Pöytätennislehti 3/21 ilmestyy syksyllä ja aiheena on ainakin paljon kansainvälisiä kilpailuja. Juttujen dead line on syyskuun 13. päivä.

Muissa asioissa totesimme, että irtomaton hankintaa selvitellään edelleen, hinta lienee 10-15 000 €. Seuraavassa hallituksen kokouksessa määrätään syysliittokokouksen ajankohta.

Kimmo Arenius toi vielä keskusteluun pari kentän sääntökysymystä: ensinnäkin kertalisenssimahdollisuutta ei enää ole. Toiseksi vanhasta seurasta voi vapautua ilman, että uusi seura on tiedossa. Silloin saa ”villinä” osallistua SM-kisaan, mutta lisenssi pitää lunastaa silti. Jos haluaa pelata sarjoissa, uuden seuran on oltava tiedossa 31.8 mennessä.

Vielä totesimme, että kaikki voivat lunastaa kuluvan kauden lisenssit täysihintaisina, mutta liittokokouksen päätöksen mukaisesti mukaan tulee myös ”alennusvaihtoehto” niille, joilla on viime kaudella ollut lisenssi. Ohjeistusta on tulossa siitäkin.

Liittohallitus kokoontuu seuraavan kerran 13. syyskuuta. Esillä ovat ainakin valiokuntien budjetit ja toimintasuunnitelmat, tietenkin myös kansainväliset kisamme.

Pöytätennistä Ahvenanmaalla

Vierailin tiistaina pingistreeneissä Maarianhaminassa. Seura oli mitä parhainta, sillä paikalla olivat mm. vuoden 2019 sekanelinpelin SM-kultamitalistit Marina Donner ja Johan Pettersson. Hauskaa oli!

Ahvenanmaalaiset kaipaavat vaihtelua harjoituskumppaneihin ja voin suositella vierailua sinne lämpimästi. Asuntona toimii esimerkiksi Marinan vuokrattava kaksio aivan keskustan tuntumassa.


Visited table tennis trainings in Mariehamn on Tuesday. Nothing to complain about the opponents, including e.g. Finnish mixed doubles 2019 gold medalists Marina Donner and Johan Pettersson. It was really fun!

”The Ålanders” miss the variety of training partners and I can warmly recommend a visit there. You can live – after a deal with Marina – in her airbnb very near the center. Go for it!

Ruskeasuon maajoukkueryhmän harjoittelua uudistetaan

Meillä on pieni joukko lahjakkaita nuoria tai nuorehkoja pelaajia, joiden harjoittelusta on pääosin vastannut liitto. Nyt – soveltuvin osin jopa heti – tarkoituksemme on kehittää tätä järjestelmää, lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkään emme ainakaan kaikilta osin ole tyytyväisiä saavuttamiimme tuloksiin. Toiseksi olemme niin pieni pingismaa, että jokaisesta lahjakkuudesta on yritettävä pitää kunnolla kiinni.

Todettakoon lisäksi, että syyllisiä ei haeta. Nykytilanne ei ole kenenkään vika, korkeintaan liiton johdon. Nyt puhutaan tilanteen parantamisesta. Sitä varten kirjoitan alla asiaan liittyviä näkökohtia. Niitä saa myös ihan jokainen halutessaan kommentoida.

Seuraavat asiat tulevat melkein miettimättä mieleen:

Hommaa on johdettava

Tätä varten perustamme johtoryhmän, jossa jokainen saa sanoa sanottavansa. Siellä myös suunnitellaan ulkomaisia kilpailuja ja leirityksiä, miksei kotimaisiakin. Allekirjoittaneen ohella ainakin Sonja, Mika, Mattias, Bahman ovat tätä jengiä. Käytännön johtamista on esimerkiksi se, että parhaillaan käymme keskustelua Kiinan liiton kanssa mahdollisen sparrarin/valmentajan saamisesta syksyllä muutamaksi kuukaudeksi.

Enemmän viestintää

”Rusan ryhmä” on toiminut turhan paljon omissa ympyröissään. Nyt on tavoitteena, että muutkin kuin sisäpiiriläiset tietävät, mistä on kyse. Perinteisemmän viestinnän ohella se voi tarkoittaa vaikka live-kuvaa treeneistä. Lisäksi minulla on ”ikuisuushanke” sinisen ja painavan verhon vaihtamisesta läpinäkyväksi verkoksi, jolloin treeniryhmän pelaamisen seuraaminen on paikan päällä helpompaa.

Viestintää on myös pelaajille suunnatut yhteispalaverit, joihin voimme kutsua vaikka urheilupsykologin puhumaan kisajännityksen lieventämisestä. Alku otetaan kuitenkin ihan omin voimin ja puhumme sekä liiton että pelaajien tavoitteista.

Tehdään yhdessä

Yhteistyö on voimaa. Esimerkiksi ilman ulkopuolisia asiantuntijoita emme voi pärjätä valmennuksellisesti, olipa kyse sitten vaikkapa fyysisistä ominaisuuksista tai ravinnosta.

Modernisti puhumme yhteisöllisyydestä. Olemme luomassa tosissaan ja tavoitteellisesti harjoittelevien pöytätennispelaajien ryhmää. Siihen kuuluvat oleellisena osana mainiot parapelaajamme. Toinen ”uusi” idea voisi olla Rusalta lähtevä yhteislenkki, mikä tosin keksittiin jo 1970-luvulla.

Lisää valmentajia

Tärkein uudistusajatuksemme on se, että lisäämme valmentajien määrää. Mattias on usein ollut toivottoman tehtävän edessä, kun samaan aikaan pallolaatikon antamisen kanssa on pitänyt vastata muiden pöytien treeneistä.

Tähän saamme muutoksen lisäämällä valmentajia. He voivat olla henkilökohtaisia valmentajia – kuten Mara Autio on Ainolle tai Bahman Samille – tai ns. ”liiton valmentajia”. Mattiaksen, Samulin, Mikan, Tanelin, Maran ja muiden ”tuttujen” lisäksi käymme tai olemme käyneet keskusteluja mm. Johanna Schüpbachin ja Johan Kratzin kanssa. Lisäksi mm. tunnettu ruotsalaisvalmentaja Peter Sartz on ilmaissut kiinnostuksensa Suomea kohtaan.

En pidä ollenkaan mahdottomana, että syksyllä Rusalla voisi olla parikin pallolaatikkoporukkaa samaan aikaan kun muut pelaajat vetävät normitreeniä. Yksilöllisyyden lisääminen on varmasti yksi tavoite, nythän koko ryhmä on periaatteessa harjoitellut samaan aikaan maanantaista torstaihin klo 17-20.

Pelaajista

Koko hankkeen sielu on pelaajissa. Heidän on koettava itsensä tärkeiksi ja haluttava tulla paremmaksi. Mäkelänrinteessä aloittavat syksyllä ainakin Maria Girlea, Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen, mahdollisesti muitakin. Mäkelänrinne ja Urhea ovat meille alihyödynnettyjä mahdollisuuksia.

Maajoukkuepelaajat – esimerkiksi Benedek ja Alex – ovat aina paikalla ollessaan liiton pöytien asiakkaita. Sama mahdollisuus on pääkaupunkiseudun ulkopuolisilla kärkijunioreilla. Sparrareitakin tarvitaan – heistä esimerkiksi Anastasiia on mainio esimerkki.

Lopuksi

Kuten alussa kirjoitin, kaikkea saa kommentoida ja kritisoidakin. On melko varmaa, että kaikki mene kerralla nappiin. Tervetuloa myös mukaan toimintaan, vaikkapa vain keskustelemaan ja antamaan omia näkökulmia. Ilmoittautua voi vaikka allekirjoittaneelle.

Ja joo, on tiedossa, että kaikki tuo maksaa. Meillä on kuitenkin varaa ainakin kokeiluperiodeihin. Toisesta näkökulmasta on selvää, että ilman valmennuksen tehostamista emme tuota kotimaassa parempia pelaajia. Parhaat pelaajamme onkin tehty ulkomailla, mikä edelleen on hyvä vaihtoehto tosissaan huipulle pyrkiville.

Tiedotusterveisiä – NETU piti pikakokouksen

Pohjois-Euroopan Pöytätennisunioni NETU etäkokousti torstai-iltana. Suomea edustivat Sonja ja allekirjoittanut. Alun perin teemana piti olla pienten maiden tilanne, mutta siitä ei paljon puhuttu, kuten ei oikein mistään muustakaan. Tanskalaisella puheenjohtajalla Peter Sundbaekilla tuntuu olevan hiukan motivaatiovaikeuksia ja niinpä hän ilmoittikin heti kokouksen alussa luopuvansa puheenjohtajuudesta.

Vuoro on Tanskalla ja nämä tulevat esittämään seuraavaksi puheenjohtajaksi Betina Koefoedia. Seuraava virallinen kokous on NETU-Superweekin yhteydessä Halmstadissa 20. elokuuta. Jo sitä ennen saatetaan pitää epävirallinen kokous kesäkuussa Varsovassa EM-kisojen yhteydessä.

Ruotsin Petra Sörling kertoi, että ITTF:n tuleva AGM-kokous pidettäneen Houstonin MM-kisojen yhteydessä marraskuussa. Ihan varmaan sekään ei ole, sillä ITTF neuvottelee parhaillaan kisajärjestäjien kanssa kokousosanottajien kustannuksista.

Latvian Ina Jozepsone kertoi, että ETTU saanut aikaan Euroopan cupit ja nyt valmistellaan kovasti Varsovan EM-kisoja. Ina lupaili, että jos NETU kokoustaa Varsovassa, se saattaisi saada mukaan myös ETTU:n uuden nokkamiehen Igor Levitinin. Sonja arveli kuitenkin, että se ei ole helppoa järjestää. Lisäksi Sonja kertoi palanneensa juuri Montenegrosta, jossa hän vieraili Eurotalents-leirillä. Seuraava vastaava pidetään Unkarissa 9.-16. elokuuta ja sinne pyrimme lähettämään suomalaisiakin pelaajia.

Lopuksi pääsimme kuitenkin esittelemään joulukuista Finlandia Open -kisaamme. Sitä pitääkin nyt markkinoida kovasti. Pahitteeksi ei olisi, vaikka sitä ennen pääsisimme koronapandemiasta eroon!